Miksi kokoomus lähtee Lapualla aina kepun kelkkaan juoksupojaksi, vaikka molemilla ryhmillä on 13 valtuutettua? Kepuhan pettää aina ja iänkaikkisesti.
Kuka tätä kaupunkia oikein johtaa tai johtaako kukaan ?
Lapua tarvitsee todellisen johtajan.
Kuka tätä kaupunkia oikein johtaa tai johtaako kukaan ?
Lapua tarvitsee todellisen johtajan.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Lapuan kokoomuksella menee hyvin, ja Kepullakin. Oppostio on tietysti harmissaan ja varmaankin joku muukin. Mutta se on politiikkaa.
Talous kertoo totuuden. Kaupunki voi hyvin ja sitä on hyvin hoidettu. PLUSSALLA ollaan ja palvelut toimivat hyvin.
Lopeta jo tuo jatkuva johtavien virkamiesten ja johtavien luottamusmiesten mollaaminen.
Voisit jo lopettaa nuo samanlaiset, negatiiviset kirjoittelut. Psykologilla kannattisi ehkä käydä.
Suurin osa kokoomuksen ja keskustan valtuutetuista ei tee päätöksiä, jotka olisivat lapualaisten edun mukaisia.
Ne 14 valttuutettua jotka äänestivät Simpsiö-osakekauppaa vastaan ovat luottamuspaikkansa arvoisia ja ansaitsevat lapualaisten tuen jakossakin.
toivottavasti suuri höynäytettävien lammasjoukko osaa tehdä johtopäätökset ennen seuraavia kuntavaaleja.
Kysyppä perusturvalta paljonko niitten pitää säästää.
Lopettakaa jo! Ei Lapua yhteen Simpsiö kauppaan kaadu.
Ja mitä seuraaviin vaaleihin tulee, minä en ainakaan tuota oppositio sakkia tule äänestämään, sen on vissi.
Mitä enemmän on tutkinut asioita, sen selkeämmin ymmärtää, että Simpsiö kaupat oli tehtävä ja ne oli ok.
Perusturva säästää siinä missä muutkin. Lapualla vertailujen mukaan asiat on kuitenkin paljon paremmin hoidettu kuin muissa kunnissa.
Viittsitkös selvittää noita tutkimisiasi muillekkin. Päästääs kaikki tuosta kaupasta nauttimaan.
Olisiko se niin että Kepu lähtee kokoomuksen kelkkaan? Kepu on juoksupoika?
säästöjä vain eikö nuotten herrojen tartte säästää mistään
Herraviha astuu taas esille:)
"Mitä enemmän on tutkinut asioita, sen selkeämmin ymmärtää, että Simpsiö kaupat oli tehtävä ja ne oli ok. "
oot päässy tutkimaan,kun lapuan sanomis lakaniemikin kehui,että yli metrin päästä näytettiin.
Likemmäksi papruja ei annettu nähtäville.
Kyllä sitä ny luulis joka jampan saavan tutkia mihin on nimensä laittamas.
Jos ei ,niin silloin on turha nimiänsä mihinkään skriivata.
Uskoisin että nämäkin paperit varmasti kiinnostaisivat veronmaksajia,mitenkä kaikki on eriteltynä.
jättänyt kukkaron kotia.Kävi Lapualla ja heti oppi.Vipataan köyhältä kahvit.
just joo
Lapualla on hyvä virkamies ja luottamusmies johto. Aina joku luonnollisesti haluaa heidän paikalleen, ja yrittää kampittaa tavalla tai toisella. Sitä sanotaan politiikaksi. Mutta ne voittaa joilla on enemmän kannatusta. Sitä sanotaan demokratiaksi.
Saatat saada paremman kuvan asioista kun kirjoitat Lapuan laki ja luet keskustelupalstalta 25.1.2007 lapualaisten mietteitä kirjoittamaasi kannanottoon hyvätä virkamies ja luottamusmies johdosta.
Onko kokoomus ja kepu Lapualla sama ? Ovatko molemmat Lapualla agraaripuolueita ?
Miksi ne ei sitten puolusta autioituvaa maaseutua ja lapualaisia kyliä ?
Kyllä täällä yritetään kyliä ja maataloutta puolustaa. Mutta mietipäs missä maatalouspolitiikka päätetään? Se johdetaan täysin ja kokonaan Eusta eli Brysselistä. Sieltä katsottuna Suomen pikkukylillä ei ole mitään merkitystä eikä meidän lehmillä.
Kylät autioituu! Miksi? Siksi ettei tulevia sukupolvia enää maanviljelys yms kiinnosta. Palkka pitää saada nykyään helpommalla ja hienommin.
Surullista tämä muutos, mutta totta.
Kylät tarvitsevat elääkseen koulun, kaupan ja postin . Ja tietenkin asukkaat. Turha on Euroopan Unionia syyttää lapualaisten kylien kuolinkamppailusta, kyllä se lähtee kuntapäättäjien kokoomuksen ja kepun "korvien välistä".