Timo Soini puhuu Sinulle

Mutta on niitä ollut muitakin sotia, ja kaikki yhtä tärkeitä aikansa sotureille jotka puolensa valitsivat.
http://timosoini.fi/ploki/

Suomi24 toimittaja Prööti "törö" Töröperes
164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

2010 03 08 11:22 GMT
Nyt alkaa luu paistaa

Taloudellinen unioni johtaa ennen pitkää poliittiseen unioniin.

Euroalueesta halutaan liittovaltio.

Europäät haluavat yhteisen rahapolitiikan lisäksi kaiken muunkin olevan yhteistä.

Kreikan vaikeudet ovat oiva keppihevonen finanssikurin nimissä keskittää talousvalta Frankfurtiin.

Euro = Saksan markka. Taloudellisesti, henkisesti ja hallinnollisesti.

Nyt alkaa luu paistaa.

EU-perustuslaki ei mennyt eurokraattien mielestä vielä tarpeeksi pitkälle.

Pian aletaan valmistella perussopimukseen uusia lisäyksiä.

Kansallisvaltiot kun eivät EU-viisaiden mielestä osaa asioitaan hoitaa. Ne täytyy hoitaa "yhteisesti" eli Euroopan Keskuspankin herrojen toimesta.

Oi aikoja, opi tapoja.

Jäävuori lähestyy, mutta vauhti vaan kasvaa.

Hanttiin panen.

http://peruseuro.fi/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Prööti Töröperes kirjoitti:

Mutta on niitä ollut muitakin sotia, ja kaikki yhtä tärkeitä aikansa sotureille jotka puolensa valitsivat.
http://timosoini.fi/ploki/

Suomi24 toimittaja Prööti "törö" Töröperes

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu