Uskoontuloni

Jeesus pelastaa

Elämäni ihanin asia oli se kun tulin uskoon. Nimeni kirjoitettiin elämän kirjaan taivaassa. Se oli onnen ja ilon päivä. Sydämeni tuntui pakahtuvan ilosta ja riemusta. Sain kokea että syntini annettiin anteeksi ja olin taivaan perillinen. Sain uusia ystäviä. Jeesuksen seuraajia. Maallinen tavaran kokoaminen sai aivan toisen näkökannan yms joutavat metkut joita ennen pidin tärkeänä. Nyt olen onnellisempi kuin silloin. Jeesus toi sellaisen rauhan ja rakkauden sisimpääni jonka soisin ystäväni sinunkin sydämesi löytävän. Jeesus riittää sinullekin. Ja ei ole niin suurta syntistä etteikö Jeesuksen sovitustyö riittäisi sovittamaan sinunkin syntisi. Tie Jeesuksen luo on avoin. Jeesus odottaa sinuakin syli avoinna että hän saisi antaa sulle onnen ja rauhan ja kerran ilon taivaan kodissa. Siellä ei ole kipua ei sairautta. Voin omakohtaisesti todistaa Jeesuksen pyytäminen elämään rukouksessa kannattaa. Rukous ei maksa mitään. Rukoilla voi yksin tai yhdessä. Jeesus kuulee pienenkin huokauksen joka lähtee totisesta sydämestä. Tule joukkoon Jeesuksen sitä et kadu. Ja kerran kuoleman hetkellä Jeesus on omiaan vastassa. Elämän kallein asia on tulla tuntemaan Jeesus omakohtaisena pelastajana ja Vapahtajana. Siunausta taivasmatkallesi.

30

4867

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JoZZu

      Jeesus Pelastaa! Se on totta! Hän on pelastanu mutki! Nyt oon käyny jo kasteella ja seuraan koko sydämmestäni Jeesusta sillä tiedän mitä Hän on tehny mun tähden!!
      He is the King!!!

    • Piritta

      Olen uskossa.Jeesus pelasti minut ja saan olla Hänen lapsensa.On ihanaa kun saan olla Herran oma. Siunausta sinulle elämääsi.

    • mies

      Ei sitä uskoon vain niin tulla kun halutaan jotainhan siinä ihmiselle tapahtuu, ilmeisesti,
      En tiedä mutta ilmeisesti jonkunlainen Henki, vai mikä se nyton Pyhä Henki. En itsekkään mikään
      ateisti ole, kädet ristiin laitan joka ilta.
      Mutta....

      • Matleena

        Uskonasia on tahdonasia.Jos tahdot Jeesuksen omaksi,sano vain "tässä olen Herra,ota minut omaksesi,tahdon seurata Sinua".Jeesus muuttaa sinut,itse et voi muuttaa itseäsi.Minä tulin uskoon viime kesänä.Sitä ennen olin harva se viikonloppu baareissa bailaamassa.Sanotaan että ilo ilman viinaa on teeskentelyä,mutta voin sanoa kokemuksesta että ilo Herrassa on minun väkevyyteni.Ota askel iankaikkiseen elämään.Rukoilen puolestasi!

      • mies
        Matleena kirjoitti:

        Ei se ole noin yksinkertaista, ainakaan minulle
        onko se sitten niin, että pelkään kuitenkin sitä
        muutosta, vai mitä se on en tiedä.

      • Rhode
        mies kirjoitti:

        Ei se ole noin yksinkertaista, ainakaan minulle
        onko se sitten niin, että pelkään kuitenkin sitä
        muutosta, vai mitä se on en tiedä.

        Se on niin helppoa,että Raamattukin sanoo ettei hullukaan siltä tieltä eksy. Ihminen tekee siihen tiehen niitä mutkia.Siinä oot oikeessa että varmaankin pelkäät sitä muutosta.Muttei Jumala sinusta kummajaista tee. Jumala on jo tarttunut elämääsi,etkö näe sitä. Olet rukouksissani.Pidä vain eteenkin päin kätöset ristissä.

      • Nuorena uskoon tullut
        Matleena kirjoitti:

        Uskonasia on tahdonasia.Jos tahdot Jeesuksen omaksi,sano vain "tässä olen Herra,ota minut omaksesi,tahdon seurata Sinua".Jeesus muuttaa sinut,itse et voi muuttaa itseäsi.Minä tulin uskoon viime kesänä.Sitä ennen olin harva se viikonloppu baareissa bailaamassa.Sanotaan että ilo ilman viinaa on teeskentelyä,mutta voin sanoa kokemuksesta että ilo Herrassa on minun väkevyyteni.Ota askel iankaikkiseen elämään.Rukoilen puolestasi!

        Luin ilolla kirjoituksesi.Olen itsekin tullut vähän yli kakskymppisenä uskoon ja en oo katunu päivääkään.On ollu monenlaista vaihetta elämässäni mutta Jumala on auttanu joka päivä.Kaikki mitä olen tarvinnu olen saanu ja mitä en ole tarvinnu,sitä Jumala ei oo antanu.Se tämä uskonelämä ei oo mitään hurmahenkistä haihattelua,vaan joka päivästä kilvottelua.

      • matleena
        mies kirjoitti:

        Ei se ole noin yksinkertaista, ainakaan minulle
        onko se sitten niin, että pelkään kuitenkin sitä
        muutosta, vai mitä se on en tiedä.

        Kyllähän minäkin jännitin sitä muutosta kun tulin uskoon.Pelotti miten ystävät suhtautuvat...Mutta hyvinhän nuo ovat suhtautuneet.Siinä punnitaan tosi ystävyys.Uusia ystäviä on tullut roppakaupalla...uskonystäviä.Minun elämäni ainakin on mennyt parempaan suuntaan.Siispä älä pelkää,usko ainoastaan.Tämä lause on raamatussa.

      • Saviruukku
        mies kirjoitti:

        Ei se ole noin yksinkertaista, ainakaan minulle
        onko se sitten niin, että pelkään kuitenkin sitä
        muutosta, vai mitä se on en tiedä.

        Oman kokemukseni kautta, näin jälkeenpäin ajateltuna kaikki oli niin yksinkertaista. Elämäni oli solmussa. Tarvitsin auttajaa, ja hän tuli. Jumala kutsui minua puoleensa. Se oli ihmeellinen tunne. Ikinä en olisi uskonut, että minulle voisi käydä niin. Elämäni on nyt hyvin. Kiitos Herralle! Polkuni tällä tiellä ei kuitenkaan aina ole helppoa. Sielun vihollinen tahtoo tulla väliin. Minä olen heikko, mutta Jumala ei. Rukoilkaa puolestani

      • Jeesus pelastaa

        Totta on ei uskoa voi ihan noin vaan ottaa. Usko annetaan ylhäältä. Usko on pyhän Hengen työ. Ihminen voi ottaa uskon kun hän on etsikon ajassa. Silloinkin kysytään totista halua tulla uskoon. Itsekin rukoilin usein Jumalaa että anna minun tulla uskoon. Ja sitä halua kesti monen vuoden aikana kunnen sitten eräänä aamuna se mulle taphtui. En itsekään oikein tajunnut että tulin uskoon tiesin vaan että olin pelastettu. Ja olin saanut ylitse ymmärryksen käyvän ilon. Lue tuo kirjoitukseni miten tulin uskoon jos siitä olis apua sulle ystäväni. Ihana että rukoilet Herra on luvannut kuljettaa heitä kun he kulkevat rukoillen. Ajatuskin Jumalan puoleen on rukousta joten rukoillaan kaikki asiat Jumalan puoleen niin kyllä ne aikanaan selviää. Rukous kannattaa.

      • Rhode
        Jeesus pelastaa kirjoitti:

        olen myös kokenut selvän uskoontulon hetken.Olin ahdistunut ja en oikein tiennyt mikä minulla on.Luin kyllä Raamattua ja uskoinkin Jeesukseen,mutta eräänä päivänä vajaat 18 vuotta sitten, polvistuin ja pyysin syntejäni anteeksi ja luovutin elämäni Jumalalle Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.Kun nousin rukouksesta, en tuntenut mitään ihmeellistä,mutta seuraavina päivinä huomasin että oli kuin olisin ollut uusi ihminen(niinhän olinkin,olin uudestisyntynyt).Ahdistus oli pois,Jumala antoi uuden mielen,sellaisen joka tahtoo olla kuuliainen Jumalalle.Mutta me elämme vielä tässä maallisessa majassamme,joka on ruumiimme,siksi meillä on taistelu lihaa (omaa turmeltunutta mieltämme vastaan).Pyhä Henki kuljettaa nyt meitä,Hän muistuttaa,kehoittaa,nuhtelee,opastaa,varoittaa. . Virsirunoilija sanoo,Kirkkautta kohti kulje,kilvoitellen uskossa. . Uudista liittosi joka päivä Jeesuksen ristin juurella,Jumalalla on vain päivän vanhoja lapsia.

      • kseniah
        Rhode kirjoitti:

        Sain syntyä uskovaan perheeseen. Elinkin pitkään lapsenuskossa. Kävimme melko paljon kokouksissa ja kuulin sielläkin opetusta uskon perusasioista. Siitä, että vaikka Jumala loi täydellisen maailman, Saatana vietteli ihmisen syntiin, mikä toi mukanaan orjuuden, sairauden ja kuoleman kaikille. Synneistämme huolimatta Jumala rakastaa meitä ja valmisti tien pelastaakseen meidät lähettämällä Jeesuksen Kristuksen, Poikansa, kantamaan synnin tuoman rangaistuksen. Jumala vapauttaa meidät, kun käännymme synneistämme hänen puoleensa ja vastaanotamme hänen poikansa Jeesuksen Kristuksen, joka kuoli syntiemme puolesta ja nousi kuolleista eläväksi Vapahtajaksemme ja Herraksemme. Noin 11. vanhana koin, että sanoma koskettaa minuakin ja minun tarvitsee henkilökohtaisesti tehdä oma ratkaisu ottaa Jeesus vastaan. Teinkin näin. Elämä ei kuitenkaan mene aina suunnitelmien mukaan. Teini-iän loppuvaiheessa ja lukioikäisenä vietin vain vähän aikaa uskovien yhteydessä ja etäännyin uskovista ja Jumalasta. Aika kului pääasiassa ei-uskovien kavereiden kanssa ja opiskelujutuissa. Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan eri paikkakunnalle ja päätin, että haluan laittaa hengelliset asiani kuntoon. Koin sisäistä tyhjyyttä ja ahdistusta. Hakeuduin aktiivisesti uskovien pariin ja löysinkin paikan jossa käydä. Jälkeenpäin voin sanoa, että uskovien yhteys uudisti minut ja tuntui, että sain elämääni jälleen tarkoituksen ja iloa.

      • maariam
        mies kirjoitti:

        Ei se ole noin yksinkertaista, ainakaan minulle
        onko se sitten niin, että pelkään kuitenkin sitä
        muutosta, vai mitä se on en tiedä.

        ... ihan yksinkertainen asia. Se on niin yksinkertainen asia, että minäkään, joka ikäni kuljin vanhempien pakottamana hengellisissä tilaisuuksissa ja liityin seurakuntaan kasteen kautta hyvin nuorena, en ymmärtänyt asiasta hölkäsen pöläystä, ennenkuin nyt vähän alle viisikymppisenä. Ihmettelin aina silloin nuorena, että mistähän nuokin todistusten pitäjät luulee pelastuneensa. En minä ainakaan kokenut olleeni "pelastunut" mistään, ei minulla ollut mitään "todistettavaa". Oli vaan niin helppoa uskovaisen roolin oppineena osata sanoa ne samat fraasit aina tarvittaessa. Mutta elämäni ohjaksia en ollut antanut Jumalalle ja se vei minut pitkälle ja vaikealle tielle kohti tuhoa.
        Nyt sitten kun vihdoin tajusin, että minun on annettava lupa Jumalalle ohjata minun elämääni,viedä minut sinne minne Hän haluaa viedä, olen totisesti kokenut, että Hän pitää minusta huolen, Hän on antanut minulle rauhan ja elämänilon, mitä en koskaan ollut aikaisemmin kokenut. Kyllä...uskoontulo ja siinä pysyminen on tahdon asia ja jos haluaa uskossa pysyä, se ratkaissu on tehtävä jokaikinen päivä uudelleen.
        Jos sinua kiinnostaa kts. http://rosaamaliafashion.blogspot.com/ siellä kerron jotakin oman elämäni vaiheista.

        Hups! Huomasinkin juuri että tämä on vanha ketju...no ehkä jotakuta kiinnostaa.

    • siamilainen

      Luin ilolla kirjoituksesi! Minäkin olen saanut kokea ihan samanlaisen uskoontulon.Ennen remusin ja lemusin ja tein kaikkea sitä mitä tänäpäivänä ei enää tarvitse tehdä. Jeesus on antanut syntini anteeksi ja saan elää joka päivä syntien anteeksi antamuksessa. Jeesus antaa voiman tulla opetuslapseksi.Raamattu sanoo että,jokainen joka avuksi huutaa minua(Jeesusta)hädän päivänä,saa avun.Halleluja!Jeesus on HERRA!

    • Itämeri

      Minun elämäni muuttui parempaan suuntaan, kun pelasin Merien valtias -peliä. Oj, sitä riemua ei vo millään voittaa. Onkos kukaan pelannut??

      • Ahti

        Mitä peliä? Kerro tarkemmin.Kauanko se ilo ja riemu on kestäny?Kuulostat niin positiiviselta.

      • Itämeri
        Ahti kirjoitti:

        Mitä peliä? Kerro tarkemmin.Kauanko se ilo ja riemu on kestäny?Kuulostat niin positiiviselta.

        Tuo kyseinen peli tuli kokoversiona eräästä PC-gamer -lehdestä. Se oli hyllyllä pari vuotta, koska ajattelin sen olevan täysi paska.

        Sitten tekemisen puuttessa asensin pelin ja kokoeilin sitä. Se oli aluksi aika tylsä, mutta kun siihen pääsi sisälle, niin pelaaminen alkoi olla suurta riemua.

        Peli on suomenkielinen ja se on viihdyttävä kokemus sillointällöin. (Olen ajatellut pari kertaa heittävän pelin seinään, mutta aina joskus tulee pelattua ja aina se antaa jotain uutta). Peli on pelattu moneen kertaan puhki, mutta kyllä siitä riittää iloa vuosiksi.

        Se on sentakia hyvä peli, että se on niin kiireetön hajoita ja hallitse -peli.

        Emmätiiä, mitta se nyt vaan on niin hyvä peli!

      • ahti
        Itämeri kirjoitti:

        tässä nähdään taas ettei kannata heittää mitään pois.

    • Kiinnostunut

      Voisitko kertoa tarkemmin,mistä Jeesus sut pelasti? Minkälaista sun elämä oli ennen sitä iloa ja riemua. . .Olitko jotenki erilainen tyyppi ku nyt.Onkohan sulla kanttia tulla puhumaan jolleki jollon asiat tosi surkeessa kunnossa?

      • Jeesus pelastaa

        Olin synnin siteissä ennenkuin annoin elämäni Jeesukselle. Olin lapsena ottanut karkkia kaupasta luvatta eli varastanut. Se painoi mun mieltäni kovasti. Äitini oli aina opettanut että jos on jotain paineita niin niitä voi käydä juttelee papin kanssa. Ja tuota papin luo menoa minä siirsin ja siirsin. Mutta eräänä iltana minä kerroin mun hyvälle kaverilleni että minäkin haluaisin tulla uskoon ja kerroin noista synneistäni jotka painoi sisintäni. Päätimme että minä menen seuraavana päivänä sinne papin luo enkä enää siirrä sitä. No aamu tuli ja muistin lupaamani asian. Siinä vihollinen supitti korvaan että ei nyt kuitenkaan tänään katsotaan sitten myöhemmin. Mutta minä olin jo niin uupunut niiden syntini kanssa että huokasin siinä aivan kuin itsekseni että kyllä minä menen tänään että minä en jaksa näitä painoja enää kantaa tunnollani. Ja siinä se uskoontuloni tapahtui. Minut täytettiin ilolla ja riemulla minä tiesin että nimeni kirjoitettiin taivaassa elämän kirjaan. En pysty tätä asiaa sen kummemmin sanomaan se on koettava itse ja itsekukin kokee uskoontulon erilailla. Joskaan minä en sinä päivänä sinne papin luo päässyt mutta menin sitten kuitenkin kun olin jo saanut iloita uskostani jota en itsekään ensin ymmärtänyt. Ja aikanaan minä vielä kävin kaupoissa joista olin varastanut sopimassa asiani ja maksoin sinne minne piti. Useampi jätti perimättä. Raamatun luku rupesi maistumaan oikein todella. En ollut lukenut ennen raamattua, mutta olin uskovaisen kodin lapsi. Ennen uskoontuloani join ja poltin tupakkaa. Puhetyylini oli hävytöntä. Ja kaiken tämän Jeesus muutti minussa. Minä en itse olisi voinut muuttua tai se ei ainakaan olisi ollut pysyvää mutta Jeesus tekee sen omalla Pyhän Henkensä voimalla joten kaikki tapahtuu kuin itsekseen. Ennen kirjoilin nyt saan kiittää ja ylistää Herraani. Sanoisin että jos jollakin on omalla tunnolla jotain asioita niin käy kiireesti sopimassa asiasi. Tiedän monia monia ihmisiä jotka on sopineet asiansa henkilökohtaisesti ja ovat saaneet pysyvän rauhan niistä asioista. Jos sulla ei ole mahdollista sopia, niin käy silunhoitajan kanssa asiasi läpi tai jonkin papin kanssa. Hän julistaa sylle synninpäästön. Voin sanoa että ihme on jos sulle ei taivas aukene. Joka rikkomuksensa salaa sillä ei ole siunausta mutta joka sen tunnustaa hänelle tapahtuu armo ja laupeus.

      • kiinnostunut

        mitäpä tuohon voisi muuta sanoa ku,hyvin tehty sinä hyvä palvelija,mene Herrasi iloon!

    • gatao`´(m)

      Ei se noin mee..jos joku kuolee, te sanotte sen olevan "aikansa"....hei haloo, miettikääs omaa elämäntilannetta? Ihminen joka on vaikutuksille altis...riippumatta asiasta..on höynäytettävissä, valitan!
      Uskonnolla ja kaikella muulla on huijattu aina "heikon itsentunnon omaavia ihmisiä" ja saatu niiltä, se mitä silloinenkin ao. on halunnut!
      Oppikaa luottamaan itseenne..ja unohtakaa..tuo maallinen uskonto..siis rahastus..hölmöt!
      Meidät... laitetaan vain luonnolliseen kiertoon..ei muuta! Ja uskonto muka, tappelee ympäri tätä maailmaa...ja..no olkoon tuo loppukaneetti...!

      • Pelastettu

        Ystävä kallis. Minua on "petetty" vuodesta 1988 ja haluan sanoa etten luovu tästä osastani.Juudas petti Jeesuksen ja Jumala varjelkoon samalta osalta minua. Älä sinäkään usko sitä valehtelijaa joka sinua nytkin pettää,sielunvihollista,kaikkien valheitten isää.Voit rukoilla Jumalaa Jeesuksen nimessä,että avaa silmäni näkemään totuus.Jeesus sanoo Raamatussa,Minä olen tie ja totuus ja elämä.Rukoilen puolestasi.

    • Lost soul

      Jeesus sanoo: "Kaikki synnit tullaan antamaan anteeksi, kaikki herjatkin, kuinka paljon herjannevatkin. Mutta joka pilkkaa pyhää henkeä, se ei ikinä saa anteeksi vaan on syypää iankaikkiseen syntiin." Mark 3:28-29

      Olen vanha ateisiti ja jumalanpilkkaaja. Joudun helvettiin!

      • näin on

        et sinä ole Pyhää Henkeä pilkannut, koska näitä asioita edelleen etsit. Pyhän Hengen pilkka ei tarkoita pilkkalauseita, vaan syvästä uskosta luopumista takaisin synteihin. Jos et ole vielä uskossa ollut, et myöskään ole voinut Pyhän Hengen pilkkaa tehdä. Joten tule nyt uskoon ja rukoile, että Jeesus ottaisi sinut omakseen.

    • oleeol

      Mistä tiedät, että tuo kaikki, mitä kirjoitit, on totta?
      Mistä muka tiedät esim että nimesi on kirjoitettu elämän kirjaan taivaassa? Näitkö sen?
      Mistä tiedät, että syntisi ovat anteeksi annetut? Kertoiko sen sinulle vuorenvarmasti joku henki taivaasta?

      Ihminen pystyy kyllä kuvittelemaan ihan kaikenlaista...palaa maan päälle.

    • Allah.

      -

    • sellasta52345

      Sun nimes oli kirjoitettu elämänkirjaan jo ennen ku synnyitkään :)

      • fasffesdf

        Mistä tiedät, että tuo kaikki, mitä kirjoitit, on totta?
        Mistä muka tiedät esim että nimesi on kirjoitettu elämän kirjaan taivaassa? Näitkö sen?
        Mistä tiedät, että syntisi ovat anteeksi annetut? Kertoiko sen sinulle vuorenvarmasti joku henki taivaasta?

        Sä olet siitä 110% prosenttisen varma kun koet sen.

      • chekka toi aiheesta.
        fasffesdf kirjoitti:

        Mistä tiedät, että tuo kaikki, mitä kirjoitit, on totta?
        Mistä muka tiedät esim että nimesi on kirjoitettu elämän kirjaan taivaassa? Näitkö sen?
        Mistä tiedät, että syntisi ovat anteeksi annetut? Kertoiko sen sinulle vuorenvarmasti joku henki taivaasta?

        Sä olet siitä 110% prosenttisen varma kun koet sen.

        http://www.youtube.com/watch?v=E588MR13X3k

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7464
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2156
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1220
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1151
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe