Kyllä mielestäni ministeri Thorsin aika ministerinä voisi olla jo loppusuoralla, eduskunnan kyselytunnilla sain hänestä kuvan mikä mielestäni vastaa lähes, jos nyt ei maanpetturuutta, niin ainakin kansan petturuutta ajatuksillaan maahanmuuttajien välttämättömyydestä asia jota hän ajaa härkäpäisesti kuin käärmettä pulloon. Tänä lama aikana täytyis nyt vähäsen ajatella oman kansan etua työllisyysnäkökannalta ministeri kyllä oli sitä mieltä, että kyllä suomalaisetkin on samalla viivalla työpaikkoja hakiessa, varmaan näin, mutta entäs esim. häedässä olevat suomalaiset, jotka työnsä menettäneinä joutuvat turvautumaan vaikkapa sosiaaliapuun ollaanko silloinkin tasa-arvoisia näiden mamujen kanssa tuskinpa vain.
Thors
minä vain
5132
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Astrid vie tuhon loppuun asti päättäväisesti,enemmistöstä välittämättä.Suu levenee mitä enemmän pakoloiskekukset täyttyy ja ruuhkautuu.
Rahat vois käyttää PAREMMIN vaikka palkkaamalla opettajia lisään tai lisää hoitajia sairaalaan. Hyviä kohteita olis vaikka kuin, mistä on SÄÄSTETTY liikaa. Puolittas ministeri aluks liksansa ja antas köyhille.
Thors hoitanut hommansa mallikelpoisesti. Samaa ei voi sanoa muiden ministerien, poislukien Wallin ja Stubb, solidaarisuudesta.
Thors ei onneksi ole muutaman maahanmuuttovastaisen hysteerikon kirjoitteluiden takia alkanut selitteleen turhia näille. Kaikkihan tietävät, että ääriasian ajajille ei mitään kannata selitellä, tämä koskee uskontoja, ideologioita, aivan kaikkia ääri-ilmoiden kannattajia.
Kun ihmisiä on kahdenlaisia, niitä joille ei tarvitse selittää ja niitä joille ei kannata selittää. Nämä ääri-ihimiset ovat juuri niitä joille ei kannata selittää.
Sitten on nämä sopulilaumat jolle ei tarvitse selitellä miksiköhän?
lampat niin se Hitlerikin vei hyväuskoisia tapettavaksi ja myös Stalin . Siinä se onkin kun ei kuunnella kaikkia vaan tehdään mitä osataan ei mitä halutaan.
Thorsin kaltaisten täytyisi myös kuunnella vastapuolta koska silloin se on demokratiaa ja vastustajien mielipide on yhtä tärkeä kuin puolustajien.
Pinnanalla kytee ei pelkästään helsingissä