Onko ihan pienet lapsetkin mukana siinä touhussa? Eikö jonkun olisi jo aika puuttua asiaan? Eihän se ole voi olla enää kenenkään edunmukaista, jos noin menetellään!
Lasten asema?
Mummeli vaan
18296
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Pieni lapsi on helpoiten aivopestävissä. Toisaalta pienistä lapsista aikustuessaan tulee katkerimpia, kun heräävät todellisuuteen joka ei täsmää kultin maalaamaan maailmankuvaan. Moni masentuu tai katkeroituu huomatessaan mitä on menettänyt.
Seuran jäsenmäärä ei romahda oikeastaan mistään muusta syystä kuin siitä, että jeppulat sikiävät ja ja aivopestyt lapset jäävät lahkoon. Muuttoliike pois seurasta on kuitenkin tosiasia.
Se on surkea, siitä aivopesusta ei pääse koskaan eroon, ei vaikka ottaisi hatkat, se jatkuu koko elämän.
palstan kirjoittelijat lapsista välittävät.
Kunhan vain saavat jonkun syyn purnata jehovan todistajien Jeesuksen antaman mallin mukaista työtö vastaan.
"lasten ja imeväisten suusta tulee totuus" Tällaähän tavalla Jeesuskin sen ilmaisi.
Ovelta ovelle Jeesus lähetti opetuslapsetkin julistamaan. Luepa vaikka ilman ennakkoluuloja Luukkaan evankeliumin alkujakeet.
Siis kaksittain, monista syistä.
Jos joku tarjosi majapaikan, niin se tuli hyväksyä, eikä lähteä hakemaan "parempaa" tarjoilua jostakin muualta.
Tietenkin kirkkouskovaisille, helluntailaisille tällainen työ on vieras. Eivät he ole siihen olleet kykeneviäkään, koska heillä ei ole Jumalan pyhää henkeä niinkuin Jehovan todistajilla.
0n Luukkaan 10. luvun alkujakeet
>> Luepa vaikka ilman ennakkoluuloja Luukkaan evankeliumin alkujakeet.
1 Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava.
2 Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana.
3 Ja kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omaan kaupunkiinsa.
4 Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua,
5 verolle pantavaksi Marian, kihlattunsa, kanssa, joka oli raskaana.
Jne. Miten pitkälle piti lukea?
Purnaan jurikin siksi, että olen ollut tuollainen lapsi. Silloin kun minun olisi pitänyt leikkiä ikäisteni kanssa, ja nauttia elämäni parhaista vuosista ilman pelkoa tulevasta, olin minä pikku puvussani kiertelemässä ovilla tai istumassa kokouksissa. Seurauksena saatu "hengellinen ravinto" olikin sitten rappeutuneen lahkon yksipuolinen ja valheellinen maailmankuva. Siinä sinulle totuus.
Kiihkeissä kirkkouskovaisissa ja helluntailaisissa on omat omituisuutensa ja epäterveet vääristymänsä, ja niistäkin voi keskustella, mutta omilla palstoillaan.
Lahkot, jeppulat etunenässä, ovat erikoistuneet heikkojen(erityisesti lasten) mielen käsittelyyn. Siitä on pyhät henget kaukana. Ihmiset vailla minkäänlaista pätevyyttä räpelöivät heikkoja tai kehittyviä mieliä aiheuttaen pysyviä vahinkoja. Se on vaarallista ja vastuutonta.
Minusta on ihan kauheaa jos lapsia viedään valtakunnansalille ja opetetaan periaatteita.
On todellakin paljon parempaa että, niinkuin täällä meidän nurkilla, kunnon luterilaiset vanhemmat antavat lapsille vapautta!
Mahtavaa nähdä kun nämä vapaat 12-14 lapset pyörivät viikonloppuisin ja välillä viikollakin aamuneljän aikaan täydessä kännissä nauttien vapaudesta, pojat ainakin ovat innoissaan kun vapaat tytötkin vapautuvat!
Eipähän tartte sitten aikanaan valittaa liian tiukkaa... no, antaa olla.
Mutta ihan kauheaa että lapsetkin vieään sinne Salille!
Eli jos lapsi ei ole valtakunnansalilla, on se potkimassa mummoja ja ryyppäämässä?
Keskustelua seuraaville: Tuossa edellinen kirjoittaja kiteytti koko jeppulatouhun sairauden. Kaikki on mustavalkoista. Ei jeppula = paha, ei istumassa kokouksessa = tekemässä pahojaan, suhtautuu järjestön opetuksiin terveellä järjellä ja kriittisesti tarkastellen = luopio.
Tuota asennetta syötetään pienestä asti. arvatkaa onko henkinen kasvu terveellä pohjalla...
"Mahtavaa nähdä kun nämä vapaat 12-14 lapset pyörivät viikonloppuisin ja välillä viikollakin aamuneljän aikaan täydessä kännissä nauttien vapaudesta, pojat ainakin ovat innoissaan kun vapaat tytötkin vapautuvat!"
Toi on "lievähkö" yleistys...
Katsopas vaan uutisia sinä Ei-yleistäjä -neropatti. Oletkos huomannut uutisia miten lapsia pahoinpidellään tässä maassa.
Oliskohan normaalit ihmiset yleistäneet vähän enemmänkin. Pentuja hakataan niin että luut murtuvat ja sitten joku idiootti on huolissaan siitä että joitakin pikkuhellanlettaisia suomentoivoja viedään valtakunnansalille.
Taitavat olla siellä paremmassa turvassa kuin kaduilla tai monessa muussa paikassa.
Joo, henkistä kasvua parhaimmillaan!
ettei jt nuoret pyöri "kulmilla" yn pileissä.....?
Yhä vaan, lahkolaisen yleistys. Myös jehovantodistajalahkossa lyödään lapsia ja kohdellaan henkisesti väkivaltaisesti. Ei se ole siis pelkästään luterilaisten ongelma. Eivätkä kaikki jehovantodistajat tai luterilaiset lyö lapsiaan.
Pienten lasten istuttaminen kaksi tuntia hiljaa ja paikallaan valtakunnansalilla tai missä tahansa muuallakin on henkistä väkivaltaa.
Pyörivät, mutta se on asia josta ei saa puhua.
Onko lapsille sitten omia leikkihuoneita tai muita peuhapaikkoja, jossa he voisivat olla osanaikaa?
Lapset eivät ole sinun lastenlapsia , vaan Jehovan lapsia. Poikasi tai vävy on vain spermanluovuttaja ja äidin kohtu on vain vuokralla.
Paratiisi on täällä maan päällä , eikä taivaassa.
Tätä on totaalinen lahkolaisuus.
Taidat olla melkoinen paratiisilintu! Taitaa tämä maan päällä oleva parattisi olla melkoista mylläkkää. Jtodistajat kyllä lupaavat kuolemattomuutta; mitähän toiset kristityt saavat?
Sellainen jäärjestö joka lupaa taivasosuuden automaattisesti, kun kuuluu heidä järjestöön pettää lähimmäisensä ja itsensä.
Tutkikaa sanaa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.
"Lapset eivät ole sinun lastenlapsia , vaan Jehovan lapsia. Poikasi tai vävy on vain spermanluovuttaja ja äidin kohtu on vain vuokralla."
Mahdatkohan itsekään tietää millaista kieltä käytät ja mitä puhut?
Minun lapset ja niiden lapset on minun lapsia. Ja on minun vastuulla, että voin antaa niille tietoa, turvaa ja terveitä elämänasenteita. Minä olen omin silmin nähnyt kuinka jehovan todistaja äidin lapset juovat alkoholia ja ovat humalassa. Ja kuinka jehovan todistaja äiti kiertää tanssimassa. Ja sitten jehovan todistajat tulee toisten koteihin, eivätkä lähde pois vaan istuvat ja alkavat kohta kertoa talonväelle kuinka heidän tulisi olla. Tällä käytöksellään rajoittavat toisten elämää. Ja eivät usko vaikka monta kertaa antaa ymmärtää, että nyt he voisivat jo mennä pois.
"Paratiisi on täällä maan päällä , eikä taivaassa."
Mistäs noin voi lukea?