Synnyinmaassani

syötiin hiukan erilaisia ruokia kuin Suomessa.
Kaupoissa on nyt tuota ruskeaa "mönjää" pahvisissa laatikoissa. Ennen sitä on kuulemma ollut tuohisessa ropeessa. Vai oliko se rove?
En ole oikein vielä oppinut sanomaan mämmistä, että se on hyvää. Onko se hyvää?
Outoa on myös se mielestäni, kun perunankuorista tehdään omatekoisia sipsiä. Paistetaan rasvassa pannulla tai uunissa. Ja suolaa vaan päälle.
Ihme muonia.

Eipä tätä huuhaatakaan voi taaskaan kuin ihmetellä.
En taida oppia tästäkään sanomaan, että tämä olisi hyvä palsta ja täällä viihtyy.

Eipä tässä kai muuta sitten nytkään. Paitsi pieni iltasoitto.
http://www.youtube.com/watch?v=UFhYXFaa2kE&feature=channel
14161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

valmistetaan tunkemalla pikkulintuja höyhenineen hylkeennahan sisaan, kaaraistaan pussi kiinni, ja koko komeus haudataan maan alle muutamaksi kuukaudeksi. siella hylkeenrasvan seassa linnuista muhiutuu suussasulavaa herkkua. tuhtia pohjoisen ruokaa :-)

Äänestä
  • Aloittaja

    oli ihan uutta. Vaatii se tietysti aikaa ennenkuin muhii valmiiksi. Tulihan eilen tvsta miten kalaa paistettiin uunissa vain 20 min kaikkine sisuksineen päivineen. Olihan se hienosti maustettu ja koristeltu.
    Kai ihan maukaskin. Ainakin ruokailijat kehuivat.

    Äänestä

  • old_profile_55757 kirjoitti:

    kun sakki haudataan ikiroutaan se ei pilaannu vaan kylmassa rauhassa imeytyy. harmi ettei ole koskaan tarjottu - mielenkiintoinen makuelamys varmasti siina missa hyva chorizokin. :-)

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_53330 kirjoitti:

    kun sakki haudataan ikiroutaan se ei pilaannu vaan kylmassa rauhassa imeytyy. harmi ettei ole koskaan tarjottu - mielenkiintoinen makuelamys varmasti siina missa hyva chorizokin. :-)

    viime vuonna pääsiäiskokolla, missä tehtiin rosvopaistia lampaasta. Oli kaivettu kuoppa missä poltettiin kivien päällä nuotiota ja sitten kuumien kivien päälle laitettiin märkiin sanomalehtiin ja folioon käärittyä lammasta. Se hautui siellä monta aikaa. Oli kyllä ihan hyvää ja mureaa.

    Äänestä

  • old_profile_55757 kirjoitti:

    viime vuonna pääsiäiskokolla, missä tehtiin rosvopaistia lampaasta. Oli kaivettu kuoppa missä poltettiin kivien päällä nuotiota ja sitten kuumien kivien päälle laitettiin märkiin sanomalehtiin ja folioon käärittyä lammasta. Se hautui siellä monta aikaa. Oli kyllä ihan hyvää ja mureaa.

    olen itekkin rosvopaistia paassy maistamaan ja se oli kylla hyvaa. paljon parempaa kuin mammi joka on kylla mureaa muttei juuri mulle maistu :-)

    mista pain muuten olet kotoisin, jos saan kysya?

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_53330 kirjoitti:

    olen itekkin rosvopaistia paassy maistamaan ja se oli kylla hyvaa. paljon parempaa kuin mammi joka on kylla mureaa muttei juuri mulle maistu :-)

    mista pain muuten olet kotoisin, jos saan kysya?

    tuonne ruokakulttuuriamme. Olen Marokosta.
    Asunut Suomessa jo niin kauan, että voin laulaa:
    Olen suomalainen.

    Nyt kuitenkin iltapala kutsuu ja yöpuu.

    Äänestä

  • old_profile_55757 kirjoitti:

    tuonne ruokakulttuuriamme. Olen Marokosta.
    Asunut Suomessa jo niin kauan, että voin laulaa:
    Olen suomalainen.

    Nyt kuitenkin iltapala kutsuu ja yöpuu.

    finlandeese :-) huomasinkin linkin, mutta vahasen myöhaan. eika eniro anna kummata :-)

    öita vuan..

    Äänestä

niille monille kiljuntekijöille, joilla ei enää ole mahdollisuutta syödä mäskiä tonkan pohjalta.

Olisi kiva kuulla, mitä nämä "erilaiset" ruoat oikein olivat?

Äänestä
  • Aloittaja

    erilaisia kasviskeittoja. Maku oli voimakas muttei tulinen. Siihen saatettiin arkisin lisätä vain vähän lihaa, mutta jos oli juhla , silloin oli pelkästään lihaa.
    Kasviksia suosittiin paljon.
    Itse olen huono ruokapuolen asiantuntija.
    Ei ollut tarkoitus moittia Suomen ruokia. Täällä tuntui aluksi, että aina oli juhlapäivä.
    Yritän etsiä erään lempiruokaohjeeni jos löydän ja linkitän sen esiin.

    Oliko tuo vastauksesi mämmistä huuhaata?

    Äänestä

  • Aloittaja

    ruokakulttuuristamme enemmän, jos haluat lukea.

    Marokon päivittäinen ruoka

    Marokossa ruoalla on tärkeä sosiaalinen tehtävä, ja ruuan valmistukseen osalliistuu koko perhe. Ruoanlaittoon kulutetaan paljon aikaa ja vaivaa. Tuoreet raaka-aineet poimitaan omalta pihalta tai haetaan paikallisilta toreilta. keskeinen osa ruoka valiota ovat vihannekset , hedelmät ja mausteet. Lihaa käytetään arkena harkiten, mutta suurissa juhlissa, kuten häissä, tarjolla saattaa olla pelkkää lihaa. laakerinlehti, juustokumina, muskottipähkinä, paprikajauhe ja mustapippuri ovat yleisimmät mausteet. Lisäksi lähes kaikissa ruoissa käytetään mausteena suolaan säilöttyä sitruunaa. Tämä sitruunahapon makuinen mauste antaa ruokaan tyypillisen marokkolaisen maun.

    Marokkolainen ruoka on mausteista mutta ei tulista.vuosisatainen mausteiden käyttö näkyy marokkolaisessa ruuan laitossa, ja siksi marokkolaiset osaavat korostaa mausteilla ruoan omaa makua ja myös hoitaa terveyttä. Mausteiden tuoksu leijailee keittiössä ruoanvalmistuksen aikana.yleisimmät mausteet kasvatetaan marokossa.

    Marokkolaisella aterialla syödään aluksi pieniä lämpimiä tai kylmiä salaatteja, joita voidaan valmistaa tomaatista, vihreästä paprikasta, appelsiinista, porkkanasta, kurkusta tai munakoisosta. Alkusalaatin jälkeen tarjoillaan joko pienistä vehnäryyneistä eli cous-cousista valmistettua ruokaa tai taginea, saviastiassa valmistettua pataruokaa. Arkena couscous ja tagine sisältävät runsaasti kasviksia, mutta juhlapäivinä joukkoon lisätään lihaa, kanaa tai kalaa.
    Kopioin. Pääsee vähemmällä kirjoittamisella.

    Perjantaisin lounaalla syödään usein couscousta, koska sitä on helppo valmistaa, se on edullista ja siitä riittää kaikille, jos kylään sattuu tulemaan vieraita. Aterialla couscous ei ole koskaan varsinainen pääruoka, vaan usein se tarjotaan vasta pääruoan jälkeen. Ateria päätetään monasti lasillisella minttu- tai inkivääriteetä.Jälkiruuan korvaa makea tee. Välillä teen seurana maistellaan meloninpaloja tai makeita hunajasta ja mantelista valmistettuja leivonnaisia.

    Äänestä

  • old_profile_55757 kirjoitti:

    erilaisia kasviskeittoja. Maku oli voimakas muttei tulinen. Siihen saatettiin arkisin lisätä vain vähän lihaa, mutta jos oli juhla , silloin oli pelkästään lihaa.
    Kasviksia suosittiin paljon.
    Itse olen huono ruokapuolen asiantuntija.
    Ei ollut tarkoitus moittia Suomen ruokia. Täällä tuntui aluksi, että aina oli juhlapäivä.
    Yritän etsiä erään lempiruokaohjeeni jos löydän ja linkitän sen esiin.

    Oliko tuo vastauksesi mämmistä huuhaata?

    tulee nimitys mämmikoura? No siitä tietysti, kun kaksin käsin ahmitaan herkkua.
    ´
    Ei se nyt niin kovin ihmeellistä ole. Paistettua reuismallaspuuroa. Tekee hyvää vatsalle.

    Äänestä

Ei se oli tuokkonen:)Tai tuohitorvi....

Äänestä
  • Aloittaja

    sellaisen olen nähnyt ja tuohikengätkin.
    Tuokkonen. Onko se sama kuin rove?

    Äänestä

  • old_profile_55757 kirjoitti:

    sellaisen olen nähnyt ja tuohikengätkin.
    Tuokkonen. Onko se sama kuin rove?

    On mutta koin syömää pärettä:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_55757 kirjoitti:

syötiin hiukan erilaisia ruokia kuin Suomessa.
Kaupoissa on nyt tuota ruskeaa "mönjää" pahvisissa laatikoissa. Ennen sitä on kuulemma ollut tuohisessa ropeessa. Vai oliko se rove?
En ole oikein vielä oppinut sanomaan mämmistä, että se on hyvää. Onko se hyvää?
Outoa on myös se mielestäni, kun perunankuorista tehdään omatekoisia sipsiä. Paistetaan rasvassa pannulla tai uunissa. Ja suolaa vaan päälle.
Ihme muonia.

Eipä tätä huuhaatakaan voi taaskaan kuin ihmetellä.
En taida oppia tästäkään sanomaan, että tämä olisi hyvä palsta ja täällä viihtyy.

Eipä tässä kai muuta sitten nytkään. Paitsi pieni iltasoitto.
http://www.youtube.com/watch?v=UFhYXFaa2kE&feature=channel

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu