Muutosturva toteutettu jo joillekin

oma etu ensin

"Eläketurvan rakenne
Kansanedustajien eläkejärjestelmää on vuoden 2005 alusta lukien muutettu niin, että kansanedustajan, ministerin ja Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan uran perusteella muodostuu yksi eläke. Sen voi saada vanhuuseläkkeenä 65 vuoden iässä, työkyvyttömyyseläkkeenä jos työkyky menetetään ennen tätä ikää ja leskelle tai alle 18-vuotiaille lapsille myönnettävänä perhe-eläkkeenä kuoleman jälkeen. Vähintään 7 vuotta em tehtävissä toiminut voi myös saada uransa jälkeen iästään riippumatta sopeutumiseläkkeen, jos ei työllisty työmarkkinoilla.
Eläkkeen määrä
Eläke lasketaan uran pituuden ja viimeisten 15 vuoden aikana uralta saadun ansion perusteella. Eläke karttuu 4,0 % jokaista edustajana, ministerinä tai MEP:nä toimittua vuotta kohden. Eläkkeen enimmäismäärä on 60 % uran 15 viimeisen vuoden ajalta lasketusta keskimääräisestä kuukausiansiosta. Kun eläke karttuu 4,0 % vuodessa, enimmäismäärän saavuttaminen kestää 15 vuotta.

Eläketurvan rahoitus
Edustajaeläkkeet maksetaan suoraan Suomen valtion budjettivaroista. Tulevaisuuden eläkkeisiin varaudutaan kuitenkin koko ajan rahastoinnilla. Edustajat, ministerit ja MEP:t maksavat samansuuruista työntekijän eläkemaksua kuin muutkin työntekijät Suomessa. Maksun määrä on vuonna 2005 alle 53-vuotiaille 4,6 % ja yli 53-vuotiaille 5,8 % palkasta.
Indeksisidonnaisuus
Eläkkeen määrää laskettaessa eläkkeen perusteena olevan ansio lasketaan 15 viimeiseltä vuodelta. Vuosiansioiden indeksitarkistuksissa käytetään erillistä vuosittain vahvistettavaa palkkakerrointa. Se lasketaan ja vahvistetaan joka vuodelle erillisenä lukuna, joka määräytyy elinkustannusten ja palkkojen nousun perusteella. Palkkakertoimessa ansioiden nousun painoarvo on 80 % ja elinkustannusten nousun painoarvo 20.

Jo myönnetyt maksettavat työeläkkeet Suomessa on sidottu ns eläkeindeksiin. Eläkeindeksissä elinkustannusten nousun painoarvo on 80 % ja ansioiden nousun painoarvo 20 % eli päinvastoin kuin palkkakertoimessa. Myös edustajaeläkkeitä korotetaan samalla indeksillä vuosittain.
Eläketurvan hoitotapa käytännössä
Suomessa valtion palveluksessa olevien eläkelaitos on Valtiokonttori. Se myöntää ja maksaa myös edustajien, ministerien ja MEP:ien eläkkeet. Eläkettä on haettava kirjallisesti uran päättyessä. Eläkkeet maksetaan kuukausittain ja ne ovat Suomessa veronalaista tuloa. Valtiokonttorin päätöksistä on mahdollista valittaa Eläkelautakunnalle ja sen päätöksestä edelleen Vakuutusoikeudelle.
Eläkkeen lisäksi ei muita etuja
Suomessa edustajaeläkkeisiin ei liity entisen edustajan kuoltua hautausavustusta. Eläkkeellä olevalle entiselle edustajalle ei myöskään makseta entisen edustajauran perusteella tukea matkustamiseen, asumiseen, lomailuun tai terveydenhuoltoon. Eläkkeen määrä on entiselle edustajalle samanlainen riippumatta hänen perhesuhteistaan tai alaikäisistä lapsistaan. Suomessa edustajauran päättymisen johdosta ei makseta lopettamiskorvauksia, erorahoja tai vastaavia tukia.
Edustajaeläkkeellä olevien määrä ja eläkkeiden määriä
Suomessa kansanedustajia on 200, ministereitä 20 ja MEP:ja 14. Näiden tehtävien perusteella eläkettä tai perhe-eläkettä maksetaan noin 400 ihmiselle. Lukumäärä on noin suuri siksi, että Suomessa vaalikauden pituus on 4 vuotta ja edustajien vaihtuvuus on yleensä ollut kaikissa vaaleissa noin 30 %. Edustajaeläkkeensaajista suurin osa on sellaisia entisiä edustajia, jotka ovat olleet edustajina vain yhden kauden. Sopeutumiseläkkeellä ennen 65 vuoden eläkeikää on noin 70 edustajaa. Maksettavien edustajaeläkkeiden keskimääräinen suuruus on vuonna 2006 ollut noin 1 500 € kuukaudessa. Määrä on kuitenkin eri ihmisillä laskutavasta johtuen varsin erilainen ja se riippuu oleellisesti uran pituudesta, näissä tehtävissä viimeisten 15 vuoden aikana maksetuista palkkioista ja entisen edustajan muista työeläkkeistä".
DUUNAREILLEHÄN EI VOI MITÄÄN MUUTOSTURVAA SOPIA...KATEUS ISKEE JA PAHASTI

4

83

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • omassa taskussa

      Saahan vasemmisto edustajatkin samat edut.

      Pitäsikö vasureille mielestäsi edut jättää, muilta vain pois !

      • Esko Ensin

        Missä aloittaja viittasi, vaikkapa kokoomuksen edustajien muutosturvaan puuttumiseen ?
        Sinä olet yhdenlainen pelle näillä palstoilla, noiden vasuri juttujes kera.


      • imousa
        Esko Ensin kirjoitti:

        Missä aloittaja viittasi, vaikkapa kokoomuksen edustajien muutosturvaan puuttumiseen ?
        Sinä olet yhdenlainen pelle näillä palstoilla, noiden vasuri juttujes kera.

        Kaikilta pois, ja kulut maksetaan kuittien mukaan.
        Ja herrakerho brysselistä lopetettava!


      • kaikki.kakki.
        imousa kirjoitti:

        Kaikilta pois, ja kulut maksetaan kuittien mukaan.
        Ja herrakerho brysselistä lopetettava!

        lapset ja köyhät leipä jonoissa.voi tätä demokratiaa.maahan muuttajille luksus tiloja ja oloja nousee kun sieniä sateella.velka rahalla.TEATTERI ON VAUHDISSA.Mutta mihin suuntaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      172
      1869
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      154
      1340
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      221
      985
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      897
    5. 56
      820
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      765
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      757
    8. 90
      737
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      677
    10. Martinan alamäki jatkuu

      Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      636
    Aihe