Niin se

on.

Matt. 19:24 "Ja vielä minä sanon teille: helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
25 Kun opetuslapset sen kuulivat, hämmästyivät he kovin ja sanoivat: "Kuka sitten voi pelastua?"
26 Niin Jeesus katsoi heihin ja sanoi heille: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki
mahdollista."

Miksi Jeesus otti kamelin vertaukseensa?
Siksi, että nuo kaksi kyttyrää kuvaavat 10 käskyn laintaulua.
Ja niiden kanssa kamelin on vielä mahdottomampi mennä neulansilmästä läpi.
Saati, että joku vielä ratsastaisi niiden "kyttyröiden" välissä.

Tämän vertauksen kohde on siis yksi seurakunta, joka väittää, että he ovat hengellisesti rikkaita, heillä on kaikki oikea tieto ja oppi. Mikähän seurakunta?
Päätelkää itse.

Ilm. 3:17 "Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston."
18 Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit
1093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Missäs Jeesus nyt on? Eikö hän olekaan Jumalan valtakunnassa? Mutta mites se onnistui, hänhän piti lain?

Äänestä
  • ettet näe.
    Olisiko mitenkään mahdollista, että joku lukisi tuon kirjoituksen sinulle.

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    ettet näe.
    Olisiko mitenkään mahdollista, että joku lukisi tuon kirjoituksen sinulle.

    Tottapuhuen minä en sinun kirjoituksiasi välitä hyvin huolella lukea ja tuskinpa siinä mitään menetän. Kunhan vilkaisen läpi samaa vauhtia kuin sinä Raamatun.

    Äänestä

  • fniss! kirjoitti:

    Tottapuhuen minä en sinun kirjoituksiasi välitä hyvin huolella lukea ja tuskinpa siinä mitään menetän. Kunhan vilkaisen läpi samaa vauhtia kuin sinä Raamatun.

    kirjoituksesi:

    "Missäs Jeesus nyt on? Eikö hän olekaan Jumalan valtakunnassa? Mutta mites se onnistui, hänhän piti lain?"

    Missään Raamatussa ei sanota, että Jeesuksen tuli noudattaa 10 käskyn lakia, jotta hän olisi synnitön.
    Ei sitten missään.

    Sanotaan kylläkin, että Hän toteutti Taivaallisen Isänsä tahdon, joka oli se, että ihminen piti pelastaa hintaan mihin hyvänsä ja vain siksi, että Jumala rakastaa maailmaansa, jonka on luonut.
    Sen Isänsä tahdon Jeesus toteutti.

    Ja noin puhuu ihminen, joka on lukenut Raamatun tuhansia kertoja oman väittämänsä mukaan?

    Äänestä

  • itkettää fniss! kirjoitti:

    Ja noin puhuu ihminen, joka on lukenut Raamatun tuhansia kertoja oman väittämänsä mukaan?

    Niin puhuu Raamattu, en minä.

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    kirjoituksesi:

    "Missäs Jeesus nyt on? Eikö hän olekaan Jumalan valtakunnassa? Mutta mites se onnistui, hänhän piti lain?"

    Missään Raamatussa ei sanota, että Jeesuksen tuli noudattaa 10 käskyn lakia, jotta hän olisi synnitön.
    Ei sitten missään.

    Sanotaan kylläkin, että Hän toteutti Taivaallisen Isänsä tahdon, joka oli se, että ihminen piti pelastaa hintaan mihin hyvänsä ja vain siksi, että Jumala rakastaa maailmaansa, jonka on luonut.
    Sen Isänsä tahdon Jeesus toteutti.

    Room 3:
    20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.

    23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla.

    Jeesus oli synnitön, eli hän eli Jumalan lain mukaan ja oli voimallinen näin ollen Uutena Aadamina pelastamaan vanhan aadamin, kun uskoo Jeesukseen, eli synnittömään sijaissovittajaan.
    Jos Jeesus olisi rikkonut Jumalan lain, niin syyttäjät olisivat osoittaneet hänet syntiseksi, mutta kun eivät voineet.

    Matt. 22:36-40 .. Koko meidän elämämme lepää kymmenen käskyn varassa.
    Liitto on Kristuksessa, armosta, mutta lain rikkominen johtaa kuolemaan.
    Jeesus taas ei rikkonut lakia.

    Tiit 2:14 hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.

    Lain täyttänyt voi vain lunastaa lain alaiset armoon. Ts. Jeesus täytti lain.

    Jumalan viha kohtaa sitä, minkä laki näyttää.
    tappaminen, haureus, juoppous, katkeruuden hedelmä jne.
    Jos Jeesus ei olisi täyttänyt lakia, ... nyt "vaan" yhtälö meni sekasi. Ei Jeesus rikkonut lakia.

    Room 3:31 Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.

    Siinäpä kysymys, ei Jeesuskaan tehnyt mitättömäksi, tahi kumonnut, vaan sanoi täyttävänsä.
    Se, mitä ei ole kumottu on siis voimassa ja toteutuu meissä Hengen kautta.
    Jos Henki kirkastaa Kristusta, niin silloin lakikin täyttyy hänen kauttaan meissä.
    Pyhässä Hengessä. Taas "vaan yhtälö meni sekasi"..

    Kun saatana kiusasi Jeesusta, rienaaja pyrki langettamaan Jeesuksen syntiin, eli rikkomaan käskyä.
    Rakasta Herraa sinun Jumalaasi kaikesta sydämestä jne.

    Eli Jeesus täytti lain ja lain kirjaimen.

    Room 7:12. Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.

    ts. ainut hyvä, mikä lähtee jostain on Jumalan suusta. Se on vanhurskas ja hyvä.
    Kun Jeesus Uutena Aadamina eli, niin hän täytti pyhän käskysanansa, joka on vanhurskas ja hyvä.

    koska ei Jeesus langennut syntiin...

    Äänestä

  • vanhurskas ja pyhä. kirjoitti:

    Jumalan sana todista, että Jeesus olisi kuulut siihen laittomien ryhmään, joilla laki oli pantu.

    1. Tim.1.
    6 Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin,
    7 tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.
    8 Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään
    9 ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
    10 haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan,

    Jeesus ja Isä olivat yhtä Hengessä ja jokainen Pyhän Hengen saanut on yhtä heidän kanssaan. Ylhäältä uudestisyntynyt hengellinen ihminen elää Kristuksen laissa eikä häntä koske enää vanhan liiton laittomille pannut lait. Sehän vasta olisi kummallista, jos Jeesus, Jumala itse ja Pyhä Henki olisivat laittomia ja tarvitsisivat kymmentä käskyä? Samoin on ihminen, joka elää Pyhässä Hengessä. Hän ei ole laiton vaan pyhä, eikä Jumalan vanhurskautetuille ole pantu lakia.

    Äänestä

  • X-hirvas kirjoitti:

    Kilautitpa pahasti ohi Sanan, ei voi muuta todeta.

    Jeesus oli synnitön ja siksi kun täytti lain eli eli sen mukaan ja näinollen ei ollut lain alainen.

    Hengellinen ihminen jaha, näkyy se, että olet eksynyt sanoissasi.

    Hengellinen ihminen, kyllä sitä laki koskee, koska silloin kun sen rikkoo ja jää siihen osaan niin kirves on pantu ja sellaiset oksat hakataan pois ja poltetaan tulessa.

    Hengellinen ihminen on silloin "hengellinen", kun Pyhä Henki on lain täyttäjänä ihmisessä.
    Mutta jos liha saa vallan, niin ihminen on lihallinen ja jos tästä ei tee parannusta, niin hänelle ei lueta silloin armoa, koska hengellisen on kohdannut paatumus..
    Että älä nykäse lihan käsivartesi suojaksi sellaista, mitä ei ole.

    Perille ei pääse mitään saastaista eli tie on kaita.
    On pantava pois synti ahtaalla portilla, eli tehtävä parannus.
    Ei sitä, mitä "vaan" mainostaa, että laki on pantava portilla pois.
    Jos laki pannaan pois, niin eihän silloin lueta syntiä, ei tunne syntiä, eikä parannusta tarvitse tehdä.
    Parannus on sitä, että nähdään oman syntisyyden todellinen tila, ei ylpeillen sillä, että on niin lain ulkopuolella, ettei sillä ole merkitystä.
    Vaan on niin lain murskaama, että on elämä luovutettava Jeesukselle, ristille, liha kuolemaan.
    Kristuksessa. Hän sanoo, lupauksen ihmiselle, joka luovuttaa itsensä kuolemaan.
    Ottaa ristinsä ja seuraa Häntä.
    Silloin ymmärtää, että laki on Pyhä, vanhurskas ja hyvä.
    Siinä ei lihaile, eikä julista vanhurskasta ja Pyhää mitättömäksi, koska se on Jumalan kuva.

    Se tulee kirkkaudessa tuhomaan kaiken jumalattomuuden. Sana surmaa, sana surmaa laittomuuden hengen.
    Eli lain mukaan kerraten, Jeesus edusti Jumalanvaltakuntaa sisältäpäin.
    Me edustamme vain Kristuksessa sitä sisältäpäin kun elämme uudestisyntymän jälkeen sitä sisältäpäin.
    Mutta heti kun astumme sen ulkopuolelle, eli valtakunnan hengen ulkopuolelle, olemme synnissä ja kiellämme Pyhän ja vanhurskaan tahdon ja Sana senjälkeen tulee tuomitsemaan kirkkauden voimalla laittomuuden hengen.

    Raja on vanhurskaalla se, että on sisällä, armosta, mutta vapaehtoisesti.

    Aina kysytään tahdonko ja tahdotko.

    Jeesus tiukensi vielä lakia ja osoitti olevansa lain säätäjä ja tuomari.

    Jos silmäsi viettelee, repäise se pois... tahi käsi..

    Eli on kyse niistä mittasuhteista, että sinunkin olisi hyvä pysyä aivan hiljaa Sana on tuomari kaikille.

    Mutta todettakoon tähän se, että Jumala käsittelee jokaisen yksilönä leivisköittensä mukaan,
    kovasydämiselle laittomuuden kylväjille, Jeesus luki tuomion Matteuksessa.
    Pienin taivasten valatakunnassa.
    Eli tuomio on julistettu ja Sana sen julistuksen tuo esille.

    Mitähän sinä opetat? sopii miettiä.

    Äänestä

Niin se teki Jeesukselle kun esitti sanaa kiusauksen erämaassa.

Mutta tämäkin epäuskoinen "vaan" on todistettu sanalla vääräksi.

Kyllä se rienaaja kaikki valheet saa sinun kauttasi syljettyä maailmaan.

Etkö yhtään pelkää Herraasi, jonka edessä joudut polvistumaan ja tunnustamaan, että Jeesus Kristus on Herra?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaan kirjoitti:

on.

Matt. 19:24 "Ja vielä minä sanon teille: helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
25 Kun opetuslapset sen kuulivat, hämmästyivät he kovin ja sanoivat: "Kuka sitten voi pelastua?"
26 Niin Jeesus katsoi heihin ja sanoi heille: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki
mahdollista."

Miksi Jeesus otti kamelin vertaukseensa?
Siksi, että nuo kaksi kyttyrää kuvaavat 10 käskyn laintaulua.
Ja niiden kanssa kamelin on vielä mahdottomampi mennä neulansilmästä läpi.
Saati, että joku vielä ratsastaisi niiden "kyttyröiden" välissä.

Tämän vertauksen kohde on siis yksi seurakunta, joka väittää, että he ovat hengellisesti rikkaita, heillä on kaikki oikea tieto ja oppi. Mikähän seurakunta?
Päätelkää itse.

Ilm. 3:17 "Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston."
18 Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu