Jeesus vai nakkikastike kolumniin

beenthere

Tänään hesarissa mielipide Ville Similän Välihuomioon Hs 19.3. Laitoin sen Similänkin tekstin tähän. Melko onneton vastine. Usko urauttaa kyllä ajatukset niin yksiniitisiksi. Uskova ei ymmärrä, että elämän voi elää hienosti ilman Jumalaa, vieläpä teiten tahtoen. Ei siis niin, ettei ole vielä löytänyt elämäntarkoitusta.

"Jeesus vai nakkikastike
Ville Similä
HELSINGIN SANOMAT

Maanantaina Lounais-Suomen aluehallintovirasto päätti, että Seinäjoen päiväkodeissa saa yhä lukea yhteisiä ruokarukouksia.

Päätös on hätkähdyttävä, jos sitä vertaa farssiin, joka syntyi kasvisruokapäivästä Helsingin kouluissa. Helsinkiläisvaltuutetut vertasivat jokapäiväistä liha-annosta ihmisoikeuteen.

Nakkikastike ei ole ihmisoikeus. Oikeus omaan uskontoon on.

Se tarkoittaa, ettei kenenkään tarvitse rukoilla esivallan määräämällä tavalla.

Rukous on rituaali, jolla uskova tunnustaa nöyryytensä Jumalan edessä. Pään painaminen ja rukouksen mumiseminen on vain nöyryyttävää, jos ei ole tunnustettavaa.

Yhteinen rukoilu ei ole osa kulttuuriperintöä, kuten vaikkapa Suvivirren laulaminen kevään kunniaksi. Se on uskonnollista vallankäyttöä, jossa voimakkaampi päättää muiden puolesta, mitä ja miten palvotaan.

Jokainen voi kuvitella, kuinka harmittomalta tuntuisi vaikkapa yhteinen vision- ja missionlausumishetki työpaikalla. Ennen ruokailua kaikkien pitäisi painaa päänsä, liittää kätensä yhteen ja lausua yrityksen vision ja mission ydinkohdat yhteen ääneen toimitusjohtajan perässä. Joka päivä.

Perusoikeuksia ei määritellä nuppilukua laskemalla. Kenenkään ei pitäisi joutua rukoilemaan naapurin Jumalaa.

Mutta tässä ei ole kyse marginaaliryhmistä. Vuonna 2009 yli 19 prosenttia suomalaisista ei kuulunut evankelisluterilaiseen kirkkoon. Se on yli miljoona ihmistä.

Jokaisessa tarharyhmässä on ainakin yksi lapsi, joka kenties joka päivä miettii, mikä hänessä on vikana, kun käsien ristiminen ei vain tunnu oikealta.

[email protected] Kirjoittaja on HS:n ulkomaantoimittaja."



"Uskonto on osa kulttuuriperintöämme
Esko Tienhaara

Ville Similä sanaili kolumnissaan "Jeesus vai nakkikastike" (HS 19. 3.), että yhteinen rukous ei ole kulttuuriperintöä. Mitäs se sitten on?

Suomessa uskonto, se vähä mitä siitä on jäljellä, on jo ajat sitten muuttunut kulttuuriksi. Joten lapsille yleisesti opetettavan uskonnon tavat ovat kulttuuriperintöä. Näin se on muitakin uskontoja harjoittavissa maissa.

Uskoa ei voi jättää perinnöksi, se on Jumalan suvereeni lahja, mutta uskontoa on mahdollista opettaa ja toivoa, että se myöhemmin muuttuu uskoksi.

Similä kiepautti myös Seinäjoen päiväkotien saaman ruokarukousluvan (joka sinänsä on aivan naurettava lupa) rukoilupakoksi, jolla olisi haittavaikutuksia.

Kristinuskon vastustaminen valtakunnan päälehdessä menee näköjään aina vain lapsellisemmaksi.

Porvoo"

5

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eiköhän maahanmuuttajia ole tai ala olemaan töissä päiväkodeissa.

      Eikö olisi ihan oikein rukoilla jonain päivinä heidän uskontojensa mukaan.

      Onhan niitä mamulapsiakin päivähoitoryhmissä.

      • beenthere

        Lisätään siihen vielä se uskonnottomien ja ateistien päivä, jolloin lapsille kerrotaan, ettei näitä jumalia oikeasti ole olemassa. Eiköhän sillä saada aikaan mukavia kysymyksiä kotona vanhemmilta kysyttäväksi. Siitä vaan vanhemmat sitten selittämään, mikä on oikein ja mikä väärin. Näin saisimme koko kansan miettimään elämänkatsomusta omalta osaltaan.
        Mukava olisi myös nähdä, miten päiväkotitäti tästä selviäisi.


      • Kössönöm
        beenthere kirjoitti:

        Lisätään siihen vielä se uskonnottomien ja ateistien päivä, jolloin lapsille kerrotaan, ettei näitä jumalia oikeasti ole olemassa. Eiköhän sillä saada aikaan mukavia kysymyksiä kotona vanhemmilta kysyttäväksi. Siitä vaan vanhemmat sitten selittämään, mikä on oikein ja mikä väärin. Näin saisimme koko kansan miettimään elämänkatsomusta omalta osaltaan.
        Mukava olisi myös nähdä, miten päiväkotitäti tästä selviäisi.

        No niin lapset, tänään on vuorossa Darwin-päivä. Katsokaas kun silloin joskus kauan kauan sitten tapahtui alkuräjähdys ja kaikki energia purkautui ja sitten miljardien vuosien kuluttua joku ötökkä ilmaantui maapallolle (joka tosiaankin on pallo, eikä lätty) ja siitä sitten alkoi kaiken eliöstön kehittyminen. Ja todellakaan lapsukaiset, me emme ole made in heaven.

        Hyviä päiväunia...


    • Kössönöm

      Tämähän menee ihan hauskaksi koko touhu.

      "Suomessa uskonto, se vähä mitä siitä on jäljellä, on jo ajat sitten muuttunut kulttuuriksi. Joten lapsille yleisesti opetettavan uskonnon tavat ovat kulttuuriperintöä. Näin se on muitakin uskontoja harjoittavissa maissa."

      - Kuinka vanha jonkun tavan on oltava, jotta se muuttuu kulttuuriksi? Entä jos osaisin säveltää laulun ihan just nyt. Eikö sitä lasketa kulttuuriksi?

      • beenthere

        Nyt täytyy sitten vaan etsiä positiivisia piirteitä tästä uudesta kulttuurimääritelmästä. Ekana tulee mieleen se, että Vesku Loirin uusi levy ei ole kulttuuria! Jotain hyvää siis tässäkin.

        No, mutta tosiasiassa ei noissa vastaväitteissä ole järjen hiventä. Uskonto on kansallista kulttuuria, kuitenkin sellaista, jota ei saa pilkata tai arvostella, koska se on pyhää. Todella mielenkiintoinen ajatuksenkulku.

        Minä en ymmärrä, kuinka noilta uskovilta voi olla noin hukassa loogisen ajattelun kyky ja oikeudentaju. Mitä enemmän heidän kommenttejaan lukee sen enemmän se ihmetyttää. Välillä oikein ahdistaa tuollainen asioiden spykedeeliseltä vaikuttava tulkinta, mitä uskovat minusta harrastavat. Voih...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      74
      1290
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      921
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe