Simpsiö

Nyt on vihdoin Simpsiön kehitys pelastettu tai ainakin mahdollinen kehitys. Nyt on yksi omistaja, kaupunki,
joka saa virkamiespohjalta/valtuustolta mahdollisuuden kehittää tulevaisuutta.
Kuluva kausi on osoittanut, suotuisien olosuhteiden myötä, nykyinen rinneyrittäjä on oikea ratkaisu.
Lisäksi nykyiseltä yhtiön tj:ltä tulee mielestäni erinomaisia vinkkejä Simpsiö-alueen kehittämiseen , jotka on
ajateltu paikkakunnan vetovoimaisuuteen. Voi olla, että kehityssuunnitelmat ovat muualla ideoitu, mutta julkituminen oli po tj:ltä.
3283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hallituksen ja valtuuston virkamiehet hissipoijiksi 2xkk, niin tulee päättääjät tutuksi.

Äänestä

Kirjoittaja kuvittelee, että Simpsiön "kehitys" rajoittuu laskettelurinteeseen, joka on vain häviävän pieni osa siitä, mitä Simpsiö todella on. Lapualaisen urheiluhulluuden ja tonttikeinottelun perspektiivistä katseltuna asia on ymmärrettävä mutta tulevaisuuden "pelastaminen" taitaapi sittenkin olla korkeimman käres tai ainakin odottavan sivistyneimpiä sukupolvia näihin kehityspuuhiin. Nykyinen kaupungin hallinto on onnistunut räpeltämään itsensä naurunalaiseksi näissä yritelmissään.

Äänestä
  • No mitäs se Simpsiön kehitys muuta voisi olla? Kaikkihan on jo kokeiltu kultakaivoksia myöten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Etsikkoaika kirjoitti:

Nyt on vihdoin Simpsiön kehitys pelastettu tai ainakin mahdollinen kehitys. Nyt on yksi omistaja, kaupunki,
joka saa virkamiespohjalta/valtuustolta mahdollisuuden kehittää tulevaisuutta.
Kuluva kausi on osoittanut, suotuisien olosuhteiden myötä, nykyinen rinneyrittäjä on oikea ratkaisu.
Lisäksi nykyiseltä yhtiön tj:ltä tulee mielestäni erinomaisia vinkkejä Simpsiö-alueen kehittämiseen , jotka on
ajateltu paikkakunnan vetovoimaisuuteen. Voi olla, että kehityssuunnitelmat ovat muualla ideoitu, mutta julkituminen oli po tj:ltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu