Ei evoluutio ole tabu. Mutta evoluutioteoriaa ei kumoa se, ettei joku siihen usko. Teorian kumoamiseksi täytyy osoittaa tosiseikkoja, joiden kanssa teoria on selvässä ristiriidassa. Ja siihen eivät kreationistit ole pystyneet. Minä luovun evoluutioajatuksesta heti kun se osoitetaan vääräksi.
Elämän kehityksen alkuvaiheiden tutkimuksen tekee vaikeaksi se, ettei edes niistä olosuhteista, joissa se tapahtui, ole aivan tarkkaa käsitystä. Elämän ensi vaiheista ei myöskään ole jäänyt selväpiirteisiä fossiileja. Dinosaurusta ei voi löydetystä luukasasta rakentaa kovin monella tavalla, mutta kun kiveen on jäänyt vain määrä- ja isotooppisuhteiltaan poikkeava kemia, tilanteen ennallistaminen on vaikeampaa. Silti uutta tietoa elämän alkuvaiheistakin kertyy jatkuvasti.
Itse evoluutio darwinilaisessa mielessä (= uusien lajien kehittyminen toisista lajeista) on jo toteennäytetty, ei suinkaan mikään työhypoteesi. Teorian julkaisusta kuluneiden lähes puolentoista vuosisadan aikana ei ole tullut esiin mitään, mikä olisi vakavasti uhannut evoluutioteoriaa. Joka viikko tulee uutta tietoa, joka tukee evoluutioteoriaa - iästään huolimatta se ei siis ole vaikeuksissa.
Pekka Reinikaisen keskustelun eri vaiheissa esittämät seikat eivät nekään kyseenalaista teoriaa. Totta kai evoluution selityksissä on aukkoja, ja tutkimuksen täyttäessä yhden nousee usein esiin monta uutta kysymystä. Elämän evoluutio on jo hyvin ymmärretty ja tutkittu, mutta miljardien vuosien takainen kemiallinen evoluutio, elämän synty, on vielä hämärän peitossa, aivan kuten Pekka Reinikainen toteaa. Se, syntyikö elämä meressä, vuorovesivyöhykkeen allikoissa, savessa, sisävesissä tai vaikka toisella taivaankappaleella, ei kaada evoluutioteoriaa.
Pelkkä teorian kiistäminen ei ole tieteen kannalta kovin hedelmällistä, ellei siihen liity jokin vaihtoehtoinen käsitys. On toki evoluutiouskovaisiakin, mutta useimmat tiedemiehet lienevät avoimia keskustelulle, ja vakavasti otettavat vaihtoehtoiset teoriat tutkitaan. Kyllä luonnontieteissä on teorioita hylätty ja otettu uusia tilalle!
Viime vuonna esitettiin prekambrikautisista stromatoliiteista uusi tulkinta, jonka mukaan ne eivät olisikaan (aina) mattomaisten sinileväkasvustojen muodostamia kerrostumia, vaan ne olisivat voineet syntyä myös puhtaasti sedimentaation ja kemiallisten reaktioiden tuloksena. Kirjoitus aiheuttaa varmasti tutkimusten tulvan, jossa tuloksia testataan ja aikanaan ne todetaan joko oikeiksi tai vääriksi. Ja näin menetellään minkä hyvänsä elämän pitkään kehitykseen liittyvän seikan suhteen.
Gouldin tulkinta Burgess Shalen fossiileista on yliampuva, ja monissa kohdin virheellinenkin. Kaikki Ihmeellinen elämä -kirjassa esitellyt otukset eivät ole olleet niin erillisiä, kuin kirja väittää. Kambrin räjähdystä valottavia kerrostumia on löytynyt muualtakin, joskaan mikään uusista tutkituista kohteista ei ehkä ole Burgess Shalen veroinen. Uusien löytöjen perusteella näyttäisi, että monisoluisten eliöiden kehitys alkoi oletettua varhemmin eikä "kambrin räjähdys" siten olisikaan aivan niin äkillinen.
Evoluutioteorian vahvin tuki on sen kyky ennustaa. Ajan myötä on löytynyt yhä uusia "puuttuvia renkaita" kuten lintujen ja liskojen, kilpikonnien ja muiden matelijoiden, valaiden ja maanisäkkäiden väli- tai varhaismuotoja. Fossiloituminen on kuitenkin niin harvinainen ja erikoisia olosuhteita vaativa tapahtuma, että täydellistä, sukupolvi sukupolvelta etenevää fossiilisarjaa on turha toivoakaan. Vahva tuki evoluutioteorialle on tullut myös DNA-tutkimuksista, on sitä sitten sovellettu lajinsisäisiin, lähilajien tai sukupuussa hyvinkin kaukana toisistaan olevien populaatioiden tai yksilöiden vertailuun.
Epäilijöille on aina sijaa, mutta tehkää työtä ja luokaa parempi teoria. Jos teoria on kyllin hyvä, kyllä tiedemaailma kääntyy!

Vastaukset 1
Vanhimmat
http://www.nakokulma.net/keskustelu/index.php?board=1;action=display;threadid=2537