Täällä on

rauhan saaneita sisimmässäni huudan Jumala miksi niin monet ovat päässeet väärään rauhaan????!!!!!

Aivan järkyttävää sanotaan ollaan "Jeesuksen rauhassa" ja sotivat kuitenkin mitä saastaisemmalla
tavalla Jeesuksen sanomaa ja HÄNEN todelliseen rauhaan johtavaa tietä????!!!!!

Ja taistelevat mitä saastaisemmalla tavalla niitä harvoja Jeesuksen omia tai Jumalan tahdon tiellä olevia vastaan????!!!!

Yhä vakavimmin sanon te joille Jumala saa vielä puhua USKOKAA HÄNTÄ ihmisopit joita eri hajottaja
seurakunnissa tuodaan on pettävää se ei koskaan tule ketään Jumalan yhteyteen saattamaan vaan
yhä kauemmas Jumalasta.
21217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kerrotko missä sinun seurakuntasi, hengellinen koti sijaitsee, jotta voisi tulla tutustumaan ja havaitsemaan
ne hedelmät, mitä seurakuntasi on saanut aikaan.

44 Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,
45 ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
46 Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
47 kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.

Äänestä

kirjoitit joitakin aikoja sitten näin: "Jeesuksen sanat on ensin uskottava MUUTOIN EI VOI
PAAVALIN SANOJA KOSKAAN TULLA YMMÄRTÄMÄÄN. "

Tosi asia oli ja on aina ollut että Jeesuksen seuraajat ovat aina saarnanneet evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta kuinka hän kuoli ja kolmantena päivänä Jumala herätti hänet kuolleista. Hänessä on iankaikkinen elämä jotka häneen uskovat. Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen kirjeet ovat olleet kautta aikojen harvojen herkkua mitä lukea. Vasta viime vuosisatojen aikana nekin ovat tulleet kansan luettaviksi. Ennen sitä noita kirjeitä ei juurikaan tavan tallaaja ole päässyt lukemaan. Ja jokainen joka lukee Paavalin tai Pietarin kirjeitä huomaa että tuskimpa hekään olivat noita kirjoja lukeneet. Silti jostain kumman syystä Jeesukseen uskovia on kaikkina aikoina ollut vaikka suurin osa heistä ei ole päässyt lukemaan yhtään tavua Jeesuksen sanoista. Raamatutkin joka kodissa on tulleet vasta viime aikoina mahdolliseksi. Sitä ennen köyhillä ei ollut mitään mahdollisuutta raamattua lukea, ellei käynyt kirkossa sitä kuuntelemassa kun pappi sitä luki.
Tuo lainaus eräästä sinun viestistäsi tälle palstalle ei siis voi pitää mitenkään paikkaansa. Paavali kyllä kirjeissään teki hyvin selväksi sen kuka Jeesus oli vaikkei lukija olisi lukenut jaettakaan Jeesuksen puheista.

Seuraava lainauskin raamatusta tekee väittämäsi vääräksi. Puhumattakaan se, että Paavalin olisi ollut mahdotonta olla pakana kansojen opettaja, jos vaatimuksena olisi ollut että pakana seurakuntalaisten olisi pitänyt jostakin saada käsiinsä Jeesuksen puheita kirjoitetussa muodossa, jos niitä ei ollut vielä edes olemassa. Mutta kuten Jeesus itsekin sanoi, että hänet lähetettiin Israelin lasten tykö eikä pakanakansojen luo. Mutta hän itse lähetti Paavalin pakanoiden opettajaksi uskon kuuliaisuuden aikaan saamiseksi.

Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat. 40. Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä, 41. ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut. 42. Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi. 43. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." 44. Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. 45. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, 46. sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: 47. "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" 48. Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.

Äänestä

Tiedätkö että sinäkin esiinnyt täällä tietynlaisena esikuvana ja mallina uskovasta ihmisestä. Jotkut ihastuvat tyyliisi ja toiset vihastuvat tai jos lukijat eivät vihastu tai ihastu niin ainakin saattavat oudoksua persoonaasi. Kirjoittihan rakas veljemme Paavalikin veljelleen Timoteukselle aikoinaan näin: "ole sinä uskovaisten esikuva puheessa, vaelluksessa, rakkaudessa, uskossa, puhtaudessa. "

Niin, esikuvia uskovat ovat toinen toisilleen puheessa(täällä kirjoittelussa), vaelluksessa, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa. Ja kuten olemme huomanneet niin jotkut täältä ovat ottaneet mallia sinun tavastasi kirjoittaa ja ajatella. Sinulle se tietenkin on hieno ja mukava asia. Ja näin asiat toimivat. Jos joku alkaa ihailemaan jonkun uskovan tyyliä ja vaikkapa suoruutta niin pian uskossa nuori automaattisesti alkaa toimimaan niinkuin esikuvansa. Valitettavasti tämä toimii myös toisinpäin. Esikuvana voi olla myös kaikessa väärässä. Ja seuraajia aina löytyy. Ihmisiä jotka etsivät mallia mieleiselleen tavalle elää ja olla ja toimia.

Tämä varoituksesi pätee myös tälle palstalle joka ikiseen kirjoittajaan joka ei vaella rakkaudessa:

"Yhä vakavimmin sanon te joille Jumala saa vielä puhua USKOKAA HÄNTÄ ihmisopit joita eri hajottaja
seurakunnissa tuodaan on pettävää se ei koskaan tule ketään Jumalan yhteyteen saattamaan vaan
yhä kauemmas Jumalasta. "

Kannattaakin tietää millaista seuraa itselleen etsii näinä vaikeina aikoina jolloin ihmiset ovat itsekkäitä ja ylpeitä ja joiden rakkaus on kylmettynyt sisus juuria myöten. Itseäni tämä palsta ei juurikaan enää kiinnosta.
Nähnyt ihan tarpeeksi monta satoa jo vuosien varrelta. Huonoa sellaista.
Koeta pärjäillä Armi. Jumala meitä kaikkia johdattakoon yhä syvemmälle Kristuksen tuntemukseen, juurtumaan hänen rakkauteensa.

Äänestä
  • vain ihmiseen eikä nähdä sanomaa.

    Voin sanoa minä olen tavallinen hyvä ihminen kaikkia rakastava, kaikille parasta suova, en ole siis paha enkä pahuudessa täällä kirjoita niin kuin minusta on sellainen kuva maalattu ja vielä niiden toimesta joiden kanssa
    olen ollut tekemisissä.
    Mitään pahaa en heille tehnyt vaan hyvyydessä olin läsnä ja kuuntelin ja rohkaisin ja ruumiinkin ravintoa
    annoin tämän kaiken tein rakkaudessa EN tekopyhyydessä vaan Jumalan pyhyydessä Jeesuksessa.

    Ja tiedätkö kyllä tämä on koskenut sydämeeni, minä joka en koskaan ole pahaa toisille suonut en tehnyt
    sisimmässäni tiedän mitä olen ja minusta on väännetty mitä saastaisemmalla tavalla ihmisen irvikuva
    jokin kauhistus josta kaikki pysyköön kaukana.
    Näin olen sen kuullutkin miten minusta on varoitettu ja pyydetty irrottautumaan kuin jostakin
    todella pahasta ja näin on sitten irottauduttu ja mitä tehdään. Minä näen pirun näiden ihmisten
    takana se on tosiasia, mutta he eivät enää todellisuutta näe.

    Tässäkin on tapahtunut tämä (piru tietää sen aivan selvästi) kun minä olen Jeesuksen ahtaan portin
    kautta kohdannut ja Jeesus minussa asuu, niin toden totta minusta pitää päästä irti kun silloin käy näin
    mistä Jeesus sanoo,"Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt."
    Ja tätä en sano oman egon pönkitykseksi vaan tuo on todella totta. Ja tiedätkö että minä joka olen
    Jumalan armosta näkevä, Jumalan armosta tien Hänen yhteyteensä käynyt, niin todella Jumalassa
    näen miten asiat todellisuudessa ovat.

    ""ole sinä uskovaisten esikuva puheessa, vaelluksessa, rakkaudessa, uskossa, puhtaudessa. "
    Tämäkin ottamasi kohta nähdään vain lihallisessa mielessä, miten lihaa tulee vaelluksellaan, rakkaudellaan
    uskossa ja puhtaudessa vaalia.

    Jumalan Hengessä Jeesuksessa teen juuri niin kuin sana sanoo, mutta lihaa en rakasta, lihaan en usko
    lihallisen mielen mukaan en vaella, en lihallisessa pyhyydessä.

    "Ja kuten olemme huomanneet niin jotkut täältä ovat ottaneet mallia sinun tavastasi kirjoittaa ja ajatella. Sinulle se tietenkin on hieno ja mukava asia."
    ???????????????? no ei tule loppua kysymysmerkeistä. Voi kun tietäisit mitä puhut. Uskoisit nyt että
    puhut puuta heinää.
    Kukaan ei täällä kirjoita tavallani. Hssu on ainut joka tuo Jumalan Hengen sanomaa.
    Jumala johdattaa kuin johdattaakin kaikki tahtonsa tiellä kulkevat YHTEEN USKOON, TOTUUTEEN.
    Mikä on ihmisopissa olijoille täysin utopiaa, kun ei kukaan heidän uskonsa mukaan voi totuutta
    tulla tuntemaan VAIKKA JEESUS SANOO NÄIN SELVÄSTI tämänkin,
    "kun Totuuden Henki tulee teihin johdattaa Hän kaikkeen totuuteen."MISSÄ SIIS USKO JEESUKSEEN
    tuokin Hänen sanansa mennen tullen kielletään?

    Mitä hienoon ja mukavaan asiaan tulee, niin TODEN TOTTA SYDÄMESSÄNI ON RIEMU kun saan NÄHDÄ
    JUMALAN HENGEN TUOMAA SANOMAA. MIKSI EI SAISI OLLA?

    Entä itse, etkö sinäkin iloitse kun näet samassa hengessä tuotua sanomaa kuin missä itse olet?

    "Jos joku alkaa ihailemaan jonkun uskovan tyyliä ja vaikkapa suoruutta niin pian uskossa nuori automaattisesti alkaa toimimaan niin kuin esikuvansa. Valitettavasti tämä toimii myös toisinpäin. Esikuvana voi olla myös kaikessa väärässä. Ja seuraajia aina löytyy. Ihmisiä jotka etsivät mallia mieleiselleen tavalle elää ja olla ja toimia."

    JOS ihmisellä noin on niin EIPÄ Jumala ole ihmiselle saanut puhua.

    Silloin kun ihminen on Jumalan kutsun alla EI silloin etsitä ihmisten malleja ei mitään mitä voisi
    ihmisessä alkaa seuraamaan VAAN ihminen etsii Jumalaa, Jumalan yhteyteen pääsyä.
    Ja kun Jumala saa puhua ihminen kyllä alkaa tuntea yhä selvemmin sen mikä on Jumalasta ja mikä ei.

    Mitä väärään johdattajiin tulee niin toden totta niitä kyllä piisaa jotka vääryyttä tahtoo ja lähtee
    seuraamaan. Todella harvassa ovat jotka Jumalan Totuuden perään tahtovat lähteä.

    "Yhä vakavimmin sanon te joille Jumala saa vielä puhua USKOKAA HÄNTÄ ihmisopit joita eri hajottaja
    seurakunnissa tuodaan on pettävää se ei koskaan tule ketään Jumalan yhteyteen saattamaan vaan
    yhä kauemmas Jumalasta. "

    Jos sinäkin tuon Jumalan Hengessä olisit sanomassa et sinä lihoja täällä silittelisi nimeksikään, se on
    totuus Jumalassa. Jumalan Hengessä ei liha saa mitään sijaa EI Jeesuskaan turhaan Pietarille sanonut
    "mene pois saatana" sillä Pietari ajatteli lihan mukaan joka on pahista pahimpaa sillä perkele se on
    joka lihan mieltä yllä pitää ja korottaa sillä se tietää lihan kanssa ei Jumalan valtakuntaan tulla
    KOSKAAN pääsemään.

    Äänestä

  • se kun katsotaan kirjoitti:

    vain ihmiseen eikä nähdä sanomaa.

    millaista seuraa itselleen etsii näinä vaikeina aikoina jolloin ihmiset ovat itsekkäitä ja ylpeitä ja joiden rakkaus on kylmettynyt sisus juuria myöten."

    Siinäpä se, kun etsiikin turvaa ihmisistä, niin Jumala jää kuin jääkin sivuun. Ei ole Jumalalla mitään sijaa
    sillä häntä pidetään vain nimellisesti Herrana, mutta herra on kuitenkin ihminen itse ja muut ihmiset.

    Ei sana turhaan tätäkään sano, "joka turvaa ihmisiin on kirottu".

    Kovaa puhetta, mutta niin totta. Ellei Jumala saa ihmiselle tulla ja olla YKKÖNEN, niin ei Jumala ihmiselle
    ole kakkonenkaan.

    EI Jumala turhaan sano," yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; 6. yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on YLI KAIKKIEN ja kaikkien kautta ja kaikissa."
    Kun asiat Jumalan kanssa ovat kohdallaan, niin kaikki muutkin asiat ovat kohdallaan.

    "Itseäni tämä palsta ei juurikaan enää kiinnosta.
    Nähnyt ihan tarpeeksi monta satoa jo vuosien varrelta. Huonoa sellaista."

    Tämä on ollut enemmän kuin murheellista. Sanoiksi en sitä voi pukea mitä sisimmässäni koen.
    Tiedän vain kaikki olisi toisin, jos yksi "profeetta" olisikin ollut Jumalan Hengen johdettavana.
    Todella pahaa jälkeä on tullut. Tiedän, että minä saan syyt niskaani tästä jos en kovempaa kuin
    tämä toinen. Sillä näin on samassa hengessä täällä vaeltavia on hänen kanssaan, mutta eivät voi yhtä
    olla kun ovat eri saatanan hengen omia. Tämä on paljastunutkin täällä aivan selvästi, mutta ei sokeudessa olla nähty, kun "profeetta" antoi teille kaikille varoituksen Armista.
    En tiedä saako JUmala sinulle vielä puhua ymmärrätkö miten selvä sanoma jo kirjoituksienkin
    puolesta jonka Hengessäni tiedän jo muutenkin.

    En tiedä tietääkö vedättäjä kuinka paljon ihmisiä ennen tätä palstaa on haaksirikkoon joutunut?

    Jumalan totuuden tunnossa täällä on ollut myös liuta joista minä tiedän vain kahden selvinneen
    JUmalan tahdon tiellä, joista heillekin ainakin toiselle on viestitetty jätä Armi.

    Olen järkyttynyt sydämessäni kun näen itse pirun miten se toimii ja todella vihaa sitä niitä jotka
    totuuden sanaa Jumalan Hengen vaikutuksesta tuo.

    Piru kun toimii niin niitä kiroaa ja solvaa joka ovat Jumalan äänen kuuluvilla ja niitä joille Jumala ei saa
    puhua heitä se kiittää Jeesuksen nimessä.

    En sano tätä pahuudessa vaan totuudessa ja kaikessa hyvyydessä.

    Jos ihminen ei rakkaimmakseen ja kalleimmakseen ota Jumalaa ei vain ulkokohtaisesti sanoilla, vaan
    todella sydämensä vilpittömyydessä (mikä kyllä näkyy ihmisessä miten on)niin kirottuna pysyy omassa pyhyydessään.

    Äänestä

  • valhetta toit taas ja se ei ole todellakaan miellyttävää nähdä.

    Valheen vallassa nyt kuljet VOITKO vielä sen vallasta pois päästä siitä en ole sanonut mitään.
    Kieroon vedät ja rajusti ja et nyt muuta voi.
    Jumalan Hengen johdatettavana ovat kuin ovatkin yhtä eivät toisiaan vastaan sodi.

    Elämätilanteet ovat erit joten siinäkin taas väänsit minun jotakin muuta sanoneen.
    MUTTA JUMALA ei tahtonsa tiellä olevia EROTA vaan yhdistää.

    JUmalan Henki ei ole hajoittaja vaan se on pirun henki joka niin tekee.

    Äänestä

  • Kiitos myös itsellesi. Välillä olen kaipaillut sinun rakentavia ja rohkaisevia kirjoituksiasi, mutta tämä palsta ei ole oikea paikka enää kirjoitella ja rohkaista toinen toisiaan. Liian monet rikkoumat puuduttavat ja uuvuttavat kirjoittelijoita, eikä monikaan uskalla täällä enää olla positiivinen ja toista kannustava. Helpompaa on olla toista parempi. Painaa toista alas. Löytää virheitä. Arvostella ja moittia. Kiitosta ei juurikaan jaella. Nyt kun Paavalikin on ollut etusivun otsikoissa kovan kritiikin kohteena viime aikoina tulee mieleen Paavalin sanat: "Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä. "
    Eipä kaukana ole täällä tuo toistemme lähes perin hävittäminen niin paljon täällä purraan ja syödään ja nakerretaan uskoa. Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne on liian vaikea tehtävä tämän palstan kirjoittajille. Ihmisluonnolle se lyöminen on niin luonnollisen helppo, kun taas kunnioittaminen vaatii jo Jumalan hengen avun. En tiedä. Paljon olisi Jumalalla työtä meissä itsekussakin, jotta täällä jaksaisi viihtyä ja kirjoitella. Varsinkin kun jos jotakuta kohtaan haluaa osoittaa ystävällisyyttä, niin ei ole mukavaa tietää, että kohta siitä tullaan lyömään. Haluan kuitenkin sanoa sen, että Armiakin kohtaan meidän tulisi osoittaa kunnioitusta vaikkei häneltä sitä juuri saakaan omalle kohdalleen. Ahkeruudesta häntä voi kuitenkin kiittää, että jaksaa uskoa siihen asiaan minkä on tehtäväkseen ottanut. Ja voin sanoa myös sen, että paljossa olen myös samaa mieltä Armin kanssa. Kuitenkin kun olen tässä elämäni varrella monenlaisia ihmisiä tuntenut, niin monet varoitus kellot myös sisimmässäni hänen suhteensa soi, eikä vain hänen vaan muidenkin, jotka esiintyvät yhtä jyräävällä tavalla toisia kohtaan. Tiedän vain kokemuksesta että ei siitä pidemmän päälle hyvää seuraa jos yksi haluaa ottaa johtajan aseman muiden uskon laatuun nähden. En tahdo tätä sanoa ajatellen Armista pahaa vaan tämän sanon kokemuksieni mukaan muualta kuin keskustelu palstoilta.

    Tälläisiä mietteitä. Kiitos sinulle ystävällisistä sanoistasi. Niitä ei juuri tällä palstalla enää näe.
    Luin tuossa myös Armin vastauksia enkä jaksa alkaa enää kirjoittelemaan niihin erikseen. Jos olen lihallinen uskova hänelle, niin kiitos Jumalalle että hän on hengellinen uskova. Enkä sano tätä pilkkana. Suon mielelläni hänelle sen arvon kun hän tuota arvoaan tuo joka viestissään esille. Jumala meidät kuitenkin tulee viimeisenä päivänä arvioimaan kuka oli mitäkin. Siihen minä luotan. Toki haluan ottaa veljien ja sisarienkin mielipiteet huomioon ja jos huomaan että jossakin olen väärässä niin haluan sen myös oikaista. Mutta jos minua syytetään vain epämääräisesti lihalliseksi uskovaksi tai valehtelijaksi tai miksi muuksi tahansa, niin ihmeissäänhän siinä joutuu olemaan kun ei edes tiedä tai ymmärrä että mitäs minun tulisi tehdä että asian tila voisi muuttua. Enkä nyt puhu pelkästään tästä palstasta. Kyllä olen seurakunnissa vieraillessani saanut ties mitä outoja tuomioita osakseni, joten täällä kirjoitukset jotka kohdistuvat itseeni on mietoa siihen verrattuna, kun nenän edessä seisoo rivi vihaisen näköisiä uskovia miehiä, jotka koettavat huutamalla(rukoillen) ajaa saatanaa tai antikristuksen henkeä ulos minusta. Ja miksi tälläistä joutuu kokemaan? Syy on yksinkertainen: pelko. Jotakin he pelkäsivät, jota oli minussa mutta ei heissä. Minun rakkauteni ylsi muihinkin kuin vain heihin. He eivät saaneet minua sidottua itseensä. Lahkossa on ansassa. Ja minä kuljin ilman sitä painolastia. Sellaisesta onkin syytä jo suuttua ja tulla vihaa täyteen niin että aletaan näkemään saatana oman nenän edessä. Mutta miten tämä nyt tähän palstaan liittyy? Ihan samat kuviot täälläkin näköjään toimii. Moni lupaa täälläkin vapautta, mutta kuitenkin tuo vapaus tuntuu olevan jollakin tavoin sidottuna tuohon vapauden julistajaan. Hän antaa sen lopullisen tuomion kuka on Jumalan oma, vapaa ja totuudessa vaeltava. Itseäni ei tuohon halpaan enää voi vetää. Mutta surulliselta se aina kuitenkin tuntuu kun ilmiöön törmää.

    Hyvää ja kaunista päivän jatkoa kaikille jotka tämän lukivat ja Jeesuksen siunausta etsimiseen....

    Äänestä

  • Punnitsin kirjoitti:

    Kiitos myös itsellesi. Välillä olen kaipaillut sinun rakentavia ja rohkaisevia kirjoituksiasi, mutta tämä palsta ei ole oikea paikka enää kirjoitella ja rohkaista toinen toisiaan. Liian monet rikkoumat puuduttavat ja uuvuttavat kirjoittelijoita, eikä monikaan uskalla täällä enää olla positiivinen ja toista kannustava. Helpompaa on olla toista parempi. Painaa toista alas. Löytää virheitä. Arvostella ja moittia. Kiitosta ei juurikaan jaella. Nyt kun Paavalikin on ollut etusivun otsikoissa kovan kritiikin kohteena viime aikoina tulee mieleen Paavalin sanat: "Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä. "
    Eipä kaukana ole täällä tuo toistemme lähes perin hävittäminen niin paljon täällä purraan ja syödään ja nakerretaan uskoa. Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne on liian vaikea tehtävä tämän palstan kirjoittajille. Ihmisluonnolle se lyöminen on niin luonnollisen helppo, kun taas kunnioittaminen vaatii jo Jumalan hengen avun. En tiedä. Paljon olisi Jumalalla työtä meissä itsekussakin, jotta täällä jaksaisi viihtyä ja kirjoitella. Varsinkin kun jos jotakuta kohtaan haluaa osoittaa ystävällisyyttä, niin ei ole mukavaa tietää, että kohta siitä tullaan lyömään. Haluan kuitenkin sanoa sen, että Armiakin kohtaan meidän tulisi osoittaa kunnioitusta vaikkei häneltä sitä juuri saakaan omalle kohdalleen. Ahkeruudesta häntä voi kuitenkin kiittää, että jaksaa uskoa siihen asiaan minkä on tehtäväkseen ottanut. Ja voin sanoa myös sen, että paljossa olen myös samaa mieltä Armin kanssa. Kuitenkin kun olen tässä elämäni varrella monenlaisia ihmisiä tuntenut, niin monet varoitus kellot myös sisimmässäni hänen suhteensa soi, eikä vain hänen vaan muidenkin, jotka esiintyvät yhtä jyräävällä tavalla toisia kohtaan. Tiedän vain kokemuksesta että ei siitä pidemmän päälle hyvää seuraa jos yksi haluaa ottaa johtajan aseman muiden uskon laatuun nähden. En tahdo tätä sanoa ajatellen Armista pahaa vaan tämän sanon kokemuksieni mukaan muualta kuin keskustelu palstoilta.

    Tälläisiä mietteitä. Kiitos sinulle ystävällisistä sanoistasi. Niitä ei juuri tällä palstalla enää näe.
    Luin tuossa myös Armin vastauksia enkä jaksa alkaa enää kirjoittelemaan niihin erikseen. Jos olen lihallinen uskova hänelle, niin kiitos Jumalalle että hän on hengellinen uskova. Enkä sano tätä pilkkana. Suon mielelläni hänelle sen arvon kun hän tuota arvoaan tuo joka viestissään esille. Jumala meidät kuitenkin tulee viimeisenä päivänä arvioimaan kuka oli mitäkin. Siihen minä luotan. Toki haluan ottaa veljien ja sisarienkin mielipiteet huomioon ja jos huomaan että jossakin olen väärässä niin haluan sen myös oikaista. Mutta jos minua syytetään vain epämääräisesti lihalliseksi uskovaksi tai valehtelijaksi tai miksi muuksi tahansa, niin ihmeissäänhän siinä joutuu olemaan kun ei edes tiedä tai ymmärrä että mitäs minun tulisi tehdä että asian tila voisi muuttua. Enkä nyt puhu pelkästään tästä palstasta. Kyllä olen seurakunnissa vieraillessani saanut ties mitä outoja tuomioita osakseni, joten täällä kirjoitukset jotka kohdistuvat itseeni on mietoa siihen verrattuna, kun nenän edessä seisoo rivi vihaisen näköisiä uskovia miehiä, jotka koettavat huutamalla(rukoillen) ajaa saatanaa tai antikristuksen henkeä ulos minusta. Ja miksi tälläistä joutuu kokemaan? Syy on yksinkertainen: pelko. Jotakin he pelkäsivät, jota oli minussa mutta ei heissä. Minun rakkauteni ylsi muihinkin kuin vain heihin. He eivät saaneet minua sidottua itseensä. Lahkossa on ansassa. Ja minä kuljin ilman sitä painolastia. Sellaisesta onkin syytä jo suuttua ja tulla vihaa täyteen niin että aletaan näkemään saatana oman nenän edessä. Mutta miten tämä nyt tähän palstaan liittyy? Ihan samat kuviot täälläkin näköjään toimii. Moni lupaa täälläkin vapautta, mutta kuitenkin tuo vapaus tuntuu olevan jollakin tavoin sidottuna tuohon vapauden julistajaan. Hän antaa sen lopullisen tuomion kuka on Jumalan oma, vapaa ja totuudessa vaeltava. Itseäni ei tuohon halpaan enää voi vetää. Mutta surulliselta se aina kuitenkin tuntuu kun ilmiöön törmää.

    Hyvää ja kaunista päivän jatkoa kaikille jotka tämän lukivat ja Jeesuksen siunausta etsimiseen....

    sen paljastaa kenen omana kuljet ja haukut siitä minua, vaikka sen sanotkin viksulla tavalla niin
    todella järkyttävää on nähdä.

    Joskus ajattelin, että olet avoin Jumalalle, mutta ei ihmisissä roikut. Sillä se kyllä tulee näkymään
    onko ihminen Jumalan tahdon tiellä tai Hänen vastustajansa tiellä.
    Jumalan tahdon tiellä ei Jumalan Henki käy vastustamaan Jumalan omaa ei Jeesuksen sanomaa vastaan
    Tämä on yksinkertainen ja selvä asia.
    Ja toden totta pahaa se saa aikaan kun Jumalaa sanaa vastaan siis itse Häntä vastaan taistelee, siitäkin
    minua syytetään.
    Aivan valtavaa on syytökset ja haukutaan että minä syytän. Minä en voi tuoda kuin totuutta joka
    Jumalasta on. Ihmismielen mukaista hienoa sanomaa EI jumalan oma tuo, että aivan järkyttävää
    jos ei itse voida miettiä miten on sen oman tien laita kun pitää syyttää sitä joka Elämän Jeesuksessa
    on saanut ja soisi muidenkin Hänessä sen saavan.

    Äänestä

  • kirjoituksesi kirjoitti:

    Ei tästä tule mitään. Punnitsin ottaa lekan ja lyö nimimerkkinsä säpäleiksi ja pudistaa Raamattu palstan pölyt mielestään. Kaunista kevään odotusta kaikille =)

    Pian Jumala herättää luomakunnan taas kauniiseen loistoonsa täällä pohjolassakin.
    Muistetaan kulkea paljon raikkaassa luonnossa lämpimästi hymyillen vastaantulijoille olivatpa he keitä tahansa.

    "Ystävällinen katse ilahduttaa mielen, iloinen uutinen virkistää ruumiin."
    " Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. "

    Noinko kova paikka se on tutkia sitä omaa tietä, sydäntä?

    Anna Jumalan sen vaan tehdä, että oman mielesi pirstaleiksi laittaa, sillä näin on ellei Jumalan sanan
    totuus saa ihmisessä näin toimia , "Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; 13. eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili."

    "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne." 8. Sillä jos Joosua olisi saattanut heidät lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, senjälkeisestä päivästä. 9. Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. 10. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa. 11. Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä. 12. Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; 13. eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili."

    Jumalan sanan tulee todella saada repiä hajalle KAIKKI ihmisen omat perustukset jotka on ihmismielelle
    rakennettu.

    Äänestä

Kerropa SELVIN sanoin se oikea rauha. Missä seurakunnassa sen saa? SRK:n nimi ja osoite. Muussa tapauksessa lopeta hehkuttelusi. Nämä epämääräiset RAUHAT ja TOTUUDET ovat tympäiseviä.

Äänestä
  • Mistä rauhan saa, kuka sen vain voi antaa, Jeesuksen sanoin:

    Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.

    Tässä ei ole mitään epämääräistä.

    Ja tässä ohjetta miten siihen rauhaan voi päästä, eikä siinä sanota, että etsi ensin seurakunta, vaan:

    Etsikää ENNEN KAIKKEA Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.

    Eikö olekin hyvin selvää puhetta, tosin tämän selvän puheen sekoittaa heti se toinen herra, koska se ei tahdo kenenkään löytävän Jumalan valtakuntaa, pelastuvan, siksi Jeesus sanookin myös näin:

    Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene.

    Ja myös Jaakobin kirjeessä puhutaan samasta asiasta:

    Taipukaa siis Jumalan alaisuuteen, mutta vastustakaa Paholaista, niin se lakkaa ahdistamasta teitä.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Mistä rauhan saa, kuka sen vain voi antaa, Jeesuksen sanoin:

    vastaus ja näin se on selvää ja selkeää kun ITSE JUMALA saa ihmiselle puhua.

    Ps. tähänkin tullaan taas saastaisuuksia sanomaan, "niin Armi jumalaa kun kuuntelee"

    Kun ei ihmisillä ole hajuakaan, mitä on kun Jumala itse puhuu ja johdattaa ihmistä joka
    Hänen tahtonsa tiellä kulkee.Että totuus on minä en sinulle totuutta sanele vaan itse Jumala.

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Mistä rauhan saa, kuka sen vain voi antaa, Jeesuksen sanoin:

    Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.

    Tässä ei ole mitään epämääräistä.

    Ja tässä ohjetta miten siihen rauhaan voi päästä, eikä siinä sanota, että etsi ensin seurakunta, vaan:

    Etsikää ENNEN KAIKKEA Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.

    Eikö olekin hyvin selvää puhetta, tosin tämän selvän puheen sekoittaa heti se toinen herra, koska se ei tahdo kenenkään löytävän Jumalan valtakuntaa, pelastuvan, siksi Jeesus sanookin myös näin:

    Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene.

    Ja myös Jaakobin kirjeessä puhutaan samasta asiasta:

    Taipukaa siis Jumalan alaisuuteen, mutta vastustakaa Paholaista, niin se lakkaa ahdistamasta teitä.

    Ei tullut selvää vastausta selvään kysymykseen. Mikä seurakunta? Tai lahko? Minkä niminen?
    Epämääräistä jallittelua ja totuuden väistelyä á la suni.

    Äänestä

  • kerro oi kerro kirjoitti:

    Ei tullut selvää vastausta selvään kysymykseen. Mikä seurakunta? Tai lahko? Minkä niminen?
    Epämääräistä jallittelua ja totuuden väistelyä á la suni.

    jota Hssukin toi niin eipä se kaltaisillesi muuta ole kuin riivaajien jallitusta.

    On se järkyttävää jos sinäkin luulet tuollaisen sanomasi kanssa iankaikkiseen iloon Jumalan luo olevasi
    matkalla.

    Järkyttävää on ivasi. Ja kun totuuden sanon niin siitä sitten haukutaan minua???

    Herätkää jo.
    Aivan turhaa puhua että olette Jumalan tahdon tiellä ETTEKÄ MUUTA TEE KUIN KOKO AJAN
    HÄVÄISETTE JEESUSTA HÄNEN SANOMAANSA PILKKAATTE.

    JA minun vika, että joudun sanomaan teille totuuden ETTETTE synnin pettämänä HUKKUISI.

    TIE ON SELVÄ JUMALAN LUO, mutta sillä tiellä ei Jeesuksen pilkkajat ja ivaajat kulje se on
    SALETTI SE jonka jo KIRJAINTENKIN MUKAAN PITÄISI OLLA SELVÄ.

    Äänestä

kuin lihallisten uskovien oman lihallisen uskonsa puolustelua ja Jeesuksen ja Hänen omansa häväisyä.

Onpas taas erikoista EI TARVITSEKAAN nyt kun Jeesuksen sanat ovat ihmisten nähtävillä niihin uskoa,
mutta Paavalin sanoihin kyllä pitää uskoa ja kirjoituksia muutenkin tutkia ettei eksyisi jne.

Aivan järkyttävää on nähdä miten sokeus ja saastaisuus on saanut sellaisen vallan, että EI OLE ENÄÄ
sijaa Jeesuksella. Jeesuksen nimellä ja Hänen kuolemallaan hehkutetaan, mutta USKON ALKAJAKSI
ja TÄYDELLISEKSI tekijäksi HÄNTÄ EI OTETA.

Hehkutetaan seurakuntia JA TOTUUS ON yksikään tämän päivän seurakunta ei ole seurakunta joka olisi Jumalasta.
Ihmisten oppiriidoista ovat kaikki seurakunnat syntyneet JA JOS ihmisellä vähänkin järkeä on jo ymmäŕtäisi
EI JUMALA TODELLAKAAN TARKOITA SEURAKUNTAA KUIN SEURAKUNTAA JOSSA TULISI PYSYÄ.

EI VAAN JUMALA OMANSA erottaa kuin erottaakin KAIKISTA tämän päivänseurakunnista se on totuus.
Mutta toden totta ne jotka saastuvat he edelleen saastuvat ties missä seurakunnissa EI JUMALA HEITÄ
saastuneita pois pyydä tulemaan VAAN OMANSA HÄN NIISTÄ pois ottaa ja se on saletti se.

Mutta tämä tosiasia on kauhistus fariseuksille sehän on selvää.

Ja keitä ovat fariseukset tänä päivänä niin kyllä heidät tuntee aivan samaa touhua pitävät Paavali JUMALANSA kanssa kuin Jeesuksen aikaiset MOOSES JUMALANSA KANSSA.

Saiko Jeesus yhtäkään fariseusta Häntä uskomaan?

Mitä tulee Jumalan johdatukseen, niin Raamattua tutkimalla Jumala ei ketään johdata vaan kyllä se
johdatus käy ihan IHMISEN JA JUMALAN VÄLILLÄ. SIINÄ ei auta Paavalit eivätkä ketkään muut
VAAN KYLLÄ ihmisen on IHKA YKSIN Jumalan kanssa koulunsa käytävä.

Äänestä
  • Ollenkaan Raamatun mukaista mitä kirjoittelet.

    Esim:

    " Hehkutetaan seurakuntia JA TOTUUS ON yksikään tämän päivän seurakunta ei ole seurakunta joka olisi Jumalasta. "

    Tuo väite on omasta lihastasi lähtöisin, luehan Raamattuasia uudemman kerran niin saatat huomata, että
    Jumalan lapset, Pyhän Hengen ohjauksessa muodostivat heti paikallisia seurakuntia yhteiseksí hyväksi.

    Raamattu ( UT ) ei tunne " yksinäisiä susia " jotka jäisivät omaan oloonsa, vaan uskovat johdatettiin heti
    uskovien yhteyteen.

    Äänestä

  • Hengen yhteys kirjoitti:

    Ollenkaan Raamatun mukaista mitä kirjoittelet.

    Esim:

    " Hehkutetaan seurakuntia JA TOTUUS ON yksikään tämän päivän seurakunta ei ole seurakunta joka olisi Jumalasta. "

    Tuo väite on omasta lihastasi lähtöisin, luehan Raamattuasia uudemman kerran niin saatat huomata, että
    Jumalan lapset, Pyhän Hengen ohjauksessa muodostivat heti paikallisia seurakuntia yhteiseksí hyväksi.

    Raamattu ( UT ) ei tunne " yksinäisiä susia " jotka jäisivät omaan oloonsa, vaan uskovat johdatettiin heti
    uskovien yhteyteen.

    sinulla joka lihallisuutta ja ihmisoppeja puolustat hengen yhteyttä sen kanssa joka totuuden sanaa
    ihmisten pelastukseksi Jeesuksessa tuo.

    Hengen yhteys sinulla on toki kaikkien niiden kanssa jotka samaa herraa kanssasi palvelee,
    mutta eipä ole sinulla hengen yhteyttä naapuri seurakuntien kanssa. Näin se on seurakunnat
    sotivat toisiaan vastaan kun ovat valheen herran eri henkien omia.

    Jumalan Hengen omat ovat yhtä Hengessä ja totuudessa ON tämäkin jo "miljoona" kertaa sanottu
    mutta ei mene perille. EI mene kun tahdotaan omissa kuppikunnissa palvella juuri sitä omaa herraa
    eikä käännytä Jumalan puoleen joka TOTUUDEN KAIKESTA, KAIKESSA NÄYTTÄÄ.

    Äänestä

Jeesuksen luo matkalla olevat OVAT TODEN TOTTA YHTÄ se on piru joka väittää muuta PISTE

Tämä on selvä ja selkeä sanoma.

Äänestä
  • Tuo on sinun lahkosi totuus. Ei muuta.

    Äänestä

  • eilahkoja! kirjoitti:

    Tuo on sinun lahkosi totuus. Ei muuta.

    omien ja Jumalan tahdon tiellä kulkevien Jumalan totuus, mikä on aivan selvä asia Jumala ei ole jaettu
    yhteen samaan uskoon, totuuteen HÄN OMANSA JOHDATTAA.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

"Jeesukselta" kirjoitti:

rauhan saaneita sisimmässäni huudan Jumala miksi niin monet ovat päässeet väärään rauhaan????!!!!!

Aivan järkyttävää sanotaan ollaan "Jeesuksen rauhassa" ja sotivat kuitenkin mitä saastaisemmalla
tavalla Jeesuksen sanomaa ja HÄNEN todelliseen rauhaan johtavaa tietä????!!!!!

Ja taistelevat mitä saastaisemmalla tavalla niitä harvoja Jeesuksen omia tai Jumalan tahdon tiellä olevia vastaan????!!!!

Yhä vakavimmin sanon te joille Jumala saa vielä puhua USKOKAA HÄNTÄ ihmisopit joita eri hajottaja
seurakunnissa tuodaan on pettävää se ei koskaan tule ketään Jumalan yhteyteen saattamaan vaan
yhä kauemmas Jumalasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu