Asia on silleen, että persoonallisia jumalia ei ole olemassa. Kaikki persoonalliset jumalat ovat vain harhaluuloja, jotka ihminen on kehittänyt, kun se ei voi hyväksyä omaa kuolemaansa.
Joten kumpi on teistä järjettömämpää
1. Uskoa jumalaan, vaikka se on todistetusti olematon vai
2. Uskoa jumalaan ja palvoa sitä vaikka se on tekojensa perusteella paha jumala, mutta itse uskova pitää sitä kuitenkin hyvänä.
Itse sanoisin että 2:n on järjettömämpi ja vaarallisempi harhaluulo.
PS: Tarkoitus ei ollut loukata ketään, mutta kuinkakohan kauan kestää kunnes tämä lähtee, jos lähtee. Poistaminen vaan tarkoittaa sitä , että täällä ei hyväksytä sananvapautta tai harrastetaan sensuuria, mitkä kyllä ovat täysin samoja asioita
Kysymys
12
145
Vastaukset
- tsetsetse
2:n perusteella, miten jumala voisi olla hyvä, kun viimeisellä tuomiolla passittaa porukkaa helvettiin kuitenkin. ei kuulosta hyvältä teolta lainkaan. hyvä jumala pelastaisi kaikki.
- +++++++++
asia, jos tämä jumala olisi hyvä.
Kukaan tai mikään hyvä olento ei tekisi sellaista paikkaa kuin helvetti, jonne joutuu vain uskon puutteen takia kärsimään ikuisesti. Ainakin näiden syiden takia.
1. Hyvä olento ei rankaisi ketään ikuisesti ja epäinhimillisellä tavalla.
2. Hyvä olento ei käyttäisi pelkästään uskoa määrittämään palkkion tai rangaistuksen. - minkäs sille voin?
+++++++++ kirjoitti:
asia, jos tämä jumala olisi hyvä.
Kukaan tai mikään hyvä olento ei tekisi sellaista paikkaa kuin helvetti, jonne joutuu vain uskon puutteen takia kärsimään ikuisesti. Ainakin näiden syiden takia.
1. Hyvä olento ei rankaisi ketään ikuisesti ja epäinhimillisellä tavalla.
2. Hyvä olento ei käyttäisi pelkästään uskoa määrittämään palkkion tai rangaistuksen.Taiva on Pyhä paikka, eikä sinne oteta kuin ne jotka uskovat.
- arjuuna
minkäs sille voin? kirjoitti:
Taiva on Pyhä paikka, eikä sinne oteta kuin ne jotka uskovat.
Ellet ole taivaassa nyt, niin et ole milloinkaan, sillä huomista päivää ei ole, sillä joka aamu kun heräät on tänään
Smoin taivaaseen pääsy kuoleman jälkeen on liian myöhäistä, koska sielu on karman lain alainen, ja joutuu tulemaan tänne takaisin selvittämään karmaansa
Kritin usko on itse oveluus, sillä se ei hyväksy jälleensyntymää, mutta oppiensa avulla saa ihmisen uskomaan, että taivaaseen pääsy tapahtuu vasta kuoleman jälkeen, niin se johtaa siihen,että ihminen joutuu syntymään yhä uudestaan, ja kärsimään opetusten mukaan
Tämä ovela systeemi, jossa ihmiset saadaan syntymään tänne yhä uudestaan, niin se takaa,ihmissieluille
uskonnoille ja aatteille jumalineen ikuisen elämän
Sielu on kuitenkin aikaa ja ainetta joten sillä ei ole ikuista elämää, vain ajaton elämä on ikuista
SIelu ei ole mikään jumalan luomus, vaan ihmisen itsensä tietämättään synnyttämä kokonaisuus,sielu, ajattelija, ego
Paratiisitilassa ihminen eli ilman ongelmia, mutta mutta synnytettyään tuon kokonaisuuden, hän joutui sen vangiksi, ja tuo kokonaisuus joka sidoksissa aikaan luo ihmiskunna kaikki ongelmat
Jotta ihmiskunta pääsisi ongelmistaan on sen palattava takaisin juurilleen paratiisiin, eikä se ole minkäänlaisen uskon asia arjuuna kirjoitti:
Ellet ole taivaassa nyt, niin et ole milloinkaan, sillä huomista päivää ei ole, sillä joka aamu kun heräät on tänään
Smoin taivaaseen pääsy kuoleman jälkeen on liian myöhäistä, koska sielu on karman lain alainen, ja joutuu tulemaan tänne takaisin selvittämään karmaansa
Kritin usko on itse oveluus, sillä se ei hyväksy jälleensyntymää, mutta oppiensa avulla saa ihmisen uskomaan, että taivaaseen pääsy tapahtuu vasta kuoleman jälkeen, niin se johtaa siihen,että ihminen joutuu syntymään yhä uudestaan, ja kärsimään opetusten mukaan
Tämä ovela systeemi, jossa ihmiset saadaan syntymään tänne yhä uudestaan, niin se takaa,ihmissieluille
uskonnoille ja aatteille jumalineen ikuisen elämän
Sielu on kuitenkin aikaa ja ainetta joten sillä ei ole ikuista elämää, vain ajaton elämä on ikuista
SIelu ei ole mikään jumalan luomus, vaan ihmisen itsensä tietämättään synnyttämä kokonaisuus,sielu, ajattelija, ego
Paratiisitilassa ihminen eli ilman ongelmia, mutta mutta synnytettyään tuon kokonaisuuden, hän joutui sen vangiksi, ja tuo kokonaisuus joka sidoksissa aikaan luo ihmiskunna kaikki ongelmat
Jotta ihmiskunta pääsisi ongelmistaan on sen palattava takaisin juurilleen paratiisiin, eikä se ole minkäänlaisen uskon asiaSe pitää vain löytää.
- Saatana.
Että enämpi sellainen tasapaksu ja tylsä hahmo on jumala?
Miksi pitää lisätä tuollainen termi? Mitään jumalia missään ole. Eikä ole ollut, eikä tule. Muualle kuin immeisten päähän.- +++++++++
Koska tiedämme että ihmisten palvovat jumalat ovat tarua, mutta minä ainakin uskon mahdollisuuteen, että jossakin päin universumia on jumalaan verrattava olento tai olentoja.
Ei kuitenkaan kaikkivoivaisia sellaisia, koska kaikkivoivuus on mahdoton.
"1. Uskoa jumalaan, vaikka se on todistetusti olematon"
Mitenkähän tämä on todistettu? Moni tiedemieskin sanoo, että ei voi todistaa, että Jumala olisi olemassa eikä ettei Jumala olisi olemassa.
"2. Uskoa jumalaan ja palvoa sitä vaikka se on tekojensa perusteella paha jumala, mutta itse uskova pitää sitä kuitenkin hyvänä."
Varmaan johtuu siitä, että uskova on tulkinnut sen "pahan jumalan" eritavalla.- ololololololol
pedofilikaan ymmärrä tekevänsä pahaa,piispatkin noudattivat vain raamatunlakia se kun ei kiellä lastenraiskaamista erikseen.
- Gagarin
***Moni tiedemieskin sanoo, että ei voi todistaa, että Jumala olisi olemassa eikä ettei Jumala olisi olemassa***
No ei tietenkään! Eihän olematonta voi todistaa olemattomaksi. Todistamisen taakka on aina sillä, joka väittää jotain olevaiseksi, ei koskaan sillä, joka väittää päinvastaista. Se, että jotain ei voida todistaa olemattomaksi ei tee väitteen kohteesta kuitenkaan yhtään sen olevaisempaa.
En voi todistaa, että joulupukkia ei ole olemassa, joten tekeekö se silloin joulupukista todellisen. Ei.
Mitä rankemmat väitteet, sitä painavammat todisteet tarvitaan.
- nimi merkki
Jumalien olemassaoloa tai olemattomuutta ei voida sitovasti todistaa puoleen jos
toiseenkaan, vaikka hihhulit ainaisesti sitä tyhjäänsä inttävätkin. Tyhjällä päällä
ei vain voi koskaan tajuta, että tyhjän toistaminen todistaa aina vain sen tyhjän.
Keisarin uudet vaatteet, ainaisesti.
Mutta raamattu ja kristinusko antaa omalle jumalalleen hyvin selkeitä määrityksiä
ja ominaisuuksia. Näitä määriteltyjä ominaisuuksia voidaan toki tarkastella ja sen
perusteella päätellä, onko kyseinen jumala todennäköinen tai edes mahdollinen.
Raamatun jumala on kaikkivaltias, joka tosin ei mahda yhtään mitään ikiomille
luomuksilleen ja näiden kapinoinnille tai lankeamiselle. Kaikkivaltias joka ei mahda
yhtään mitään ei ole mahdolllinen.
Raamatun jumala on kaikkitietävä, mutta raamatussa käy ties kuinka monista
kohdista selvästi ilmi, ettei tällä kaikkitietävällä ole aavistustakaan tulevista
tapahtumista tai edes siitä, mitä hänen omista teoistaan seuraa. Kaikkitietävä
joka ei tiedä mitään ei ole mahdolllinen.
Raamatun jumala on hyvä ja rakastava ja haluaa kaikille pelkkää hyvää ja haluaa
pelastaa kaikki ihmiset. Paitsi että raamatusta käy selvästi ilmi, että hän onkin
kiivas ja kostonhimoinen julma sadisti, joka teurastuttaa kokonaisia kansoja ja
kaupunkeja ja heimoja sylivauvoja myöten sukupuuttoon, antamatta näille mitään
mahdollisuutta pelastukseen. Näiden veristen ja armottomien kansanmurhien lisäksi
hän tapattaa koko ihmiskunnan parikin kertaa ja loppupeleissä pelastaa vain jonkun
mitättömän promillen ihmiskunnasta ja lähettääkin ylivoimaisesti suurimman osan
eli monta monta miljardia ihmistä helvettiin ikuisesti kidutettaviksi tulimereen.
Kiivas, julma, sadistinen ja kostonhimoinen kansanmurhaaja, vauvojen säälimätön
teurastaja ja ihmiskunnan ikuinen kiduttaja ei millään voi olla puhdasta hyvyyttä ja
rakkautta. Tämä on aivan täydellinen mahdottomuus. Tulemme siis täysin vääjäämättä
tulokseen, että raamatun ilmoituksen mukainen jumala ei millään voi olla mahdollinen.
Raamatun ilmoituksen mukainen jumala kumoaa itse itsensä jokaisessa kohdassa.- Aatteleppaite2.0
on viisas!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 377192
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu353731Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533642Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu463514- 603181
Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1293096Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod342779- 372730
Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/482476Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint272445