Eikös kehitysoppi teoriana kumoa täysin Jehovaan uskomisen?
Tieteestä
+/ -/?
11196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tarkoitat varmaankin, että jos uskoo evoluutioteoriaan, niin silloin ei voi uskoa niin kuin Jehovan todistajat. Taitaapa olla suunnilleen niin. Fundamentalistit ovat itse sulkeneet oven Jumalan uskomisen ja evoluutiouskon välillä. Veikkaanpa, että Jehovan todistajien lisäksi näitä kiinninäisporttiuskontoja ovat Adventistit, Lestadiolaiset, Helluntailaiset, Jeesus, apostolit ja Luther säätiö. (Jeesus ja apostolit eivät ole uskontoja, muutta muuten sopivat porukkaan.)
Valtavirran uskovaisten ajatuksiin sopivat kumpikin oppi aika vaivattomasti.
Raamatun luomiskertomus, että kaikki luotiin 6:ssa. päivässä on varsinainen satu. Viellä sittenkin, että selitetään päivän tarkoittaa 1000:a. vuotta. Kun Raamattu alkaa tällaisella sadulla, putoaa pohja koko kirjalta.
>>Viellä sittenkin, että selitetään päivän tarkoittaa 1000:a. vuotta.
Tai sitten Vt-seuran hellimä ja perimätietoon perustunut 7000-vuotinen luomispäivä, joka oli hylättävä 1975-fiaskon myötä. Eikä tilalle otettu "tuhansia vuosia" ole sen paremmin perusteltu.
Tai sitten Vt-seuran hellimä ja perimätietoon perustunut 7000-vuotinen luomispäivä, joka oli hylättävä 1975-fiaskon myötä. Eikä tilalle otettu "tuhansia vuosia" ole sen paremmin perusteltu.
7000-vuotinen luomispäivä, mitähän tuo mahtaa tarkennettuna tarkoittaa ? Luetun ymmärtämiseni perusteella se viittaisi kuvioon 7000 vuotta per päivä...
Eikös ennen 1975 ajateltu luomispäivän pituudeksi 1000 vuotta / per päivä ja ko. vuonna piti tuleman 6000 vuotta ihmisen luomisesta, sekä alkavan seitsemäs päivä (1000 vuoden jakso ) eli lepopäivä?
Toisaalta, eikö tuo yllä mainittu ajatus / oppinäkemys / ymmärrys ollut juuri yhtenä oleellisena syynä kaikkiin vuoteen 1975 liittyviin odotuksiin ja ennustuksiin ?
>>Luetun ymmärtämiseni perusteella se viittaisi kuvioon 7000 vuotta per päivä...
Juuri niin, 7000 vuotta per luomispäivä.
>>Eikös ennen 1975 ajateltu luomispäivän pituudeksi 1000 vuotta / per päivä ja ko. vuonna piti tuleman 6000 vuotta ihmisen luomisesta, sekä alkavan seitsemäs päivä (1000 vuoden jakso ) eli lepopäivä?
Vartiotorniseura opetti alun alkaen jo 7000-vuotisia luomispäiviä, missään vaiheessa ei ole opetettu 1000 vuotta kestänyttä luomispäivää.
>>Toisaalta, eikö tuo yllä mainittu ajatus / oppinäkemys / ymmärrys ollut juuri yhtenä oleellisena syynä kaikkiin vuoteen 1975 liittyviin odotuksiin ja ennustuksiin ?
Nimenomaan näin, vuonna 1943 korjattiin Russelin "raamatunkorjaus" taas Raamatun tekstiä vastaavaksi ja ihmiskunnan 6000-vuotissynttärit siirtyivät vuosisadan verran eteenpäin, ensin vuoteen 1972 ja sitten vuoteen 1975.
Koska Vt-seura pitää edelleen kiinni siitä oppinäkemyksestä, että Kristuksen milleniumi on seitsemännen luomispäivän viimeinen 1000 vuotta, niin oli pakko hylätä perimätietoon (ei siis millään lailla Raamattuun) perustunut näkemys 7000-vuotisista päivistä, koska jäljellä ei enää olisi täyttä tuhatvuotiskautta. Tästä syystä Vt-seura otti käyttöön luomispäivät, joiden pituus tärmällisimmillään on "tuhansia vuosia".
En tiedä Jehovaan uskomisesta, mutta Jumalaan uskomisen kyllä.
Raamattu sanoo, että kaikki luotiin kuudessa kirjaimellisessa päivässä ja seitsemäs levättiin. Kaikki muut teoriat kumoavat Jumalan luomistyön ja -voiman.
Olen aina ajatellut, että kehitysoppi ja Raamattu eivät kumoa toisiaan, sillä Raamatun kertomukset ovat vertauskuvallisia kehyskertomuksia, jolla on yritetty kuvata maailmanjärjestystä aikana, jolloin esim. juuri kehitysoppia ei vielä tunnettu.
Muukin tieteellinen tutkimus oli lapsenkengissä.
Kun ajattelee Välimeren ilmastoa, niin huomaa, että mm. monien ruoka-aineiden syöntikiellot ovat yksinkertaisesti terveydenhoidollisia sääntöjä, joita seuraamalla saattoi välttää monia sairauksia.
Raamatun sivuilta löytää paljon arkielämän viisauksia, mutta on todella hyödytöntä kuvitella, että pelkästään sen ohjeiden mukaan ja siihen uskomalla voisi selvitä elämästä hengissä. :)
>>Raamatun sivuilta löytää paljon arkielämän viisauksia, mutta on todella hyödytöntä kuvitella, että pelkästään sen ohjeiden mukaan ja siihen uskomalla voisi selvitä elämästä hengissä. :)
Etenkin kun kenenkään ei ole toistaiseksi osoitettu selvinneen elämästä hengissä. Niinpä usko kuolemaa edeltävään elämään lepää vahvemmalla pohjalla kuin kuoleman jälkeiseen.
>>usko kuolemaa edeltävään elämään lepää vahvemmalla pohjalla kuin kuoleman jälkeiseen.
Tämä on niiiiin totta. Mutta minulla on myös usko siihen, että kuoleman jälkeen on ylösnousemus, ja mahdollisuus ikuiseen elämään.
Mutta me ollaan kavereita, vaikka ajatellaan eri tavalla. Enkä väitä, että olen oikeassa. Mutta uskon, että on ylösnousemus, ja sen jälkeen ikuinen elämä. Jos taas tuo ei toteudu, en tule sitä koskaan tietämään. :-)
Joka tapauksessa kuolema kolkuttaa jo ovella. Kävin verikokeissa, ja eräs arvo oli koholla.
Ensin meni sydän, sitten joku muu, ja sitten... haudassa ei tarvitse murehtia. :-)
>>Mutta me ollaan kavereita, vaikka ajatellaan eri tavalla.
Sitä se teettää kun olemme hylänneet Vt-ajatusmaailman edellytyksen kaveruudelle. Toki on huomattavasti luontevampaa kaveerata kun sanoja valitessa ei tarvitse miettiä mitä Vt-seura on opettanut missäkin tilanteessa teeskentelemään.
>> Enkä väitä, että olen oikeassa.
Kuinkahan monta kertaa minä jehovantodistajana väitin olleeni oikeassa ja nyt samoissa asioissa jehovantodistajat esittävät edelleen olevansa, mutta ovat oikeassa aivan eri tavalla. Mielestäni jehovantodistajuus oli kuitenkin liian kova hinta todellisuuteen heräämisestä.
>>Mutta uskon, että on ylösnousemus, ja sen jälkeen ikuinen elämä. Jos taas tuo ei toteudu, en tule sitä koskaan tietämään. :-)
Palstan aiheen mukaisesti minä taas kuolen pian ennenaikaisesti, enkä siis pääse uuteen maailmaan, johon minua lapsena valmennettiin. Nyt kun Vt-seuran Ainoa Oikea Totuus on minulle lopulta auennut, niin elämä tuossa Vt-seuran johtamassa uudessa maailmassa olisikin minulle nk. jatkuvaa helvettiä.
On vain kaksi vaihtoehtoa. Joko Jumala on luonut maailmankaikkeuden ja kaikki siihen sisältyvät asiat, myös ihmisen. Tai sitten Jumala ei ole luonut ja kaikki on tapahtunut jotenkin ilman Jumalaa, sattumalta.
Minulla on heikko usko. En voi uskoa kaikkea sitä, mitä nykytiede yrittää selittää maailmankaikkeuden synnystä ilman Jumalaa tai jotain korkeampaa olentoa. Tässä hieman pohdintoja:
http://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?f=4&t=2304
Itse kunnioitan kaikkien näkemyksiä maailmankaikkeuden synnystä. Jokainen uskokoon mitä haluaa. Haluaisin kuitenkin perustelut näkemyksille, jos niitä on. Toivon, että tekin kunnioitatte minun näkemyksiäni. En väitä olevani oikeassa, mutta tämän hetkisen tiedon mukaan en jaksa uskoa siihen, että Jumala ei olisi kaiken takana.
Ja tällä ajatuksella ei ole mitään tekemistä Vartiotorniseuran opetusten kanssa, hehän kannattavat "superevoluutiota", vai kannattavatko? Haluaisin kerrankin jonkun aidon pesunkestävän Jehovan todistajan vastaavan tähän kysymykseen:
http://koti.mbnet.fi/jpoika/superevoluutio.html
Kiitos ja anteeksi. :-)