Bluesin kapteenin

lausunnot

TV4 sport lähetyksessa. "Bluesissa on tehty 10-vuotta hyvää työtä siksi ollaan aina huipulla" Kysymys kuuluu montako omaa kasvattia on pelannut Bluesissa viimeisen kymmenen vuoden aikana? Kapteenilla on se käsitys että Blues on tehnyt hyvää työtä mutta valitettavasti pelaajat ovat tulleet muista pääkaupunki seuroista IHK,EVU, LOKV ja siihen pääkaupunki seudulle työskentelemään tulleet. Ei näillä ole mitään tekemistä hyvän työn ja orgisaation kanssa. Valmiita pelaajia on tullut ja kaiken lisäksi vlmentajat ottavat aina kunnian itselleen. Tämäkö on sitä naiskiekon eteenpäin viemistä?

12

1336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvä työ

      voi olla muutakin kuin kasvattaa omia hyviä pelaajia..esim. kasvattaa muualta tulleista hyviä pelaajia. Kyllä siellä jotain on oikein tehty, jos tuijotetaan mitalisaldoa viime vuosilta.
      Jos joukkue on pullollaan hyviä pelaajia, mutta homma ei toimi, en usko joukkueen silloin menestyvän.

    • Kyllästynyt2

      Ja ainainen valittaminen ja toisen mollaaminen on sitä eteenpäin viemistä? täälläkin kirjoittelee vain toisille naisille kateellisempia ja katkerampia naisia, käytännössä miehet kuitenkin pyörittävät koko naiskiekkoa. Missä ovat naispuoliset valmentajat, joukkueenjohtajat, huoltajat jne. muutama hassu taitaa olla ylemmissä sarjoissa. Mutta valittaa ja arvostella naiset kyllä jaksavat. Lopettakaa jo tuo toisten tekemisistä jauhaminen ja laittakaa itsenne peliin.

    • Leipurit

      Etkö mahtunut Bluesin rosteriin vai mikä niin ketuttaa? Käy vähän Pallivahassa syömässä Marja Tyrnin kosteeta torttua, niin murheet unohtuu.

      Asioita voidaan tehdä monella tapaa hyvin, kuten tuossa jo todettiin. Junnukasvatus on vain yksi osa isoa kuvaa. Eikä se todellakaan ole Emma Laaksosen vika, jos Blues seurana ei ole vielä ymmärtänyt oman juniorimyllyn päälle. Ja onhan näitä yhteistyö- & kasvatussopimuksia voimassa suuntaan jos toiseenkin sekä verkot vesillä koko ajan. Espoossa on poikienkin puolella selkeä verkostoitunut kasvattajastrategia.

      • onkin

        vekosto mutta olet ensimmäinen joka puhuu siitä. Kapteeni voisi mainita nämä seurat mistä tyttöjä tulee ei se ole BLUES

      • KannattajaKatsomosta
        onkin kirjoitti:

        vekosto mutta olet ensimmäinen joka puhuu siitä. Kapteeni voisi mainita nämä seurat mistä tyttöjä tulee ei se ole BLUES

        Katsokaa mitalisaldoa ja menestystä, aika pirun hyvää työtä Blues on tehnyt. Eli olen kyllä Laaksosen kanssa täysin samaa mieltä. Välillä olisivat saaneet tehdä huonompaakin työtä, joinain vuosinahan SM-sarja ollut todella tylsä kun Bluesille ei kukaan mahtanut mitään.

      • Aktiiviseuraaja
        KannattajaKatsomosta kirjoitti:

        Bluesissa joukkue on muuttunut viime vuosina useaan kertaan todella paljon kun porukkaa on lopettanut, lähtenyt ulkomaille tai muihin joukkueisiin ja silti joukkue on aina hyvä. Eiköhän se tarkoita vain ja ainoastaan sitä, että Bluesissa todellakin tehdään vuodesta toiseen asioita oikein. Kuka viime kauden alussa olisi uskonut, että Blues pelaa mestaruudesta eikä niillä hassummin ole tälläkään kaudella mennyt vaikka taas muuttui jengi viime kaudesta!

      • tasolla
        Aktiiviseuraaja kirjoitti:

        pärjää jopa ylipainoiset Bluesilaisetkin. Ulkomailla "neljän maan turnaus" totuus iski silmille
        15 - 0 turpaan Kanadalta! Ei paljon selittelyitä kaipaa, tässä maassa ei tehdä töitä kunnolla missään seurassa, harraste porukkaa. Muuten montako omaa kasvattia Bluesilla pelaa tällä hetkellä sama kysymys HPKlle?

      • juniorimylly
        tasolla kirjoitti:

        Bluessilla ei ehkä ole omaa juniorimyllyä, mutta onhan heille jo useamman vuoden ajan tullut aina Espoolaisista junioriseuroista pojissa pelanneita tyttöjä mukaan, aluksi molempien mukana pelaten ja myöhemmin ehkä pelkässä Bluessissa? Ja Bluessillahan on nyt yhteistyösopimuskin EKS:n kanssa, joten se kai toimii heidän juniorimyllynään? Ja mitä tasokkaaseen työhön tulee niin ette taida olla kovin läheltä seurannut ainakaan EVU:n toimintaa jos väitätte että siellä sitä tasokasta työtä tehtiin ja Blues poimi sitten "valmiit pelaajat". Mutta jos Bluessilla ei ole OMIA BLUES-juniorijoukkueita niin ei tietenkään ole omia virallisia kasvattejakaan. Se ei silti tarkoita ettei Bluessin naisten joukkueessa olisi tehty hyvää työtä vuosien ajan. Eikä ole myöskään näiden pelaajien ja valmentajien jne vika ettei omaa juniorimyllyä ole.

      • jonmar
        tasolla kirjoitti:

        pärjää jopa ylipainoiset Bluesilaisetkin. Ulkomailla "neljän maan turnaus" totuus iski silmille
        15 - 0 turpaan Kanadalta! Ei paljon selittelyitä kaipaa, tässä maassa ei tehdä töitä kunnolla missään seurassa, harraste porukkaa. Muuten montako omaa kasvattia Bluesilla pelaa tällä hetkellä sama kysymys HPKlle?

        Muista kuitenkin että Pohjois-Amerikassa arvostetaan JÄÄKIEKKOA , ei pelkästään miesten jääkiekkoa .Panostukset on siellä sen mukaiset . Niin kauan kun Suomessa naisten SM -Liiga tason naiset tienaa rahaa siivoamalla jäähalleja miesten matsin jälkeen rahoittaakseen pelaamisensa niin voiko rehellisesti muuta odottaa jotain Kanadaa vastaan? Muistele huviksesi miesten maajoukkuetta 70-80 -luvulla kun resurssit oli pienet. Pataan tuli iloisesti samoilla luvuilla milloin N-liitolta millloin tsekeiltä. Mä väitän että monessakin nais/tyttöjoukkueessa hommat tehdään tasan niin kunnolla kuin käytössä olevilla resursseilla pystytään. Mutta niin kauan kuin kuin koko sakki ns. kiekkofaneja ja liittoa - ja mediaa- myöten halveksii koko touhua ja pitää sitä sitä "harrasteporukan puuhailuna" niin aika vaikeaksi homma menee .Tuloksia ei kannata kovin nopeesti odottaa. Kesti siihen miestenkin kultamitaliin aika kauan.

      • Seuraaja katsomoista
        KannattajaKatsomosta kirjoitti:

        Katsokaa mitalisaldoa ja menestystä, aika pirun hyvää työtä Blues on tehnyt. Eli olen kyllä Laaksosen kanssa täysin samaa mieltä. Välillä olisivat saaneet tehdä huonompaakin työtä, joinain vuosinahan SM-sarja ollut todella tylsä kun Bluesille ei kukaan mahtanut mitään.

        Kyllä Bluessin naisissa todellakin tehdään jotain todella hyvin vaikka se ei juniorimylly olekaan mikä siellä toimii. Itsekin olin aika varma, että Blues rämpii tällä kaudella pahasti eikä todellakaan pääse välieriin. Kun taas uudistui niin paljon ja onhan tuo joukkue kokonaisuutena melko nimetön. Mutta todella hienostihan Blues on taas kerran pelannut.

      • b
        jonmar kirjoitti:

        Muista kuitenkin että Pohjois-Amerikassa arvostetaan JÄÄKIEKKOA , ei pelkästään miesten jääkiekkoa .Panostukset on siellä sen mukaiset . Niin kauan kun Suomessa naisten SM -Liiga tason naiset tienaa rahaa siivoamalla jäähalleja miesten matsin jälkeen rahoittaakseen pelaamisensa niin voiko rehellisesti muuta odottaa jotain Kanadaa vastaan? Muistele huviksesi miesten maajoukkuetta 70-80 -luvulla kun resurssit oli pienet. Pataan tuli iloisesti samoilla luvuilla milloin N-liitolta millloin tsekeiltä. Mä väitän että monessakin nais/tyttöjoukkueessa hommat tehdään tasan niin kunnolla kuin käytössä olevilla resursseilla pystytään. Mutta niin kauan kuin kuin koko sakki ns. kiekkofaneja ja liittoa - ja mediaa- myöten halveksii koko touhua ja pitää sitä sitä "harrasteporukan puuhailuna" niin aika vaikeaksi homma menee .Tuloksia ei kannata kovin nopeesti odottaa. Kesti siihen miestenkin kultamitaliin aika kauan.

        Puhut asiaa. Naisten kiekko on niin omassa luokituksessaan Suomessa, että oikein oksettaa.. Jääkiekko on laji, mutta meillä on jääkiekko ja naiskiekko.

      • Sivusta seuraaja
        jonmar kirjoitti:

        Muista kuitenkin että Pohjois-Amerikassa arvostetaan JÄÄKIEKKOA , ei pelkästään miesten jääkiekkoa .Panostukset on siellä sen mukaiset . Niin kauan kun Suomessa naisten SM -Liiga tason naiset tienaa rahaa siivoamalla jäähalleja miesten matsin jälkeen rahoittaakseen pelaamisensa niin voiko rehellisesti muuta odottaa jotain Kanadaa vastaan? Muistele huviksesi miesten maajoukkuetta 70-80 -luvulla kun resurssit oli pienet. Pataan tuli iloisesti samoilla luvuilla milloin N-liitolta millloin tsekeiltä. Mä väitän että monessakin nais/tyttöjoukkueessa hommat tehdään tasan niin kunnolla kuin käytössä olevilla resursseilla pystytään. Mutta niin kauan kuin kuin koko sakki ns. kiekkofaneja ja liittoa - ja mediaa- myöten halveksii koko touhua ja pitää sitä sitä "harrasteporukan puuhailuna" niin aika vaikeaksi homma menee .Tuloksia ei kannata kovin nopeesti odottaa. Kesti siihen miestenkin kultamitaliin aika kauan.

        tekstiä! Näin on näreet!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      25
      3148
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      803
    3. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      760
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      710
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      35
      607
    6. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      601
    7. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      41
      550
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      20
      549
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      529
    10. Oletko varma

      Ettei meistä tule mitään?
      Ikävä
      40
      521
    Aihe