Säkylän valtuusto päätti viime vuonna hiljaisuudessa maksaa Köyliön kalalaitoksen (huom. KÖYLIÖN) hiljaiseksi reilulla puolella miljoonalla eurolla (SÄÄSTÖÄ vai LISÄMENOJA) MIKSI? turvatakseen Suur- Euran vesihullon, kenen kustannuksella? Euralaiset lähestyivät Säkylän päättäjiä myllykirjeellä viime viikolla, vaatien Säkylää jatkamaan Euran vesiputken rakentamista. (miksi ja kenen kustannuksella?) Mikäli Eura tarvitsee Köyliön Kuninkaanlähteeltä vettä niin hyvä juttu, kunhan muistavat ettei se ole ilmaista. Siispä SÄkylä tekemään sopimus veden toimittamisesta Euraan, ( markkinahintaan! ) Niin tulee sekin vesisoppa edes joskus maksettua!
VESISOTA EURAN JA SÄKYLÄN VÄLILLÄ SYTTYNYT
Totuus KALVAA
5246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Saas nähä, millasta vehkeilyä ne niiden vesien ja maitten kanssa vielä pelaileepi??!!
Taas paljastui yksi menonlisäys, missä me säkyläläiset olisimme joutuneet euralaisten maksumiehiksi juomaveden muodossa. Hyvä Pro-liike, että estitte tämänkin hölmöyden!
Nyt voimme periä euralaisilta kunnon hinnan vedestä.
Kyllähän Säkylä tuon puoli milliä saa kevyesti pelkästään myymällä tuon kalalaitoksen. Onhan sillä monta hehtaaria Köyliönjärven rannalla maata. Lisäksi Säkylä säästää pelkästään siinä, että ei joudu maksamaan kenellekään itse vedestä. Plussaa jos vielä pystyy vettä myymään eteenpäin! Silloin voidaan puhua todella viisaista päättäjistä tuon kalalaitoksen oston kohdalla. Täytyy muistaa, että Köyliö ei tyhmänä ollut kiinnostunut edes kalalaitoksen tonteista kun Säkylä sitä kysyi. Lienee liian kaukana Eurasta...
Kannattaa lukea vanhoja Säkyln kunnanhallituksen pöytäkirjoja. Taidat kylläkin tarkoituksella lietsoa väärää tietoa pitkin kyliä ja ehkä olet tasan tarkkaan tietoinen taustoista. Kuitenkin muille tiedoksi:
Säkylällä oli muinaisten päättäjien tekemä sopimus laitoksen kanssa veden toimittamisesta kalanviljelyyn ja se edellytti tiettyä vesimäärää kuutioina kalanpoikasten kehittymisen turvaamiseksi. siis allekirjoitettua sopimusta, mikä edellyttää myös sopimuksen täyttämistä lakisäädösten uhalla. Viime vuosina kuivat kaudet ovat olleet alueemme elinkeinojen uhkana ja kalanpoikasetkin ovat pakanneet kuolemaan. Parina vuotena näin kävi ja laitos vetosi sopimukseen ja vaati oikeudessa korvauksia.
Säkylä oli tilanteessa, jossa se olisi joutunut vanhaan sopimukseen perustuen kaliisiin korvauksiin laitokselle, koska vettä ei kaikkina kuivina kausina riitä kalanpoikasten elinmahdollisuukisen turvaamiseen ( alueen tärkeälle teollisuudelle). Kaikkien asukkaiden etu oli sopimus, jossa kaiken lisäksi Säkylä sai kaupassa maata ja kiinteistöjä sen verran, että kauppa tulee todennäköisesti kuitattua. Köyliö hyötyy järvensä siistiytymisenä ja alueen teollisuudelle vesi riittää paremmin.
Eura yhteistyöllä ei ollut mitään sijaa tässä kaupassa. Eli kovin tarkoitushakuiselta taas tämä yksi todennäköisesti pro-suharin kirjoitus vaikuttaa. Tietoa ei ole nimeksikään, mutta vihaa ja valhetta senkin edestä... Mitä hyötyä kotikunnalle on tällaisestä lietsonnasta vai omaa vihaasiko vain purat?
Olen samaa mieltä niiden kanssa, jotka pitävät kalanviljelylaitoksen ostoa järkevänä ja viisaana ratkaisuna Säkylälle. Muutama kuiva kesä olisi tiennyt saman rahan menoa ilman että mitään olisi vastineeksi saatu. Nyt saatiin monta hehtaaria järven rantaa, josta saa takuuvarmasti kunnon rahat. Se mikä nyt näytti joidenkin mielestä rahan haaskaukselta, tulee historian valossa näyttäytymään viisaana rahan säästönä.
Toivon, että Säkylä myy täysin avoimesti nuo kalanviljelylaitoksen kiinteistöt, jotta niistä saadaan paras hinta. Eli ei mitään kähmintää.