ja kokoontumisen tarkoitus apostolisena aikana oli tiedonvälitys, jota ei voinut toisin siihen aikaan hoitaa.
Useat helluntailaiset palstalla olettavat paikallisseurakuntaan kuulumisen olevan ehtona uskolle ja pelastukselle vaikka sitä ei Raamatussa edellytetä ja Raamatun malli paikallisseurakunnista perustuu tiedonvälitykseen, joka hoituu nykyisin monilla paljon tehokkaammilla tavoilla.
Apostolisena aikana kirjoitukset ja lukutaito olivat harvinaista "ylellisyyttä".
Oli joitain Paavalin kirjeitä mutta ei edes evankeliumeita kirjoitetussa muodossa.
Tieto kulki kuulopuheina ja muutamana yksittäisenä kirjeenä laajan Rooman valtakunnan alueella.
Kokoontuminen paikallisseurakuntiin oli tuon takia välttämätöntä ja tuota tarvettahan ei nykyisin enää ole.
Kannattaakin jokaisen väitteen esittäjän kuvitella itsensä siihen aikakauteen, tiedonkulun ongelmineen, ja miettiä onko Raamattuun kirjoitettu sen ajan malli enää järkevä nyt kun tiedon kulkeminen hoituu erittäin nopeasti ja tarkempana kuin silloin vaikka ei kävisi kokouksissa seurakunnissa.
Siihen aikaan se seurakuntakin oli kokouspaikka johon ei välttämättä liitytty.
Paikallis-seurakuntien
20
175
Vastaukset
- todé*
mihinkäs sinä niitä muita järjestöjä ja harrastuspoppoita tarvitset, jos kerta tiedonsaannin vuoksi ei nykyään tarvitse kokoontua?
voi kokoontua ja harrastaa mitä tahansa, mutta ei tiedon hankkimiseksi välttämättä tarvitse kokoontua kuten siihen aikaan.
- ml213.
Pe.ku kirjoitti:
voi kokoontua ja harrastaa mitä tahansa, mutta ei tiedon hankkimiseksi välttämättä tarvitse kokoontua kuten siihen aikaan.
Raamatussa on juuri maininta,miten kokoontua ja iloita yhteisestä uskosta.Eikös tavalliset ihmisetkin kokoonnu yhteen iloitsemaan raveista, urheilutapahtumista, tai musiikiin liittyviin kokoontumisiin eli yhteen kokoontuneita ihmisiä yhdistää se jokin ja uskovia yhdistää usko.
- Torspo123
ml213. kirjoitti:

ei näytä olevan pienintäkään ymmärrystä Jumalan seurakunnasta. Tiesitkö, että sen kautta voi myös palvella Herraa ja olla mukana levittämässä evankeliumia? Älä sano, että sen voi tehdä ilmankin, koska seurakunta on Jumalan suunnitelma. Yritätkö sinä pistää Jumalan Sanan uusiksi?
- Torspo123
Torspo123 kirjoitti:

ei kristinusko ole tietoa jostakin, vaan se on suhde johonkin - eli Kristukseen. Tietoa saa kirjastosta tai googlettamalla.
- ml213.
Torspo123 kirjoitti:
ei näytä olevan pienintäkään ymmärrystä Jumalan seurakunnasta. Tiesitkö, että sen kautta voi myös palvella Herraa ja olla mukana levittämässä evankeliumia? Älä sano, että sen voi tehdä ilmankin, koska seurakunta on Jumalan suunnitelma. Yritätkö sinä pistää Jumalan Sanan uusiksi?
Juuri Jumalan seurakunnan kautta evankeliumi leviää,mutta tärkein pointti onkin ymmärtää miten tämä seurakunta toimii ja missä se on.Esim. jokainen uskova ihminen evankelioi työpaikallaan jo läsnäolollaan ja käyttäytymisellään ja uskovat vaimot evankelioivat kotonaan eli vaelluksen kautta ja ilman sanoja.
PS.
Joskus kyllä ihmettelen suuresti, miten puolueet ovat opetuksellaan näivättäneet jäsentensä hahmottamiskyvyn esim.- mikä liittyy Jumalan seurakuntaan.Niin, jokainen uudestisyntynyt ihminen on pappi ja Sanan levittäjä. - merihukka
Torspo123 kirjoitti:
ei näytä olevan pienintäkään ymmärrystä Jumalan seurakunnasta. Tiesitkö, että sen kautta voi myös palvella Herraa ja olla mukana levittämässä evankeliumia? Älä sano, että sen voi tehdä ilmankin, koska seurakunta on Jumalan suunnitelma. Yritätkö sinä pistää Jumalan Sanan uusiksi?
Uskosta osaton ei voi tulla uskoon omin voimin. Uskonnoton ei voi ymmärtää hengellisiä. Hengelliset ovat sitä "tietoa", mistä ei ole tietoa. Uskoontulo merkitsee osaamista ymmärtää sitä mitä kukaan ei tiedä. Uskova ei voi käännyttää maallista ihmistä, koska uskova ei ole Jumala.
Uskoon tullaan vain "Jumalan" kutsusta. Kenenkään ei tarvitse pähkäillä kenenkän uskoon tulosta. Kutsu tulee tai ei tule. Valtaosalle kutakin kerrallaan elävää sukupolvea kutsua ei tule.
Uskoontulossa ei tarvita järjestöä eikä lähetystyötä. Jos tarvitaan, se on jumalanpilkkaa ja hänen kaikkivoipaisuutensa arvostelemista. Lisäksi UT:n sekä myös VT:n mukaan "Korkein" asettaa uskoville sanat, joten oppikirjojakaan ei tarvita.
Tässä vain muutamia palstalla esiintyviä väitteitä johtopäätöksineen.
Mihin järjestöjä sitten tarvitaan. Tietysti samoinajattelevat voivat kokoontua yhdessä. Mutta se maallistaa aina uskossa olevia ja tuo esille maallisisa ajatuksia. Uskovan tulisi kilvoitella vain Jeesuksen tai Jumalan suosiosta. "Jumala huolehtii omistaan". Siis Jumala itse. Kutsun saanut on puhtain uskova silloin kun toiset maallisine ajatuksineen eivät sotke suhdetta.
Palstalla kahden uskovan suhde tulee esille heti riitana, kun kukin yrittää esittää omia ajatuksia "Jumalan tahtona".
Järjestö on aina valtaa ihmisen yli, myös uskovien keskuudessa. Järjestön pyörittäminen maallistaa uskovia.
Tässä muutama miete. - ml213.
Torspo123 kirjoitti:
ei näytä olevan pienintäkään ymmärrystä Jumalan seurakunnasta. Tiesitkö, että sen kautta voi myös palvella Herraa ja olla mukana levittämässä evankeliumia? Älä sano, että sen voi tehdä ilmankin, koska seurakunta on Jumalan suunnitelma. Yritätkö sinä pistää Jumalan Sanan uusiksi?
Uskotko muuten. miten Jumalan aivoituksissa elävä kotiäiti on väkevämpi Sanan kirkastaja/leivttäjä kuin Raamattu opiston käynyt puolueen paimen. Jos kotiäiti elää Jumaölan tahdossa, niin jo tällä elämällä on lasten keitykseen suuri vaikutus. Siis sanattomalla elämällä voidaan todistaa Jumalan aivoitukset totuudeksi.Olet varmaan kuullut,- jos et ymmärrä, miten äitisuhde on merkittävämpi kuin isä suhde lapsen kehityksessä.

että muutama ihminen luulee olevansa tässä kohtaa Jumalaa viisaampi. Seurakunta on Jumalan suunnitelma. Koko Efesolaiskirje kertoo tästä suunnitelmasta. Siksi tämä keskustelu on turha, koska Jumalan tahto tässä asiassaon niin selkeä. Hän on jopa kehottanut, että älkää jättäkö seurakuntanne kokousta!
- Älä usko

Helluntaiseurakunta! Kaikki muut opit ja suunnat ovat täysin väärässä ja menossa helvettiin. Vain yksin helluntailaisuus voi ihmisen pelastaa! Siihen kuulumalla pelastut automaattisesti. Ei tarvita mitään muuta. Jotkut opettaa, että pitää tulla uskoon. Totta kai! Uskon pitää kohdistua helluntailaisuuteen ja siellä oleva opetus on otettava ihan kirjaimellisesti, sillä opettajat ja seurakunta on täydellinen.... Tässä esimerkki äärihelluntailaisuudesta. Joskus kuulin tällaisen julistuksen. Täyttä skeidaa!
- merihukka
Älä usko kirjoitti:

Arvostan suresti kotiäitejä, nykyisin myös kotimiehiä.
Tehtävässään selviytyvä kotiäiti suorittaa sankarillista työtä. Hän on monitoiminen ja -taitoinen ja kasvaa väistämättä psykologian asiantuntijaksi.
Pappi opettelee kasan hokemia, joita hän sitten esittelee ulkoa opittuna. Jo palstaa muutaman kuukauden lukeva voi siirtyä maallikkopapiksi. Ajan kanssa on helppo oppia ulkoa keskeisimpiä jakeita ja joita voi esittää kuulijoille ja tehdä viisaan vaikutuksen.
Kotiäiti oppii elämää läpi elämänsä ja joutuu soveltamaan opittua monenlaisiin olosuhteisiin.
Kotiäiti ja työssäkäyvät äidit eivät ole toistensa vastakohtia. Et sitä tarkoittanutkaan. - ml213.
Torspo123 kirjoitti:
että muutama ihminen luulee olevansa tässä kohtaa Jumalaa viisaampi. Seurakunta on Jumalan suunnitelma. Koko Efesolaiskirje kertoo tästä suunnitelmasta. Siksi tämä keskustelu on turha, koska Jumalan tahto tässä asiassaon niin selkeä. Hän on jopa kehottanut, että älkää jättäkö seurakuntanne kokousta!
Niin, etkö halua ymmärtää, vai etkö ymmärrä, mitä kirjoitin.Seurakunta on todella Jumalan aivoittama ja tähän seurakuntaan tullaan uudestisyntymän kautta eli Hengessä kastaen yhdeksi ruumiiksi.
Niin, haluan tutustua siihen ihmiseen,- joka kieltää tämän totuuden eli Jumalan seurakunta on uudestisyntyneen ihmisen kasvulausta/ympäristö.
Mutta,- tällä seurakunnalla ei ole mitään yhteistä puolueiden kanssa esim. Helluntaipuolueen. - ml213.
merihukka kirjoitti:
Arvostan suresti kotiäitejä, nykyisin myös kotimiehiä.
Tehtävässään selviytyvä kotiäiti suorittaa sankarillista työtä. Hän on monitoiminen ja -taitoinen ja kasvaa väistämättä psykologian asiantuntijaksi.
Pappi opettelee kasan hokemia, joita hän sitten esittelee ulkoa opittuna. Jo palstaa muutaman kuukauden lukeva voi siirtyä maallikkopapiksi. Ajan kanssa on helppo oppia ulkoa keskeisimpiä jakeita ja joita voi esittää kuulijoille ja tehdä viisaan vaikutuksen.
Kotiäiti oppii elämää läpi elämänsä ja joutuu soveltamaan opittua monenlaisiin olosuhteisiin.
Kotiäiti ja työssäkäyvät äidit eivät ole toistensa vastakohtia. Et sitä tarkoittanutkaan.Ei millään pahalla niitä perheitä kohtaan,- jotka ovat ulkoistaneet lastensa hoivan.Tähän asiaanhan liittyy kulttuuri ja aika jossa elämme. Mutta, valitettava totuus on, miten pienen ihmisen/lapsen hoivan ulkoistaessa, niin monet psyykkiset ongelmat saavat tästä tekijästä alun. On huomioitava, miten pienellä lapsella ei ole valmiuksia irtaantua äidistään varhaislapsuuden aikana.
Ihminen tulee aikuisuudessaan kompensoimaan tätä asiaa/tilannetta monin tavoin.Tämä irti repiminen äitisuhteesta lapsen tahdon vastaisesti epävarmentaa lasta, mutta tähän tasoon taas vaikuttaa lapsen geneettisyys.Moni lapsen kielteinen oireilu muuttuu kun lapsi saa osakseen äidin hoivaa. Tästä hyvä esimerkki on änkytyksen hoitaminen ja siinä ilmenee miten äiti on todella paras lapsen sielunhoitaja.
Tietysti avainasemassa on äidin oma sisäinen maailmansa ja tasapainonsa.Esim. alkoholisoitunut tai erittäin katkera vihan kyllästämä äiti,- jopa mahdollistuu voimakkaammin ongelmoittamaan lapsensa kuin täysin vieras koti.
Jos äiti on kotona,- kuten Jumala on aivoittanut ja äiti ymmärtää asemansa, niin tämä tekijä,- jopa aktivoi naisessa/äidissä hoivaviettiä.Ei millään pahalla ns uranaisia,- mutta sanaton viestintä/kin ilmentää hoivavietin näivettymistä. - ml213.
Torspo123 kirjoitti:
että muutama ihminen luulee olevansa tässä kohtaa Jumalaa viisaampi. Seurakunta on Jumalan suunnitelma. Koko Efesolaiskirje kertoo tästä suunnitelmasta. Siksi tämä keskustelu on turha, koska Jumalan tahto tässä asiassaon niin selkeä. Hän on jopa kehottanut, että älkää jättäkö seurakuntanne kokousta!
Niin, tämä joa auttaa ymmärtämään laajemmin Jumalan seurakuntaa kun ymmärtää, miten ihminen syntyy/Hengessä kastetaan sen sisälle. Puolueisiinhan liitytään ja rekistäydytään,- joka on jo aivan eri asia ja käsite kuin seurakunta.
Raamattu ei tunne lippusia ja lappsusia kun ihminmen tulee seurakuntaan sisälle. - kotelo
merihukka kirjoitti:
Arvostan suresti kotiäitejä, nykyisin myös kotimiehiä.
Tehtävässään selviytyvä kotiäiti suorittaa sankarillista työtä. Hän on monitoiminen ja -taitoinen ja kasvaa väistämättä psykologian asiantuntijaksi.
Pappi opettelee kasan hokemia, joita hän sitten esittelee ulkoa opittuna. Jo palstaa muutaman kuukauden lukeva voi siirtyä maallikkopapiksi. Ajan kanssa on helppo oppia ulkoa keskeisimpiä jakeita ja joita voi esittää kuulijoille ja tehdä viisaan vaikutuksen.
Kotiäiti oppii elämää läpi elämänsä ja joutuu soveltamaan opittua monenlaisiin olosuhteisiin.
Kotiäiti ja työssäkäyvät äidit eivät ole toistensa vastakohtia. Et sitä tarkoittanutkaan.>>Arvostan suresti kotiäitejä, nykyisin myös kotimiehiä.
kotelo kirjoitti:
>>Arvostan suresti kotiäitejä, nykyisin myös kotimiehiä.
Mutta, jos asiaa katsotaan lapsesta käsin, niin äitisuhde on todella toisenlainen ja merkittävämpi kuin isäsuhde. Tietenkin isä suhde on merkittävä, mutta sen vaikutus lapsen kehitykseen on eri alueella.
Varmaan olet kuuullutkin, miten vauva seurustelee äidinkanssa jo kohdussa ollessaan ja vauva tuntee äidin tuntemuiksia.Siis koko suhde lepää eri pohjalla kuin meidän isä suhde. Isä suhde lapselle on saman tasoista kuin esim. isovanhempien tai yleensä sivullisten ihmisten. Siis perustuu kokonaan syntymän jäkeiseen tilaan ja sen tuomaan kehitykseen.
PS:
Muuten Raamatussa on eräässä ilmoituksessa hyvä kuvaus, miten kohdussa oleva lapsi reagoi äidin iloon ja hypähtää kohdussa. No, tämä asia on havaittu vasta äskettäin.Samoin vastasyntynyt lapsi tunnistaa oman äidin , joka on havaittu aivojen/osien aktivoitumisella. Muistaakseni tästä aiheesta joku neitonen teki väitöskirjasen Kuopiossa.
Mutta, isällä on taas erittäin merkittävä vaiklutus lapsen kehitykseen jo siinä kun pitää vaimostaan/lapsen äidistä huolen ja näin vaikuttaa lapseensa äidin hyvän mielialan kautta."Mies on vaimon pää". Jos mies ei huolehdi osastaan/tehtävästään perheessä, niin tällä on suuri vaikutus äidin mielialaan/mielikuviin ja lapsi taas lukee tätä ja vaikuttaa siten kehitykseensä.- ml213.
ml213 kirjoitti:
Mutta, jos asiaa katsotaan lapsesta käsin, niin äitisuhde on todella toisenlainen ja merkittävämpi kuin isäsuhde. Tietenkin isä suhde on merkittävä, mutta sen vaikutus lapsen kehitykseen on eri alueella.
Varmaan olet kuuullutkin, miten vauva seurustelee äidinkanssa jo kohdussa ollessaan ja vauva tuntee äidin tuntemuiksia.Siis koko suhde lepää eri pohjalla kuin meidän isä suhde. Isä suhde lapselle on saman tasoista kuin esim. isovanhempien tai yleensä sivullisten ihmisten. Siis perustuu kokonaan syntymän jäkeiseen tilaan ja sen tuomaan kehitykseen.
PS:
Muuten Raamatussa on eräässä ilmoituksessa hyvä kuvaus, miten kohdussa oleva lapsi reagoi äidin iloon ja hypähtää kohdussa. No, tämä asia on havaittu vasta äskettäin.Samoin vastasyntynyt lapsi tunnistaa oman äidin , joka on havaittu aivojen/osien aktivoitumisella. Muistaakseni tästä aiheesta joku neitonen teki väitöskirjasen Kuopiossa.
Mutta, isällä on taas erittäin merkittävä vaiklutus lapsen kehitykseen jo siinä kun pitää vaimostaan/lapsen äidistä huolen ja näin vaikuttaa lapseensa äidin hyvän mielialan kautta."Mies on vaimon pää". Jos mies ei huolehdi osastaan/tehtävästään perheessä, niin tällä on suuri vaikutus äidin mielialaan/mielikuviin ja lapsi taas lukee tätä ja vaikuttaa siten kehitykseensä.Viestini näköjään män viärään osotteeseen. Ol´ tarkotettu merihukalle
- kotelo
ml213 kirjoitti:
Mutta, jos asiaa katsotaan lapsesta käsin, niin äitisuhde on todella toisenlainen ja merkittävämpi kuin isäsuhde. Tietenkin isä suhde on merkittävä, mutta sen vaikutus lapsen kehitykseen on eri alueella.
Varmaan olet kuuullutkin, miten vauva seurustelee äidinkanssa jo kohdussa ollessaan ja vauva tuntee äidin tuntemuiksia.Siis koko suhde lepää eri pohjalla kuin meidän isä suhde. Isä suhde lapselle on saman tasoista kuin esim. isovanhempien tai yleensä sivullisten ihmisten. Siis perustuu kokonaan syntymän jäkeiseen tilaan ja sen tuomaan kehitykseen.
PS:
Muuten Raamatussa on eräässä ilmoituksessa hyvä kuvaus, miten kohdussa oleva lapsi reagoi äidin iloon ja hypähtää kohdussa. No, tämä asia on havaittu vasta äskettäin.Samoin vastasyntynyt lapsi tunnistaa oman äidin , joka on havaittu aivojen/osien aktivoitumisella. Muistaakseni tästä aiheesta joku neitonen teki väitöskirjasen Kuopiossa.
Mutta, isällä on taas erittäin merkittävä vaiklutus lapsen kehitykseen jo siinä kun pitää vaimostaan/lapsen äidistä huolen ja näin vaikuttaa lapseensa äidin hyvän mielialan kautta."Mies on vaimon pää". Jos mies ei huolehdi osastaan/tehtävästään perheessä, niin tällä on suuri vaikutus äidin mielialaan/mielikuviin ja lapsi taas lukee tätä ja vaikuttaa siten kehitykseensä.Ei siinä mitään muttia tarvita.
Koti-isä on kotiäidin miespuolinen vastine ja kotimies on kotimies katsoipa sitä mistä käsin tahansa.
>>Isä suhde lapselle on saman tasoista kuin esim. isovanhempien tai yleensä sivullisten ihmisten.>Varmaan olet kuuullutkin - ml213.
kotelo kirjoitti:
Ei siinä mitään muttia tarvita.
Koti-isä on kotiäidin miespuolinen vastine ja kotimies on kotimies katsoipa sitä mistä käsin tahansa.
>>Isä suhde lapselle on saman tasoista kuin esim. isovanhempien tai yleensä sivullisten ihmisten.>Varmaan olet kuuullutkinNo, tietenkion sikiö,- kohdussa oleva vauva kuulee myös ulkopuolisia ääniä.Tätähän testataan neuvolassakin. Mutta, kokonaan toinen asia /taso on kun vauva reagoi ja elää mukana äidin tunteissa. Jos äiti on surullinen tai ahdistunut, niin lapsi reagoi tähän. Siis ilman ääniä tms, vaan tunteiden kautta. Tähän vaikutukseen me miehet/isät emme mahdollistu.
Tiivistettynä liittäen asian aloitukseen. Äidit sanoittakin puhuvat Jumalan aivoituksista.Lapselle on täysin eri asia, hoitaako häntä isä vai äiti.Äiti on jo "vanhatuttu" hoitajana, mutta isä on uusi tulokas ja jos tarkkoja ollaan, niin lapsi kehittää ensimmäisen ihmis-suhteensa äidin kanssa ja tältä pohjalta lapsi lajentaa suhteen kehitystä isään ja sitten sisaruksiin ja näissä kasvaen kodin ulkopuolisiin suhteisiin jne...
Lapsen ensimmäinen/äiti suhde tavallaan toimii alustana ,muiden suhteiden kehityksille.
Jumala suunnitteli ihmisen ja sen kehityksen, niin on luonnollista että Jumala aivoitti myös käsikirjoituksen ja ohjeistuksen tästä.Mitä enemmän tänä aikana tutkimukset edistyy, niin sitä laajemmaksi äiti suhteen merkitys kasvaa.Nyt, jo ounaillaan, että äidin tuntemat kivut,- jopa vaikuttaisivat kohdussa olevan lapsen kehitykseen. - merihukka
ml213. kirjoitti:
Niin, tämä joa auttaa ymmärtämään laajemmin Jumalan seurakuntaa kun ymmärtää, miten ihminen syntyy/Hengessä kastetaan sen sisälle. Puolueisiinhan liitytään ja rekistäydytään,- joka on jo aivan eri asia ja käsite kuin seurakunta.
Raamattu ei tunne lippusia ja lappsusia kun ihminmen tulee seurakuntaan sisälle.Tarkoitin koti-isää kotimiehellä. Ymmärsin vinoilun.
Aivan varmasti varhaislapsuudessa äidin rooli suurempi kuin isän. Se ei johdu henkiolentojen suunnitelmista vaan biologiasta. Äiti kantaa sikiötä 9 kk ja imettää vuoden pari. Tässä on isän ja äidin ero. Lapselle äiti merkitsee siksi enemmän.Ajan myötä ero kutistuu riippuen siitä kuinka paljon isä osallistuu lasten ja kodin asioihin.
Kaikki äidit eivät voi jäädä kotiin. Nykyaikainen tuotanto estää sen. Ja onko tarpeenkaan. Äitiysloma on hyvä syntymän jälkeen.
Ennen lapset kasvoivat suurperheissä. Nyt on olemassa lastentarhajärjestelmä.
Olen eri mieltä "lapsen viemisestä hoitoon vastoin lapsen tahtoa". Lapsi lähtee pihalle heti kun kynnelle kykenee, siis harjoittelee poistumista kotoaan. Siellä hän tutustuu muihin lapsiin, leikkii heidän kanssaan eli tekee samaa mitä tarhassa tehdään. Päinvastoin käy, jos lapsi suljetaan yhteisön ulkopuolelle kodin suojiin. Lapsi henkinen elämä voi näivettyä.
Maailmassa on aina ollut orpoja ja joita on hoidettu laitoksissa ja heistä tulee samoja kelpo kansalaisia kuin kotilapsistakin. Emme puutu tässä hyväksikäyttöihin tai huonoon hoitoon ja jota voi saada kotonakin.
Hengilä ei ole mitään arpaa lasten kasvatuksessa. Luonto opettaa ja tutkittu tieto auttaa luonnollisia käsityksiä kasvatuksessa. Lapselle on rikollista tolkuttaa esim. "uskova on hyvä - ateisti pirullinen tai ilkeä uskova - ihannemielinen ateisti".
Lapselle syötetään heidän käsitystasoaan vastaavia asioita ja ohjataan hyvien ihmissuhteiden ymmärtäjäksi. He kuulevat uskomuksista ensin saduissa ja sitten Suomessa kristinuskon jutuista. Heille voi varovasti selittää puolesta/vastaan ja myöhemmin ymmärryksen ja vastaanottokyvyn mukaan perusteellisemmin. Aina olisi muistettava sanoa lapselle, että uskovien ja ateistien lapset sekä aikuiset keskenään ovat samanarvoisia yhteisön suhteen.
Lapsi ei käytännössä tarvitse uskonnollisia henkiä kasvatuksessaan periaatteessa peruskouluaikanakaan. Miksi? Uskonnon peruskysymykset ovat tiedon ulkoupolella. Niitä kerkää pohtia vanhempanakin. Ei ne karkaa minnekään. Lapsi tarvitsee tietoja, taitoja ja henkistä kulttuuria kasvaakseen kokonaisvaltaiseksi ihmiseksi ja kyetäkseen ajattelemaan itsenäisesti ja kriittisesti.
Siihen yhdyn, että lapsen kasvatus on monimutkainen juttu. Osaako kukaan aikuinenkaan olla "ihanneihminen"!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011021
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt57969Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61820Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa142774- 65685
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel101542- 78541
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto89538- 39518
- 40516