Voiko joku kertoa nimet, ketä ne simsiökaupan kannattajat oli. Muutama nimi vasta tiedossa.
ketä
simpsiö
17548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Siis tarkoitin valtuutetuista
varsinkin takinkääntäjät ja tietysti kaikki jotka äänestivät ostamisen puolesta.nimet muistiin seuraavia vaaleja ajatellen.
Vaikka sama joukkio suunnitteili Simpsiölle 10 000 ihmisen luolaa ja kairautti kuparikaivosta satojentuhansien eurojen edestä, niin samat pöljät vaan istuu valtuustossa. Luulin, että kaasupommin rakentamispäätöksen tekeminen keskustaan olisi vaikuttanut äänestäjien valintoihin, mutta ei virheistä mitään opita.
Hienoa, että kaupunginvaltuuston enemmistö ymmärsi, mikä ratkaisu oli oikea, että Simpsiön kehitystä voidaan jatkaa jatkaa yhden omistajan päätöksillä.
Vastustajat lukeutuu antivirkiäläisiin, joilla on ollut, joko poliittinen tai muuten, kotikasvatuksesta johtuen virkiäläisvastaisuus.
Olisiko Lapualla ollut mitään, valtakunnalliseti näkyviä tapahtumia, jollei Virkiä olisi ollut pääpäsmärinä, toki kaupungin mukanaolo välttämätön, joista kumpainenkin on satsannut rahojaan, mutta Virkiä hoitanut
täyspainoisesti tapahtuman, eli henkilökunnan.
Ilmeisesti Virkiän osallistuminen paikkakunnan näkyvyyden esilletuomiseen vähenee, joka arvattavasti tarkoittaa sitä, että valtakunnalliset suurtapahtumat Lapualla loppuvat.
Vai löytääkö, perinpohjin po seuraa vastustavat korvaavaa voimavaraa mahdollisiin tarjolla oleviin valtakunnallasiin suurtapahtumiin?
Epäilen ja suuresti.
luullut,että yhtiössä osakkeiden enemmistö päättää .
Ei mulla ainakaan oo mitään Virkiää vastaan vaan näitä todella typeriä osakekauppoja vastaan. Vanha
sanontahan menee jotta ei se oo hullu joka pyytää vaan se joka maksaa. Ja näitä isoja valtakunnallisia
tapahtumia on turha yrittää järjestää jos ei oo resursseja. Ei niitä kenenkään kukkaro kestä. Paitsi
tietenkin kun kaikki maksatetaan veronmaksajilla. Tottakai se Virkiä ja Simpsiö vastaisuuskin kasvaa kun
sama porukka siirtää kunnan varoja omaan seuran tai yhtiön toimintaan.
Eihän suurtapahtumilla Lapualla ole mitään tekemistä kaupungin tyhmien kauppojen kanssa, eihän se ole virkiän syy jos kaupungin valtuustoon on päässyt vähintäänkin arveluttavaa porukkaa. Virkiä sinänsä on ihan ok. kyllähän minäkin otan ilmaista rahaa vastaan jos vain löydän kyllä tyhmän lahjoittajan.
kuten Jukola virkiän järjestämänä on aina merkinnyt kaupungin veronmaksajille turhaa kulua. Virkiä on kupannut kaupungin veronmaksajia monin tavoin. Esim. kaupunki on budjetoinut pesäpallokentän katsomoremonttiin huomattavan summan, jonka Virkiä on saanut kun ovat omatoimisesti tehneet talkoolaisineen tehneet työt ja tietysti kaupungin työntekijöiden avustamina..
Millä hinnalla Virkiä esim. jakaa vesilaskut pitkin Lapuaa? Eikö pitäisi kilpailuttaa tämäkin postitustyö?
Lapualaiset ovat nyt tosissaan suuttuneet rahanjakoon kaupungilta Virkiälle. Ei lapualaiset ole niin tyhmiä, että eivät tätä olisi nähneet ja ymmärtäneet.
selvä kysymys mutta ei yhtään vastausta,onko lapualla kaikki politiikkoja kun ei vastata suoraan kysymykseen eli NIMET
Eiköhän ne NIMET ole pakko julkaista pöytäkirjoissa, joten odotellaan niitä ja katsotaan sitten, ketä ei missään tapauksessa enää koskaan äänestetä.
Vesmittareiden lukeminen pitää antaa sekskuorolle, ilman muuta.
Puolesta Aila Matti,Ampiala Riitta, Hella Pekka, Hietala Marianne, Jäätteenmäki Ismo, Kivisaari
Pekka, Kuivila Leena, Kylkisalo Ari, Lahdensuo Olli, Lahdensuo Panu, Latvala Rauno, Liljamo Carita
Myllykangas Virpi, Perälä Ari, Pöntinen Kai, Rintaniemi Tapio, Vanhamäki Maija, Ylitalo Teppo,
Nyrhilä Sisko, Unkuri Niina.
Oliko porukassa jäävejä? Vai oliko heillä salattua tietoa? Siis päässy metriä lähemmäs
Äänestyslista löytyy kaupungin sivuilta
niin ei voi kun ihmetellä varsinkin takinkääntäjiä ja muita juoksupoikia.
Hatun nosto tuon listan nimille! Hyvä ja rokea teko Lapuan hyväksi. Säilyköön valta heillä.
Kyllä se säilyykin niinkauan kun siellä on Hella Pöntinen Lahdensuo niin ja tietysti Latvarasku.