268 työntekijälleen Salossa - semmoinen otsikko ja sen alla
toinen otsikko ja vähän uutistakin
Yhä useampi halukas jatkamaan työssä 63 ikävuoden jälkeen
Yhä useampi työntekijä olisi halukas jatkamaan työssä vielä 63 ikävuodenkin jälkeen, selviää Työterveyslaitoksen tutkimuksesta. Kaksi kolmasosaa 45 vuotta täyttäneistä voisi harkita jatkoa, jos terveys kestää ja jatkosta saa hyvän korvauksen.
Näin, potkitaan pellolle, ja toisaalta sitten edellytetään että vanhemmasta päästä ollaan kuolemaan asti töissä ja ahneethan ovat.
Noo. Lisää kilpailua avoimista työpaikoista - mä häviän aina!
Onneksi se Vanhanenkin kumppaneineen ryhtyy nyt sitten jakamaan nuorille niitä työllistämisseteleitä...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.