Jugnerin töksäytykse vaikeuttavat työnsaantia

Jugner on unohtanut, että hänen tehtävänsä yhtiösä on operatiivinen. Eli toteuttaa hallintoelimien tahtoa. Tällä tavalla jää kyllä pörssiyhtiöiden vaativat tehtävät väliin jatkossa. Jugnerin tavoin voi toimia vain toimitusjohtaja, joka on yrityksen enemmistöosakas. Ainakaan itse en haluaisi näin vaikeasti johdettavaa alaista itselleni, mitä julkisuudesta on Jugnerista saanut kuvan. Joka voi olla toki väärä, mutta rekrytointitilanteessa tällainen mielikuva on kuitenkin oleellisesti vaikuttava tekijä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010031911319022_uu.shtml

Voikin sanoa, että Juner ei ole polttanut siltoja pelkästään takanaan, mutta ympäriltään. Ainoa järkevä selitys näihin viimeaikaisiin ulostuloihin on se, että hän on aloittanut jo nyt eduskuntavaalikampanjan ja toivoo pääsevänsä yleläisten äänillä eduskuntaan. Ja kvartaali-politiikkaa harjoittava Heinäluoma näkee tällä hekellä Jugnerissa tavan haalia hetkellisesti lisä-ääniä puolueelleen, joten tukea on riittänyt.
168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos Suomen asioita olisi hoidettu tällä ryhdikkyydellä 70 vuotta sitten, niin kaikki puhuisivat varmasti venäjää.
Voiko sen selvemmin sanoa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


/Tutkain kirjoitti:

Jugner on unohtanut, että hänen tehtävänsä yhtiösä on operatiivinen. Eli toteuttaa hallintoelimien tahtoa. Tällä tavalla jää kyllä pörssiyhtiöiden vaativat tehtävät väliin jatkossa. Jugnerin tavoin voi toimia vain toimitusjohtaja, joka on yrityksen enemmistöosakas. Ainakaan itse en haluaisi näin vaikeasti johdettavaa alaista itselleni, mitä julkisuudesta on Jugnerista saanut kuvan. Joka voi olla toki väärä, mutta rekrytointitilanteessa tällainen mielikuva on kuitenkin oleellisesti vaikuttava tekijä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010031911319022_uu.shtml

Voikin sanoa, että Juner ei ole polttanut siltoja pelkästään takanaan, mutta ympäriltään. Ainoa järkevä selitys näihin viimeaikaisiin ulostuloihin on se, että hän on aloittanut jo nyt eduskuntavaalikampanjan ja toivoo pääsevänsä yleläisten äänillä eduskuntaan. Ja kvartaali-politiikkaa harjoittava Heinäluoma näkee tällä hekellä Jugnerissa tavan haalia hetkellisesti lisä-ääniä puolueelleen, joten tukea on riittänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu