mitähän tuulille

kuuluu kun ei ole enään kotikadussa ja ois kiva tietää koska se saapuu uudestaan kotikadulle
3870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Uudet tuulet puhaltaa, eihän sen vanhemmistakaan ole enää juurikaan tietoa.

Äänestä

Tuuli eli Siiri Sinnemäki on jo kaksikymppinen nainen, eikä häntä voi käyttää sarjassa enää siihen söpön, sirkeäsilmäisen ja vähän nenäkkään tytön rooliin, mihin aikoinaan valittiin. Sitä paitsi tuon ikäsiä nuoria sarjassa on nykyisin mukana liiankin kanssa. Todennäköisesti Sinnemäki ei myöskään itse halua näytellä sarjassa, mitä sitten todellisessa elämässä tekeekin.

Lähtihän se Siirin isovelikin yhtäkkiä interailille ja sille tielle jäi ilman että vanhemmat olisivat perään kyselleet. Ei kysellä mekään.

Äänestä

No jos nyt haluat oikeasti kuulla, niin Tuulilla ei todellakaan mene hyvin!

Tuulihan oli tunnetusti tämä leboparin kolmas pyörä. Lapsien äiti oli hyvinkin ns. tulistunut Tuulin häsläämisestä ja lähetti tämän provessori Nordströmin klinikalle sukupuolen- polven ja -lajin muutosleikkaukseen.

Tänä päivänä Tuuli roikkuu transvestiittilaiskiaisena Adelaiden keskuspuistossa Austraaliassa (pääsi sinne esiintymällä Quantasin hinttaripurserin poikaystäväturriaisena).

Riittääks tää sulle, neropatti?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


3+20=23 kirjoitti:

kuuluu kun ei ole enään kotikadussa ja ois kiva tietää koska se saapuu uudestaan kotikadulle

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu