Jeesus vai nakkikastike kolumniin

Tänään hesarissa mielipide Ville Similän Välihuomioon Hs 19.3. Laitoin sen Similänkin tekstin tähän. Melko onneton vastine. Usko urauttaa kyllä ajatukset niin yksiniitisiksi. Uskova ei ymmärrä, että elämän voi elää hienosti ilman Jumalaa, vieläpä teiten tahtoen. Ei siis niin, ettei ole vielä löytänyt elämäntarkoitusta.

"Jeesus vai nakkikastike
Ville Similä
HELSINGIN SANOMAT

Maanantaina Lounais-Suomen aluehallintovirasto päätti, että Seinäjoen päiväkodeissa saa yhä lukea yhteisiä ruokarukouksia.

Päätös on hätkähdyttävä, jos sitä vertaa farssiin, joka syntyi kasvisruokapäivästä Helsingin kouluissa. Helsinkiläisvaltuutetut vertasivat jokapäiväistä liha-annosta ihmisoikeuteen.

Nakkikastike ei ole ihmisoikeus. Oikeus omaan uskontoon on.

Se tarkoittaa, ettei kenenkään tarvitse rukoilla esivallan määräämällä tavalla.

Rukous on rituaali, jolla uskova tunnustaa nöyryytensä Jumalan edessä. Pään painaminen ja rukouksen mumiseminen on vain nöyryyttävää, jos ei ole tunnustettavaa.

Yhteinen rukoilu ei ole osa kulttuuriperintöä, kuten vaikkapa Suvivirren laulaminen kevään kunniaksi. Se on uskonnollista vallankäyttöä, jossa voimakkaampi päättää muiden puolesta, mitä ja miten palvotaan.

Jokainen voi kuvitella, kuinka harmittomalta tuntuisi vaikkapa yhteinen vision- ja missionlausumishetki työpaikalla. Ennen ruokailua kaikkien pitäisi painaa päänsä, liittää kätensä yhteen ja lausua yrityksen vision ja mission ydinkohdat yhteen ääneen toimitusjohtajan perässä. Joka päivä.

Perusoikeuksia ei määritellä nuppilukua laskemalla. Kenenkään ei pitäisi joutua rukoilemaan naapurin Jumalaa.

Mutta tässä ei ole kyse marginaaliryhmistä. Vuonna 2009 yli 19 prosenttia suomalaisista ei kuulunut evankelisluterilaiseen kirkkoon. Se on yli miljoona ihmistä.

Jokaisessa tarharyhmässä on ainakin yksi lapsi, joka kenties joka päivä miettii, mikä hänessä on vikana, kun käsien ristiminen ei vain tunnu oikealta.

[email protected] Kirjoittaja on HS:n ulkomaantoimittaja."



"Uskonto on osa kulttuuriperintöämme
Esko Tienhaara

Ville Similä sanaili kolumnissaan "Jeesus vai nakkikastike" (HS 19. 3.), että yhteinen rukous ei ole kulttuuriperintöä. Mitäs se sitten on?

Suomessa uskonto, se vähä mitä siitä on jäljellä, on jo ajat sitten muuttunut kulttuuriksi. Joten lapsille yleisesti opetettavan uskonnon tavat ovat kulttuuriperintöä. Näin se on muitakin uskontoja harjoittavissa maissa.

Uskoa ei voi jättää perinnöksi, se on Jumalan suvereeni lahja, mutta uskontoa on mahdollista opettaa ja toivoa, että se myöhemmin muuttuu uskoksi.

Similä kiepautti myös Seinäjoen päiväkotien saaman ruokarukousluvan (joka sinänsä on aivan naurettava lupa) rukoilupakoksi, jolla olisi haittavaikutuksia.

Kristinuskon vastustaminen valtakunnan päälehdessä menee näköjään aina vain lapsellisemmaksi.

Porvoo"