Uskovainen, koskeeko parannus Minua ???
Haluaisin tuoda esille erään seikan. Olen nyt itse ollut henkilökohtaisessa uskossa Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen n. 3,5 vuotta. Minulle on tänä aikana kirkastunut hyvin selvästi, että Kristityn Uudesti Syntyneen ihmisen velvollisuus on, ollakseen Jumalalle otollinen ja mieluinen, tehdä totinen parannus kaikesta siitä minkä tietää synniksi ja minkä Jumalan Pyhä Henki paljastaa synniksi tai rikkeeksi elämässä. Olen poiminut joitakin Raamatun paikkoja parannuksen tärkeydestä ja merkityksestä uskovalle…
Ensiksi Jeesuksen omat sanat parannuksesta:
Luukkaan evankeliumi:
13:1 Samaan aikaan oli saapuvilla muutamia, jotka kertoivat hänelle niistä galilealaisista, joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhriensa vereen.
13:2 Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän?
13:3 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.
13:4 Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat?
13:5 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte."
"Mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte" Jeesuksen omat sanat parannuksesta
Ilmestyskirja
22:11 Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.
22:12 Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
22:14 Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!
22:15 Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
1 Kirje korinttilaisille
6:9 Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
6:10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
Eli siis uskovan velvollisuus on kuolla synnille ja synnilliselle luonnolle joka päivä, kilvoitella.
Jumala Kruunaa lopuksi iankaikkisella voittajan Kruunulla ja kunnialla sellaisen ihmisen joka on kuuliainen Jeesukselle ja tekee totisen parannuksen.
Paavali kirjoittaa: Pyrkikää Pyhitykseen sillä ilman sitä ei kukaan ole Herraa näkevä. Eli siis sydämen asenne syntiä kohtaan ratkaisee Jumalan edessä.Sellaisen ohjeen annan, että elä anna pienellekään synnille mitään sijaa itsessäsi, sillä se pieni synti tuo mukaan toisen pienemmän synnin ja niin eteenpäin, kun antaa tahdolleen periksi pienessä asiassa antaa myös suuremmassa asiassa.
Paljon on myös kahden tien kulkijoita joille Jeesus on kyllä makea ja suloinen mutta riennetään synnissä ja syntimenossa. Ei näin, vaan ihmisen joka on tullut elävään uskoon, hänen täytyy valita: joko synti on rakkaampi, tai Jeesus on rakkaampi, molempia ei voi valitettavasti saada ja omistaa. Ei voi olla osallinen riivaajien pöydästä ja Herran pöydästä yhtä aikaa.
KIRJOITETTU ON: OLKAA PYHÄT SILLÄ MINÄ OLEN PYHÄ
Tee Parannus
16
356
Vastaukset
- ...
Niinhän sitä usein ajattelee, että on tehnyt jotain väärää, kun on joku vastoinkäyminen. Se ei ole oikeaa uskontoa, vaan taikauskoa. Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö. On joskus riideltäväkin.
Syntimeno- on ensin päätettävä onko joku asia syntiä. - OttoPetteri
No mistäs minun pitäisi parantua?
>>...koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
...Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset...- 15+5
jeesukseen.KAIKKI jotka eivät usko jeesukseen joutuvat helvettiin.Siellä saatana piinaa mitä moninaisemmilla tavoin näitä ihmispoloja.Tämä siis jos ehtivät kuolla ennen maailmanloppua.Lopuille ihmisille kuolema tulee mitä hirvittävämmällä tavalla maailmanlopussa, paitsi kristityille jotka "otetaan ylös"
ennen maailmanloppua.AINOASTAAN kristityt ovat kyllin hyviä taivaaseen.Sieltä he saavat katsella kun uskosta jeesukseen osattomia kidutetaan ja nauttia taivaan muistakin iloista. - Jumala pelastaa
15+5 kirjoitti:
jeesukseen.KAIKKI jotka eivät usko jeesukseen joutuvat helvettiin.Siellä saatana piinaa mitä moninaisemmilla tavoin näitä ihmispoloja.Tämä siis jos ehtivät kuolla ennen maailmanloppua.Lopuille ihmisille kuolema tulee mitä hirvittävämmällä tavalla maailmanlopussa, paitsi kristityille jotka "otetaan ylös"
ennen maailmanloppua.AINOASTAAN kristityt ovat kyllin hyviä taivaaseen.Sieltä he saavat katsella kun uskosta jeesukseen osattomia kidutetaan ja nauttia taivaan muistakin iloista.Ei kenelläkään ihmisellä ole oikeutta tuomita ketä joutuu helvettiin ja ketä on oikeamielinen, koska jos ihminen olkoon hän kuka tahansa näin alkaa tuomita hän silloin kohottaa itsensä Jumalan yläpuolelle. Vain Jumala yksin päättää kuka joutuu helvettiin ja viimeisen valtaistuimen edessä jokainen seisoo alastomana yksin syntiensä kanssa ja Jumala luettelee niistä jokaisen. Mikään selitys ei auta, sillä Jumala riisuu ne kaikki yksi kerrallaan tyhjiksi ja antaa jokaiselle oikeudenmukaisen tuomion. Riippumatta siitä mitä ihmiset kenestäkin ovat hänen elämässään puhuneet. Yksin jumalan käsissä on se, kuka on oikeamielinen ja kuka tekopyhä. Ihmisten halveksunta ja tuomiot eivät viimeisen istuimen edessä enää jumalan varaan heittäytynyttä kosketa.
Ihmiset heittävät kiviä syntisen ihmisen päälle Jumala ei näin tee. Moni ihminen huutaa kovaa sinun syntisi on niin hirvittävä ja heittää kiven syntisen ihmisen päälle. Jumala tarjoaa kätensä jokaiselle syntiselle ihmisella ja sanoo ota oikeamielisyys sydämeesi. - OttoPetteri
15+5 kirjoitti:
jeesukseen.KAIKKI jotka eivät usko jeesukseen joutuvat helvettiin.Siellä saatana piinaa mitä moninaisemmilla tavoin näitä ihmispoloja.Tämä siis jos ehtivät kuolla ennen maailmanloppua.Lopuille ihmisille kuolema tulee mitä hirvittävämmällä tavalla maailmanlopussa, paitsi kristityille jotka "otetaan ylös"
ennen maailmanloppua.AINOASTAAN kristityt ovat kyllin hyviä taivaaseen.Sieltä he saavat katsella kun uskosta jeesukseen osattomia kidutetaan ja nauttia taivaan muistakin iloista.Millä oikeudella annat minulle helvetin tuomion?
Siksikö, että Sinä olet höyrähtänyt jonkin lahkon oppeihin?
Yritätkö saada minut uskomaan asioihin pelottelemalla: Jos et usko, joudut helvettiin! Siis sinne, jonka olemassaolon ovat vain uskovaiset todenneet. Eivätkä kuitenkaan pysty todistamaan.
Pääsenkö paratiisiin kääntymällä muhamettilaiseksi ja tappamalla vaikkapa Sinut, joka olet siten vääräuskoinen?
>>...kuolema tulee mitä hirvittävämmällä tavalla maailmanlopussa.. - Jumala Pelastaa
OttoPetteri kirjoitti:
Millä oikeudella annat minulle helvetin tuomion?
Siksikö, että Sinä olet höyrähtänyt jonkin lahkon oppeihin?
Yritätkö saada minut uskomaan asioihin pelottelemalla: Jos et usko, joudut helvettiin! Siis sinne, jonka olemassaolon ovat vain uskovaiset todenneet. Eivätkä kuitenkaan pysty todistamaan.
Pääsenkö paratiisiin kääntymällä muhamettilaiseksi ja tappamalla vaikkapa Sinut, joka olet siten vääräuskoinen?
>>...kuolema tulee mitä hirvittävämmällä tavalla maailmanlopussa..Elämää ei voi rakentaa omaisuuden tai tekopyhyyden varaan. Jumalan kädet kannattelevat vielä sen päivän jälkeenkin kun omaisuus ja tekopyhyys ovat paljastaneet todellisen luonteensa sitä kuka on muistanut ylistää jumalan todellisen herramme nimeä.
- <<<<
15+5 kirjoitti:
jeesukseen.KAIKKI jotka eivät usko jeesukseen joutuvat helvettiin.Siellä saatana piinaa mitä moninaisemmilla tavoin näitä ihmispoloja.Tämä siis jos ehtivät kuolla ennen maailmanloppua.Lopuille ihmisille kuolema tulee mitä hirvittävämmällä tavalla maailmanlopussa, paitsi kristityille jotka "otetaan ylös"
ennen maailmanloppua.AINOASTAAN kristityt ovat kyllin hyviä taivaaseen.Sieltä he saavat katsella kun uskosta jeesukseen osattomia kidutetaan ja nauttia taivaan muistakin iloista."Sieltä he saavat katsella kun uskosta jeesukseen osattomia kidutetaan ja nauttia taivaan muistakin iloista."
On sulla huvit!
Jaksat varmaan katsella iankaikkisesti kun ihmisiä kidutetaan.
- Jeesuksessa
tehdä parannusta, samoin myös ilman uudestisyntymistä kannattaa tehdä parannusta ja pyrkiä pyhittymään Jumalan Totuudessa Jeesuskessa, sillä hänessä on meillä kaikki hengelliset rikkaudet kätkettyinä. Kiitos Isälle Jeesuksen nimessä.
Hyvin tärkeä kirjoitus, minkä esille toit, Herran Jeesuksen armoa ja rauhaa Pyhässä Hengessä, suokoon Herra siunaustaan kaikessa hyvässä työssä ja hengellisessä hedelmässä.- OttoPetteri
Mikä ihmeen parannus?
Onko se jokin sairaus tai tauti, ettei usko erilaisten lahkojen oppeihin, kirjoituksiin ja höpinöihin?
Onko se tauti, ettei usko lahkojen ja kirkkokuntien pelotteluihin?
Onko se jokin sairaus, että rikkoo lahkojen määräyksiä, kuten esim. Kahvin ja teen juomista, mustamakkaran syömistä, verenluovutusta, lähimmäisen konkreettisesta auttamisesta?
Olenko tuomittu, kun en käy hurmoskokouksissa?
Kuolenko tulehdukseen, kun en kivitä tytärtäni hengiltä hänen asuessaan avoliitossa?
Mistä minut sitten parannetaan? Kun en nytkään ole ( annetuista tuomioista huolimatta ) aviorikkoja, huorintekijä jne. Vai onko parannusta se, että alkaa uskomaan kaikkiin höpötyksiin ja asettaa itsensä muita paremmaksi ja muiden yläpuolelle esittämällä hyvää uskovaista?
Ja mikä oikeus lahkolaisilla on määritellä minut huonoksi ihmiseksi ja parannusta tarvitsevaksi? Sekö, että kuvittelevat olevansa muiden yläpuolella ja parempia ihmisiä? - lue Raamattua
OttoPetteri kirjoitti:
Mikä ihmeen parannus?
Onko se jokin sairaus tai tauti, ettei usko erilaisten lahkojen oppeihin, kirjoituksiin ja höpinöihin?
Onko se tauti, ettei usko lahkojen ja kirkkokuntien pelotteluihin?
Onko se jokin sairaus, että rikkoo lahkojen määräyksiä, kuten esim. Kahvin ja teen juomista, mustamakkaran syömistä, verenluovutusta, lähimmäisen konkreettisesta auttamisesta?
Olenko tuomittu, kun en käy hurmoskokouksissa?
Kuolenko tulehdukseen, kun en kivitä tytärtäni hengiltä hänen asuessaan avoliitossa?
Mistä minut sitten parannetaan? Kun en nytkään ole ( annetuista tuomioista huolimatta ) aviorikkoja, huorintekijä jne. Vai onko parannusta se, että alkaa uskomaan kaikkiin höpötyksiin ja asettaa itsensä muita paremmaksi ja muiden yläpuolelle esittämällä hyvää uskovaista?
Ja mikä oikeus lahkolaisilla on määritellä minut huonoksi ihmiseksi ja parannusta tarvitsevaksi? Sekö, että kuvittelevat olevansa muiden yläpuolella ja parempia ihmisiä?ja pyydä Jumalalta Pyhän Hengen sinulle osoittavan synnin ja vanhurskauden ja tuomion, niin ymmärrät parannuksen, sillä jokainen ihminen on syntiä tehnyt ja on Jumalan kirkkautta vailla itsessään ja tarvitsee parannuksen kautta elävää vettä ja Pyhän Hengen armolahjan, kasteen vedessä ja Hengessä Jeesuksen nimeen.
- OttoPetteri
lue Raamattua kirjoitti:
ja pyydä Jumalalta Pyhän Hengen sinulle osoittavan synnin ja vanhurskauden ja tuomion, niin ymmärrät parannuksen, sillä jokainen ihminen on syntiä tehnyt ja on Jumalan kirkkautta vailla itsessään ja tarvitsee parannuksen kautta elävää vettä ja Pyhän Hengen armolahjan, kasteen vedessä ja Hengessä Jeesuksen nimeen.
Mitä ihmettä nuo tarkoittaa?
>>...synnin ja vanhurskauden ja tuomion. >...kirkkautta vailla...>...elävää vettä...>...armolahjan, kasteen vedessä ... - saul saul miksi vai.
OttoPetteri kirjoitti:
Mikä ihmeen parannus?
Onko se jokin sairaus tai tauti, ettei usko erilaisten lahkojen oppeihin, kirjoituksiin ja höpinöihin?
Onko se tauti, ettei usko lahkojen ja kirkkokuntien pelotteluihin?
Onko se jokin sairaus, että rikkoo lahkojen määräyksiä, kuten esim. Kahvin ja teen juomista, mustamakkaran syömistä, verenluovutusta, lähimmäisen konkreettisesta auttamisesta?
Olenko tuomittu, kun en käy hurmoskokouksissa?
Kuolenko tulehdukseen, kun en kivitä tytärtäni hengiltä hänen asuessaan avoliitossa?
Mistä minut sitten parannetaan? Kun en nytkään ole ( annetuista tuomioista huolimatta ) aviorikkoja, huorintekijä jne. Vai onko parannusta se, että alkaa uskomaan kaikkiin höpötyksiin ja asettaa itsensä muita paremmaksi ja muiden yläpuolelle esittämällä hyvää uskovaista?
Ja mikä oikeus lahkolaisilla on määritellä minut huonoksi ihmiseksi ja parannusta tarvitsevaksi? Sekö, että kuvittelevat olevansa muiden yläpuolella ja parempia ihmisiä?heippa ottopetteri.olen hiukka itsekkin ajatellut samaa asiaa kuin mitä kysäsit,et mikä se parannus sitten oikein on.olen myös kuullut tiukkoja puheita siitä että pitää tehdä parannus ja uskoa evankeliumi.mutta olen ajatellut asian niin että parannusta voi kehoittaa tekemään vain siitä mistä itse on sen tehnyt,ja myös että miten sen on voinut tehdä,ja myös sen että miksi se pitää tehä,ja mitä se oikeastaan on?!.sitä ei kukaan pysty omissa voimissaan tekemään,ja jos jotenkin pystyis elämäänsä parantelemaan itse omin voimin,olisi se vain vanhan vaipan paikkaamista,ja oman elämän ja siinä sivussa muidenkin elämän parantelemista,mutta kävisi vain niin että reikä vain pahenisi jos laittaisi uudesta kankaasta tehdyn paikan vanhaan vaippaan.ja kyllä minuakin suututtaa se että pyydetään tekemään parannus,mutta samalla unohdetaan se että me kaikki olemme samasta savesta tehtyjä,ja yhtä turmeltuneesta luonnosta osalliset kuin ne joille sellaiset kehoitukset osoitetaan.ja yhtälailla erossa jumalasta kuin ne jotka näennäisesti elävät paremmin ja synnittömämmin.se maistuu hiukan tekopyhyydeltä enkä pidä siitä,ja sitä kautta sinua ymmärrän.parannus on minun näkemykseni mukaan sitä että lakkaa elämästä vanhan langenneen luontonsa halujen himojen ja ajatusten mukaan,ja vastaan ottaa jumalan armon joka antaa meille uskoville voiman tulla jumalan lapsiksi ja jeesuksen seuraajiksi,annan jeesuksen tulla asumaan syämmeeni ja teen ratkaisuni ja lähden seuraamaan häntä ristin tielle.saan sisimpääni jumalan pyhän hengen ja jossa yhteydessä eläen en elä lihani halujen mukaan.niin jeesuksen jumalan ojan ristin työn ansiosta,ja kautta saat palata takaisin jumalan yhteyteen josta olemme pois langenneet.parannus on palaamista takaisin jumalan yhteyteen.ja se käy vain jeesuksen kautta ja uskonkin siihen vaikuttaa jumala itse,jos sitä haluaa,ja kerran taivaassa olla.kaikki ollaan samalla viivalla,golgatan ristin juureen on minunkin aina mentävä.jumalan lapsi olen mutten tullut täydelliseksi isessäni.mutta jeesus on syntieni sovittaja,ja tieni isän jumalan yhteyteen jo nyt täällä ajassa.voisitko alkaa miettiä ja etsiä elävää ylösnoussutta jeesusta elämääsi vapahtajaksi.t.saulus tarsoalainen..näin vain on mun kohdalla.
- Hengen hedelmä
saul saul miksi vai. kirjoitti:
heippa ottopetteri.olen hiukka itsekkin ajatellut samaa asiaa kuin mitä kysäsit,et mikä se parannus sitten oikein on.olen myös kuullut tiukkoja puheita siitä että pitää tehdä parannus ja uskoa evankeliumi.mutta olen ajatellut asian niin että parannusta voi kehoittaa tekemään vain siitä mistä itse on sen tehnyt,ja myös että miten sen on voinut tehdä,ja myös sen että miksi se pitää tehä,ja mitä se oikeastaan on?!.sitä ei kukaan pysty omissa voimissaan tekemään,ja jos jotenkin pystyis elämäänsä parantelemaan itse omin voimin,olisi se vain vanhan vaipan paikkaamista,ja oman elämän ja siinä sivussa muidenkin elämän parantelemista,mutta kävisi vain niin että reikä vain pahenisi jos laittaisi uudesta kankaasta tehdyn paikan vanhaan vaippaan.ja kyllä minuakin suututtaa se että pyydetään tekemään parannus,mutta samalla unohdetaan se että me kaikki olemme samasta savesta tehtyjä,ja yhtä turmeltuneesta luonnosta osalliset kuin ne joille sellaiset kehoitukset osoitetaan.ja yhtälailla erossa jumalasta kuin ne jotka näennäisesti elävät paremmin ja synnittömämmin.se maistuu hiukan tekopyhyydeltä enkä pidä siitä,ja sitä kautta sinua ymmärrän.parannus on minun näkemykseni mukaan sitä että lakkaa elämästä vanhan langenneen luontonsa halujen himojen ja ajatusten mukaan,ja vastaan ottaa jumalan armon joka antaa meille uskoville voiman tulla jumalan lapsiksi ja jeesuksen seuraajiksi,annan jeesuksen tulla asumaan syämmeeni ja teen ratkaisuni ja lähden seuraamaan häntä ristin tielle.saan sisimpääni jumalan pyhän hengen ja jossa yhteydessä eläen en elä lihani halujen mukaan.niin jeesuksen jumalan ojan ristin työn ansiosta,ja kautta saat palata takaisin jumalan yhteyteen josta olemme pois langenneet.parannus on palaamista takaisin jumalan yhteyteen.ja se käy vain jeesuksen kautta ja uskonkin siihen vaikuttaa jumala itse,jos sitä haluaa,ja kerran taivaassa olla.kaikki ollaan samalla viivalla,golgatan ristin juureen on minunkin aina mentävä.jumalan lapsi olen mutten tullut täydelliseksi isessäni.mutta jeesus on syntieni sovittaja,ja tieni isän jumalan yhteyteen jo nyt täällä ajassa.voisitko alkaa miettiä ja etsiä elävää ylösnoussutta jeesusta elämääsi vapahtajaksi.t.saulus tarsoalainen..näin vain on mun kohdalla.
sillä se on Jumalan valtakunnan merkitys Jumalan lapsille tehdä Jumalan tahtoa ja näin rakastaa Herraa, samoin lähimmäisiä niinkuin itseään, muistaen jokaisen ihmisen tarve syntiensä anteeksisaamiseen ja samoin syntymistä elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä Jeesuksen nimessä amen.
- kh
Hengen hedelmä kirjoitti:
sillä se on Jumalan valtakunnan merkitys Jumalan lapsille tehdä Jumalan tahtoa ja näin rakastaa Herraa, samoin lähimmäisiä niinkuin itseään, muistaen jokaisen ihmisen tarve syntiensä anteeksisaamiseen ja samoin syntymistä elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä Jeesuksen nimessä amen.
kirjoitit asiaa kun vastasit viestiini ottopetterille.odotin kyllä hänen itsensä vastaavan,ehkä sit myöhemmin hän itse tekee sen.sitä odotin.ja odotan. totta on se mitä kirjoitit minulle mielen muutoksesta.vedellä pesten sanan kautta.uudistukaa mielenne muutoksen kautta...uudistukaa mielenne hengeltä,sisäinen ihmisenne uudistuu voimassa ja jeesus asuu uskon kautta meidän sydämmissäme.mä olen esittänyt itselleni kysymyksen,saako jumala toimittua minun kauttani niin ettei jumalan armo jää turhaksi,ja se on jotain muuta kuin kuolleita opittuja asioita,siinä on elämä ja voima,kuin myös jeesuksen nimessä ja sovitus veressä.tämmösiä minä itekseni mietin kun luen raamattuani ja paavalin kirjeitä meille uskoville.ilman rakkautta ovat sanani vain kulkusten kilinää,ja sanani ilman jumalan voimaa vain sanojen helinää.näitä ei oikein tahdo elämästäni löytyä.paitsi jos saan mielen muutoksen ja suostun kuolemaan omalle itsekkäälle minälleni ja tahdolleni,kiellän itseni että en eläisi enää minä vaan kristus minussa ja minun kauttani.haluaisin olla kristuksen kirje tässä maailmassa ja sanoa jeesus rakastaa sinuakin koska hän rakastaa minuakin ja pitää minusta huolen ja vie kerran perille tavaan kotiin,vie loppuun meissä alkamansa hyvän työn.sillä niin on jumala maailmaa rakastanut ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi kadotukseen vaan että hän pelastuisi ja saisi iankaikkisen elämän,myös minäkin,kuin sinäkin.sitä joka minun tyköni tulee sitä minä en heitä ulos,ja kaikille jotka ottivat hänet vastaan hän antoi voiman tulla jumalan lapsiksi,niille jotka uskovat hänen nimeensä...usko herraan jeesukseen niin sinä pelastut,jokainen joka huutaa avukseen hänen nimeään pelastuu,jeesuksen nimessä ja veressä saat uskoa kaikki syntisi anteeksi jos sitä haluat,jeesuksen nimessä.alat nyt tehä täyttä totta elämässäsi jeesuksen seuraamisessa ja uskon elämässäsi,sain joskus neuvvon että mene tietoisesti jeesuksen luo ja ala kittämään sovitus verestä ja se voimasta sekä täytetystä ristin työstä niin kauan että se tuntuu ja sen kokee sisimmässään että nyt jeesus tuli minun sisimpääni henkensä kautta.tämä toimii, kokeile lukijani jos et vielä jeesusta tunne.tämä kaikki ei ollut sinulle,nmm,hengen hedelmä koska olet jo uskossa ja tunnet jeesuksen.mutta käyhän tämä evankeliumin julistus näinkin,kaikki synnit on sovitettu.tartu kiinni jeesukseen ja iankaikkiseen elämään vaikka tekohampaillasi jos ei muuta ole millä tarttua,julisti eräs veli aikoinaan.jeesushan kysyy meiltä mitä haluat että minä sinulle tekisin,haluatko pelastua,tule silloin jeesuksen luo siinä ja juuri nyt,ala kiittämään häntä sovitus työstään,ja verensä voimasta avaa ja luovuta sydämmesi hänelle ja vastaan ota hänet sydämmeesi ja elämääsi, anna hänen henkensä täyttää sinut,niin että tiedät että olet hänen omansa ja olet nyt matkalla kohti iankaikkista kotiasi taivaassa.ota myös raamattusi ja anna jumalan voitelun opettaa sinua,ja pysy siinä yhteydessä minkä olet saanut.jeesuksen nimessä amen.
- OttoPetteri
kh kirjoitti:

Noista Sinun vuodatuksista ei saa mitään järjellistä selvää...
- Holotna-Kustaa
Parannuksen tekeminen voidaan määritellä niin, että lakataan luulemasta tekoja omiksi, ja uskotaan, että Jumala kaikessa toimii. Ilman Jumalaa ei voida mitään tehdä, vrt. Joh 15. Eli kaikki on hänen tekojansa.
Lisää keskustelussa Pyhä Henki on saatana.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4825639#comment-38683972
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole432488Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742467Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732362Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512122Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321867Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841685Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211133Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi41995Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56876