Arvoisat towerit. Nyt kun tekin saitte kuulla totuuden ja voitte unohtaa ne unikuvat vapaasta hillumisesta autonne kanssa, niin alkakaapa noudattamaan lakia pysäköinneissänne.
Liikenneopettajat ovat viisaasti jättäytyneet keskustelun ulkopuolelle, jotta eivät olisi tässä parin vuoden aikana joutuneet lynkatuiksi syystä, että heistä suuri osa tiesi Korkeimman Oikeuden tulevan päätöksen.
Toisen maalle kun saa pysäköidä vain jos on saanut siihen luvan. Etukäteen. Ei tässä ole kyseessä mistään uudesta laista, tahi käytännöstä.
Sen pysäköintiluvan voi saada monella tavalla, mutta esim. asuinrakennusten ja kauppaliikkeiden pihoilla on merkit, jotka kertovat pysäköintiehdot ja mahdolliset seuraamuksetkin.
Laki sanoo, että yksityiselle tielle ja alueelle asettaa liikennemerkit maan omistaja, tahi alueen haltija (vuokralainen).
Koska laki kieltää pysäköinnin yksityiselle paikalle, sen rikkoja on pikkukriminaali. Jos sen tekee usein, on jo taparikollinen. Se julkisuuden repimisen aloittanut Jakomäen kaverikin pysäköi 9 kertaa pienessä ajassa väärin ja itkee nyt, että ei hän tiedä, kuka hänen autollaan on ajellut. USKOMATON TYYPPI.
Nykyään seuraamuksena on ollut jalomielisesti vain se ns. valvontamaksu, vaikka paikalle olisi voitu pyytää poliisi, tai se oikea ja julkinen pysäköinninvalvontaa suorittava viranomainen.
Toivon, että lakeja tiukennettaisiin. Muistutan, että suuressa osassa Eurooppaa on ollut jo vuosikausia niitä pysäköinninkontrollifirmoja. Oikeus määrää maksuun ja luottotiedot palaa. Hyvä niin tyhmälle.
Liikenneope
opettajat tiesi pysäk
12
2343
Vastaukset 12
- saippuaa suuhun
mutta, että
"Koska laki kieltää pysäköinnin yksityiselle paikalle, sen rikkoja on pikkukriminaali."
Kauppakeskusten ym. yksityisten alueiden pysäköintihän on nimeenomaan merkein osoitettu sallituksi, tietyn ajan. Nyt ylityksesä joutuu maksamaan. Kiellon rikkominen ei tee kuljettajasta pikkukriminaalia, vaan SOPIMUSASIAKKAAN. Tätähän valvontayhtiöt ovat itse korostaneet ja samoin KKO.- Timo Juvani
Totuus
Timo Juvanin ja parkpatrolin Lauri Mustosen riidasta joka johti lähestymiskieltoon vantaalla 2008 johtui Parkpatrolin maksamattomista laskuista Timo Juvanin omistamalle Aretan Oy:lle, nythän nuo laskut voi heittää polttouuniin, kun yhtiöt ovat menneet konkurssiin.
Lauri Mustosella on hyvä toimintatapamalli, joka varmasti pitkässä juoksussa tuo hyviä pitkään kestäviä liikesuhteita. Toimintamalli on seuraava: anna perusteettomia lupauksia, sovi asioista suullisesti ja ksueta sen jälkeen.
Tämän asian sain kokea konkreettisesti kun vuokrasin Lauri Mustosen hallinnoiman nesteen kahvilan katajanokalta yhtiölleni. Maksoimme käteisellä kahvilan loppuvaraston ja saimme siihen myös kuittauksen, yhteistyö katkesi syyskuun lopussa.
Syyskuussa jouduin sairaalaan vakavan sairauden johdosta, onneksi lääkärit osasivat hommansa, tämä kuitenkin pakotti karsimaan töitä, joten kun samoihin aikoihin oli osoitettu kiinnostusta ostaa kahvilaliiketoiminta meiltä pois, niin katsoin viisaammaksi suostua asiaan
Kahvila oli alkanut tuottaa kunnolla niin kahvilan kauppahintakin oli sen mukainen. Tiedotin asiasta nesteaseman päävuokralaista Lauri Mustosta ja hänen omistamaa yhtiötään, he suostuivat ja sovittiin, että uusi vuokralainen tekee vuokrasopimuksen tilan suhteen tilan vuokraesisopimuksen mukaisesti, jossa kyllä Lauri olisi hyvin pärjännyt. Lauri oli jostain kuullut hinnan millä olimme myyneet kahvilaliiketoiminnan, iski ahneus Laurilla, laurin parkpatrol järjesti asian niin että jouduimme kalliisti perumaan kaupan josta yhtiöllemme tuli 40 000 euron tappio, lisäksi Laurin yhtiö jätti maksamatta aretanille yli 8000 euron laskut.
Kun sitten yritin kysellä noiden maksamattomien laskujen perään puhelimitse ja spostitse, ehkäpä sorruin lievähköön uhkailuunkin. kun on tuomittu 1990 murhasta elinkautiseen rangaistukseen ja vaikkakin tuomion suorittanut ja opiskellut akateemisen loppututkinnon, niin lähestymiskielto tulee takuu varmasti. Mainitaan tässä vielä sekin perintäyhtiö ij sanoi suoraan ettei tältä yhtiöltä ja Lauri Mustoselta oikeuden kautta tule saamaan yhtään mitään.
Lauri Mustonen on kuulemani mukaan useissa tilaisuuksissa näytellyt lähestymiskieltopäätöstään ja ottanut yhteyttä yhtiöni asiakkaisiin ja osaltaan aiheutti toiminnallaan yhtiöni konkurssin, huomautan että parhaillaan yhtiöni palkkalistoilla oli noin kymmenen työntekijää, me kuitenkin tehtiin OIKEAA TYÖTÄ. - hyväksyä?
Niin, eikös aloittaja kirjoittanut, että toisen maalle saa pysäköidä ainoastaan kiinteistön omistajan luvalla? Tähän luonnollisesti liittyy se, että pysäköinti on sallittu ainoastaan kiinteistön omistajan määrittelemillä ehdoilla. Niissä merkeissä joissa pysäköinti osoitetaan sallituksi kerrotaan myös mahdolliset aikarajoitukset ja muut ehdot, sekä ehtojen vastaisesta pysäköinnistä veloitettava maksu.
En näe asiassa suurtakaan eroa parkkihallien pysäköintimaksuihin. Ei parkkihalliin ajettaessakaan kukaan pyydä allekirjoitusta sopimuspaperiin. Pysäköintiehdot ja pysäköinnistä veloitettava maksu on ilmoitettu ainoastaan hallin sisäänajoväylän vieressä olevassa kyltissä ja lippuautomaatissa. Ajamalla sisään halliin sinun oletetaan hyväksyvän pysäköintiehdot. En silti ole kuullut kenenkään valittaneen kokemaansa vääryyttä, kun hallista poistuakseen joutuu pysäköintimaksun maksamaan... - Totuuden torvi
Timo Juvani kirjoitti:
Totuus
Timo Juvanin ja parkpatrolin Lauri Mustosen riidasta joka johti lähestymiskieltoon vantaalla 2008 johtui Parkpatrolin maksamattomista laskuista Timo Juvanin omistamalle Aretan Oy:lle, nythän nuo laskut voi heittää polttouuniin, kun yhtiöt ovat menneet konkurssiin.
Lauri Mustosella on hyvä toimintatapamalli, joka varmasti pitkässä juoksussa tuo hyviä pitkään kestäviä liikesuhteita. Toimintamalli on seuraava: anna perusteettomia lupauksia, sovi asioista suullisesti ja ksueta sen jälkeen.
Tämän asian sain kokea konkreettisesti kun vuokrasin Lauri Mustosen hallinnoiman nesteen kahvilan katajanokalta yhtiölleni. Maksoimme käteisellä kahvilan loppuvaraston ja saimme siihen myös kuittauksen, yhteistyö katkesi syyskuun lopussa.
Syyskuussa jouduin sairaalaan vakavan sairauden johdosta, onneksi lääkärit osasivat hommansa, tämä kuitenkin pakotti karsimaan töitä, joten kun samoihin aikoihin oli osoitettu kiinnostusta ostaa kahvilaliiketoiminta meiltä pois, niin katsoin viisaammaksi suostua asiaan
Kahvila oli alkanut tuottaa kunnolla niin kahvilan kauppahintakin oli sen mukainen. Tiedotin asiasta nesteaseman päävuokralaista Lauri Mustosta ja hänen omistamaa yhtiötään, he suostuivat ja sovittiin, että uusi vuokralainen tekee vuokrasopimuksen tilan suhteen tilan vuokraesisopimuksen mukaisesti, jossa kyllä Lauri olisi hyvin pärjännyt. Lauri oli jostain kuullut hinnan millä olimme myyneet kahvilaliiketoiminnan, iski ahneus Laurilla, laurin parkpatrol järjesti asian niin että jouduimme kalliisti perumaan kaupan josta yhtiöllemme tuli 40 000 euron tappio, lisäksi Laurin yhtiö jätti maksamatta aretanille yli 8000 euron laskut.
Kun sitten yritin kysellä noiden maksamattomien laskujen perään puhelimitse ja spostitse, ehkäpä sorruin lievähköön uhkailuunkin. kun on tuomittu 1990 murhasta elinkautiseen rangaistukseen ja vaikkakin tuomion suorittanut ja opiskellut akateemisen loppututkinnon, niin lähestymiskielto tulee takuu varmasti. Mainitaan tässä vielä sekin perintäyhtiö ij sanoi suoraan ettei tältä yhtiöltä ja Lauri Mustoselta oikeuden kautta tule saamaan yhtään mitään.
Lauri Mustonen on kuulemani mukaan useissa tilaisuuksissa näytellyt lähestymiskieltopäätöstään ja ottanut yhteyttä yhtiöni asiakkaisiin ja osaltaan aiheutti toiminnallaan yhtiöni konkurssin, huomautan että parhaillaan yhtiöni palkkalistoilla oli noin kymmenen työntekijää, me kuitenkin tehtiin OIKEAA TYÖTÄ.Taisi olla tämän henkilön kirjoitus totta, on se Lauri Mustonen hyvä tyyppi.... Buahahahaa
- goöä
Timo Juvani kirjoitti:
Totuus
Timo Juvanin ja parkpatrolin Lauri Mustosen riidasta joka johti lähestymiskieltoon vantaalla 2008 johtui Parkpatrolin maksamattomista laskuista Timo Juvanin omistamalle Aretan Oy:lle, nythän nuo laskut voi heittää polttouuniin, kun yhtiöt ovat menneet konkurssiin.
Lauri Mustosella on hyvä toimintatapamalli, joka varmasti pitkässä juoksussa tuo hyviä pitkään kestäviä liikesuhteita. Toimintamalli on seuraava: anna perusteettomia lupauksia, sovi asioista suullisesti ja ksueta sen jälkeen.
Tämän asian sain kokea konkreettisesti kun vuokrasin Lauri Mustosen hallinnoiman nesteen kahvilan katajanokalta yhtiölleni. Maksoimme käteisellä kahvilan loppuvaraston ja saimme siihen myös kuittauksen, yhteistyö katkesi syyskuun lopussa.
Syyskuussa jouduin sairaalaan vakavan sairauden johdosta, onneksi lääkärit osasivat hommansa, tämä kuitenkin pakotti karsimaan töitä, joten kun samoihin aikoihin oli osoitettu kiinnostusta ostaa kahvilaliiketoiminta meiltä pois, niin katsoin viisaammaksi suostua asiaan
Kahvila oli alkanut tuottaa kunnolla niin kahvilan kauppahintakin oli sen mukainen. Tiedotin asiasta nesteaseman päävuokralaista Lauri Mustosta ja hänen omistamaa yhtiötään, he suostuivat ja sovittiin, että uusi vuokralainen tekee vuokrasopimuksen tilan suhteen tilan vuokraesisopimuksen mukaisesti, jossa kyllä Lauri olisi hyvin pärjännyt. Lauri oli jostain kuullut hinnan millä olimme myyneet kahvilaliiketoiminnan, iski ahneus Laurilla, laurin parkpatrol järjesti asian niin että jouduimme kalliisti perumaan kaupan josta yhtiöllemme tuli 40 000 euron tappio, lisäksi Laurin yhtiö jätti maksamatta aretanille yli 8000 euron laskut.
Kun sitten yritin kysellä noiden maksamattomien laskujen perään puhelimitse ja spostitse, ehkäpä sorruin lievähköön uhkailuunkin. kun on tuomittu 1990 murhasta elinkautiseen rangaistukseen ja vaikkakin tuomion suorittanut ja opiskellut akateemisen loppututkinnon, niin lähestymiskielto tulee takuu varmasti. Mainitaan tässä vielä sekin perintäyhtiö ij sanoi suoraan ettei tältä yhtiöltä ja Lauri Mustoselta oikeuden kautta tule saamaan yhtään mitään.
Lauri Mustonen on kuulemani mukaan useissa tilaisuuksissa näytellyt lähestymiskieltopäätöstään ja ottanut yhteyttä yhtiöni asiakkaisiin ja osaltaan aiheutti toiminnallaan yhtiöni konkurssin, huomautan että parhaillaan yhtiöni palkkalistoilla oli noin kymmenen työntekijää, me kuitenkin tehtiin OIKEAA TYÖTÄ.Sait toisen lähestymiskiellon Vantaan ko.sta 2011, joten- oli näytöt kunnossa?
- Boreaus81
Kertokaa lisää? Mielenkiintoinen case.
- TVRv4aip
Koomista luettavaa.
- kauppinennnnn
Myyksää Juvani hodareita Iisalmen torilla nykyään ?
- spedeeee
Ooks nykyään työtön ja liisariautot viety pihasta?
- Bulvaani
Ootko vähä pelle?? Siis puhut jostain tyyliin "vaikka paikalle olisi voitu pyytää poliisi, tai se oikea ja julkinen pysäköinninvalvontaa suorittava viranomainen". Niin silloinhan se 30% mahdollisuus saada tuo sopimusmaksu poistuu teiltä kokonaan- tämä teidän näkökannalta ajateltuna, mutta soittakaa toki jatkossa, ehkä minäkin silloin maksaisin sen pysäköinnin. Tosin heitä ei vähemmän voisi kiinnostaa yksityiset pihat, ja minua ei voisi vähemmän kiinnostaa maksaa joku sopimusmaksu.
En ole maksanut ikinä, enkä tule maksamaan. Ja mielelläni puisin näitä myös oikeudessa, mutta yksityinen ei osaa kuin uhota oikeudella.
Ymmärrän teidän huonon maineen omin silmin nähtynä sikamaisia laputuksia, videoituja laputuksia ja luettuna toki, ja ymmärrän myös senkin, miksi porukan firmat menee konkurssiin, jos kukaan ei maksa teidän toiminnan takia tälläisiä maksuja. Riskibisnes, kun laki ei velvoita maksamaan noita. Ei mulla muuta.. - Anonyymi
No mites Juvani, oliko kiva lusia elinkautinen raukkamaisesta vaimosi murhasta?
Mikä muuten sinun antisi on ollut tälle yhteiskunnalle?
Kusettaminen, loisiminen, murhaaminen, yleisenä paskahousuna oleminen, siinäpä sinun sontainen elämäsi olikin. - Anonyymi00015
Toivottavasti eli pitkän ja kivuliaan loppuelämän
Mielisairas
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591591- 261214
- 851078
- 42897
- 65826
- 92804
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15779Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19725Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131725- 116701
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �146631Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625- 4622
- 43601
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t76593Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45580- 19566
- 46558
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25541Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke18498