Kysymykset jotka vaivaavat minua.
Onko Jeesus totta?
Jeesus eli synnittömän elämän niin miksi me synnilliset pelastutaan?
Loiko jumala evoluution? Alkuräjähdyksen?
Kuka loi jumalan?
Miksi Vl on juuri aioa uskonto? Maailmassa tarvitaan uskontoja. Jos ei ole uskontoja niin maailma vaipuu anarkiaan.
Onko ihminen pohjimmiltaan hyvä vai paha?
Itse ajattelen että jeesus on voinutkin olla olemassa mutta mitä se minua syntistä auttaa. eli mihin se perustuu että minä pelastuuisin. Uskon evoluutioon ja alkuräjähdykseen mutta laittoiko jumala sen alulle. Onko se vain luomistapa. Kuka loi jumalan? Ihminen loi jumalan. Jonkinlainen aivojen luoma illuusio ja mekanismi, tiedä häntä.
Pää menee sekaisin jos liikaa miettii.
Voisiko joku valaista minua
11
122
Vastaukset
On Jeesus totta. Myös historian kirjat tuntevat Jeesus nimisen miehen, joka oli Jumala ja Ihminen.
Jeesuskin saattoi vihastua, mutta kyse oli pyhästä vihasta. Jeesus oli synnitön.
Ei ole kuin yhdenlainen oikea usko ja opetus. Nimistä ei elävä usko ole kiinni. Katta aikain on ollut erilaisia ihmisten antamia nimiä,
Voidaan uskoa niinkuin Raamattu kertoo, Jumalan luomistyöstä.
epäuskoinen ihminenkin, vaikka on syntinen, voi tehdä paljon maallista hyvää.on kuollut myös sinun syntiesi puolesta. Voit mennä vaikka paikkakuntasi uskovaisten seuroihin kuuntelemaan ja kyselemään; Et häviä siinä mitään.
- 88+88
joka uskoo Kristukseen on epäuskoinen, niin kylläpä on paljon vl:issä epäuskoisia.
88+88 kirjoitti:
joka uskoo Kristukseen on epäuskoinen, niin kylläpä on paljon vl:issä epäuskoisia.
maailma meitä kiittäisi, olisi syytä huolestua.
- Jari-Kyösti
weha kirjoitti:
maailma meitä kiittäisi, olisi syytä huolestua.
Niin epäuskoiset ( Kristukseen uskovat ) kuin myös uskovat ( Kristukseen uskovat ) saamme yhdessä ylistää ja kiittää Kristusta ja Hänen tuomastaan pelastuksesta.
"Ps. 106:47
Pelasta meidät, Herra, meidän Jumalamme, saata meidät yhteen kansojen keskeltä! Silloin saamme ylistää pyhää nimeäsi ja riemuiten kiittää sinua. Jari-Kyösti kirjoitti:
Niin epäuskoiset ( Kristukseen uskovat ) kuin myös uskovat ( Kristukseen uskovat ) saamme yhdessä ylistää ja kiittää Kristusta ja Hänen tuomastaan pelastuksesta.
"Ps. 106:47
Pelasta meidät, Herra, meidän Jumalamme, saata meidät yhteen kansojen keskeltä! Silloin saamme ylistää pyhää nimeäsi ja riemuiten kiittää sinua.Ei Pyhä Henki opeta monella tavalla. Jumalan valtakunnan raja on selvä (katso esim. Tiit.3:10-11).
4. Sillä jos se, joka teidän tykönne tulee, toisesta Jesuksesta teille saarnaa, josta emme saarnanneet, taikka jos te toisen hengen saatte, jota ette ole saaneet, eli toisen evankeliumin, jota ette ole ottaneet vastaan, niin te sen oikein kärsitte.- Jari-Kyösti
weha kirjoitti:
Ei Pyhä Henki opeta monella tavalla. Jumalan valtakunnan raja on selvä (katso esim. Tiit.3:10-11).
4. Sillä jos se, joka teidän tykönne tulee, toisesta Jesuksesta teille saarnaa, josta emme saarnanneet, taikka jos te toisen hengen saatte, jota ette ole saaneet, eli toisen evankeliumin, jota ette ole ottaneet vastaan, niin te sen oikein kärsitte.ongelmana myös se, että se toinen voi saarnata samasta Jeesuksesta ja vielä paremmassa hengessä ja samaa evankeliumia, mutta koska se toinen ei kuulu meihin, sen täytyy olla väärää. Näin on käynyt meidän lestaadiolaistenkin välisissä selvittelyissä.
Jari-Kyösti kirjoitti:
ongelmana myös se, että se toinen voi saarnata samasta Jeesuksesta ja vielä paremmassa hengessä ja samaa evankeliumia, mutta koska se toinen ei kuulu meihin, sen täytyy olla väärää. Näin on käynyt meidän lestaadiolaistenkin välisissä selvittelyissä.
eriseurojen tulee pois lähteä meistä. Tässä sinulle jotain valastusta:
Esikoislestadiolaisuudesta vanhoillisuus eroaa siinä, että ei uskota olevan mitään "esikoisten seurakuntaa", joka on maantieteellisesti sidottu herätyksen syntyalueille. Myös ajatus erillisestä hengellisestä hallituksesta eli "Lapin vanhimmista" torjutaan. Vanhoillisuudessa Laestadiuksella ei ole samanlaista asemaa opetusisänä kuin esikoisuudessa - esimerkiksi Laestadiuksen saarnoja ei lueta seuroissa. Esikoisuudessa esiintyvä opetus vaatetuksen ja sisustuksen yksinkertaisuudesta torjuttiin vanhoillisuudessa jo 1900-luvun vaihteessa. Esimerkiksi kravattia voi vapaasti käyttää vanhoillisuudessa, toisin kuin esikoisuudessa.
Uusheräyksessä hyväksyttiin opetus lain kolmannesta käytöstä ja siihen liittyvät käytännöt, joita vanhoillislestadiolaiset eivät hyväksyneet. Uusheräyksen alkuaikoina vanhoilliset vastustivat erityisesti uusheräyksen käytäntöä, jossa anteeksiantoa pantattiin, eikä syntejä uskallettu julistaa anteeksi. Vanhoillislestadiolaisuudessa haluttiin säilyttää laaja kaikkien syntien anteeksianto, jota saarnattiin "seiniä myöten".
Rauhan sanaan verrattuna vanhoillisuus on opillisesti yhtenäisempi. Rauhan sana on erityisesti Pohjois-Amerikassa jakaantunut sisäisesti. Vanhoilliset pitävätkin sitä esikoisuuden, uusheräyksen ja entisten vanhoillisten sekaseurana. Rauhansanalaisuus on väljempi liike, eikä esimerkiksi television katsominen kotona aiheuta pahennusta.
Elämänsanalaisuuden synnyttyä jouduttiin tekemisiin opillisten kysymysten kanssa. Erimielisyyksien aiheina olivat esimerkiksi seurakunnan rajat, sakramenttikysymykset, avaintenvalta-, sekä muutamat muut kysymykset. (wikipedia)
- ???????????????
Hieno nähdä tällaista omintakeista ajattelua!
"Onko Jeesus totta?"
Luultavasti Jeesus -niminen henkilö on ollut olemassa. Ei ole kuitenkaan varmaa ovatko hänestä kerrotut tarinat totta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jeesus#Jeesuksen_historiallisuus
"Loiko jumala evoluution? Alkuräjähdyksen?"
Evoluution ja alkuräjähdyksen selityksissä ei ole sijaa jumalille.
"Maailmassa tarvitaan uskontoja. Jos ei ole uskontoja niin maailma vaipuu anarkiaan."
Ei pidä paikkaansa, että ihmisen moraali olisi riippuvainen uskonnosta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonto_ja_moraali
"Onko ihminen pohjimmiltaan hyvä vai paha?"
Ihminen ei ole hyvä eikä paha, vaan ihminen voi tehdä hyviä tai pahoja tekoja.
"Ihminen loi jumalan. Jonkinlainen aivojen luoma illuusio ja mekanismi, tiedä häntä."
Pascal Boyerilla on tuon niminen kirja (Ihminen loi jumalan), olet varsin oikeilla jäljillä. Onko Jeesus totta? ** Raamatun mukaan Jeesus on ja oli totta. Hän on ollut olemassa maailman luomisesta lähtein Isän mukana, ja Hänen nimensä oli enne ihmiseksi syntymistä Sana.
Jeesus on siis Jumalalan poika. Tosi Jumala Jumalasta.
Miksi sitten Jeesus on meille niin tärkeä. Siksi kun ihminen rikkoi sopimuksen Jumalan kassa Paratiisissa ja Jumala teki lain suojaamaan Ihmistä, jossa ihmisen pahuus, eli synti ”korvattiin” Jumalalle aina viattoman verellä, eli uhrattiin kaikesta synnistä aina viaton eläin, jolloin Jumala hyväksyi anteeksipyynnön.
Jumala näki, ettei tämä pääty Hyvin, ja tuhoaa luontoa. Hän nöyrtyi ja pani oman ainutkertaisen Poikansa maailmaan, elämään ihmisenä, ihmisen vaikeudet ja kiusaukset niskassaan, juuri saman lain alla, mitä oli säätänyt. Lakiin kuului 12 käskyä, jotka on nyt Luterilaisuudessa typistyy kymmeneen, sekä n 520 Mizvaa, eli muuta säännöstä. Kukaan ei ollut niistä teoillaan selvinnyt, mutta Jeesus selvisi. Tämä tapahtui v. 33 pääsiäisenä.
Silloin uhrattiin viimeinen karitsa, ja Jeesus ristillä kärsi kaikki meidän syntimme, sekä vaikeutemme, sekä heitti Henkensä ne niskassaan.
Mutta päättyikö asia siihen. Ei, Hän myös voitti kuoleman, ja Hänet kirkastettiin Jumalan Tommisesta Kristukseksi, luvatuksi Voidelluksi, Messiaaksi.
Mikä sitten tekee meille tuon Jeesuksen niin tärkeäksi. Se, että Hän ristinkuolemalla täytti lain. Ja jokainen. joka Häneen uskoo, Messiaana ja Herrana saa päälleen Hänen valkeutensa. Ihmisen synnit ja sairaudet jäävät Hänen viittansa alle, eikä ihmisen itsenä ongelmaksi.
Jeesus eli synnittömän elämän niin miksi me synnilliset pelastutaan? ** Kerroin juuri. Synnin palkka on kuolema ja synti koostu laki rikkomuksista, ja sen uskominen, että juuri Jeesus on se henkilö, joka sen teki ja on Herramme.
Raamattu sanoo, Matt. 10:32,33.
Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.
Sen se vaatii, että kerrot kavereille, että olen ottanut Jeesuksen vastaan Herranani ja lähden seuraamaan Häntä.
Loiko jumala evoluution? Alkuräjähdyksen? ** Jumala on luonut kaiken, mutta Jeesuksen kautta. Sitä miten se todellisuudessa on tapahtunut, ei ihminen tiedä.
Kuka loi jumalan? ** saatana, jos tarkoitat tuota kysymystä, missä Jumala on kirjoitettu pienellä j- kirjaimella. Niitä on paljon, Ramista Molokiin, Rahasta vaatteisiin, mikä jumala itse kullakin on.
Mutta jos tarkoitat Abrahamin ja Isakin Jumalaa, Jahwea, Hän ei ole luotu, vaan on ollut ja tulee olemaan aina.
Miksi Vl on juuri aioa uskonto? Maailmassa tarvitaan uskontoja.** Ei ole, se on jopa pakanallinen useasta kohtaa, mutta siellä on myös Kristuksen omia joukossa.
Jos ei ole uskontoja niin maailma vaipuu anarkiaan.** Höpön Höpö. Jos hieman tunnet SRK;ta se jopa edustaa anarkiaa useilla talouselämän aloilla, hallitsee myös monessa paikassa poliisi voimia ja syyttäjiä. VL juttu on ykis Suomen suurimpia mafioita. Valitan.
Onko ihminen pohjimmiltaan hyvä vai paha?** Hyvä, Hän on Jumalan kuva.
Itse ajattelen että jeesus on voinutkin olla olemassa** Uskot vain, pienellä j- llä. olet vain VL, et todellisuudessa tiedä Kristuksesta juuri mitään.
mutta mitä se minua syntistä auttaa.** Se on sinusta kiinni, jos uskot, kuten VL, olet hukassa, jos niin kuin Jeesus sanoo, pelastut.
eli mihin se perustuu että minä pelastuuisin. ** Uskomalla Jeesus Kristukseksi, ja Messiaaksi, sekä mennä kasteelle sekä uudestisyntyä Pyhässä Hengessä. Niitä et löydä Rauhan yhdistyksistä. Siellä ei ole edes kaste- allasta.
Pää menee sekaisin jos liikaa miettii.** Ei se enää pahemmin voi mennä. Jos uskot VL puhujia, se sopii heille, - järki vangiksi ottakaatte, mutta parempi kun etsit ensin Jeesuksen, kysy sitten lisää.
Kes.- Trim Cat
Usko ei perustu tietoon, mutta toki asioita voi osittain myös tietää.
Sitten kysymyksiisi.
"Onko Jeesus totta?"
On.
"Jeesus eli synnittömän elämän niin miksi me synnilliset pelastutaan?"
Ihminen menetti jo paratiisissa yhteyden Jumalaan ja tämän yhteyden saamiseksi Jeesus maksoi korjauslaskun. Verellä kuitattu lasku kelpaa Jumalalle.
"Loiko jumala evoluution? Alkuräjähdyksen?
"
Jumala laittoi luonnonvoimille omat tehtävänsä. Evoluutio on ihmisteoria noista asioista, joiltakin osin totta, mutta suurimmaksi osaksi evoluutioteoria on väärää, kuten mainitsemasi alkuräjähdys. Tyhjyys ei räjähdä edes evoluutioteorialla.
Kuka loi jumalan?
Jumala on ollut aina. Kun puhumme luomisesta, niin sillä tarkoitetaan alkua, josta AIKA- alkaa! Vertaa käsitteitä aika ja ikuisuus.
"Miksi Vl on juuri ainoa uskonto?"
Noin asiaa ei voi rajata, eikä vl:t sitä edes rajaa. Jeesuksen opetuslapsia on maailmassa paljon eri nimillä ja ne "lampaat" ovat vain Jumalan tiedossa.
"Maailmassa tarvitaan uskontoja. Jos ei ole uskontoja niin maailma vaipuu anarkiaan.
Onko ihminen pohjimmiltaan hyvä vai paha?"
Ihminen on pohjimmiltaan hyvä, koska ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Ihmisen taipumus on paha, ns.perisynti. Perisynti ei ole sinällään kadottava, mutta johtaa kuolemaan (ajallisesti). Ihminen on siis sekä hyvä, että paha, tarkastelukulmasta riipuen. Koska pienikin toteutettu "pahuus" on kadottava, ihminen on kuoleman vallassa omilla töillään.
"Itse ajattelen että jeesus on voinutkin olla olemassa mutta mitä se minua syntistä auttaa. eli mihin se perustuu että minä pelastuuisin. Uskon evoluutioon ja alkuräjähdykseen mutta laittoiko jumala sen alulle. Onko se vain luomistapa. Kuka loi jumalan? Ihminen loi jumalan. Jonkinlainen aivojen luoma illuusio ja mekanismi, tiedä häntä."
Pelastumisesi on kiinni ainoastaan siitä, onko alussa mainitussa "korjauslaskussa" verinen kuittaus, "ei yhtään syntiä". Ihmisen velat voi maksaa Jumallle ainoastaan Jeesus. Jeesus kuittaa velat maksetuksi Häneen uskovilta, syntinsä anteeksisaaneilta.
Juu, miettimällä pää voi mennä sekaisin, siksi Jeesus laittoi helpomman tien.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011021
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt57979Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144788- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel102553Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto89547- 78541
- 53527
- 39518