Hirveää!

Miten paljon ja miten kauheita asioita on
tapahduttava ennen kuin tieto nuorten tilasta
uskotaan: vanhemmat eivät piittaa, muiden
resurssit eivät riitä. Eivät muut pysty
korvaamaan sitä rakkautta, jota nuoret kaipaavat:
omien vanhempiensa läsnäoloa ja turvallista
rajojen asettamista, heidän kasvatustaan. Kun
koulu tms. sellainen taho koettaa pitää ruodussa,
heistä tulee sen hetkinen vihollinen nro 1.
Psykologeille nauretaan, sosiaaliämmiä käytetään
hyväksi, he kun uskovat kuulema kaiken.
Riittävän järeitä aseita puuttua tilanteisiin, ei
ole, sillä ne vanhemmat pystyvät kyllä
ehkäisemään senkin avun, mikä olisi
saatavissa.Viranomaisia ei ole riittävästi eikä
heidän apunsa riitä. Vanhemmat vastuuseen
lastensa heitteillejätöstä ja
piittaamattomuudesta. Turha sanoa, että heillä on
ongelmia, he ovat nämä lapsihirviöt
maailmaansaattaneet!


Tämä keskustelu sai alkunsa aiheesta:
Viittä nuorta epäillään Keravan tapoista
422031
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Sellainen laki pitäis saada, että tappojen ja
murhien sekä raiskarien tuominta ikäraja olis
ainakin 13-vuotta. Ja rangaistus olisi vapauttaa
nämä veitikat kadulle. Mutta siinä olis se ehto,
että kaikki saisivat huoletta potkia ja tappaa ja
raiskata näitä kusipäitä mielin määrin vaikka he
kuolisivat. Ja vaikka vielä kuolemankin jälkeen
vähän murjoa.....

Äänestä
  • Pitäisköhän soittaa kansanedustajalle. Tämähän
    vois olla Suomen perustuslain uusi pykälä nro 1777
    Toinen vaihtoehto on, että lähetetään
    nuo "nuorisorikolliset" Venäjälle vankilaan,
    esimerkiks 1 - 2vuodeks (ei mitään "ehdollisia"
    tuomioita!) ja sitten kun he tulevat tänne niin
    luulis että ois toinen ääni kellossa. Toinen
    vaihtoehto, SUPO kuskaa lapset lähelle rajaa ja
    vie ne saunan taakse... lapset "karkasivat" :)

    Äänestä

  • Paavo kirjoitti:

    Pitäisköhän soittaa kansanedustajalle. Tämähän
    vois olla Suomen perustuslain uusi pykälä nro 1777
    Toinen vaihtoehto on, että lähetetään
    nuo "nuorisorikolliset" Venäjälle vankilaan,
    esimerkiks 1 - 2vuodeks (ei mitään "ehdollisia"
    tuomioita!) ja sitten kun he tulevat tänne niin
    luulis että ois toinen ääni kellossa. Toinen
    vaihtoehto, SUPO kuskaa lapset lähelle rajaa ja
    vie ne saunan taakse... lapset "karkasivat" :)

    olisi vallan järkevää ulkoistaa vankeinhoito
    tämän kaltaisissa jutuissa juuri venäjälle
    siitä toki maksettaisiin vaikkapa suomen
    kustannustasoa vastaava korvaus. venäjälle
    tällainen ongelmajätteen käsittely toisi
    kaivattuja valuuttatuloja ja ongelman ratkaisu
    olis lopullinen

    Äänestä

Ovat suomalaissyntyisiä, mutta eivät siis
suomalaisia?

Äänestä
  • Tarkennus: suomalaissyntyinen on
    suomalainen. Ja tärkeintä tässä asiassa on että
    tässä maassa lapset ja nuoret, "alkuperästä"
    riippumatta, eivät voi hyvin. Eikä apua ongelmiin
    saa mistään ellei taustalla ole pystyviä ja
    varakkaita vanhempia. Kahtiajakautuneessa
    kansassa osalla on, hyvin isolla osalla ei
    ole. Ettekö te todellakaan tajua mitä
    Nokia-Suomessa tapahtuu?

    Tuttavani, kaksivuotiaan tytön äiti, joi juuri
    itsensä hengiltä. Apua ei saatu mistään, ei
    pyytämällä eikä huutamalla. Lapsen kaksi
    ensimmäistä elinvuotta olivat sellaista helvettiä,
    että pelkäänpä hänen elämänsä olevan jo tuomittu
    samaan kuvioon kuin äitinsä. Ja mikä sai hänen
    äitinsä juomaan? Väkivaltainen ja alkoholisoitunut
    lapsuudenkoti, vastaavat miessuhteet, työttömyys,
    asunto-ongelmat, yhteiskunnan kylmyys ja
    välinpitämättömyys.

    Auttakaa! Tarvitaan välittämistä, yhteistä
    vastuunkantamista, todellista panostusta päihde-
    ja mielenterveystyöhön. Emme tarvitse kostoa ja
    rangaistuksia vaan apua.

    Äänestä

joku ihmeen legenda.tämmösii juttuja tuntuu
tapahtuvan täälä vähän väliä mut sit ku jossain
turkissa joku 14 vuotias tappaa jonku niin siitä
tulee kauhee haloo,et onneks eletään täälä
turvallisessa suomessa.tajutkaa nyt idiootit
ettei tääläkään kyllä asiat oikeen hyvin oo...

Äänestä

No onhan se mukava että nuorillakin on jotain
tekemistä.... mutta että tuollaista. Alkoholilla
ei tainnut olla asiaan mitään osuutta, vai
olisiko rahat käytetty siihen tai huumeisiin?
(helppo ratkaisu: lapset viedään saunan taakse...
bam.. ja he "katoavat").
Joka tapauksessa voi vaan kuvitella mitä heidän
päässään on täytynyt liikkua. Henkilökohtaisesti
minua tuollaiset Wannabe-jenginuori tms.
oksettavat. Ehkä vikaa kannattaa etsiä myös
nuorten kodeista. Jos siellä on kaikki hyvin niin
sitten..... ?

Äänestä

Tähänkö tämä nuorten kasvatus on mennyt? Nuoret
tappavat butaanihöyryissä avuttomia vanhuksia.
Eihjän tässä yli kuusikymmppinen enää uskalla
mennä edes metsään tai rantaan kalaan.

Kasvatus kunniaan ja kuri myös

Äänestä

Mihin tää maailma on menossa ??
Eläkeläiset ihmiset ei saa kävellä
rauhassa kadulla tai käydä kalassa,niin
heti hyökätään kimppuun ja ryöstetään ja
pahoinpidellään !!!!??!
Niillä tekijöillä ei voi olla minkäänlaista
puolustusta.

Äänestä

... olen varsin maltillinen, mutta vanhusten
kimppuun hyökänneille nuorille en voi olla
armollinen.

Joskus tuntuu, että tällaisiin tapauksiin voisi
soveltaa islamilaista lakia... silmä silmästä...
jne. Kipeitähän nuo kakarat ovat, ja varmaan
sillä verukkeella selviävät tästäkin kuin koirat
veräjästä. Suljetulle osastolle loppuiäksi sanon
minä, ja niin paljon aineita suoneen, että ei
tartte tämän maailman murheita miettiä!

Kun ajattelen omia isovanhempiani jotka ovat jo
80-vuotiasita käsi puristuu väkisinkin
nyrkkiin... tuollaistenko takia he aikoinaan
taistelivat vapaan maan????

Äänestä

Sairaan sairasta porukkaa tollaset siis mun
ikäsii... tauti... näin just viime yönä tollast
unta...

Äänestä

Tämä on kaikki vapaan kasvatuksen tulosta. Lasten
ja nuorten pitää antaa kasvaa ja kehittyä sekä
hakea rajojaan. Näinhän ne iskulauseet ovat
kuuluneet jo pari vuosikymmentä. Kaikenlainen
tehokeinojen, siis ruumiillisen kurituksen, käyttö
on ankarasti kriminalisoitu.

Eivätköhän nämä penskat ole ensin hakanneet
vanhempansa niin säikyiksi, että nämä eivät enää
uskalla puuttua jälkikasvunsa tekemisiin.

Kasvatuksessa olisi aika kääntää kelkka ja
nopeasti.

Äänestä
  • Kuri kunniaan lasten vanhemmat!! Ei se
    ruumiillinen kuritus yksin kasvata järkeä ja
    moraalia penskojen päähän, mutta käyttö-oikeus
    voitais kyllä palauttaa. Tässä sitä taas tulosta
    ihmetellään, mutta mikä pahinta, niin luulempa
    tämän olevan vasta alkua tulosten
    tarkastelussa..ikävää!!!HERÄTKÄÄ AIKUISET!!!

    Äänestä

mikä osaa tämän päivän nuorista vaivaa, kun he
pystyvät tuollaisiin julmuuksiin noin nuorena.
itse ollessani 15-vuptias en voinut
kuvitellakkaan edes lyöväni ketään, saati
tappavani iäkkään ihmisen. Tällaiset
epäinhimilliset teot mustamaalaavat koko suomen
nuorison ja antavat ihmisille turvattomuuden
tunteen. Tuollaisista teoista saisi joutua
vankilaan moneksi kymmeneksi vuodeksi,
mielisairaalakaan ei olísi pahitteeksi, niin
pahasti on näiden nuorten todellisuuden taju
kadonnut.

Äänestä
  • Aina on joka asiassa poikeukksia ja aina ne eivät
    ole positiivisia. Moni seikka ajaa nuoret
    tälläisiin tekoihin, yleensä lapsen elämä ei ole
    kunnossa ja ajattelu maailma ei ole kohdallaan,
    eli he ovat mielenvikaisia eivätkä ehkä tajua
    tekevänsä väärin, mutta myös tässä asiassa on
    poikekksia, eli ihmisä jotka ovat "syntyneet
    pahoiksi"

    Äänestä

Vanhusten ryöstelykin keskellä kirkasta päivää on
jo aivan ala-arvoista toimintaa ja karsii
varmasti viimeisetkin turvallisuudentunteen
rippeet ihmisiltä. Inhottavaa on että päälle
päätteeksi pitää vielä tappaa uhri todella
väkivaltaisella tavalla ja vähän ajan päästä
uutta etsimään kun on kerran makuun on päästy.
En tiedä voiko tuollaisten tekojen jälkeen enää
tulla ihmiseksi.

Äänestä

tuollainen on rangaistava teko olivat nuoret
päihtyneitä tai ei.eivätkö vanhemmat katso
ollenkaan jälkikasvunsa perään kun päästävät
kakarat ulos pullojen kanssa.nyt on kuollut jo
vanhuksia onko seuraavana vuorossa lisää uhreja
jotka kuolevat vammoihinsa?uskaltaako ulkona enää
kulkeakkaan kun pitää varoa kaikenmaailman
hulluja!vankeusrangaistus ja sairaala hoito
olisivat oikeita paikkoja tuollaisille
huligaaneille.pelkään omien lapsieni puolesta jos
he alkavat pyöri tuollaisten tyyppien
kanssa...sairasta...

Äänestä

Mikä ajaa nuoret tuollaiseen kauheaan tilaan että
rupeavat ihmisiä tappamaan, tuskinpa ihan pelkkä
ryöstö on ollut ajatuksena, vaan yhtätärkeänä
osana on ollut pahoinpitely/tappo... pitäisi
nuorille hankkia enemmän aktiviteettejä jotka
olisi ilmaista niin olisi jotain tekemistä eikä
ajautuisi tuollaisiin jengeihin niin helposti...
"joukossa tyhmyys tiivistyy" ja pakko tehdä mitä
jengin johtaja käskee, sellasta se on meininki...

Äänestä

Onks noi nuoret ihan ääliöitä! Tappaa..eikä ees
varmaan tuntenut kyseisiä henkilöitä. Ja tässä
taas nähtiin et kyl tytötkin voi olla ääliöitä!
Ampukaa ittenne! Toivottavasti tulee kunnon
tuomiot noille ku*ip**ll*.

Äänestä
  • MITEN JOKKU EES KEHTAA KÄYDÄ VANHEMPIEN IHMISTEN
    KIMPPUU!NIITTEN TÄYTYY OLLA KYL AIKA
    LUUSEREITA..HAKATA NY PUOLLUSTUS KYVYTTÖMIÄ.
    NE ANSAITSEE KYL KUNNON RANKAISTUKSET OLI SITTE
    KÄNNIS TAI EI..
    JOS TÄYTYY NÄYTTÄÄ KUINKA KOVIA ON,NII KÄVIS
    VERTASTENSA KIMPPUU..MUT MINKÄS LUUSEREILLE VOI.
    OON ITTEKKI NUORI ENKÄ VOI TAJUTA TOLLAST!!!
    JA MÄEN OIKEE USKO ET VANHEMMAT OLIS TOSTA
    VAASTUUS,(KU JOKKU JAUHAA SELLAST)TUSKI KUKAA
    TOLLAST HIMAS OPPII,JA NOIN VANHAT KYL TIETÄÄ JO
    MITÄ TEKEE..TAI JOS EI TIEDÄ NI TERVE MENOO
    HULLUJENHUONEELLE!

    Äänestä

Asun Keravalla, käyn peruskoulua ja tää on ihan
hirveetä. Noi pidätetythän voi olla mun tuttuja!

Äänestä

vapaa kasvatus on tätä nykyajan luksusta!!

Äänestä

Isi vois antaa helpottavan niskalaukauksen näille
äidin pikku kullan muruille. Eli ei muuta ku
ilmottelua tänne päin 9 mm beretta puhuu..

Äänestä

siis miten joku voi tappaa jonkun toisen ??? mä
en ymmärrä... ja vaik olis kuinka päihtyny ni
silti...

Äänestä

Ei tälläinen voi olla enää mahdollista!
Uskaltaako sitä enää ulkona liikkua?!

Äänestä

mitäs kyttä natsi?

Äänestä

oiskohan aihetta harkita kuolemanrangaistuksen
käyttöönottoa, kun tälläaista alkaa tapahtua niin
kovin usein ja tekijät ovat aina vain nuorempia
ja jopa tyttöjäkin? jotain realistista uhkaa
tekojen seurauksiin, eikä vain "päähän
taputteluja" nuorisovankilassa...

Äänestä

JAAHAS MISÄS SITÄ ON RIEHUTTU?! no ei vais.. aika
kurja homma jos noi nuoret on syyllisii..

Äänestä

Voi kauheeta ku noi suomalaisnuoret ovat
kauheita, ne pitäis karkoittaa jonnekkin
ambomaalle täältä ihmisiä tappamasta ja
rötöstelemästä. Kyllä saa hyysäminen nyt riittää.
Tony Halmeen pitäis katkoa niiltä kädet, saakelin
murhaajilta.

Äänestä

Nyt se sitten tuli.

Äänestä

inhottaa tommoinen teinipelleily ja koko nuorisko
leimataan tuon jälkeen narkkareiksi ja
rikollisiksi,mun muutama huomiohakuinen
pikkukovis riehuu "hurjan"jenginsä kanssa.
ei ne edes tejua millaisilla asioilla ne
leikkivät ja kuinka vakavaa se on...

Äänestä

Ihan älytöntä touhua alkaa olemaan nykyään. Eikai
tässä uskalla enää kotoonsa lähtee kalalle.

Äänestä

Mihin tämä maailma oikein on menossa, kun 15-
vuotiaat lapset surmaavat ihmisiä, 11-vuotiaat
juopottelevat kaduilla ja 13-vuotiaat käyttävät
huumeita? Eivätkö nykyaikuiset pysty huolehtimaan
lapsistaan, vai onko kyse siitä, etteivät
vanhemmat välitä?

Ottakaa kantaa!

Äänestä

Mihin tämä maailma on menossa.Mä kyl ymmärrän
ihmisiä joilla on vaikeeta, mut en tajuu sitä
että ongelmat pitää ratkaista väkivallalla!Mä oon
ite joutunu kärsimään siitä kun isä hakkaa!
Käyttäkää järkee!!!T:15 vee tyttö

Äänestä

on se niin väärin!!!!!!!voivoivoi......ei ois kl
uskonu,et tollaset teinit koittaa esittää jotain
vitun kovaa ja menee noin pitkälle!!!!!huhhuh!!!!
kunnon pikkukovixia
olevinaan!!!!!!!hävetkää...perkele!=)ei teillä
taija päästä löytyy mitään muutaku
paskaa!!!!!!vitun pellet!!!naurettavii
ootte!!!hah!!!saatte vielä katuuuuuuuuu!!!!vois
teiltä leikellä vaik kusielimet pois nii ehkä
sitte tajuisitte mite toisee o sattunu...KANNATAN
KUOLEMANTUOMIOTA..............!!!!!!!teille!!!!

Äänestä

bjklj

Äänestä

Eikö nyt olisi jo aika toimia näiden täysin
häiriintyneiden,ihmishirviöiden telkemiseksi
PYSYVÄSTI Siperiaan pakkotyöhön.Ei ole
oikein,että kunnon veronmaksajat joutuvat
pelkäämääm henkensä edestä tällaisia
äpäriä,joiden ainoa oikea paikka olisi alun
perinkin ollut huuhtelu paskaveden
mukana.Miettikää!Tai vinkki eläinsuojelijoille:
testataan vastaisuudessa kaikki tuotteet
raiskaajilla,pedofiileilla,ym murhamiehillä!!
Olisi näistäkin yhteiskuntakelvottomista jotakin
hyötyä(?).Tai vielä parempi ehdotus:armeijaan
tykinkuuliksi tai maaltauluiksi!
Mieetikää,ihmiset , kun seuraavaksi
äänestätte,kuka ajaa KUNNOLLISEN työtä
tekevän,ahkeran ihmisen etuja?! Ei ainakaan
sosiaalitantat...

Äänestä

Kaikista kauheinta on se ettei näitä pikku
teinipaholaisia kaikkia voida edes tuomita, koska
ovat alle 15-vuotiaita. Kunnon tuomiot niille
pitäs saada; elinkautinen tai kuolemanrangaistus!
Toivottavasti ne pikku elukat tajuaa että tässä
maassa on monta ihmistä jotka toivoisi heille
suorilta kuolemanrangaistusta! Eikös se niin mene
että silmä silmästä ja hammas hampaasta?!

Äänestä

vittu et joillakin on järkee?????? Ja alaikäisinä
selviää tosta helpolla : ( Tommoset ei ees kadu
tekojaan ko niitten maailmankuva on niin
vääristyny...kuolemantuomio!!!

Äänestä

riittävä lisäannos ainetta olisi armollista
tekijöitä kohtaan koska elämä on jo tuhoutunut
myös näillä sankareilla jotka jossain vaiheessa
ymmärtänevät mitä tekivät eivätkä sitä kestä

Äänestä

miten joku nuori voi olla noin juntti että
pahoinpitelee jonkun mummelin ja tappaa muutaman
muun vanhuksen. ei voi sanoa muutakuin että
idiootteja koko sakki! Nämä vanhukset ovat
luultavasti heidän omien isovanhempien ikäisiä ja
eikö yhtään käy mielessä että se olisi vähä sama
asia kuin tappaisi omat isovanhempansa. missä on
kunnioitus? ompa varmaan kiva alku nuoren
elämälle. itse paheksun tekoa TODELLA paljon sillä
minä sentään kunnioitan omia isovanhempiani ja he
ovat hyviä ystäviäni.

Äänestä

Totinsesti, totinsesti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanhemmat vastuuseen kirjoitti:

Miten paljon ja miten kauheita asioita on
tapahduttava ennen kuin tieto nuorten tilasta
uskotaan: vanhemmat eivät piittaa, muiden
resurssit eivät riitä. Eivät muut pysty
korvaamaan sitä rakkautta, jota nuoret kaipaavat:
omien vanhempiensa läsnäoloa ja turvallista
rajojen asettamista, heidän kasvatustaan. Kun
koulu tms. sellainen taho koettaa pitää ruodussa,
heistä tulee sen hetkinen vihollinen nro 1.
Psykologeille nauretaan, sosiaaliämmiä käytetään
hyväksi, he kun uskovat kuulema kaiken.
Riittävän järeitä aseita puuttua tilanteisiin, ei
ole, sillä ne vanhemmat pystyvät kyllä
ehkäisemään senkin avun, mikä olisi
saatavissa.Viranomaisia ei ole riittävästi eikä
heidän apunsa riitä. Vanhemmat vastuuseen
lastensa heitteillejätöstä ja
piittaamattomuudesta. Turha sanoa, että heillä on
ongelmia, he ovat nämä lapsihirviöt
maailmaansaattaneet!


Tämä keskustelu sai alkunsa aiheesta:
Viittä nuorta epäillään Keravan tapoista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu