Synnintunnustus

Synnintunnustus on jälleen ajankohtaista.

Oletko lukija tunnustanut syntisi Jeesukselle ja pyytänyt rikkomustasi anteeksi lähimmäiseltäsi joka kärsii syntiesi takia?
Ehkäpä olet jo unohtanut että hiukan aikaa sitten teit syntiä juoruamalla perättömiä? Tai huomaatko ollenkaan miten kadehdit hyväosaista ihmistä ja selität sen ansaituksi kritiikiksi?


Muistammehan vielä miten esim. ex-presidentti Bill Clinton tunnusti seksisuhteensa Monica Lewinskyn kanssa. Toivottavasti keskivertoamerikkalaiselle on jäänyt Clintonin kaudesta mieleen muutakin kuin Monican pullistelevat posket.


Meidän syntisten vaeltajien olisi aihetta toimia kuten Raamatun ristinryöväri, joka sanoi vieressään roikkuvalle Jeesukselle: ”Jeesus ,muista minua kun tulet valtakuntaasi”.Luuk.23:42. Syntejään katuvalle pahantekijälle Herra vastasi :”Tänä päivänä pitää sinun olla minun kanssani paratiisissa?”


Jenkeissä Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta kertova Mel Gibsonin elokuva The Passion of the Christ kirvoitti amerikkalaisesta murhaajasta synnintunnustuksen . Mies tunnusti salaamansa rikoksen nähtyään em. elokuvan , ks.Ilta-Sanomat 27.3.2004.

Eikö ole ihanaa että elävä Herra luo hänellekin puhtaan sydämen ja tekee hyvän elämänmuutoksen? "Autuaita ovat puhdassydämiset ,sillä he saavat nähdä Jumalan," sanoo elävä Jeesus.


Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila
4182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minä en tuotakaan ihan käsitä että miksi synnit täytyy ihan tunnustaa. Kyllähän Jumalasi tietää syntimme ja tietää kadummeko me vai emme.

Äänestä
  • jospa se menee jotenkin niin että jos me niitä syntejä oikeasti kadumme, niin kyllähän ne tunnustetaan ääneen, kuten se murhaaja, josta tuossa viestissä kerrottiin.

    Äänestä

  • boy kirjoitti:

    jospa se menee jotenkin niin että jos me niitä syntejä oikeasti kadumme, niin kyllähän ne tunnustetaan ääneen, kuten se murhaaja, josta tuossa viestissä kerrottiin.

    Luulempa että sillä synnin tunnustamisella ääneen ei ole juurikaan tekemistä sen kanssa paljonko katuu vai katuuko ollenkaan.

    Äänestä

Sellaista se on, synnintunto. Jostakin lehdestä luin, että Mel Gipsonin innoittamana olisi tullut huomattava joukko muitakin murhatunnustuksia.
Vika vain oli siinä, ettei näiden tunnustusten takaa löytynyt yhtään murhaa.

Sama ilmiö lienee käynnissä tässä jälleen ajankohtaisessa Bodom- jutussa. Siihenkin on vuosien saatossa ilmoittautunut kymmeniä syyllisiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikko kirjoitti:

Synnintunnustus on jälleen ajankohtaista.

Oletko lukija tunnustanut syntisi Jeesukselle ja pyytänyt rikkomustasi anteeksi lähimmäiseltäsi joka kärsii syntiesi takia?
Ehkäpä olet jo unohtanut että hiukan aikaa sitten teit syntiä juoruamalla perättömiä? Tai huomaatko ollenkaan miten kadehdit hyväosaista ihmistä ja selität sen ansaituksi kritiikiksi?


Muistammehan vielä miten esim. ex-presidentti Bill Clinton tunnusti seksisuhteensa Monica Lewinskyn kanssa. Toivottavasti keskivertoamerikkalaiselle on jäänyt Clintonin kaudesta mieleen muutakin kuin Monican pullistelevat posket.


Meidän syntisten vaeltajien olisi aihetta toimia kuten Raamatun ristinryöväri, joka sanoi vieressään roikkuvalle Jeesukselle: ”Jeesus ,muista minua kun tulet valtakuntaasi”.Luuk.23:42. Syntejään katuvalle pahantekijälle Herra vastasi :”Tänä päivänä pitää sinun olla minun kanssani paratiisissa?”


Jenkeissä Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta kertova Mel Gibsonin elokuva The Passion of the Christ kirvoitti amerikkalaisesta murhaajasta synnintunnustuksen . Mies tunnusti salaamansa rikoksen nähtyään em. elokuvan , ks.Ilta-Sanomat 27.3.2004.

Eikö ole ihanaa että elävä Herra luo hänellekin puhtaan sydämen ja tekee hyvän elämänmuutoksen? "Autuaita ovat puhdassydämiset ,sillä he saavat nähdä Jumalan," sanoo elävä Jeesus.


Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu