Sananl. 13:24
Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan;
mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa.
Hepr. 12:10
Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään.
Hepr. 12:6
sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa;
ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa".
Muuten, kiitti alex, sinäkin piinaat meitä omaksi parhaaksemme.
Opimme varomaan joutumasta siihen "ikuiseen piinaan", josta paljon
puhut.
Jumala rakastaa, siis Jumala piinaa
6
95
Vastaukset
- Stone83
se menee..kyllä se kuritus kuuluu rakkauteen,samalla syntyy myös kunnioitus annettuja sääntöjä kohtaan.
Kyllä voisi kuvitella,että kun tekee jotain pahaa,eikä kukaan mitenkään kurita,niin herää kysymys välittääkö kukaan..Jep. Kyllä muistellessa lapsuuttaan ja joidenkin toisenlaisten perheiden
lasten aikuisuutta - tulee kiitollinen mieli siitä, että sai toisaalta vapaasti
touhuta, mutta toisaalta välttämättömien rajojen rikkomisesta tuli sapiskaa.
Isäni nimittäin todella kuritti (piiskallakin, mutta älkää kertoko kellekään) ja kuitenkin oli aina valmis auttamaan ja
tukemaan, niin että minun oli helppo mieltää nykyinen käsitykseni
Jumalasta: Jumala on hyvä Isä.
- alex-kasi
pimeydessä. Jumalako piinaa lapsiaan? :( Panee heidät kävelemään tulen läpi - vai?
Huomaan että olet tarkoin tutkinut aloitukseni, nuollut jopa rivien välit!
Mutta jotta saataisiin vankka luottamuksellinen perusta keskustelulle, vakuutan että rivien välistä ei paista semmoinen taka-ajatus että Jumala
laittaisi Jumalan lapset kävelemään tulen läpi pilanpäiten ja kiusatakseen.
Vaan: "kaikki yhdessä vaikuttaa meidän parhaaksemme". Luotan Isääni.
""jokainen ihminen on tulella suolattava""
Mark.9.
47
Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois.
Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin,
48
jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.
49
Sillä jokainen ihminen on tulella suolattava, ja jokainen uhri on suolalla suolattava.
50
Suola on hyvä;
mutta jos suola käy suolattomaksi, millä te sen maustatte?
Olkoon teillä suola itsessänne, ja pitäkää keskenänne rauha."
:)- eremith32
Kyllä meidän omat pahat erehdyksemme, jotka useimmissa tapauksissa johtuvat itsekkäistä himoista ja haluista kurittavat meitä joskus hyvinkin voimakkaasti, ja siten opimme niistä, ettemme ainakaan samoja "virheitä toista kovin montaa kertaa, ja saisi jälleen kokea ehkä voimakkaamman kurituksen".
Elämä on koulu jossa tulee oppia omista möhläyksistään. Moraalin siveysasiat ja lait opitaan usein ja parhaiten käytännön kokemuksen kautta, ja joskus ne ovat jopa äärettömän vaikeita läksyjä, ja siksi ihminen jääkin usein elämän koulussa jopa luokalleen, eli hän ei opi yhden "elämän aikana kuin hitusen".
Onnellinen se ihminen joka selviytyy vähällä "kurituksella", hän on oppinut paljon erehdyksiensä kautta valitsemaan oikein...
Jeesusta Jumala kuritti enemmän kuin ketään koskaan.
Kaikki Jumalan viha oli jonkin aikaa Jeesuksen päällä.
Jes.53:4
Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan,
5
vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.
Jes.53:10
Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
Jes.52:12
Sillä ei teidän tarvitse kiiruusti lähteä, ei paeten kulkea;
sillä Herra käy teidän edellänne, Israelin Jumala seuraa suojananne.
13
Katso, minun palvelijani menestyy, hän on nouseva, kohoava ja sangen korkea oleva.
14
Niinkuin monet kauhistuivat häntä-sillä niin runneltu, ei enää ihmisenkaltainen, oli hänen muotonsa, hänen hahmonsa ei ollut ihmislasten hahmo -
15
niin hän on saattava ihmetyksiin monet kansat, hänen tähtensä kuninkaat sulkevat suunsa. Sillä mitä heille ei ikinä ole kerrottu,
sen he saavat nähdä, mitä he eivät ole kuulleet, sen he saavat havaita.
Mark. 15:34
Yhdeksännellä tunnilla Jeesus huusi kovalla äänellä:
"Elohi, Elohi, lema sabaktani?"
Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?
Siunattua laskeutumisaikaa pääsiäiseen! Mikä olisikaan parempaa paastoa kuin tutustuminen Jeesuksen kärsimyshistoriaan!
antti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1711111
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49477
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45472
