on suljettu. Ylläpidon toimesta, koska sivuilla oli jokin salasanalista, liittyen mitä luultavimmin näihin hyökkäyksiin Heinäluoman ja Urpilaisen sivuille.
KUVALAUTA.FI
aqderrthb
121200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Poikakin voi olla kuin tyttö - hame päälle vain! Samoin tyttö voi olla kuin poika - nyrkkeilykurssille! Vapaa kasvatus ei enää ole yhtään mitään kasvatuksen alalla. Nyt sukupuolineutraali kasvatus on se viimeisin, huippumuodikas villitys.
Ensin meidät opetettiin uskomaan, että naiselle on häpeällistä olla kotiäitinä. Lasten tekeminen vähemmälle, ja naiset työelämään. Näin saatiin suomalaisten väkimäärää pienennettyä, jotta voitaisiin valmistaa tietä vierastyövoimalle, ja tietysti myös abortin totaalinen vapauttaminen ilman mitään rajoituksia palveli samaa päämäärää.
Seuraavaksi meidät opetettiin ajattelemaan, että ei ole olemassa eri kansoja, ja että ei ole olemassa mitään ihmisrotuja. Kaikki ovat samaa, yhtenäistä, kansainvälistä ihmismassaa. Nyt puolestaan eletään perheyhteisön ja sukupuolten romuttamisen aikaa. Nykyään kaikkialla opetetaan, että perheet ovat monimuotoisia; jopa koirakin voi olla perheenjäsen! Miesparit, naisparit ja kaikki muutkin erilaiset uusperheiden ja sateenkaariperheiden mallit pakkosyötetään osaksi normaalia ajattelua.
Meidät on opetettu ajattelemaan niin, että on aivan normaalia omaksua vapaamielinen, eurooppalainen suhtautuminen erilaisiiin perhemalleihin ja sukupuolirooleihin, ja että kaikki ihmiset maailmassa ajattelevat samoin. Itse asiassa se on aika nurkkakuntainen näkemys. 5 500 000 000 ihmistä maailmalla nauraa meille.
Sukupuolineutraali kasvatus tarkoittaa sitä, että lapsen läsnäollessa ei saa käyttää sellaisia sanoja, jotka viittaavat sukupuoleen; mies, nainen, setä, täti, isä, äiti... Niiden sijasta pitää puhua susista ja ketuista, ihmisistä tai aikuisista, jotta lapsi ei omaksuisi sellaista käsitystä, että on olemassa kaksi eri sukupuolta. Samoin lapselle pitää tarjota vaatteita, leluja ja harrastuksia, jotka perinteisesti ovat olleet vain vastakkaisen sukupuolen käytössä. Eli poikia pitää rohkaista käyttämään hameita, ja tyttöjä käymään nyrkkeilykursseilla.
Sukupuolineutraalin kasvatuksen vanhentunut nimitys, se on: viime vuoden aikana vallinnut, on sukupuolisensitiivinen kasvatus, mutta sitä yritetään nyt painaa unholaan.
http://tinyurl.com/ycg3zaf
Yhä vain sairaammaksi menee yhteiskunta.
"salut"
Salut!
http://www.iltalehti.fi/digi/2010032211343702_du.shtml
Jutussa on virhe, Kuvalauta.com sivustoa ei ole olemassa. Sen lisäksi kuvalauta.fi suljettiin sen ylläpitäjien toimesta.
kuvalauta ei mene minnekkään
sburdo tha powah
nyt kesti on viimein lyönyt viimeisen naulan arkkuun, arkkuun, joka on täynnä kestin kusella täyttämiä pulloja. arkku haudataan kestin takapihalle. tämä siis oli oikea syy miksi kuvalauta nyt sulkeutui. kaarto oli mukana asiassa:hän kaivoi kuopan. kontro on ollut yhteydessä puhelimen välityksellä kertoen juttuja täältä suomi24:stä kysellen mielipiteitämme.
uutta kissaraadolla käytettyä hevosenpaskapontikkaa kun vanhojakaan juomia ei ole maksettu?
Löytyy www.Lauta.net x---------ddddd
kontro valmistaa ne. tuotanto on jo aloitettu. myös ostajia on kerääntynyt kauhea määrä. kaikki juoppoja joilla ei ole aivan täyttä kuvaa todellisuudesta.
JUMAL(AUTA) >:(