{Mielestäni lienee

tuo Lazarus vertaus olevan hieman hankala tapaus}: {Näet se esitetään totena pois asia yhteydestään, näet ilman vertausta Jeesus ei puhunut heille mitään} {Tällä tavalla sitä ihmiset itse ottavat itselleen turhaa paino-lastia, joka turmelee heidän omaa henkistä kehitystään}. {Mihinkä nämä ihmis-poloiset ovat oman päättelykykynsä panneet} ?
4116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Selitys: Helposti ymmärrettävissä.

Äänestä

lukea samoin kuin kaikkia muitakin kertomuksia niin säästyisi uskomasta noihin kauhujuttuihin.

Alla muutama esimerkki Raamatunpaikoista joihin uskomalla saa aivan väärän käsityksen Raamatun todellisesta sanomasta - jos ei tutustu sen kokonais sisältöön.

- jos joku herjaa isäänsä tai äitiään, hänet on surmattava?
- jos jossakussa miehessä tai naisessa puhuu vainaja- tai tietäjähenki, hänet on surmattava.
- suuri ja kauhea on se päivä, ei ole toista sen kaltaista. Se on ahdistuksen aika Jaakobille, mutta hän pelastuu siitä.
- jos hurskas pelastuu vaivoin, miten käykään jumalattoman ja syntisen
- jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu
- ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan.
- monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."
- joka kestää loppuun asti, pelastuu.
- jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi.
- pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."

Älkää nyt vain ottako näitä ristiriitaisuuksia tosissanne - kaikki selviää jos lukee koko Raamattua.

2. Tim. 2:23
Pysy erossa typeristä ja asiattomista väittelyistä; sinähän tiedät, että niistä syntyy riitoja.

Äänestä
  • Aloittaja

    todellinen Korvien välissä: { Kreikkalainen Mythologia kummittelee eräiden lukioiden korvien välissä.} { Asioita ymmärtämättömät ottavat vain yhden Jeesuksen vertauksista totena.} {Tällä tavalla he saavat hautaus maan elämään, Kun vertauksista erotetaan tähän kauhu tarkoitukseen tämä Lazarus ja Rikas mies vertauksen hautausmaan todellisuudeksi}. Odotan tässä aikaa koska he ottavat Grimmin Veljekset tarinoidensa esikuviksi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Omilla aivoilla mielikuvituksen luomana: {Taas monet valmistavat Helvettiä lähimäisilleen peloitukseksi}. {on olemassa erikoinen ihmiluokka, joka valmistaa omissa aivoissaan Helvettiä itselleen ja lähimmäisilleen}
    {On olemassaTuomari luokka joka lähettelee lähimmäisiään Helvettiin}. {Näitä taivaaseen lähettäviä Tuomareita on melko vähän}?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_9058730 kirjoitti:

tuo Lazarus vertaus olevan hieman hankala tapaus}: {Näet se esitetään totena pois asia yhteydestään, näet ilman vertausta Jeesus ei puhunut heille mitään} {Tällä tavalla sitä ihmiset itse ottavat itselleen turhaa paino-lastia, joka turmelee heidän omaa henkistä kehitystään}. {Mihinkä nämä ihmis-poloiset ovat oman päättelykykynsä panneet} ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu