Tämän pudotusleiri vedon jälkeen ei ole kovin vaikeaa veikata, että Enchant niminen ryhmä tulee todennäköisesti olemaan 3 kärjessä X- Factorin finaaleissa. Ehkä ei kuitenkaan kannata äänestää Enchanttia voittoon, sillä tämä lupaavan yhtyeen potentiaali on saatava täysillä käyttöön eikä asiaa helpota se, että biisit tehdään kiireessä. Toki ei se, että kilpailua ei voita tarkoita, että biisit olisivat automaattisesti parempia. Tästä ryhmästä ei kannata tehdä mitään väkisin väännettyä vaan juuri sitä mitä pojat haluavat. Kun se on selvillä niin sitten, muut tuovat oman pienen lisänsä soppaan kuten tuottajat, biisin tekijät jne. Olen sitä mieltä, että parasta jälkeä syntyy silloin kun kaikki yhdessä menevät kohti samaa päämäärää elli tehdään hyvää musiikkia eikä vain ajatella, että kerätään nyt ihmisten rahat nopeasti pois ennenkuin huuma laantuu ja katsotaan kun 2 levy julkiatsaan niin jos ei myy niin kuopataan ja unohdetaan koko ryhmä. Eihän kukaan huonoilla biiseillä myy!
Enchant
http://katsomo.fi/?treeId=34402
Tässä on X factroin voittaja
1
313
Vastaukset 1
- polttava annos
ellei Enchant voittaisi. Onhan kyse myös karismasta ja laulutaitosta, musikaalisuudesta. On aika vaikea tehdä ammattilaisten kanssa töitä, ellei tiedä musiikinteoriasta mitään.
Mutta - ainahan ne tuottajat ja ohjaajat voivat pelleillä ja yrittää muka keksiä jotain yllätyksiä.
On vaikea uskoa, että Toni Wirtanen esimerkiksi ei muka ymmärtäisi musiikinteoriasta mitään vai oliko se niin, että hän on itseoppinut. Jos on kuuden ällä ylioppilas - voi tietysti olla täysin kykenemätön soittamaan muuten kuin korvakuulolta tai laittamaan mitään paperille - tai haluamaan oppia mitään. en tiedä, miksi se on antanut (?) lausuntoja, joiden mukaan ei olisi opiskellut musiikkia, jos nyt muistan oikein.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59860Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30647- 87627
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14595- 43573
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56564- 7532
- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70510Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu23507- 61505
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?46492- 37476
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14471Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13462Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132429- 42408
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45399Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla97386