pilkataan ja ivataan ja alas painetaan?
Ei mitään uutta näin kun oli Jeesuksen synnyttyä EI ollut Hänellä sijaa kuin eläinten tallissa
"sonnan" keskellä, niin on kautta aikain ollut EI ole Jeesuksella sijaa ollut mihin päänsä kallistaisi.
Jeesuksen nimeä vain käytetään ja luullaan se pelastaa. EI pelasta vaan näin on Jeesus kerran sanoo
"menkää pois en tunne teitä" ja sitten aletaan sanomaan MUTTA JEESUS SINUN NIMESSÄSIHÄN me
teimme sitä ja tätä. EI auta Jeesus sanoo menkää pois en tunne teitä.
Totisesti Jeesuksen pilkkaajat ja Jeesuksen omien pilkkaajat joutuvat iankaikkiseen eroon Jumalasta.
Ei mitään uutta näin kun oli Jeesuksen synnyttyä EI ollut Hänellä sijaa kuin eläinten tallissa
"sonnan" keskellä, niin on kautta aikain ollut EI ole Jeesuksella sijaa ollut mihin päänsä kallistaisi.
Jeesuksen nimeä vain käytetään ja luullaan se pelastaa. EI pelasta vaan näin on Jeesus kerran sanoo
"menkää pois en tunne teitä" ja sitten aletaan sanomaan MUTTA JEESUS SINUN NIMESSÄSIHÄN me
teimme sitä ja tätä. EI auta Jeesus sanoo menkää pois en tunne teitä.
Totisesti Jeesuksen pilkkaajat ja Jeesuksen omien pilkkaajat joutuvat iankaikkiseen eroon Jumalasta.
Vastaukset 28
Vanhimmat
on sanonut SE EI OLE KENENKÄÄN IHMISEN LUOMA OPPI, vaan on kuin onkin näin kuin Jeesus sanoo
(ja sehän pitäisi olla selviö, mutta on täysin hukassa)
" Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman. 50. Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut."
Ja samoin on ne jotka Jumalan tahdon tiellä tai joissa Jeesus on asuinsijan saanut EIVÄT TUO OMIAAN
EIVÄTKÄ kenenkään muunkaan IHMISEN OPPEJA.
Aivan järkyttävää on nähdä MITEN PAINAVAT ITSE VILLAISELLA JUMALAN SANAN TOTUUDEN ja sitten
väittävät niistä jotka SITÄ TUOVAT miten vääristävät raamatun sanaa jne.
Jeesuksen sana on kuin onkin JUMALAN SANAA RAAMATUSSA ja TOTUUS ja sen kautta VOI PELASTUKSEN TIELLE AINOASTAAN PÄÄSTÄ. VAIN YKSI TIE ja se on TOTUUS jonka kerran JOKAINEN TULEE NÄKEMÄÄN.
Joten jos tahdot iankaikkisen elämän periä se ei käy kuin yhdellä tiellä Jeesuksen osoittamalla tiellä.
tähän asiaan.
Aivan järkyttävää missä ihmiset kulkevatkaan polkiessaan, mitätöidessään SEN TOSIASIAN
JEESUS on hylätty ja PAAVALI NOSTETTU KORKEIMMALLE JALUSTALLE korkeammalle kuin
ITSE JUMALA.
Ja ruikutetaan MITEN PAAVALIA painetaan alas.
VAIKKA kyse ei ole PAAVALIN painamisesta ALAS vaan kyse on TUODA ESIIN MISSÄ, KENESSÄ ON PELASTUS
KUKA ON USKON ALKAJA JA TÄYDELLISEKSI TEKIJÄ ei suinkaan Paavali VAAN JEESUS.
Usko Jeesukseen, LÄHTÖ Jumalan tahdon tielle VASTA SILLOIN SELVIÄÄ PAAVALIN SANOMA NIIN KUIN
SE JUMALASSA ON.
Väittäessäsi näin:
"Aivan järkyttävää missä ihmiset kulkevatkaan polkiessaan, mitätöidessään SEN TOSIASIAN
JEESUS on hylätty ja PAAVALI NOSTETTU KORKEIMMALLE JALUSTALLE korkeammalle kuin
ITSE JUMALA."
Kyseessä on nimittäin väärä todistus lähimmäisestä: valhe. Jos olet eri mieltä, niin ole hyvä ja osoita jostakin Paavalia käsittelevästä kirjoituksesta tällä sivustolla tuo väitteesi todeksi. Tuo esiin kohdat, joissa Jeesus on hylätty ja Paavali nostettu Jumalaa korkeammalle jalustalle.
kun annoit taas väärän lausunnon, todistuksen Jeesuksen omasta.
Se mitä toin on totuus Jumalassa joten itse Jumalaa arvostelet ja arvioit.
korotus aloituksen kera tästä sanomasta.
Nuo aloitukset Teuvo, Armi jne eivät ole muusta kuin pirusta. Sanon sen suoraan vaikka tekopyhillä
tuo on kiroilua kun sanoo sen kavalan käärmeen nimen niin kuin se on.
Sanoma johon tässä viittaan on todella Jumalassa sanottu on totuus Jumalassa ja kun siitä sanotaan
teit synnin niin toden totta itse Jumalaa arvio, arvostelee, se on totuus, mutta sitä eivät ne jotka
sokeudessa vaeltavat tietenkään voi omassa uskossaan nähdä eikä tunnustaa. Sehän on päivän selvä asia.
Se, että ei olla kiinnostuneita Armin omahyväisistä tuomiolauselmista, ei suinkaan tarkoita tätä, mitä Armi väittää:
"Aivan järkyttävää missä ihmiset kulkevatkaan polkiessaan, mitätöidessään SEN TOSIASIAN
JEESUS on hylätty ja PAAVALI NOSTETTU KORKEIMMALLE JALUSTALLE korkeammalle kuin
ITSE JUMALA."
Vaan näin on: ei olla kiinnostuneita Armin valheellisista väittämistä!
egon paisumus on ollut jo vuosia näkyvissä: kun keskustelun edetessä (jos tätä nyt edes keskusteluksi voi sanoa) on eri mieltä Armin kanssa, vastustaakin ja arvosteleekin Jumalaa.
kuin osaat ymmärtääkään, mutta jos tietämättömänä sitä teet voit vielä Jumalan herättämäksi tulla, mutta jos tieten oikein sydämesi halusta tuota teet niin pahaa se silloin on.
olet valhetta levittämässä.
Luuletko todella, että olet taivaan tien kulkija?
Viestisi kielii aivan muusta.
Tee parannus jos tahdot sielusi pelastuvan.
Teillä tuntuu jokaisella olevan oma, erilainen Jeesus ja Jumala. Sitten jokainen vuorollaan jeesustelee omalla Jeesuksellaan ja antaa ymmärtää olevansa parempi uskova kuin toinen. Ettekö näe oman itsenne, egonne harhaa? Tuohan on sitä iän ikuista lahkojen välistä toraa; meidän isi on vahvempi kuin teidän-tyyliin.
Miksi mollaatte koko ajan toisianne? Onko rakkauden kaksoiskäsky päässyt unohtumaan?
todella on, mutta sepä onkin hullua touhua, että unohdetaan ON YKSI JUMALA joka tänäänkin
vielä etsii ihmisiä, että voisi olla armollinen.
Ja miten tätä yhtä Jumalaa ei voi sekoittaa "miljooniin"jumaliin.
Nyt ymmärrän, että sinullakin on joku noista "miljoonista" jumalalista sillä jos olisit tullut Jumalan tuntemaan
tuntisit myös muut jotka ovat Hänet tulleet tuntemaan.
Asia on niin KAIKKI ne eksyvät jotka eivät lähde Pojan viitoittamalle Jumalan tahdon tielle, sillä tuolla
tiellä ihminen ainoastaan tulee tuntemaan Jumalan joka on YKSI EI JAETTU.
Kyllä se vain nyt on niin että juuri sinulla on se omanlaisesi jumala ja sinun mielestäsi muilla väärä. Olet täysin kuvaamieni ihmisten kaltainen. Luulet olevasi erityisen erinomainen vaikka todellisuudessa kuulut kirjoituksestasi päätellen siihen suureen joukkoon kiisteleviä lahkolaisia, joita on "kuin hiekkaa meren rannalla." Mene itseesi ja ala toteuttaa sitä käskyistä suurinta jonka Jeesus antoi. Enempää en sinua kehoita, koska sinun on itsesi tämä asia ymmärrettävä.
Minä en kehuskele Jumalan tuntemuksellani, koska silloin olisin samanlainen kuin useimmat, olisin oman egoni saneleman itsekeskeisyyden surkea ilmentymä, uskovan irvikuva.
sanot "sinä olet yksi joka on eri jumalan oma" ja sitten näitä kaltaisiani olisi kuin hiekkaa merenrannalla"???
Totta on että ei täällä nyt kirjoittajissa ole kuin kaksi Jumalan tien kulkijaa ja ne muut ovat
sitä hiekkaa jota on meren rannalla todella paljon.
Ymmärrän, että kun olet pettäjän tietä taivaltanut jo ties kuinka kauan vaikea sinun on sitä uskoa,että
sen valheen herran tie ei koskaan tule ihmistä Jumalan luo Jeesuksessa johdattamaan.
Tuota valheen herran sanomaa jota sinäkin tuot sitä kyllä piisaa, siitä ei puutetta tulee joka tuutin täydeltä
sitä toitotetaan ETTEI vaan kukaan lähtisi Jeesuksen viitoittamalle tielle ja pelastuisi.
HARVATKIN SE PIRU TAHTOO itselleen saada, sillä se on sellainen herra että se tekee kaikkensa
ettei YKSIKÄÄN Jumalan luo pääsisi.
Ja se viha näkyy kaikissa sen omissa joissa se vääntää vihan niiden harvojen niskaan jotka Jumalan
Hengessä eivät ketään vihaa.
Vai ei ole kuin kaksi Jumalan tien kulkijaa? Vähiinpä ovat menneet. Ja niistäkään se toinen et ole sinä.
Taidatkin olla sen kaveri, joka saatanaa mättää jokaiselle?
ala juupas eipäs, vaan sanon valheen oma olet ivoinesi kaikkinesi ja jos et parannuksen armoa Jumalalta enää voi saada niin tuossa tilassa nukut ja hukut se on totuus.
Minä kirjoitan tänne vain niille lukijoille joille Jumala saa vielä puhua.
Teidän kaltaisenne olette vain mitätöimässä, halveramassa KAIKKEA SITÄ MIKÄ JUMALASTA ON
olette eksytettyjä eksyksissä eksyttäjiä.
Ei Jeesus turhaan sanonut, "löytäneekö Hän uskoa maan päältä kun Hän tulee"
Uskoja on pilvin pimein mutta sitä uskoa josta Jeesus puhuu on todella vähän.
Olet Jeesuksen vihollinen ja kun tuota tietäsi jatkat niin paadut täysin vai miten lie jo tilasi
pahalta näyttää. Tämän sanon rakkaudesta totuuteen sinun parhaaksesi KATSO MIHIN KULJET
nyt todella kuljet Jeesuksen vihollisena.
Voisin jutella kanssasi enemmänkin totuudesta, mutta olet valitettavasti niin eksyksissä että et halua kuunnella. Sinun on turha hokea Jeesusta, koska et tiedä mikä ero on Jeesuksella ja Kristuksella. Rukoilen puolestasi että Isä Jumala johdattaa sinutkin totuuteen eksytyksen lahkon tieltä.
suoraan, että olet tätä mieltä koko Suomen kansasta, vaikka nyt itseäsi ja Hssua tarkoitatkin:
"Totta on että ei täällä nyt kirjoittajissa ole kuin kaksi Jumalan tien kulkijaa---".
Mielen sairautesi vakavuus ei todellakaan naurata. Sinulle saattaa tapahtua elämässä jotakin todella kamalaa, ellet pian hae apua. Se, jos sinulle traagista sattuisi, se vain entisestään syventäisi kärsimystä lähipiirissäsi, joka kuitenkin varmasti välittää sinusta.
olisin kiinnostunut
"mikä ero on Jeesuksella ja Kristuksella."
Tiedän ainakin sen, että Jeesus on historiallinen henkilö ja ihminen. Kristus taas on pyhissä kirjoituksissa Messiaasta käytetty kreikankielinen nimi Voidellusta Pelastajasta eli Kristus lienee profeetallinen sana, luvatun tehtävään liittyvä ylistävä "arvonimi". Jeesukselle annettiin tuo nimi.
Henkilökohtainen mielipiteeni ja uskoni on, että Jeesus on tuo Pelastaja, Kristus.
Jeesus = ihminen. Kristus = voideltu, valaistunut. täyttynyt hengellä, saanut valon, yhteyden korkeampaan, viisauden ja tiedon. On ollut monia "Kristuksia" ennen ja jälkeen monissa uskontokunnissa. Opettajia, tien näyttäjiä. Mutta kun ei monellekaan tule ymmärrystä vaan alkavat palvoa henkilöä, kuvaa, tarinaa joka vain kuvainnollisesti kertoo siitä valosta mikä voisi ihmisen sydämessä olla. Ei, koska joka ei ymmärrä, tulee ylpeäksi ja luulee olevansa erityinen, ainakin hitusen parempi kuin muut. Siitä uskontojen, kirkkojen, seurakuntien, lahkojen ja koko maailman "hulluus." Ei Kristusta palvella virsin, ei huiluin harpuin ja kantelein, suurin puhein tai toisia herjaamalla väärämieliseksi. Ymmärryksellä ja ylpeydellä ei ole sukulaisuutta Kristus-käsitteen kanssa. Etsikää niin löydätte. Tai ette löydä. Ylpeä ei löydä.
Vaan ne löytävät jotka Jeesuksen viitoittamalle Jumalan tahdon tielle lähtevät etsimään, anomaan ja kilvoittelemaan.
Ihmisestä joka Jumalan armosta on saanut kohdata Jeesuksen Vapahtajan ja näin päässyt vapaaksi
synnin, saatanan kuin oman lihansakin vallasta niin, voi, voi.
Kuka herra se kauttasi onkaan silloin huolissaan???
Vuovu jo sinäkin lahkolaisesta tekohurskaudestasi.
Piti ola Luovu.
etten Hänestä luovu, vaan yhteydessään pitää Pojassaan.
Jos sinä et pysty valheellisesta uskostasi luopumaan, niin ole siinä, mutta älä ole Jumalan omia
pois pyytämässä Jumalan yhteydestä, sillä siitäkin on sanassa sanottu miten oli parempi ollut tällaiselle...
Älä siis leikittele vaan tee parannus.
sydäntä, kun itse Jeesus on sydämessäni asuinsijan saanut, että en voi olla kuin tuomassa tätä
sanaa OTTAKAA JEESUS TODESTA sitä ETTE tule katumaan tässä ajassa ettekä ikuisuudessa.
Mutta jos täällä jatkaa valheen, ivan, pilkan jne tietä sillä tiellä ei ole hyvä täällä ajassa ja kerran
joutuu katkerana katumaan ja on todella paha olla.
Valitettavasti profeetta teuvo suni on ominut Jeesuksen sydämeensä. Ja Totuuden Hengen, Pyhän Hengen ja mitä näitä nyt onkaan. Jäit siis tiiron osalle. VALITETTAVASTI.
omii ties mitä itselleen, mutta Jumalan totuus on ettei Jeesusta eikä Pyhää Henkeä voi kukaan ihminen
itse itselleen ottaa omistaa, vaan Jumala kaiken lahjoittaa niille jotka uskovat Poikaa ja ovat Hänelle
kuuliaisia.
Kaikki muut omimiset tai Jumalan omana olemiset ja Pyhän Hengen läsnäolot OVAT HARHAA.
Vai poikaa? Kyllä mie tyttöä mieluummin uskoisin kuin sinunkin satujasi.