Jos omissa voimissa käydään reippaina päin todellisia ongelmia ja todellisia henkivaltoja, niin silloin ihmiset pettyvät siihen, etteivät he erilaisilla "sopimusrukouksillakaan" saa tilanteita muuttumaan. Samoin on myös sen suhteen, että jos asioista ei osata tunnistaa niitä henkiä, jotka ovat niiden takana ja sitten yritetään parantaa ihmisten elämää senmukaan, kuin miltä tilanteet näyttävät ihmilliseltä kannalta katsottuna olevan. Ja sitten siihen petytään.
Ja nämä raukat ihmispolot, jotka eivät ole sitten saaneet apua sentähden, että liian suurten ihmisten persoonallisuus on saanut siitä kolauksen omatoisen ahkeruutensa tähden leimataan vielä "katkeriksi ihmisiksi" ja erotetaan joukosta, ettei sitä tosiseikkaa tarvitsisi myöntää, että kyseessä on se, että pelkästään omat voimat eivät riittäneet, joko tilanteen alkuarvionnissa tai siinä, että oltaisiin nöyrrytty Herran eteen niin pitkäksi aikaa, että Hän olisi antanut ratkaisunsa suuntaan tai toiseen tiettäväksi.
Sellainen peli ei kuitenkaan vetele, koska siitä sitten on kehitetty oppi, jonka varjolla nämä ihmisvoimaiset parantajat hyvin herkin tuntosarvin tiedustelevat sen mikä heille mahdollisesti olisi vaikeaa ja mahdotonta parantaa heidän omin voiminsa. Ja jättävät sitten sellaiset tapaukset ja ihmiset tuomion alle heti kättelyssä.
Tämä on väärin ihmisten ja Jumalan edessä, koska jokaisen ihmisen asian voi jättää rukouksessa Jumalan eteen. Olipa henkilö vaikka jopa katkerakin, sillä se on oikeaa sielunhoitoa. Ja tehdä tälle henkilölle tiettäväksi se, että itse ei osaa tätä asiaa hoitaa, mutta luottaa sen Jumalan käsiin. Eikä arvioida asioita pelkästään inhimilliseltä kannalta ja jättää ihmisen sieluntila saattamatta kuitenkin sen mahdollisen hyvänkin prosessin haltuun, jossa hän saa tietää, että hänen asiansa on uskottu hyvän ja kaikkivaltiaan Jumalan armollisiin käsiin.
Eivät ihmiset hätäänsä ja vaivaansa voi muuta parempaa saada, kuin tiedon siitä, että heidän asiansa on välitetty Jumalan hoitoon. Mutta tämä edellyttää asian vastaanottajalta uskoa siihen, että Jumala voi alkaa sen prosessin jokaisen ihmisen kohdalta, joka on hänen hyvä tahtonsa. Ja jos ihmisen usko ei riitä tähän työhön vaihdettava tilalle ne ihmisen, joiden usko on suuri, mutta omauskoisuus sopivan ja realistisen kokoinen.
Ja synnit on tuotava Jeesuksen eteen katumuksessa ja tehtävä parannusta niistä.
Ja nämä raukat ihmispolot, jotka eivät ole sitten saaneet apua sentähden, että liian suurten ihmisten persoonallisuus on saanut siitä kolauksen omatoisen ahkeruutensa tähden leimataan vielä "katkeriksi ihmisiksi" ja erotetaan joukosta, ettei sitä tosiseikkaa tarvitsisi myöntää, että kyseessä on se, että pelkästään omat voimat eivät riittäneet, joko tilanteen alkuarvionnissa tai siinä, että oltaisiin nöyrrytty Herran eteen niin pitkäksi aikaa, että Hän olisi antanut ratkaisunsa suuntaan tai toiseen tiettäväksi.
Sellainen peli ei kuitenkaan vetele, koska siitä sitten on kehitetty oppi, jonka varjolla nämä ihmisvoimaiset parantajat hyvin herkin tuntosarvin tiedustelevat sen mikä heille mahdollisesti olisi vaikeaa ja mahdotonta parantaa heidän omin voiminsa. Ja jättävät sitten sellaiset tapaukset ja ihmiset tuomion alle heti kättelyssä.
Tämä on väärin ihmisten ja Jumalan edessä, koska jokaisen ihmisen asian voi jättää rukouksessa Jumalan eteen. Olipa henkilö vaikka jopa katkerakin, sillä se on oikeaa sielunhoitoa. Ja tehdä tälle henkilölle tiettäväksi se, että itse ei osaa tätä asiaa hoitaa, mutta luottaa sen Jumalan käsiin. Eikä arvioida asioita pelkästään inhimilliseltä kannalta ja jättää ihmisen sieluntila saattamatta kuitenkin sen mahdollisen hyvänkin prosessin haltuun, jossa hän saa tietää, että hänen asiansa on uskottu hyvän ja kaikkivaltiaan Jumalan armollisiin käsiin.
Eivät ihmiset hätäänsä ja vaivaansa voi muuta parempaa saada, kuin tiedon siitä, että heidän asiansa on välitetty Jumalan hoitoon. Mutta tämä edellyttää asian vastaanottajalta uskoa siihen, että Jumala voi alkaa sen prosessin jokaisen ihmisen kohdalta, joka on hänen hyvä tahtonsa. Ja jos ihmisen usko ei riitä tähän työhön vaihdettava tilalle ne ihmisen, joiden usko on suuri, mutta omauskoisuus sopivan ja realistisen kokoinen.
Ja synnit on tuotava Jeesuksen eteen katumuksessa ja tehtävä parannusta niistä.
Vastaukset 29
Vanhimmat
henkilöllä, joka alkaa henkivaltoja ajamaan jostain ihmisestä, pitää olla hengetuntemisen armolahja, ja myös valtuudet Pyhältä Hengeltä Jeesuksen nimessä jota henget tottelevat, ei ne meitä omissamme korvaansa lotkauta, pitää olla Hengelliset aseet, joiden kautta itse Herra Jeesus käy henkivaltoja vastaan ja ajaa ne pois ihmisestä, omin voimin se ei koskaan onnistu, se on pelkkää puskarointia, ja on enemmän vahinkoa kuin apua, tarvitsevalle!
Mikähän ero on sielunhoidolla ja
mielenterv.hoidolla?
Tuo pahojen henkien ajaminen henkilöstä
kuulostaa ja näyttää myös
poppamies-konsteilta!
Siinä ihminen koskettaa sellaista
mistä mitään ei tiedä.
Joskus kyllä näyttää siltä, miten mielenterveystyö seurakunnissa on tehty erittäin sekavaksi.Kuten huomannet ja siitä johtunee, miten seurakunnissakin esiintyy yhä enemmän mielenterveys ongelmista kärsiviä ihmisiä.
* Sinä kirjoitat; "< Siinä ihminen koskettaa sellaista
mistä mitään ei tiedä. >" ?
* Kyllä voidaan tietää, Sanaa lukein ja Pyhällä Hengellä täyttymisen kautta ja anomalla hengentuntemisen armolahjaa ja lahjoja joilla on mahdollista , ensinkin tunnistaa mistä hengestä on kyse, kuika suuri se on, paljonko niitä on ihmisessä, ja vain aja ainoastaan Hengen asein on mahdollista käydä henkivaltoja vastaan, jossa oikeasti ihmisen kautta Jeesus toimii ja Häntä kaikki henget tottelevat, vain Jeesuksen nimessä ja veressä on mahdollista saada henkivallat ulos ihmisestä.
Koska en ymmärrä asiaa,
en kommentoi muuta kuin,
että mielestäni juuri tuo on sairasta!
Miksi ihmisen pitäisi ajaa niitä henkiä ulos,
eikös se ole Jumalan tehtävä?
Mihin ihmistä siinä tarvitaan?
Jumalahan on kaikkivoipa?
Ja juuri tuossa tulee raja vastaan siitä,
meneekö kys.oleva toiminto puoskaroinniksi.
Näin lääketieteellisesti tulkiten.
Sillä lääketiede ei tunne pahoja henkiä.
Vain sairaudet jotka johtuvat sairaasta mielestä.
Ja siihen ei sovi ihmisen mennä keinoineen.
Siihen löytyy kyllä lääkitykset....:=((
Jos ihmisessä on Pyhä Henki, niin on mieletöntä edes ajatella,- puhumattakaan ajaa pahaa henkeä ulos.Raamatussa on selkeä linja ja opetus, miten ihmisessä EI VOI OLLA yhtä aikaa Pyhä Henki ja paha henki yhtä aikaa.
Ihmisen mielen ongelmiossa ja niiden hoitamisessa tulisi kohdentaa hoito perus asiaan,- eikä kuvitteellisiin.Olemattomaan on vaikea vaikuttaa ja muuttaa.
Luin kerran tapauksen
jossa isä oli pienen lapsensa kanssa seuroissa.
Lapsi alkoi väsyä ja kitistä.
Tuolloin isä sanoi:
Olisin kuunnellut vielä kolmannenkin saarnan,
mutta lapseeni meni pahahenki...
Kauheata kultismia kaikki pahat henget!Huh.
Väittipä Savis eräässä kirjoituksessaan,
kun syytti minua uskottomaksi,
ja penäsin että mistä hän voi tietää
etten olisi uskossa,
hän vastasi:Henkeni kuulemma tuntee satojen kilsojen päähän.
Mutta, ajatteleppa miten tuo isä pyrkii kasvattamaan lastaan.Itselleni on yks hailee, miten ihmiset ajattelevat ja ymmärtävät yleensä henkimaailmasta, mutta se huolestuttaa kun tämä ymmärrys ohjaa heitä lasten kasvatuksessa tai yleensä seurakunnassa ollessaan tekemisissä tilenteissa, joissa on mieleltään sairas tai ahdistunut ihminen.
No, onneksi tänä aikana jo hieman pohditaan perheongelmia ja lasten kasvatusta,- jotka liittyvät uskonnollisuuteen ja painoistamalla/alistamisella kasvattamiseen.En varmaan erikoisen paljon erehdy, jos sanon, miten tämän isän kasvatusmalli/ymmärrys tuottaa juuri niitä ihmisiä, joista taas samalla (isän) ymmärryksellä pyritään ajamaan riivaajia ulos kun he ovat ongelmoituneita menneisyytensä ohaamina.
Sikäli asia ei ole uutta ja poikkeava ihmiskunassa, mutta uskoisin että vasta nyt Jumala on tiedottanut/puhunut tästä alueesta tässä ajassa.Liittyhän koko asia ihmisen synnillisyyteen ja ihmisen turmeltuneisuuteen ja sen ohjaamaan ajattelutapaan.Monelle uskovaiselle ihmiselle varmaan tämän alueen hahmottaminen ja ymmärtäminen tuottaa suuria vaikeuksia. Siis silmävoiteesta ja sen hankkimisesta lie kysymys.
Sattuuhan tämä aika erikoisesti yksiin Laudekian srk kanssa ja juuri siinä ilmoituksessa kehoitetaan myös hankkimaan silmävoidetta.
PS:
Aiheen pohtiminen voi tuntua monesta lukijasta syyttävältä tms, mutta sitä en tarkoita, vaan todella miten ihmiset kasvaisiavt pois tämän alueen ongelmallisuudesta. Kyllä ihmiselle riittää mieltä ongelmoittavia asioita, vaikka tämän alueen saisi hoidetuksi.
Hurjalta kuulostaa. Eihän lapseen voi mikään paha henki mennä. Ei varmaan. Enkä kyllä veisi pientä lastani mitään aikuisille tarkoitettuja saarnoja edes kuuntelemaan. Näissä seurojen ym. saarnoissa kun käsitellään juttuja, jotka eivät aina ole lasten korville soveliaita.
Niin,eikö Valonlap...
Mielestäni pitäisi uskovien kokouksetkin olla
K-13!
Varsinkin ilmestyskirjan osalta.
Mutta uskova ilmeisesti ajattelee kasvattavansa
lastaan hengellisyyteen,
tuomalla pienen sielun aikuisten kokoukseen.
Mitä tällainen pieni ymmärtää kaikkea raamatusta?
Siis veristä ja tuomitsevaa evankeliumia?
Itse en pakota omaani edes omaan kirkkooni.
Saa valita mieleisensä sitten isona.
Muistan itse kun olin
vielä hellareissa pienenä tyttönä.
Tulin sitten kerran kotiin koulusta.
Ja jotenkin näytti siltä ettei ketään näkynyt koulutiellä,
oli jotenkin tyhjää..
Silloin pelästyin,ja juoksin kotiin,
luulin että Jeesus oli tullut,
ja kaikki muut olivat menneet taivaaseen,
minä vain jäin...
Muistan vieläkin tuon tunteen..huh.
En suo sitä kenellekään,
saati sitten pienelle elämän aamulle!
Jumalan rakkaus kärsivälle ihmiselle. Ja Jumalan nimessä ja Jeesuksen veressä vapautusta pahoista hengistä ja sairauksista. Siinä on kaksi näkökulmaa ja kantaa asiaan. On tärkeää kohdata se ihminen, joka on vaivattu siinä persoonassan joka hän Jumalan luomana on.
Mutta on myös tärkeää ymmärtää se monikerroksellisuuskin ja kuinka taitavasti ihmisen persoonaan on pahahenki voinut käydä käsiksi. Yleensä ne ainakin oman kokemuksen pohjalta ovat lajiltaan ns. hiipuvia, eli sillä hetkellä kun ne käsketään, niin ne voivat piiloutua ihmiseen, jonkin toisen persoonallisuuden taakse. Eikä ole vallan mahdotonta sekään, että niitä on todellakin useampia ihmisessä. Lähes ainoa merkki, jolla niiden ilmenemistä voi varmentaa on väkivaltainen Kristuksen vihaaminen. Ja kaikin keinoin toimiminen sen puolesta, että Jumalan hyvä tahto ei voisi totetutua.
Niiden määrä on on jonkin verran lisääntymässä, mutta ei niistä silti pidä innostua liikaa. Koska se vaatii paljon, jos ihmiseen käydään vaikkapa käsiksi esim. surmaamismielessä. Ja ei Jumala varmaankaan ole sitä tarkoittanut kaikkien osaksi? Vain ehkä ainoastaan niiden, jotka itse ovat joutuneet jostain syystä kokemaan sen pahuuden, jota pimeyden voimat ja niiden liittolaiset tässä ajassa edustavat?
Niin, sitä ihmettelen, miksi tänä aikana/kin ihmisen mielenhoitaminen tehdään vaikeaksi.Siis sen alueen opettaminen.Mitä tunnen ihmistä ja sen kehitystä, niin Jeesuksen opetus on yksinkerteisin "terapia" saavuttaa mielentasapaino.
Siis uskoa mitä Jeesus opetti ihmisen ajattelutavasta ja yleensä mielikuvista.Siis asenteista toista ihmistä kohtaan.Helppo ymmärtää, mutta vaikea ihmisen omaksua se kohdalleen.Siis uskoa ja elää se todeksi.Ihmisen suurin mielenjärkyttäjä liitty toiseen ihmiseen asenteina ja tähän Jeesus antoi erinomaiset eväät.Eväät, jolla lihallisen ihmisen turmeluksesta tuleva vaikutus estetään.Ihmkisen mielenhän sairastuttaa alue,- joka liittyy turmeltuneisuuteen ja tästä tekijästä ihmisen tulisi kasvaa kauemmas.Hengellä/Sanalla kuolettaa lihan teot.
Helppo sanoa, mutta ihmisen vaikea toteuttaa ja siksi armossa vaeltaminen on tärkein asia.
Tarkoitatko
että sielunhoito on samaa kuin
mielenterveydenhoito?
Alan ammattilaisena kyllä sanon,
että siinä mennään liian pitkälle ja on väärin,
että kouluttamaton henkilö,
hoitaa mieltä tai sielua!
Ei ole sitten ihme,
jos se näin on,että uskovissa esiintyy useinkin
suurta ahdistuneisuutta!
Vai onko mielestäsi kyseessä paha henki?????
Niin, sielunhoidossa voidaan mennä metsään hyvinkin pahasti, jos oikeasti sairasta ihmistä ei ohjata hoitoon. Ja eivät mielen sairaudet mistään demoneista johdu, vaan aivojen välittäjäaineiden häiriöistä. Että näin.
Hmm... Olisikohan pitänyt entiseen työpaikkaan (suljettu kroonikko-osasto) lääkärien sijasta hakea manaaja? Sillähän olisi saatu potilaat kuntoutettua. Leahim, kokkeiletko töissä. Siinä sitä osasto tyhjenee ja saatte lomaa koko porukka. :D
Toisaalta ensiksi tulisi ymmärtää mikä on sielu kun pohditaan ihmistä.En ala lajemmin pohtimaan, miten ymmärrän tämän. Tuo sanan sielun ymmärrän eräällä tavalla vertauskuvainnoliseksi asiaksi. Siis kuin Raamatussa puhutaan ihmisen sydämentilasta ja sydämestä.Jos siirretään tuo sydän tai sydämentila käsitteenä tähän aikaan, niin ymmärrän sen tarkoittavan ihmisen alitajuntaa.Alitajuntahan ihmisessä ilmentää ihmisen olemuksen samoja tekijöitä kuin sydän ja sydämentila Raamatussa.
Niin, tuo ihmisen sielu, niin tätä aluetta kuvaa hyvin tämä jae ja sen sisältö eli mistä alueesta on kysymys;
"Sillä te olitte eksyksissä, niin kuin lampaat, mutta nyt te olette palanneet SIELUJENNE paimenen ja kaitsijan tykö". 1 Piet. 2:25
Tavallaan ihmisen sielu on kuin eräänlainen astia tai "toiminta/muisti laatikko" näin vertauskuvainnollisesti ajatellen ja tämän laatikon/astian toimintaa hoitaa Jeesus/Pyhä Henki. Siis uudestisyntynyt ihminen on palannut hoidattamaan sisintään/sieluaan Jeesuksella eli Paimenella. Siis vahingoittunut sielu ilmentää ihmisessä ongelmaista mieltä jne...
"Mitä se hyödyttäisi ihmistä, jos voittaisi osaksensa koko maailman, mutta saisi sielulleen vahingon".
Sairaaloinen huomion hakeminen todella ongelmoittaa ihmisaen/mielen eli tämäkin on sieluntilasta lähtlisin.
Mutta, on ymmärrettävä, miten tämän astian/sielun hoitamisessa Paimen käyttää myös toisia ihmisiä esim. asioiden tiedostamisessa tms., mutta itse hoitaja on Pyhä Henki,- joka avaa ymmärrystä hoidettavaan ihmiseen. Tavallaan ihminen mahdollistuu virittämään sieluaan, mutta kielteisesti. Taas Pyhä Henki virittää/vaikuttaa sen korjavasti ja nökyen juuri ihmisen mielentasapainossa ja käyttäytymisessä.
Alan ammattilaisena kyllä sanon,
että siinä mennään liian pitkälle ja on väärin,
että kouluttamaton henkilö,
hoitaa mieltä tai sielua!
-----
Ei millään pahalla alan ammattilaisia kohtaan.Jos katsotaan todellisuutta ihmisen käyttäytymisestä ja sen muuttumisesta, niin tässä valossa katsoen harjoitettavat terapiat eivät tuota tulosta ja tämän voi jokainen itse havainnoida,- jos on näkökykyä.Juuri tästä syystä lääkitykset on vallanneet alaa ja tällä pyritään "hoitamaan" ihmisen mieltä.
Nimittäin ihminen muuttuakseen tarvitsee elää todelllisessa tilanteessa.Terapiathan suunnitellaan etukäteen eli se aika varataan siihen ja siihen,- terapeutille sopivaksi ja koko keskustelu käydään todellisen tilanteen ulkopuolella.Siis ei arjen keskellä.
Ihmistä muuttaa erikoisesti se, jos hän mahdollistuu elämään ja kokemaan vaikeassa tilanteessa uuden käyttäytymisensä tai ajattelunsa.Siis ihan normaalissa arjessa.Tähän tosiasiaan liittyy se, että Raamatun ohjaistukset on kohdennettu arjen keskellä elettäväksi.
Ihmistä ongelmoittaa arjen tapahtumat ja ihminen muuttuu myös arjen tapahtumissa.Kaikki ihmissuhteet arjessa ja niissä elämiset ovat merkityksellisimpiä kuin ammatti ihmisen kautta tuleva terapia.Tietenkin taitava terapeutti voi olla kannustavana/ymmärrystä avaavana tekijänä ihmiselle, eli tiedostaa tärkeitä tekijöitä ja yleensä arjen merkitystä ihmissuhteineen.
Kun huomioi seurakunnan,- joka muodostuu uudestisyntyneistä ihmisitä,- joilla on (tulisi olla) ymmärtävä asenne ja mielikuvat ongelmoitunutta ihmistä kohtaan, niin tässä ympäristössä eletyt positiiviset kokemukset ovat todellista terapiaa ongelmoituneelle ihmiselle/mielelle.Onhan tilanteet todellisessa arjessa ja todellisia ja tähän liittyy miten Kristuksen mielinen ihminen käyttäytymiseltään on todellinen terapeutti ajatellen ihmisen mielen muuttumista.
Heh..en kokkeile!
Meneepi virka...:=))
Tarkoitatko että pyhähenki
lääkärin sijaan....?
Mieleltään sairaalle henkilölle?
Sory jos väärin ymmärsin...?
Olisi se hassua,
jos mie hoitajana sanoisin potilaalle,
kun hän pyytää särkylääkettä,
että kyllä pyhähenki hoitaa............:=((
Siis sinä antaisit pyhänhengen terapiaa
lääkkeen vaihtoehtona?
Siis uskot että pyhähenki auttaa,
eikä lääkitys?
Mielestäni Jumala toimii juuri ammattilaisten välityksellä.
Ei siinä pelkkä rukous auta mitään.
Entä jos sanoisinkin potilaalle,
että polvillesi siitä,
et sinä lääkettä tarvitse,...
ja vielä että eikö uskosi riitä!
Kokemuksen mukaan seurakunta ei ole aina
se yhdistävä ja auttava taho!
Ei edes n.s.sielunhoitajakaan!
Tuotakaan en ole kokeillut. Tosin en ole enää kirkon ylläpitämässä hoitokodissa töissä, vaan yksityisellä, niin en uskalla. Mutta tuolla "kristillisessä" talossahan olisi voinut kokeilla...
Tarkoitan lähinnä, miten ihmiseen vaikuttaa ympäristö.Siis positiivinen ympäristö/ihmisten käyttäytyminen parantavasti ja kielteinen ympäristö/ihmisten käyttäytyminen sairastavasti.On vähän vaikea alue pohdittavaksi, mutta ihmisen aistit imuroivat kohtaamisessa erittäin aktiivisesti ja monen ihmisen tunnetaso muuttuu näissä tilanteissa.
En malta olla kertomatta erästä mielenkiintoista asiaa ihmisen reagoimisesta, joka liityy juuri tähän. Niin, änkyttäjän on lähes mahdoton änkyttää yksin ollessaan, mutta kun hän ohjaantuu aistien ulottuvilla olevan ihmisen, niin puhehäiriö aktivoituu.Taas toisilla änkyttäjillä änkytys aktivoituu jo siinä tasossa kun he kuvittelevat jonkun ihmisen "ehkä" näkevän hänet.
Toin vain tämän asian esille siksi, että ihmisen alitajuinen käytäytymisen ohjaus on laaja-alaista ja siihen vaikuttaa ratkaisevasti ympäristö. Niin, monen mielensairauden taustalla on yliherkkyys alitajuntaan liittyvissä tekijöissä eli ihminen ylireagoi ympäristössä olöeviin kielteisiin ärsykkisiin. Taas samaa kanavaa myöten positiivinen ärsyke tuottaa parantavan tuloksen.
Jos oikeasti olet/olisit tällä alueella töissä, niin ymmärtänet, miten kaikkein merkittävin asia sairaalla ihmisellä on luottamuksen saaminen toisiin ihmisiin ja juuri pienetkin asiat,- joita hän imuroi ympäristöstä, niin tuolevat arvoon arvaamattomaan.
Niin, lääkitys ihmisellä ei ole mielenhoitamista, vaan reagooimisen leikkaamista.Monasti, jos ihminen joutuu turvautumaan vahvoihin mieliala lääkkeisiin, niin se käyttö on todella pitkäkestoista.Otappa selvää miten paljon tänä aikana käytetään lääkkeitä.Se on huikea määrä ja siitä huolimatta,- jos ihmiset lopettavat lääkityksen, niin oireiden taso palaa siihen tilaan kuin se oli ennen lääkitystä. Tavallaan lääkitys on sama asia, jos laitat jauhelihan pakastimeen.Sen koostumus/tila ei muutu eli kun lopetat pakastamisen, niin jauheliha on samassa muodossa kuin sen laittaessasi pakastimeen.
Ihmisen mielikuvien ja mielialojen muuttaminen on tosi hankalaa ja pitkäkestoista puuhastelua. Lääkitys toimii samalla tavalla kuin alkoholi.
Tarkoitan tätä. Yleensä ihmisen sairaudet,- olipa ne fyysisiä tai psyykkisiä mielenalueella olevia sairauksia, niin tähän kokonaisuuteen liittyy läheisesti ihmisen geneettisyyys. Siis toinen ihminen sairastuu helpommin samassa olosuhteessa kuin toinen ja tähän vaikuttaa just geneettisyys.
Ymmärtänet, miten mahdottoman asian kanssa ollaan tekemisissä, jos pyritään muuttamaan ihmisen mieltä.Tosiasiassa ihmisen mieleen liittyviä tekijöitä ei voi muuttaa muutoin kuin lääkityksellä tai Pyhä Henki, eli molemmat tahot ovat riippumattomia ihmisen/potilaan geneettisyydestä.
Taas,- lääkitys vaikuttaa ihmisessä erittäin suppeasti eli se ei muuta ihmisen laajoja alueita parantavasti.Kuten aiemmin pohdin niin lääkitys leikkaa reagoimis/ajattelu tasoa.Jokainen ymmärtänee, miten vaarallista olisi esim. lentokapteenin olla mieliala lääkityksen alainen. Hänen ajattelunsa ja reagoimistasonsa olisi erittäin haitallinen työtä ajatellen.Niin, kysynkin sinulta. Parantaako lääkitys ihmistä tai uskaltaistko huoletta lentää koneella, jonka kuljettaja on lääkityksen alainen.
Taas ihmisen uskoessa Jeesuksen opetukseen, niin tällä on vaikutuksensa geneettisyydestä riippumatta.Voisi näin leikillisesti sanoa, että lääkitys hiljentää ihmisen ja taas Jeesukseen uskominen/Pyhän Hengen vaikutus vapauttaa ihmisen elämään.
Tarkoitatko että pyhähenki
lääkärin sijaan....?
Mieleltään sairaalle henkilölle?
Sory jos väärin ymmärsin...?
------
No, eihän lääkäreitä voi ottaa pois potilaiden hoidosta. Mutta, ajan takaa sitä tosiasiaa, ettei ihmisen hoitaminen onnistu kuin sitä pyritään tänä päivänä hoitamaan.Nuo hoitopaikat ovat enemmänkin sairaan ihmisen säilytys paikkoja.
Ymmärrätkö, miten tämä hoitomuoto vaatii yhä lisää näitä säilytyspaikkoja. No, hyvää on vain sen työllistävä vaikutus.
uskova ymmärtää mitä sielunhoito on. Omasta kokemuksestani kuitenkin tiedän, että Jumala voi eheyttää
rikkinäisemmänkin ihmisen, vaikkakin se vie aikaa ja tarvitaan rukousta ja Hänen läsnäolossaan olemista.
Sisäisesti rikkimennyt ihminen tarvitsee uskoon tultuaan paljon tukea muilta uskovilta ja uskollista kuulijaa,
joka jaksaa kuunnella, ettämyöskin säilyttää hänelle uskotut asiat omana tietonaan, kuin myöskin rukoilee
hänen kanssaan näiden asioiden puolesta.
Seurakunnassa sielunhoidolla tarkoitetaan senhetkistä rukousta jonkun ihmisen puolesta alttarilla, mutta
syvempi sielunhoito tapahtuu arkielämän keskellä ja se vaatii enemmän ajan uhrausta, kuin tälläinen.
Hetkittäiset rukoukset eivät voi parantaa vuosien varrella koettujen asioiden tuomia tunnemaailman
traumoja, vaan se vaatii sen, että ne asiat kohdataan ja ne käsitellään ja ne viedään Jumalalle niinkauan,
kuin ne vaivaavat mieltä ja kunnes Jumala on hoitanut niitä niin, että niihin on tullut etäisyyttä ja ne
eivät enää häiritse, eivätkä hallitse mieltä. Jumala on sekä ruumiimme, että sielumme parantaja.
hei haloo......
Tekö siis luotatte sokeasti uskoonne niin,
ettei meitsiä enään tarvitakaan..huoh.
Amen!
Heh, Leahim, mehän voidaan vaikka jäädä jo sitten eläkkeelle. Vaikka tosin vanhuspuolella töitä riittää...