vain kirjassaan, että ihminen kehittyi vain alkukantaisista olioista. Ei selittänyt että miten kehittyi, asioita voi selittää ja keksiä, aina tulee uusia teorioita. Teoriaa ja teoriaa jo 160 vuotta,ja vielä kiistellään. Teorioita yhtä paljon kuin kannattajiakin. Onneksi teoria on teoriaa. Maailmako sitten luotiin kuudessa päivässä? Se on näiden "Raamatun tuntijoiden" tulkintaa. Jos nyt kreatonistit vain käyttäisivät omaa järkeään, eikä vain söisivät valmiilta lautaselta, asia näyttäsi ihan toiselta. Kyllä Iso kirja sen kertoo, että puhutaan pitkistä ajoista. Vaikka joku nyt luulee olevansa näitä "viisaita ihmisiä" , niin kuinkahan lopulta käy, ja mikä on totuus?
Darvin selitti
asia
8154
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itseasiassa Darwin sanoi Lajien synnyssä ihmisestä vain: ''Much light will be shed on the origin of man and his history''.
Ajatus, että eläimet muuttuvat aikojen kuluessa ei ollut alunperin Darwinin idea. Voimme havaita luonnossa esimerkiksi uusien lajien syntyvän, mutta evoluutioteoria selittää miten tämä tapahtuu. Darwin nimenomaan antoi selityksen evoluutiolle. Darwinin evoluutioteoriaan lisättiin 1900-luvun alkupuolella mukaan genetiikka ja populaatiogenetiikka ja teoria on vain tarkentunut siitä lähtien. Teoriasta ei tule faktaa, vaan se selittää faktoja.
Viime vuonna tuli 150 vuotta Lajien synnyn julkaisemisesta.
selittää ihmisen luomisen maantomusta?
Kuinka selittää tähtien toiminnan?
Mooses kertoo kuinka Jumala kyykytti Faaraota tappamalla kaikki eläimet.
Sitten kertoo kuinka faraon sotavaunut ja ratsumiehet hukkuivat kaislamereen. Egyptiläiset näinollen
käyttivätkin kuolleita hevosia.
Mooses on varsinainen Samuli satunen.
niitä faktoja,jotka joskus ovat olleet luomistöitä. Tiede yrittää selittää niitä asioita, jotka ovat olleet olemassa jo aikojen alussa. Tiede yrittää selittää itse asiassa jo olemassa olevaa viisautta, mutta sehän on hyvä. Siksihän Jumala ihmiselle aivot antoi. Mutta valitettavasti kunnian saa Darvin eikä korkein viisaus,
sitä selitä, vaan aivan joku muu.
Mitkä kaikki eläimet?
Kuinka kuolleita hevosia voi käyttää?
Koeta nyt käyttää vähän älyäsi!? Valmistako odotat eteesi??
Tarkoitat siis, että esimerkiksi Newtonin, Einsteinin, Maxwellin ja Planckin ei tulisi saada yhtään kunniaa teorioistaan fysiikan saralla.
He vain totesivat niitä asioita, jota oli ollut jo olemassa,ja suuremman älyn viisautta. Sen minkä ihminen toteaa, on jo ollut ja on. Ei ihmiset ole noita lakeja keksineet, vaan suurempi äly. Jos noita lakeja ei olisi olemassa, olisiko koko maailmankaikkeutta?
Korkeimpaan älyyn uskovat antavat varmasti Hänelle kunnian myös siitä mitä tiede saa selville; onhan se Hänen ilmoitustaan. Kunniaa kuuluu myös niille kanssaihmisille, jotka meille avaavat tuota ilmoitusta. Koko kunnia lankeaa heille niiltä, jotka eivät korkeampaan älyyyn usko.
Olisi voinut tuo suurempi äly edes vähän antaa vinkkiä vaikka sairauksien kanssa. Vasta 1800-luvulla ymmärrettiin miksi ihmiset sairastuvat tiettyihin tauteihin ja Homo sapiens on ollut olemassa kuitenkin yli 160 000 vuotta.