Elinkeinoelämää ja työmarkkinoita valvomaan perustettava oma tuomioistuin. ( Lakko sinänsä jää tarpeettomaksi, koska riidat ratkaistaan oikeudessa) Ammattiliitot jäävät olemaan huomattavasti pienennettyinä neuvotteluosapuolina.
Kansallinen työaika kuuteen tuntiin päivässä, erityisaloja lukuunottamatta. Kuukauden loma jokaiselle automaattisesti, lisälomaa voisi tienata pidemmällä työpäivällä tai palkattomana.
Pelisäännöt menisivät uusiksi myöskin, niin että noudatetaan tiettyjä perussääntöjä seuraavasti.
A: Sijoitetulle pääomalle hyväksytään tietty ennalta määriteltyyn rajaan asti yltävä korko.
B: Kohtuullinen palkkio asiantuntemuksesta, keksinnöstä, tai muusta sellaisesta, joka mahdollistaa liiketoiminnan ajatuksen, tuotteen tai muun sellaisen tuloksen, sekä sen jatkokehittämisen.
C: Oikeudenmukainen ja tasapuolinen palkka työvoiman käytöstä.
Nämä korvaukset on suoritettava sopimuspohjaisesti, tai mikäli tuotantolaitoksen/yrityksen tuotto vähenee, nekin supistuvat väliaikaisesti samassa suhteessa (myös palkat). Sen jälkeen on kaikki tuotot, jotka ylittävät nämä kiinteät korvaukset, katsottava osingoiksi, ja ne on jaettava määräsuhteessa kaikkien kolmen, Pääoman, asiantuntemuksen ja työvoiman kesken.
Siinä lyhykäisyydessään ydinajatus, jolla taataan työmarkkinoiden toimivuus, sekä oikeudenmukaisuus.
Hallinnollinen puoli vähentyisi (Kustannukset samalla), jolloin useampi voisi työskennellä tuotannollisella puolella.
Työteho lisääntyy, vaikka siihen käytetty aika vähenisi ( Tutkimukset puoltavat ajatusta) ja ihmisille jäisi aikaa omiin harrastuksiin, sekä tehtäviinsä, mikä taas lisää kysyntää.
Kelpaisiko tämä lähtökohdaksi Suomen uudeksi toiminta-ajatukseksi mainituilla sektoreilla?
Nämä visiot on kopioitu osittain eräästä teoksesta, jonka nimi mainitaan myöhemmin.
Saisimme paremman ja maailman mittakaavassakin hieman erilaisen mekanismin, joka oletukseni mukaan kiinnostaisi myös kansanvälisiä sijoittajia, alkuhämmennyksen jälkeen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Suomessa eletään demokratiassa! Niin kauan kuin osalla on asiat hyvin, niin kauan elämä jatkuu samanlaisena.
Kyse lähinnä onkin muutoksesta ja halusta siihen, jolloin myös vähenee suhteiden merkitys, vaikkapa työpaikan saamisessa. Ammattitaito ja tieto olisi arvossaan.
Varsinainen demokratia oikeastaan käsitteenä laajenee, samoin ihmisten kaikkinainen tasa-arvoisuus, jättäen silti tilaa em; osaamisen palkitsemiseen.
En edes kuvittele kysessä olevan pieni muutos, mutta askel oikeudenmukaisuuteeen se silti olisi.
Koska oikeudenmukaisuus koskisi kaikkia osapuolia, niin ainoa häviäjä pitkällä tähtäimellä olis vaan ylenmääräinen ahneus. Kukapa sitä jäää kaipaamaan.
tuota kokeiltaisiin vaikkapa vapaaehtoisessa läänissä, maakunnassa, tai jossain vastaavassa alueyksikössä ensin.
Näin näkisimme miten moinen toimii käytännössä ja mitkä sen vaikutukset ovat esim: veroihin yms..
Äkkiseltään näyttää oikein toimivalta systeemiltä, jopa loistavan hienolta.
Kyse onkin nyt lähinnä siitä, mitä sanoo valtio.
Hallituksen on oikeasti tehtävä jotain, sillä passiivisuus ja syyttely ei kuulosta oikealta mallilta toimivalle valtioneuvostolle.
Tämä uutinen tulikin kun tilauksesta, sopivaan saumaan.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=27480:qnykymeno-ei-voi-tyydyttaeae-ketaeaenq&catid=2:ko...
Veisihän se heiltä osan siitä vallasta, joka heillä perinteisesti ja edelleen on.
Lisäksi, ainakin heidän itsensä mielestä kaikki tulos kuuluu yksinomaan heille, eivät he sitä ala jakamaan ainakaan duunarien kanssa.
Se mitä he eivät näköjään hallitse on juurikin jutussa mainitut avainalat, joista kauhea parku lähinnä johtuu.
Parina viime vuosikymmenenä ansiotulot ovat menneet rajusti alamäkeen, etenkin kun verrataan tuottavuuteen. Oikeastaan kaikki alkoi 90 luvun lamasta, siitä duunari ei ole koskaan noussut ylös.
Ainoat jotka ovat pärjänneet jotenkuten, ovat kunnallisella ja valtiollisella sektorilla toimivat, mutta mistä heillekään riittää maksajia kun nekin rahat on kerättävä yhteisestä potista..
Ideasi kuulostaa mainiolta, vaikka epäilenkin noin lyhkäisen työajan olevan vaikea sulattaa työnantajapuolella.