Porvarit on ajaneet maan kokurssiin.

Mikä kumma siinä mahtaa olla, kun vaaleissa valta siirtyy porvareille, niin heti iskee lama ja konkurssitila
maahan, kuin maahan. Onneksi kansa viisastuu ja äänestää vasemmistoa, voidaan hiukan hengähtää ja saadaan kansantalous taas kuntoon, että seuraavalla vaalikaudella taas kansa äänestää porvarit valtaan, niin taas on konkurssikierre valmis!
7121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

alkoi jo -89 (aikaisemminkin, koska työttömyysluvut seuraavat mkrotaloutta viiveellä), eli Liikasen yhä ollessa demarienemmistöisen Holkerin hallituksen valtionvarainministeri. Liikanenhan loikkasi Brysseliin ja valtionvarainministeri vaihdettiin hallituksen viimeiselle vuodelle. Duunaritkin olivat niin sydämmistyneitä hallitukseen, että silloinen työministeri (demari) ei päässyt koskaan takaisin eduskuntaan.

Tämän nykyisen taantuman kohdalta pitää tarkistaa nuo makrotalouden luvut jossain välissä.

Äänestä
  • Ahon hallituksen puolessa välissä. Työttömyystilanne oli myös parantumassa, muttei ihan yhtä hyvissä kantimissa, kuin sen vastaanottaessaan. Tämän lisäksi SDP agitoi SAK:n ja YLE:n luottotoimittajien avustuksella kansalaiset porvarihallitusta vastaan pelkästään ideologisilla perusteilla. Faktoilla ei siinä ollut mitään tekemistä. Niinpä SDP nousi uudelleen ykköspuolueeksi ja hallitukseen.

    Äänestä

On? Meillä ei ole lama näkynyt ja nyt tilaukset on kovasti kasvussa
(sähköala)
onko valtion riveistä irtisanottu väkeä entä kunta puolelta missä se lama on kerro
sinä suuri vasemmiston uikuttaja kaikkeen tyytymätön tyhjäpää varma.h

Ps. Viime vuonna Meni 10 sähköfirmaa nurin (lähde stul) onko se paljon?

Äänestä

Olisiko kenkää pitänyt sinulle antaa? Otettiin velka, että lorviat voi notkua työpakoissaan?

Äänestä

Mistä konkasta sä taas horiset?

Katsos kun on pienyrittäjä ja etsii niitä hommia, kyllä mulla töitä on, se on katos itsestä kiinni.

SAK duunarilla vaan niitä töitä ei ole, ja niiden työpaikatkin valuu ulkomaille, mutta mitä voi odottaa porukalta joka kävelee ovesta sisään ja ei ole valmis kehittään mitään, tullaan valmiiseen pöytään vaatiin, sekoitetaan myös muutama asia.

1. Lietsotaan työantaja vihaa, silloin kun pitäis puhaltaa yhteen hiileen
2. yritetään vierittää työnantajille sosiaalitoimiston vastuut
3.ollaan vaatimassa vaikka kuuta taivaalta huonossa taloustilanteessa
4.Itse ei tulla vastaan missään asoissa, mikä helpottais työantajan asemaa
uskokaa pois punikit että nyt on ne ajat ohi kun saa 7kk töistä 13kk palkan

Eli aivan turhaa porukka SAK duunarit, tämän maan laman täysivaltainen syyllinen
Eikö kostonkin kannattais hakea se toiminimi että sais olla kerrankin porvari, eikä aina vain kadehtia

Äänestä
  • Ole oikeesti halunneet töitä, vaan työpaikkoja, ja niillä on suuri ero. Jos halutaan töitä niin siellä myös tehdään töitä, mutta tämähän ei demareille sovi. He haluavat työpaikkoja, mieluimmin ikuisia, joissa käydään syömässä eväät ja puhumassa politiikkaa ay tovereiden kanssa. Ovat niinsanotusti päälle päsmäreitä, kun muiden puolueiden kannattajat tekevät työt.

    Tähän täytyy saada muutos ensi tilassa, reilu puolet AY väestä laitettava kuutamolle, ja heidän tilalleen valittava uudet jäsenet porvari puolueiden ehdokkaista. Näin saadaan tasapaino myöskin SAK,hon, joka nykyisin on pelkkä vasurien törkyily kenttä, jossa simputetaan muiden puolueiden kannattajia jatkuvasti.

    Äänestä

  • Tasapuolisuutta... kirjoitti:

    Ole oikeesti halunneet töitä, vaan työpaikkoja, ja niillä on suuri ero. Jos halutaan töitä niin siellä myös tehdään töitä, mutta tämähän ei demareille sovi. He haluavat työpaikkoja, mieluimmin ikuisia, joissa käydään syömässä eväät ja puhumassa politiikkaa ay tovereiden kanssa. Ovat niinsanotusti päälle päsmäreitä, kun muiden puolueiden kannattajat tekevät työt.

    Tähän täytyy saada muutos ensi tilassa, reilu puolet AY väestä laitettava kuutamolle, ja heidän tilalleen valittava uudet jäsenet porvari puolueiden ehdokkaista. Näin saadaan tasapaino myöskin SAK,hon, joka nykyisin on pelkkä vasurien törkyily kenttä, jossa simputetaan muiden puolueiden kannattajia jatkuvasti.

    Silloin koston lusmukin lentäs sujatyöpaikastaan rahaa polttamsasta ja lakkoja kehumasta.?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


varma.kosto kirjoitti:

Mikä kumma siinä mahtaa olla, kun vaaleissa valta siirtyy porvareille, niin heti iskee lama ja konkurssitila
maahan, kuin maahan. Onneksi kansa viisastuu ja äänestää vasemmistoa, voidaan hiukan hengähtää ja saadaan kansantalous taas kuntoon, että seuraavalla vaalikaudella taas kansa äänestää porvarit valtaan, niin taas on konkurssikierre valmis!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu