Tuomitsemmeko itsemme?

Viitaten vastaukseen Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä arkkipiispa sanoi, että meidän sisällinen ihmisemme joutuu henkimaailmassa siihen tilaan, jota sielun tila edellyttää. Elämä jatkuu tietoisena, joko "vaivan paikassa" tai "siellä missä on kaikkien iloitsevien asunto".
"Ihmiselle annettu vapaudenlahja on voimassa myös henkimaailmassa, ja kukin hankkiutuu kaltaistensa joukkoon. Jumalan kasvojen edessä ei viihdy, jos ei ole `rikkautta Jumalan tykönä`, vaan kaikki aarteet ja koko elämä on jäänyt ajalliseen maailmaan", kirjoitti arkkipiispa.
Tätä paratiisiin tai "vaivan paikkaan" menemistä ortodoksinen kirkko nimittää yksityiseksi tuomioksi. On vielä lopullinen tuomio, joka tapahtuu Kristuksen toisessa tulemuksessa.

Kirjoitin yllä olevan kirjan "Ollos iäti muistettu arkkipiispamme Paavali" perusteella. Toimittaneet: Ambrosius,ym.

Raamattu sanoo: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi" Matt.7:1. Tuomitsen samalla itseni, kun tuomitsen toisen.
Meidän ei tule tuomita toisiamme kadotukseen, eikä myöskään taivaaseen, vaikka sanomalla "kaikki pääsevät taivaaseen".
Oikeastaan tuomitsemme itsemme myös silloin, kun päätämme otammeko vastaan lahjana pelastuksemme, jonka Jeesus ansaitsi puolestamme kärsiessään ristillä meidän syntiemme tähden sovittaen ne.
8212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

>>"Ihmiselle annettu vapaudenlahja on voimassa myös henkimaailmassa, ja kukin hankkiutuu kaltaistensa joukkoon. Jumalan kasvojen edessä ei viihdy, jos ei ole `rikkautta Jumalan tykönä`, vaan kaikki aarteet ja koko elämä on jäänyt ajalliseen maailmaan", kirjoitti arkkipiispa.

Äänestä
  • Löysin arkkipiispan nimen, kun luin toiseen kertaan. >>arkkipiispamme Paavali

    Äänestä

>meidän sisällinen ihmisemme joutuu henkimaailmassa siihen tilaan, jota sielun tila edellyttää.>
Elikkä platonilaiseen sielu-oppiin uskovat olettavat esim. henkisesti vammaisten ja sen vuoksi aggressiivisten tai muuten -tahtomattaan- paljon pahaa tekevien ja muille huolta aiheuttavien joutuvan "vaivan paikkaan"? Niinkö se on? Ei voi olla!

Äänestä
  • Kiitos kysymyksestä. Itsekin tässä kyselen etsien vastauksia. Tuossa alussa esiin tuomani oli ortodoksista tulkintaa tuonelasta.
    Onko se oikea ja onko se oikea myös uuden liiton aikana?
    Lainaan Netmissionin nim. "Jusuaarin" tulkintaa

    "Tuonelassa ovat jumalattomat yhä odottamassa viimeistä tuomiota (Ilm 20:5-6). 'Abrahamin helma' oli osa tuonelaa siihen asti kunnes Jeesus siirsi vanhan liiton pyhät sieltä taivaalliseen paratiisiin. 'Abrahamin helmaa', tuonelan parempaa puolta, ei enää ole. Vaan uuden liiton poisnukkuneet pyhät ovat Jeesuksen ristinkuolemasta lähtien siirtyneet paratiisiin, kolmanteen taivaaseen, jonne pääsi toinen ristinryäväreistä ja jossa käväisi myös Paavali (2Kor 12:2-4)."

    Lainauksen mukaan 'Abrahamin helma' ja paratiisi eivät olisi sama paikka.
    Toisaalta Jeesus sanoi toiselle ristillä riippuvalle pahantekijälle:"Totisesti minä sanon sinulle:tänä päivänä minä olen kanssasi paratiisissa" ja uskontunnustuksessamme sanotaan, että Jeesus kuoleman jälkeen "astui alas tuonelaan".

    En usko, että "vaivan paikkaan" voi joutua, jos ihminen on sillä lailla vammainen ettei voi tehdä moraalisia päätöksiä

    Äänestä

  • Mattson kirjoitti:

    Kiitos kysymyksestä. Itsekin tässä kyselen etsien vastauksia. Tuossa alussa esiin tuomani oli ortodoksista tulkintaa tuonelasta.
    Onko se oikea ja onko se oikea myös uuden liiton aikana?
    Lainaan Netmissionin nim. "Jusuaarin" tulkintaa

    "Tuonelassa ovat jumalattomat yhä odottamassa viimeistä tuomiota (Ilm 20:5-6). 'Abrahamin helma' oli osa tuonelaa siihen asti kunnes Jeesus siirsi vanhan liiton pyhät sieltä taivaalliseen paratiisiin. 'Abrahamin helmaa', tuonelan parempaa puolta, ei enää ole. Vaan uuden liiton poisnukkuneet pyhät ovat Jeesuksen ristinkuolemasta lähtien siirtyneet paratiisiin, kolmanteen taivaaseen, jonne pääsi toinen ristinryäväreistä ja jossa käväisi myös Paavali (2Kor 12:2-4)."

    Lainauksen mukaan 'Abrahamin helma' ja paratiisi eivät olisi sama paikka.
    Toisaalta Jeesus sanoi toiselle ristillä riippuvalle pahantekijälle:"Totisesti minä sanon sinulle:tänä päivänä minä olen kanssasi paratiisissa" ja uskontunnustuksessamme sanotaan, että Jeesus kuoleman jälkeen "astui alas tuonelaan".

    En usko, että "vaivan paikkaan" voi joutua, jos ihminen on sillä lailla vammainen ettei voi tehdä moraalisia päätöksiä

    Sitäkin ihmettelen että jos kristittyjen Jumala on Rakkaus, onko häneltä yleensä oikeudenmukaista luoda maan päälle elämää joka on automaattisesti hyvin epätäydellistä ja -tyydyttävää, usein fyysisestikin tuskallista (syntymästään vammaisia tarkoitan)?

    Äänestä

että "kaikki tulevat Jumalan opettamiksi" ja "jokainen ihminen on tulella suolattava." Olen pohtinut näiden kohtien merkitystä; jos suurin osa ihmiskuntaa menee päättymättömään helvettiin, niin eivätkö he kelpaisi sinne ilman opetustakin?

Raamatun mukaan Jumala on kuluttava tuli. Kun jokainen ihminen on tulella suolattava, tarkoittaako tämä sitä, että Jumala "kyllästää" kaikki ihmiset itsellään? 1. Aikak.21:1 ja 2.Sam. 24:1 kerrotaan muuten samasta asiasta, mutta tekijäksi yhdessä sanotaan saatana ja toisessa Herran viha. Eikö nämä silloin ole yksi ja sama asia? Silloinhan Herran viha, saatana ja helvetti tarkoittaisi samaa.

Tätä ajatusta tukee Jes.
63:10. "Mutta niskuroinnillaan he saattoivat murheelliseksi hänen Pyhän Henkensä, ja niin hän muuttui heidän viholliseksensa, hän itse soti heitä vastaan." Tulkintani mukaan murheelliseksi tehty Pyhä Henki muuttui saatanaksi, vastustajaksi.

Äänestä
  • >>Tulkintani mukaan murheelliseksi tehty Pyhä Henki muuttui saatanaksi, vastustajaksi.

    Äänestä

  • 3.Mooseksen kirja:
    2:13 Ja jokainen ruokauhrilahjasi suolaa suolalla, äläkä anna Jumalasi liitonsuolan puuttua ruokauhristasi; jokaiseen uhrilahjaasi sinun on tuotava suolaa.

    Tuli merkitsee myös koettelemusta. "Ahjossa kulta puhdistuu". Voi olla pieleen, mutta pohtiessani itse tätä aihetta erään uneni perusteella, tulin siihen tulokseen että suola on tavalla tai toisella Jumalan ilmoitusta, Sanaa. Kun Sana sulautuu meissä tahtomiseksi ja tekemiseksi, ymmärtämiseksi ja ravinnoksi ollaan kai tekemisissä suolatun ihmisen kanssa.

    Tulella suolaaminen on ehkä jotakin sellaista, missä turhaa "palaa" pois. Jumalahan sanoi israelilaisista, että hän on heitä sulattamalla sulattanut saamatta jalometallia. Sulatus heidän kohdallaan oli erilaisia kasvunpaikkoja ja koettelemuksia. Vaikeat ajat voivat olla Jumalan sallimia ja osa suurempaa suunnitelmaa, johon tarvitaan kirkasta, puhdasta astiaa. Näin luulisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mattson kirjoitti:

Viitaten vastaukseen Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä arkkipiispa sanoi, että meidän sisällinen ihmisemme joutuu henkimaailmassa siihen tilaan, jota sielun tila edellyttää. Elämä jatkuu tietoisena, joko "vaivan paikassa" tai "siellä missä on kaikkien iloitsevien asunto".
"Ihmiselle annettu vapaudenlahja on voimassa myös henkimaailmassa, ja kukin hankkiutuu kaltaistensa joukkoon. Jumalan kasvojen edessä ei viihdy, jos ei ole `rikkautta Jumalan tykönä`, vaan kaikki aarteet ja koko elämä on jäänyt ajalliseen maailmaan", kirjoitti arkkipiispa.
Tätä paratiisiin tai "vaivan paikkaan" menemistä ortodoksinen kirkko nimittää yksityiseksi tuomioksi. On vielä lopullinen tuomio, joka tapahtuu Kristuksen toisessa tulemuksessa.

Kirjoitin yllä olevan kirjan "Ollos iäti muistettu arkkipiispamme Paavali" perusteella. Toimittaneet: Ambrosius,ym.

Raamattu sanoo: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi" Matt.7:1. Tuomitsen samalla itseni, kun tuomitsen toisen.
Meidän ei tule tuomita toisiamme kadotukseen, eikä myöskään taivaaseen, vaikka sanomalla "kaikki pääsevät taivaaseen".
Oikeastaan tuomitsemme itsemme myös silloin, kun päätämme otammeko vastaan lahjana pelastuksemme, jonka Jeesus ansaitsi puolestamme kärsiessään ristillä meidän syntiemme tähden sovittaen ne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu