http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/03/toistakymmenta_pikkulasta_pahoinpidellaan_vuosittain_hengilta_1535688.html
Eikö olisi järkevää, jos Suomessa olisi jonkinlainen katumisoikeus lapsen hankinnan suhteen? Oma lapsen voisi jälkiabortoida esimerkiksi kahden ensimmäisen elinvuoden aikana, jos kokeekin vanhemmuuden liian raskaaksi tai lapsi on esimerkiksi sairas. Joku saattaa aluksi haluta lasta, mutta sitten esimerkiksi puoliso menettääkin äkkiä työpaikkansa tässä globaalissa kilpailuyhteiskunnassa, jolloin vanhemmat tulevat katumapäälle ja köyhyydessään saattavat kohdistaa suuttumusta lapseen alitajuisestikin. Jos kerta vanhemmilla on elatusvelvollisuus, niin silloin voisi olla myös oikeus sanoutua siitä irti, jos mieli vanhemmuuden suhteen muuttuukin. Nykyään monet lapsia hankkivat ovat lyhytnäköisiä typeryksiä, jotka eivät ennen lapsen syntymää vielä kunnolla kykene mieltämään sitä, mitä se vanhemmuus tuo tullessaan. Säästyttäsiin paljolta tuskalta ja kärsimykseltä, jos lapsen voisi vielä syntymäkin jälkeen murhata. Tällainen käytäntö ehkäisisi rikollisuuttakin.
Aivan kuten homoudenkin kohdalla, myös lasten murhaamisen suhteen voidaan ottaa oppia luonnosta. Myös muut nisäkkäät murhaavat usein lapsensa, varsinkin silloin, jos jälkeläinen on sairas. Veikkaankin että moni murhattu vauva on ollut vakavasti ja parantumattomasti sairas. Tällaisissa tilanteissa vanhemmilla voisi ilman muuta olla katumisoikeus. Vihreät ovat vallan unohtaneet, että homoseksuaalisuuden tapaan omien lasten tappaminen on luonnollista ja hyväksyttävää, koska sitä harrastetaan paljon myös muiden kädellisten keskuudessa. Sitäpaitsi, ei kai lapsen murhaamisen suhteen ole merkitystä sillä, tekeekö sen kohdussa vai sen ulkopuolella? Samalla tavoin kuin kohdussa lapsi tavallaan on vielä osa naisen ruumista, samalla tavoin elatusvelvollisuus tavallaan tekee lapsesta vanhempien omaisuutta lemmikkieläimen tapaan, josta siis myös on mahdollisuus luopua lopetuspiikillä.
Tässä myös säästyttäisiin turhalta inhimilliseltä kärsimykseltä, kun lapsi jälkiabortoitaisiin tuskattomasti osaavien ammattilaisten käsissä sen sijaan, että se tuskallisesti pieksättäisiin hengiltä. Olisiko tässä nyt jonkinlainen lakimuutoksen paikka? Tätä vauvaeutanasiaahan on kyllä pohdittu muutenkin sairaiden yksilöiden kohdalla esim. Hollannissa, joille me olemme kuitenkin uusimpien tutkimusten mukaan läheistä sukua. Olikohan tällä sukulaisuustutkimuksilla jokin tällainen poliittinen tarkoitus? Haluttiin ikään kuin vihjata, että jos hollantilaiset murhaavat vauvojansa, niin sukulaiskansana me voisimme tehdä samaa?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.