Hallitus väittää, että maahanmuuttoa tarvitaan kun Suomessa ei ole työntekijöitä. Tämä työperäisyyden syyllä tehty maahanmuutto on suuri vale. Ei ole mitään tarvetta haalia lisää työvoimaa, kun vuosi vuoden jälkeen tilanne on sama, eli helevetisti työttömiä omia kansalaisia. Tulevaisuus valkenee aivan samanlaisena. Ihmiset pakotetaan olemaan vielä pitempään töissä, joten tulevaisuudessakaan ei työpaikkoja avaudu vaan työttömiä on entistä enemmän. Osa nuorista ei pääse ikinä työnsyrjään kiinni ja osa ei saa ikinä monella alalla vaadittua työkokemusta. Kaikki perustuu hallituksen toiminnassa suurelle valheelle, jota kansa ei enää usko.Tässä yksi tilasto työttömyydestä, josta on vielä piilotettu kaikenlaisilla tukityöllistämisellä ja muulla vippaskonstilla tilastoista poistetut tosiasiassa työttömät työntekijät:
Helmikuun työttömyysaste oli 9,2
23.03.2010 09:32
Työttömyys helpottui hieman helmikuussa. Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste laski 9,2 prosenttiin tammikuun 9,5 prosentista. Vuoden takaiseen verrattuna luku on kuitenkin 1,6 prosenttiyksikköä synkempi.
Työttömiä oli viime kuussa 242 000, mikä on 42 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Nuorten työttömyys kasvoi edelleen. 15-24-vuotiaiden työttömyysaste oli peräti 25,7 prosenttia. Tämä on lähes kuusi prosenttiyksikköä enemmän kuin viime vuoden helmikuussa.
STT
Helmikuun työttömyysaste oli 9,2
23.03.2010 09:32
Työttömyys helpottui hieman helmikuussa. Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste laski 9,2 prosenttiin tammikuun 9,5 prosentista. Vuoden takaiseen verrattuna luku on kuitenkin 1,6 prosenttiyksikköä synkempi.
Työttömiä oli viime kuussa 242 000, mikä on 42 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Nuorten työttömyys kasvoi edelleen. 15-24-vuotiaiden työttömyysaste oli peräti 25,7 prosenttia. Tämä on lähes kuusi prosenttiyksikköä enemmän kuin viime vuoden helmikuussa.
STT
Vastaukset 20
Vanhimmat
ei hyväksytä, joten vaihdetaan kansa.
Kotoperäiset loiset eivät töihin mene vaikka mikä olisi joten edes maahanmuuttajista yritettävä saada helpotusta tilanteeseen. Suomiloinen tottunut siihen että saa hyvän toimeentulon vaikkei koskaan elämänsä aikana ole työtä tehnyt. Nyt uutena ryhmänä työelämästä pois heittäytyvät joilla omaisuutta kertynyt runsaasti jo velattomista asunnoista kesämökkeihin ja veneisiin saakka. Kun kaikki lainat jo maksettu elelevät sitten herroiksi nostelemalla työttömyyskorvauksia ynnä muita tukia. Järjetöntä että yhteiskunta elättää ihmisiä joilla on omaisuutta vaikka kuinka paljon.
aika huonon PROVON, Kaikki tietää, että työttömätkin haluaisi tuloja ja töitä.
Niin ketkähän ne siellä steissllä kaiketpäivät roikkuu?
loisijoista joita ei tarvita maatamme mädättämässä,maahanmuutto on täysin perseestä ei täällä mitään siirtolaisia tarvita loisimaan sinun lisäksi.
Töihin sitten. Hoitoalalla on kovaa pulaa perseenpyyhkijöistä. Pääset varmasti töihin välittömästi, jos kelpaa.
Työolot on kovat ja palkka vaivainen, mutta...
Miksi sinä haukut meitä? Me Kokoomus olemme työväen REHELLINEN puolue, ja Rkp ajaa vain vain SUOMALAISTEN asioita!!!!
Terveisin Jyrki ja Astrid!
http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2009/06/17/tyovoimapula-uhkaa-jo-parin-vuoden-paasta/200914652/12
Väestön ikääntyminen aiheuttaa työvoimapulan heti taantuman jälkeen 2010-luvun alussa.
Joten hop hop työttömät !
Untahan saa nähdä,siihen sinun utopiaan mennessä on kaikki mahdollinen työ siirretty aivan muille maille pois Suomesta,että lopeta se paskan jauhaminen!
Kalli (kesk.) sanoi aamu-uutisissa että otetaan lisää velkaa että saadaan nuoretkin työhön kiinni, eipäs hättäillä, kyllä se tästä.
pojista ja nuorista miehistä ratkaissut tuon työttömänä ja rattomana olemisen ongelman. Kertoivat minulle, että kun oli aina perse auki niin ryhtyivät varastamaan kaiken minkä irti saavat. Kuulemma pakko oli ryhtyä rikolliseksi. Aikovat jatkaa nyt ko toimintaa ja sanoivat, että rosvojoukko lisääntyy päiväpäiväktä. Onneksi olkoon omatoimisuudesta. Jotainhan se on jatkuvaan köyhyyteen keksittävä. Ottakaa niiltä joilla on.
ottaa kielitaidottomia, taikauskoisia, vihamielisiä, naisia alistavia, itsehillintään kykenemättömiä olentoja määrättömiä määriä. Tuhansittain tai vaikka sadoin tuhansin, jos vain jostakin sellaisia määriä irtoaa.
Meille on kerrottu monenlaisia perusteluita sille, miksi tällaisten ihmisten kansainvaellus on muka ehdoton edellytys suomelle. Ja näitä perusteluita yhdistää vain yksi tekijä. Ne ovat kaikki pelkkää valetta.
On aivan sama, mistä pimeistä kolkista näitä ihmisiä kaivettaisiin. Amerikan takamaiden valkoista degeneroitunutta rutsaa, taikka afrikan sotaista somalia. Ihonväristä tahika uskonnosta riippumatta he eivät ole ratkaisu mihinkään ongelmaan. He OVAT ongelma.
ET valehtelee hallitukselle kaikenlaista, jota sitten meidän hallitusemme toistaa kuin papukaija kansalle. Panee epäilemään tämän hallitusen realistista ajattelukykyä. Ainut järkevästi ajatteleva taitaa olla tämä Suvi Lindeen, kun uskalsi esittää tätä yleisradion rahoitusta hoidettavaksi valtion butjetista. Tulisi silloin vähän tasinkoa tähän tulojen tasaverotukseen.
http://jarkeapeliin.blogspot.com/
Luonnonlinen järjestys on mennyt sekaisin, naiset ovat töissä eivätkä tee lapsia.
monta kertaa tulee mieleen, miksei panosteta siihen, että saataisiin perheet hankkimaan suurempia perheitä ja siten saataisiin sitä kaivattua työvoimaa, kun siitä on niin kova pula. Tuleehan Suomeen kunnollista työperäistä maahanmuuttajaakin, mutta mitä järkeä on tuoda alikehittyneistä maista pakolaisen statuksella väkeä,joka ei ole tottunut lainkaan pitkäjänteiseen työntekoon. Siihen saattaa pahimmassa tapauksessa mennä monta sukupolvea, että heistä saadaan hyödyttäviä kansalaisia. Paljon nopeammin saataisiin nuoria työntekijöitä, kun pantaisiin omat naisemme tekemään uusia tulokkaita, jotka oppisivat kielenkin siinä sivussa normaalin koulutuksen ohella.
Eikö oma-apu olisi tässäkin tapauksessa parempi ja turvallisempi ja nuorille miehille avautuisi lisää työpaikkoja, kun naiset kasvattaisivat kotona hyviä kansalaisia. 30 000 20-25 -vuotiaita nuoria on tälläkin hetkellä työttömänä, ajatelkaapa sitä päättäjät. Etsikkoaikaa on vielä, kun laitetaan omat voimat liikkeelle.
jos se ei lisäänny luonnollisella tavalla. Meidän yhteiskuntaan on pitänyt ottaa maahanmuuttajia, kun sukupolvet ovat pienentyneet, eikä ole pystytty turvaamaan työvoiman tarvetta, niinkuin poliitikot perustelevat asiaa.
Herää kysymys, millaista on suomalainen pahoinvointi, joka estää suomalaisten luonnollisen lisääntymisen.
1. Palkkatyön turvaama elintaso on niin korkea, että siitä poisjääminen alentaa elintasoa ja vaikeuttaa toimeentuloa. Tästä syystä suomalaisten pitkälle koulutettujen naisten ei kannata jäädä kotiin tekemään ja hoitamaan suomalaisia lapsia. Se on mahdollista lähinnä pientuloisille ja työttömille (jotka jäävät kotiin makaamaan). On pitänyt ottaa vieraasta kulttuurista ihmisiä, jotka eivät ole kuitenkaan sopeutuneet Suomeen, työvoiman turvaamiseksi.
Korjaus: Suomalisille korkeastikoulutetuille naisille pitäisi maksaa riittävän suurta kotihoidontukea, jotta heidän kannattaisi tehdä suomalaisia lapsia ja hoitaa niitä elintason laskematta. Silloin ei tarvittaisi vierastyövoimaa.
2. Suomen aborttilainsäädäntö, joka sallii raskaudenkeskeytykset taloudellisiin syihin vedoten. Sellainen pitäisi lopettaa ja kieltää kokonaan. Nykyisen lain voimassaoloaikana on Suomessa abortoitu niin suuri määrä elämää, että heistä olisi kasvanut hyvinkin nykyisen työvoimatarpeen tyydyttävä määrä suomalaisia ilman, että olisi tarvittu vierastyövoimaa.
Korjaus: Muutetaan aborttilainsäädäntöä siten, että raskaudenkeskeytys on mahdollista vain terveydellisistä syistä.
Molemmat nämä uudistukset on mahdollista rahoittaa sillä varallisuudella, mikä nyt uhrataan maahanmuuttajien elättämiseen, koutouttamiseen ja rikosten selvittelyyn, onnistumatta siinä kuitenkaan.
työvoiman vähenevän 15 000 henkeä vuodessa eläköitymisen seurauksena , eipä tarvitse olla mikään ruudinkeksijä huomatakseen , että meidän 300 000 :n työttömän työllistämiseen ei mene kuin 20 vuotta tuon esimerkin mukaan , kyseisen kaksikymmentävuottako me elätämme tätä "työvoimareserviä" jota maahanmuuttajat kuulemma ovat, ennenkuin heitä tarvitaan , jos tarvitaan silloinkaan.
Meillä on nukkehallitus, jonka tavoitteena on toimia koelaboratoriona kahdelle asialle.
1) Perheen lakkauttaminen (tasa-arvo)
Naisten vapaa seksuaalisuus ja sukupuolettomuutta tarkoittava tasa-arvo propaganda. Kaikki johtaa avioliiton heikentymiseen ja rikkinäisiin sekä uupuneisiin perheisiin.
2) Monikulttuurisuus
Monikultturisuus tarkoittaa käytännössä paikallisen väestön syrjintää muita kohden. Näin voidaan polkea palkkoja ja työehtoja. Verhojen takana hallituksemme hyväksyy tämän, koska se ei siihen tartu. Kaikki käytäntöä kritisoivat voidaan näppärästi leimata rasisteiksi.
Lukekaa raamattua, katsokaa vähemmän massamediaa tai sen käskyläisiä. He ovat anti-kristuksen sotajoukkoa.
PALJON:PALJON:Löytyy vaikka minkä alan ammattilaista...Mihin KATAINEN AIKOO HEIDÄT LAITTAA:::Kyllä meillä on omissa paljon hyviä työn tekiöitä...ei opiskeliolle löydy edes kesä työtä kaikille halukkaille....
thors kertoi että suomesta ei mukamas saa työntekijöitä kaikille aloille , jättipä tietysti kertomatta mikä olisi se ala johon ei suomessa ole tekijöitä.