Kasvu on alkanut!

Radion uutisen mukaan "Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän viime vuoden tilinpäätösennuste on miljoonia miinuksella. Tilikauden 2009 alijäämäksi muodostuu liki kolme miljoonaa euroa. Johtaja Kari Nuuttilan mukaan vielä kesällä alijäämää tiedettiin odottaa miljoonan euron verran."

Haastattelussa vaatimaton johtajien johtaja totesi alijäämän kasvaneen kesän jälkeen hieman. Siis vain miljoonan, pari!
13422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

taitoja, joilla noin suurta puljua johdetaan. Pitäisi olla koulutusta yrityksen johtamiseen.
Syy on osittain hyväveli valitsijoiden.

Äänestä
  • Mitä muuta oli odotettavissa, kun johtoon valittiin tämä sosiaali- ja terveysalasta sekä hallinnosta mitään koulutusta saamaton hekilö. Relevantin koulutuksen saaneita hakijoita virkaan oli, mutta hyvät veljet valitisivat väen väkisin tämän suunnistavan ikituristin.

    Me maksamme. Valitettavasti.

    Äänestä

  • Lainaus linkistä: "...ja nämä myös lähettävät useammin potilaita erikoissairaanhoidon KALLIISIIN jatkotutkimuksiin kuin kunnan omat lääkärit. Ulkoistetut lääkärit eivät tunne alueen OMAA jatkohoitojärjestelmää. Se tulee kunnalle kalliimmaksi ja potilaita juoksutetaan turhaan."

    Eikö potilaan etu ole se, että hänet lähetetään jatkotutkimuksiin. Yleiseltä puolelta et tutkimuksiin pääse ja siihen syynä on raha, kuten yllämainittu kirjoittajakin toteaa (kalliisiin). Mitkä ovat kunnan OMAT jatkohoitojärjestelmät. Sänkyyn makaamaan, vaipat takapuoleen ja hautaan mahdollisimman pian.

    Tervetuloa ulkopuoliset palvelun tuottajat. Kulut voi vahentää vaikkapa saneeraamalla turhat (osaamattomat) virkamiehet ja poistamalla jäljelle jäävien ns. virkamatkat mm. kaukoitään.

    Äänestä

  • Tarvitsemme nopeasti ulkopuolisen asiantuntija arvioimaan Kari Nuuttilan aiheuttamaa katovuotta. Varsin paljon kertoo jo se, että LLKY:hyn piti hetimiten palkata henkilöstöpäällikkö, jollaista ennen ei ole tarvittu. Kaiken lisäksi Nuuttila sai yksin valita hänet. Kuten arvata saattaa, Nuuttila syrjäytti pätevimmät ja valitsi sopivan, siis sopivan itselleen, ei LLKY:lle.

    Kitkerää lisämakua Nuuttilan touhuiluun tuovat hänen joutavat ulkomaanmatkansa ja sekavat, omahyväisyyttä tihkuvat sepustuksensa Suupohjan paikallislehdissä. Miehen kirjoitustaidothan ovat hädin tuskin peruskoulutasoa!

    Äänestä

  • Pohjakosketus kirjoitti:

    Tarvitsemme nopeasti ulkopuolisen asiantuntija arvioimaan Kari Nuuttilan aiheuttamaa katovuotta. Varsin paljon kertoo jo se, että LLKY:hyn piti hetimiten palkata henkilöstöpäällikkö, jollaista ennen ei ole tarvittu. Kaiken lisäksi Nuuttila sai yksin valita hänet. Kuten arvata saattaa, Nuuttila syrjäytti pätevimmät ja valitsi sopivan, siis sopivan itselleen, ei LLKY:lle.

    Kitkerää lisämakua Nuuttilan touhuiluun tuovat hänen joutavat ulkomaanmatkansa ja sekavat, omahyväisyyttä tihkuvat sepustuksensa Suupohjan paikallislehdissä. Miehen kirjoitustaidothan ovat hädin tuskin peruskoulutasoa!

    Kyllä noin suuri rahallinen taitamattomuus on ehdottomasti otettava esille yhtymän kaikkien kuntien valtuustossa. Johtajan on otettava oikeasti vastuu tappiosta. Noin isoa toimintaa pitää johtaa ammattilaisen, ei opettajakoulutuksella menestytä liikemaailmassa, näemmä.
    Vastuu on kannettava ja jos ei ko. henkilö osaa itse erota, niin hallintoelimen tulee näyttää taitonsa ja erottaa osaamaton johtaja!

    Äänestä

  • POISpoispois kirjoitti:

    erovaatimuksen Johtajien johtajaan, jolle on annettu kaikki valta ja jonka menestyksen aikoja sivistystoimen näkijänä kaivataan!

    Äänestä

  • että kohdistat kirjoitti:

    erovaatimuksen Johtajien johtajaan, jolle on annettu kaikki valta ja jonka menestyksen aikoja sivistystoimen näkijänä kaivataan!

    Kyllä maksajan äänen pitää kuulua! On siellä sitten minkälainen isäaurinkoinen puikoissa, niin kyllä noilla opeilla ja tuloksilla pitää porukkaa panna vaihtoon! Näin toimii talouselämä ja markkinatalou, jota kaikin elämme.

    Äänestä

  • Eli mitä poistettu, minkä vertailun? En saanut auki linkiä.

    Äänestä

  • Kysyy tyhmä kirjoitti:

    Eli mitä poistettu, minkä vertailun? En saanut auki linkiä.

    vertailu terveydenhuollosta ja seinäjoki ei saanu hyviä arvosteluja. tällä saa linkin auki http://www.mozilla-europe.org/fi/firefox/

    Äänestä

  • 25+2 kirjoitti:

    vertailu terveydenhuollosta ja seinäjoki ei saanu hyviä arvosteluja. tällä saa linkin auki http://www.mozilla-europe.org/fi/firefox/

    Ei mene hyvin oikein missään!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ainakin Pohjanmaan kirjoitti:

Radion uutisen mukaan "Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän viime vuoden tilinpäätösennuste on miljoonia miinuksella. Tilikauden 2009 alijäämäksi muodostuu liki kolme miljoonaa euroa. Johtaja Kari Nuuttilan mukaan vielä kesällä alijäämää tiedettiin odottaa miljoonan euron verran."

Haastattelussa vaatimaton johtajien johtaja totesi alijäämän kasvaneen kesän jälkeen hieman. Siis vain miljoonan, pari!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu