Kertokaahan tässä ketjussa, mikä tekee kirjasta hyvän tai huonon.
Hyvyys ja huonous ovat makuasioita jos mitkä, mutta yrittäkääpä määritellä vähän tarkemmin. Esimerkkejäkin voitte heittää, niin saadaan vähän konkretiaa.
Hyvä ja huono kirja
o8o8
11
2033
Vastaukset
- ldskjldkjflk
minusta huonoja kirjoja ovat olleet mm.
- dorothy edenin puhu minulle rakkaudesta
- eve hietamiehen eräs nuoruuden teos jonka nimeä en muista
- jotkut arto paasilinnan myöhemmät teokset (joistakin aikaisemmista pidän kuin hullu polkasta)
- kaari utrion rakkaasta henriettasta loppukolmannes on huono
- olivia manningin leimuava taivas, kumiseva maa -trilogiaa seuranneet samaa tarinaa jatkaneet kirjat olivat huonoja.
yhteistä noiden huonoudelle on, että ne ovat kuin keskeneräisenä julkaistuja käsikirjoituksia, jotenkin harmillisen viimeistelemättömiä, hopulla kirjoitetun tuntuisia. olen varma, että jokaisesta olisi saanut hyvän kirjan, kun ne olisi kirjoitettu rauhallisesti kertaalleen uudestaan.- sanajalka
Melkeinpä kaikki huonot kirjat on jäänyt unholaan, mutta kävin tuossa kirjahyllyä läpi (yleensä säästän vain hyvät kirjat ominani) ja siellä oli yksi, joka on mielestäni huono.
Kirja on Torey Haydenin Auringonkukkametsä. Huonoksi kirjan tekee ensinnäkin se, että kirjassa on paljon kirjoitusvirheitä. Esim: Oven takaa kuului huokaius. Nämä kun toistuu, alkaa lukijaa ärsyttämään ja lisäksi kirjasta alkaa muodostua huithapelilla tehty fiilis.
Takakannessa on teksti: Koskettava psykologinen romaani tytöstä, jonka aikuistumista äidin traumaattinen menneisyys varjostaa.
Missään kohtaa kirjaa en päässyt siihen, että teksti koskettaisi. Miksi näin ei käynyt, voi johtua siitä, että Torey Hayden on kirjoittanut nuoresta tytöstä, eikä ole saanut todellista kosketusta päähenkilöön.
Äidin traumat jäävät myös etäisiksi. Itse varsinaista asiaa ei ole paljoakaan, tuntui kuin kirjailija olisi epäoleellisilla seikoilla täyttänyt sivuja toisensa jälkeen.
Olen lukenut kaikki Torey Haydenit, jotka on käännetty suomeksi ja pidän kaikkia muita hyvinä.
Muissa kirjoissa Hayden kirjoittaa itsestään ja omista kokemuksistaan ja se näkyy heti.
Auringonkukkametsä on raakile, jossa Hayden ei ole mielestäni löytänyt vielä omaa tyyliään. Myöhemmät kirjat ovat teräviä, eivätkä keskity enää mielikuvien roimaan värittämiseen. - sanajalka
sanajalka kirjoitti:
Melkeinpä kaikki huonot kirjat on jäänyt unholaan, mutta kävin tuossa kirjahyllyä läpi (yleensä säästän vain hyvät kirjat ominani) ja siellä oli yksi, joka on mielestäni huono.
Kirja on Torey Haydenin Auringonkukkametsä. Huonoksi kirjan tekee ensinnäkin se, että kirjassa on paljon kirjoitusvirheitä. Esim: Oven takaa kuului huokaius. Nämä kun toistuu, alkaa lukijaa ärsyttämään ja lisäksi kirjasta alkaa muodostua huithapelilla tehty fiilis.
Takakannessa on teksti: Koskettava psykologinen romaani tytöstä, jonka aikuistumista äidin traumaattinen menneisyys varjostaa.
Missään kohtaa kirjaa en päässyt siihen, että teksti koskettaisi. Miksi näin ei käynyt, voi johtua siitä, että Torey Hayden on kirjoittanut nuoresta tytöstä, eikä ole saanut todellista kosketusta päähenkilöön.
Äidin traumat jäävät myös etäisiksi. Itse varsinaista asiaa ei ole paljoakaan, tuntui kuin kirjailija olisi epäoleellisilla seikoilla täyttänyt sivuja toisensa jälkeen.
Olen lukenut kaikki Torey Haydenit, jotka on käännetty suomeksi ja pidän kaikkia muita hyvinä.
Muissa kirjoissa Hayden kirjoittaa itsestään ja omista kokemuksistaan ja se näkyy heti.
Auringonkukkametsä on raakile, jossa Hayden ei ole mielestäni löytänyt vielä omaa tyyliään. Myöhemmät kirjat ovat teräviä, eivätkä keskity enää mielikuvien roimaan värittämiseen.Jatkan vielä hyvällä kirjalla, joita tulee mieleen useitakin.
Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Karin Alvtegenin Varjo ja Dave Pelzerin Pimeän poika.
Hyvän näistä kahdesta esimerkistä tekee se, että ne pitävät alusta loppuun lukijan pihdeissä. Teksti on tiukkaa ja jokainen rivi on jollain tapaa olennainen juoneen nähden.
Lukija haluaa lukea jokaisen rivin ja suree jo ennalta kirjan loppumista, kun sivut alkavat käydä vähiin.
Alvtegenin kirjoissa yleisesti ottaen kiehtoo niiden arvaamattomuus, aina luulet tietäväsi, mutta yllätyt samassa kirjassa useastikkin.
Joskus vuonna nakki ja pottu tuli luettua paljon Kingiä. Silloin luin sitä kauhun vuoksi. Olen viimeaikoina lukenut uudestaan vanhempaa tuotantoa ja joitakin uudempiakin ihan sen tekstin tutkimisen vuoksi.
Kirjoittaessaan niinkin omituisista aiheista, kun vaikka ufo on takapihalla, ei teksti voi olla samanlaista millään, kun esimerkiksi Alvtegenillä. Ei voi täräyttää etusivulla, että takapihalla on ufo tai että koko kaupungin ihmiset on muuttuneet hirviöiksi. Juuri tätä asiaan johdattelua olen yrittänyt tutkia sieltä Kingin kirjoista. On aivan käsittämätöntä miten hienosti King vie lukijan kädestä pitäen keskelle kauhuja, ilman että lukija kokisi "just joo, niin varmaan" oloa. Monet pitävät Kingin kirjojen alkuja pitkäpiimäisinä, itse näen johdattelun todella taitavana kirjoittamisena.
Otetaan nyt sitten Kingin kirjoista hyväksi valituksi vielä vaikka Julma leikki.
Ketju on hyvä. Palaan asiaan kun kohdalle sattuu kirja, josta pystyy sanomaan miksi se on hyvä tai huono. sanajalka kirjoitti:
Melkeinpä kaikki huonot kirjat on jäänyt unholaan, mutta kävin tuossa kirjahyllyä läpi (yleensä säästän vain hyvät kirjat ominani) ja siellä oli yksi, joka on mielestäni huono.
Kirja on Torey Haydenin Auringonkukkametsä. Huonoksi kirjan tekee ensinnäkin se, että kirjassa on paljon kirjoitusvirheitä. Esim: Oven takaa kuului huokaius. Nämä kun toistuu, alkaa lukijaa ärsyttämään ja lisäksi kirjasta alkaa muodostua huithapelilla tehty fiilis.
Takakannessa on teksti: Koskettava psykologinen romaani tytöstä, jonka aikuistumista äidin traumaattinen menneisyys varjostaa.
Missään kohtaa kirjaa en päässyt siihen, että teksti koskettaisi. Miksi näin ei käynyt, voi johtua siitä, että Torey Hayden on kirjoittanut nuoresta tytöstä, eikä ole saanut todellista kosketusta päähenkilöön.
Äidin traumat jäävät myös etäisiksi. Itse varsinaista asiaa ei ole paljoakaan, tuntui kuin kirjailija olisi epäoleellisilla seikoilla täyttänyt sivuja toisensa jälkeen.
Olen lukenut kaikki Torey Haydenit, jotka on käännetty suomeksi ja pidän kaikkia muita hyvinä.
Muissa kirjoissa Hayden kirjoittaa itsestään ja omista kokemuksistaan ja se näkyy heti.
Auringonkukkametsä on raakile, jossa Hayden ei ole mielestäni löytänyt vielä omaa tyyliään. Myöhemmät kirjat ovat teräviä, eivätkä keskity enää mielikuvien roimaan värittämiseen.on käännetty suomeksi, katso onko kääntäjä sama.
Joskus kääntäjän vaihdos saa kirjan vaikuttamaan tylsältä. Niin kävi Sue Harrisonin kirjoissa, lukemisen lennokas sujuvuus kärsi.
- Kupzika
Vierastan semmoista keskustelua (sitä käydään usein arjessa), jossa vain kuitataan kirja tai elokuva tai teatterikappaleella adjektiivilla hyvä tai huono sitä mitenkään perustelematta. Ihan kuin kirja ym. olisi joku tomaatti taikka banaani, joko syötävä taikka mätä.
Minä pidän mm. sellaisista tekstistä, jossa yksityinen ja yleinen, henkilökohtainen ja poliittinen käyvät käsi kädessä. Lisäksi keskeisten henkilöiden täytyy olla riittävän syviä ja uskottavia ja kielen selkeää. Arvostan myös sitä, että kirjassa on rakenne, jopa juoni, jota kirjoittaja osaa kuljettaa. Edellämainitut kriteerit täyttäviä ovat mielestäni mm. Sofi Oksasen Puhdistus ja Khaled Hosseinin Leijapoika.
Samakin kirjoittaja voi tehdä sekä luettavaa että vähempi luettavaa tekstiä. Tästä jo aiemmin mainittiin esimerkkinä Arto Paasilinna. Hänen varhaistuotannossaan on yhä uudestaan ja uudestaan luettvia helmiä, mutta noin kymmeneen vuoteen en ole enää uusia lukenut. Tuntuu kuin mies olisi otettu pois ja tilalle pistetty tekstiä tuottava automaatti.
Luin hiljattain Pirjo Hassisen uusimman Sano että haluat ja se oli mielestäni "huono". Keskeiset henkilöt ja heidän välisensä jännite hukattiin ravintolamaailman yksityiskohtiin, lapsihaaveisiin, liiallisiin takaumiin yms. Teksti ei muodostanut toimivaa kokonaisuutta. Luin sitten häneltä yhden vanhemman Jouluvaimo, jossa kokonaisuus toimi ihan toisella tavalla. - Kyllästynyt lukija
Kun Aleksis Kivi vetäisi kansankuvauksen, Seitsemän veljestä”, hän sai murskaavan arvostelun.
Nyt on taas kerran kuljettu samanlaiseen asetelmaan kirjallisuudessa. Todellinen elämä ja tavalliset ihmiset eivät kelpaa taiteellisen kirjan aiheeksi vaan korkeintaan viihteeseen, todellisen elämän kuvaaminen on siis ”kevyttä”, lähinnä tyhjiä sanoja.
Nykyajan ”taiteellisesti kunnianhimoisissa” kirjoissa kuvataan viimevuosisadan alun siamilaisia kaksosia, tai kilpailua maapallon ympäri suoraa viivaa pitkin kulkien. Urheiluhullu isä ei valmenna tytärtään normaalisti vaan laittaa hänet juoksupyörään.
Erityisen lahjakkaat ja taiteelliset kirjoittajat voivat mennä jopa naapurin peniksen sisälle tutkimaan uusia maailmoja.
Miksi näin on?
Ensiksi on tarkasteltava kirjojen kirjoittajia, kustannusvirkailijoita ja arvostelijoita ynnä muuta porukkaa kirjojen tuottamisen ympärillä.
He ovat kuin uskonnollinen seurakunta. Taiteellisuus on imetty jo lapsuuden kodissa tai varhaisessa nuoruudessa koettu herätys on vienyt taidepiireihin; ensin oman alueen kulttuuripippaloihin, myöhemmin laajemmalle.
Jos usko on kestänyt, on myös opiskelupaikka valittu sen mukaan. On muodostunut suljettu ja tiivis yhteisö, joka kokoontuu seuroihinsa paikallisesti ja välillä valtakunnallisiin suurseuroihin kuten lestadiolaiset.
Tämän seurakunnan sisäpiirin ympärillä pyörii se joukko, jonka kuviteltu lahjakkuus noteerataan. Osasta tulee kustannusvirkailijoita, osasta kirjailijoita, joistakin onnettomista arvostelijoita.
Tämän piirin ulkopuolelta ei noihin asemiin ole pääsyä.
Joku Metsuri Pauli Kohelo esikoisteoksineen on lavastettu huono vitsi, kaheli pelle pyrkimyksineen.
On selvää, että monenlaista jää näkemättä ja kokematta, kun on elänyt tiiviissä seurakunnassa itsensä kaltaisten ihmisten kanssa.
Onko siis ihme, että kirjalliset tuotokset menevät lähes aina satukirjallisuuden puolelle.
Puuttuu oma kokemus todellisesta elämästä.
On vain naureskeltu ylemmyydentuntoisesti ”tavallisille ihmisille”, tyyliin: ”Vittu ku mä en niinku tajuu niitä”.
Tavallisilta ihmisiltä kuitenkin vaaditaan venymistä äärimmilleen: heidän muka pitäisi lukea näitä kirjoja.
Heidän pitäisi pinnistellä tajutakseen niiden vaikeasti avautuva sanoma.
Tosiasia kuitenkin on, että mitään sanomaa ei ole, vaikka ne joskus jopa jotenkin avautuvautuisivatkin.
En epäile, etteikö tulisi jonkinlainen uusi ja ennenkokematon olo, jos hokee vaikka ”hare krisnaa” vuorokauden putkeen.
En epäile, etteikö suggestioherkät ihmiset ala vapista ja voihkia helluntailaisten kokouksissa, olen nähnyt niin tapahtuvan.
En epäile, etteikö joku tuntisi löytävänsä aivan uusia ja hienoja yhteenkuuluvaisuuden ja taiteellisen oivalluksen tunteita lukiessaan nykykirjoja.
Nuo kaikki edellämainitut ovat kuitenkin humpuukia.
Jonkinlaiseen totuuteen tulisi päästä tai ainakin pyrkiä.
Tunkkainen tekotaiteellisuus ei sitä tee.- scarabaeus
Kyllästynyt lukija
Nytpä pukkasit oikein tekstin tälle palstalle!
Kiitos!
Ah! Pauli Kohelo! .......vitsivitsivitsi.............. yeah! - lsdkfjkldsfjs
paljoudessa ymmärrän mistä puhut. mitkä ovat ne klassikot jotka ovat jääneet maailmassa elämään? useimmissa on keskiössä realistinen ajan- ja ihmiskuvaus (olipa juttu sitten sijoitettu nykypäivään tai historiaan!), eivät mitkään hakemalla haetut mielikuvitusasetelmat.
kiitos sinulle. olin jo pohtinut että minun pitää tulevassa kässärissäni pyrkiä keksimään jokin todella outo ja erikoinen asetelma, mutta ei minun tarvitsekaan. ihmisten tekemiset omassa elinympäristössään riittävät. - Kupzika
lsdkfjkldsfjs kirjoitti:
paljoudessa ymmärrän mistä puhut. mitkä ovat ne klassikot jotka ovat jääneet maailmassa elämään? useimmissa on keskiössä realistinen ajan- ja ihmiskuvaus (olipa juttu sitten sijoitettu nykypäivään tai historiaan!), eivät mitkään hakemalla haetut mielikuvitusasetelmat.
kiitos sinulle. olin jo pohtinut että minun pitää tulevassa kässärissäni pyrkiä keksimään jokin todella outo ja erikoinen asetelma, mutta ei minun tarvitsekaan. ihmisten tekemiset omassa elinympäristössään riittävät."Syytän" näistä erikoisista asetelmista Kriittisen korkeakoulun kirjoittamisopetusta: siamilaiset kaksoset, jään alla piilevä miesjumala ja monet muut vastaavat juontavat juurensa sieltä. Vaikuttaa siltä, että asetelman erikoisuus on itsetarkoitus, ei itse tarina. Tosin se ei tee kirjoittajasta taikka kirjasta välttämättä "huonoa". Olin varma, että Leena Parkkinen voittaa viime vuoden parhaan esikoisen palkinnon syytä, että ne muut eivät yltäneet lähellekään sitä. Parkkisella tosin on vain irrallisia kohtauksia, ei kokonaista tarinaa siinä kirjassa, mutta silti.
- Sademies itkee
Kupzika kirjoitti:
"Syytän" näistä erikoisista asetelmista Kriittisen korkeakoulun kirjoittamisopetusta: siamilaiset kaksoset, jään alla piilevä miesjumala ja monet muut vastaavat juontavat juurensa sieltä. Vaikuttaa siltä, että asetelman erikoisuus on itsetarkoitus, ei itse tarina. Tosin se ei tee kirjoittajasta taikka kirjasta välttämättä "huonoa". Olin varma, että Leena Parkkinen voittaa viime vuoden parhaan esikoisen palkinnon syytä, että ne muut eivät yltäneet lähellekään sitä. Parkkisella tosin on vain irrallisia kohtauksia, ei kokonaista tarinaa siinä kirjassa, mutta silti.
Kriittinen korkeakoulu ja eräät yksittäiset kirjoittamisen opettajat kapeuttavat nykykirjoittamista. Arkinen tuttu ei olekaan enää se juttu, vaikka klassikot toisin osoittavat, kuten täällä on todettu.
Semmoisten oppien kautta ei synny uutta suomalaista romaania, joka muistetaan.
Kikkailut eivät elä pitkään.
- ..................
ja joissakin niistä on ärsyttäviä piirteitä. Yhden kirjailijan henkilöt jatkuvasti nyökkäävät vastauksena, tai pudistavat päätään. Kuka sellaista oikeasti tekee? Ja samalla kirjoittajalla on mielifraasi "and she knew it" - vaikkapa: "She was beautiful, and she knew it." Kuuntelin häntä uteliaisuudesta, koska hän on myynyt kirjojaan miljoonia. Danielle Steele on nimensä. Siis huonoja piirteitä, ja tarinatkin aika tylsiä, minusta, mutta monelle ne kelpaavat, joten eivät ne kai täysin huonoja ole.
Hyviä kirjoja? Monet Courtenayn kirjat. Hän kirjoittaa sydämellään, vaikeistakin aiheista. Ei ikinä alennu kyynisyyteen tai pilkkaan. Mahtava ihminen, siksi pystyy kirjoittamaan mahtavia kirjoja. Siitähän se alkaa. Persoonaton ei osaa kirjoittaa persoonallisesti, rakkaudeton rakastavasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Useita puukotettu Tampereella
Mikäs homma tämä nyt taas on? "Useaa henkilöä on puukotettu Tampereen keskustassa kauppakeskus Ratinan lähistöllä." ht1482879Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava3672037- 401767
Kuka rääkkää eläimiä Puolangalla?
Poliisi ampui toistakymmentä nälkiintynyttä eläintä Puolangalla Tilalta oli ollut karkuteillä lähes viisikymmentä nälkii371722Meneeköhän sulla
oikeasti pinnan alla yhtä huonosti kuin mulla? Tai yhtä huonosti mutta jollain eri tyylillä? Ei olisi pitänyt jättää sua321411Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa
Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em941213- 541173
Muutama kysymys ja huomio hindulaisesta kulttuurista.
Vedakirjoituksia pidetään historiallisina teksteinä, ei siis "julistuksena" kuten esimerkiksi Raamattua, vaan kuten koul328955Jumala puhui minulle
Hän kertoi sinusta asioita, joiden takia jaksan, uskon ja luotan. Hän kuvaili sinua minulle ja pakahduin onnesta kuulles110938Annan meille mahdollisuuden
Olen avoimin mielin ja katson miten asiat etenevät. Mutta tällä kertaa sun on tehtävä eka siirto.Sen jälkeen olen täysil53782