Kotimaa-lehden linja tuntuu olevan kovin ärhäkkä kirkon suurinta herätysliikettä vastaan.
Erityisesti toimittaja Jussi Rytkönen on ahkerasti vanhoillislestadiolaisuuden kimpussa, viimeksi
Erkki Pirin kirjaa panettelemassa. Onneksi Piri antoi takaisin niin että tuntui, Rytkösen
väitteet joutuivat naurettavaan valoon. Kirjoitukset kertovat tietysti myös päätoimittaja Mari Teinilän linjasta. Katkeruus tuntuu olevan suurta. Ilmeisesti kokevat uhkaavana omat asemansa, kun valtakunnan päämediakin on menetetty. Myös homoja ja lesboja puolustetaan ahkerasti, ikäänkuin kirkossa ei muita olisikaan. Ja Mäkisen lobbaamisesta huolimatta oli aivan vähällä, ettei Ruokanen päässyt piispaksi.
Työläs on taistonsa vaan häviöön kulkee tiensä. Helpompaa oli panetella vanhoillislestadiolaisuutta
1970-luvulla, kun yli puolet yhteiskunnasta, mediasta, talouselämästä ja kirkon luottamushenkilöistä ei ollut liikkeen takana, kuten tänä päivänä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
>> kun yli puolet yhteiskunnasta, mediasta, talouselämästä ja kirkon luottamushenkilöistä ei ollut liikkeen takana, kuten tänä päivänä.
Tarkoitatko että maailma kiittää teitä?