Hei!
Olen paininut velkataakkani kanssa viimeiset pari vuotta ja nyt makselen kuukausittain ulosottoon osan palkastani. Velkataakka on noussut kulujen ja korkojen kera jonnekin sinne 130 000 euroon, joten on sitten mitä maksella ja tuskin koskaan pääsen siitä eroon ilman velkajärjestelyä. Velkajärjestelyyn pitäisi hakea kesällä ja velkaneuvoja oli luottavaisin mielin. Velkaa siis on kertynyt työttömyydestä, masennuksesta, peliriippuvuudesta, leveästä elintasosta, sairastelusta ja mieheni maksamattomasta takauslainasta. Nyt vasta olen päässyt takaisin jaloilleni niin, että seuraan viikoittain rahankäyttöäni Excelin avulla ja näen tunnelin päässä valoa.
Osa ystävistä katosi matkan varrella ympäriltäni, sillä en mahtunut enää heidän hienoihin piireihinsä ja sukulaisenikin hylkäsivät minut köyhänä yh-äitinä. Vaikka olen käynyt pohjalla ja liki rasvannut köyttä, niin aina olen voinut lapselleni tarjota ruuan lisäksi katon pään päälle ja kosolti rakkautta. Luovuin jo toivosta elää normaalia elämää, puhumattakaan parisuhteesta tai muusta. Tammikuun alussa tutustuin yh-isään, jonka kanssa suhde on lähtenyt heti alusta roihulla ja olemme kuin aina yhdessä olleet. Hänellä on kaksi maailman suloisinta tyttöä, jotka ovat ottaneet minut ja tyttäreni avoimin sylin vastaan ja nyt vihdoinkin uskalsin kertoa asioistani. Pelkäsin hänen jättävän minut, mutta mies kuuntelikin ymmärtäväisenä ja totesi, että taitaa olla nyt viimeistään rakastunut minuun korviaan myöten! Hänellä on kaikki asiat hyvin ja sanoi vain, että mitä sitten vaikka olenkin köyhä, tehdään töitä kaksin verroin ja puhalletaan samaan hiileen.
Uskomatonta, että minäkin sain mahdollisuuden normaaliin elämään ja parisuhteeseen!
Tämä oli vain pienenä kannustus-tarinana teille, jotka käytte näitä asioita läpi ja kaikki tuntuu synkältä.
Kyllä asiat aina selkenevät, tavalla tai toisella.
Velkataakka ja elämä
19
3771
Vastaukset
- Jobin onnentähti
Näköjään eivät pelkästään naiset rakastu renttuihin. Sattuu sitä miehillekin, mutta kyllä köyhyys vielä mielen muuttaa. Ei sitä jaksa pirukaan loputtomiin vaikka silloin tällöin saisikin.
- Rikas Köyhä
hae tosiaan järjestelyyn, se on aikamoinen vääntö mutta vaivan väärtti jos onnistuu pääsemään. Itselläni on alkamassa juuri nyt velakjärjestely (pitkä juttu, en mene nyt siihen). Niukkaa elämää, mutta olen myös oppinut pitämään huolta taloudesta ja arvostamaan erilaisia asioita. Viime vuodet meni jotenkin sumussa ja koko ajan huolehtien ja stressissä. Kärsin kaikenlaisista psykosomaattisista oireista, unettomuudesta,migreenistä jne. Itse aloin etääntymään sosiaalisesti, tajuan että usein olin tavannut ystäviäni ravintolaillallisella tai baarissa, mihin ei enää ole varaa.
Mutta toisaalta olen löytänyt uusia tapoja (mm. torikahvi nyt ei paljoa maksa, ja on hauskaa tavata niissä merkeissä, kutsua ihmisiä syömään omaan kotiin tai käydä lenkillä...). Oireet ovat hävinneet ja tunnen että taas alan hallita elämääni.
Tsemppiä sinulle ja onnea uuteen suhteeseen! - Kiica
Tiedän, mistä puhut koska olen paininut talousvaikeuksissa viimeiset 3 vuotta kun siihen asti turvalliseksi
kuvittelemani elämä kaatui kertaheitolla. Jäin makselemaan n. 50 000 velkoja kun ex-mieheni lähti paremman elämän perässä Thaimaaseen - ja näyttää sille tielle jääneen. Esimmäinen vuosi meni järkytyksestä toipuessa
ja siinä kun selvittelin, mitä velkoja oli minnekin suuntaan (osan kun oli mies hakenut molempien nimissä...)
Aluksi yritin selvitä lainoista ottamalla uusia lainoja, mikä oli paitsi epätoivoista niin myös tyhmää. Sitten menin velkaneuvojalle, jolta sain paitsi hyviä neuvoja myös paljon kannutusta ja rohkaisua.
En tiedä, missä olisin ilman kolmea ihanaa lastani. He ovat olleet ainoa syy siihen, että olen päättänyt mennä tästä eteenpäin, ja maksaa velkani ulosottoon vaikka siihen vuosia meneekin. Kaikesta olemme oppineet tinkimään ja lisäksi minulla on mahdollisuus tehdä kahta työtä. Minultakin osa tuttavapiiristä on kadonnut, mutta onneksi on myös niitä, jotka ovat edelleen lähellä ja joiden kanssa voin tuntea itseni
ihan yhtä hyväksytyksi ja tykätyksi kuin ennenkin.
Ja ihme kyllä, minäkin tapasin miehen, joka ei juossut pakoon kun kerroin hänelle tilanteestani.- ylivelkaantunut
Hei!
Olipa todella hyvä lukea teidän selviytymistarinoitanne.
Itse olen lähelle 60- vuotias mummo-henkilö. Toimihenkilönä olen ollut useita vuosikymmeniä(pienipalkkaisena). Nyt sitten tuli isku, eli joudun työttömäksi syksystä lähtien. Velkavetoista talouttani olen vetänyt useita vuosia.
Taustoistani sen verran, että olen ollut vuosikausia yksinhuoltajana, ja myös ex-mieheni maksamattomien velkojen takia ulosotossa. Kun sitten lapseni lähtivät maailmalle, niin ennestään oli jo jonkin verran luottoja, ja maksuhäiriömerkinnät olivat poistuneet. Siis otin pienempiä kulutusluottoja, jotka ovatkin sitten tosi korkeakorkoisia ja lainasin myös jälkeläisilleni jonkin verran näitä kulutusluottorahoja, jotka he kyllä maksoivat takaisin. Mutta en pyytänyt niitä korkeita korkoja. Halusin kerrankin olla vanhempi, joka pystyisi tukemaan lapsiaan. Otin sitten tietysti myös suurempia luottoja(ja niitä sai helposti) maksaakseni aina pienemmät pois. Mutta jostakin syystä jouduin sitten jo ottamaan jälleen uudestaan pikkuluottoja.
Velkaantumiseni on siis täysin itse aiheuttamaani. Tällä hetkellä luottoja on n. 50.000 euron verran.
Ja syksyllä kun joudun tulemaan toimeen pelkällä työttömyyspäivärahalla(tuskin tämän ikäinen enää töitä saa?) en pysty enää lainoja lyhentämään.
Siis ulosotto edessä ja melko harmaalta tulevaisuus näyttää. Minulla on myös keskivaikea masennus sairautena. Hävettä koko tilanteeni.
Mutta lukiessani kertomuksianne ne antoivat minulle voimaa.
- zombi
hienoa että olet löytänyt apua.itse olen käynyt edellisen laman jäkeisen velka helvetin läpi pidemmän kaavan mukaan ja nyt kun viimein olen saanut raha asiat kuntoon tuntuu siltä kuin olisi elävä ruumis mikään ei tunnu miltään.kannattaa hankkia apua ennen kuin kaikki on myöhäistä.
- velallinen yhä
Ei peliriippuvuusvelkoihin saa velkajärjestelyä. Vaikka muut velat olisi asiallisia, niin tuon suhteen velkajärjestelyä tullaan vastustamaan käräjillä. Itse olin veloissa 100 000e, ja osa siitä peliriippuvuudesta eli noin 5 000e. Niiden hyväksymistä vastustetiin ja sen vuoksi velkajärjestelyä ei myönnetty. Muuta lainat oli asiallisia ja maksukyvyttömyys johtui sairastumisesta ja ennenaikaisesta eläköitymisestä sen vuoksi.
Hirvee homma koko velkajärjestely. Meni melkein 2 vuotta sen kanssa ja tulos oli ei. - tyrmistynyt!
velallinen yhä kirjoitti:
Ei peliriippuvuusvelkoihin saa velkajärjestelyä. Vaikka muut velat olisi asiallisia, niin tuon suhteen velkajärjestelyä tullaan vastustamaan käräjillä. Itse olin veloissa 100 000e, ja osa siitä peliriippuvuudesta eli noin 5 000e. Niiden hyväksymistä vastustetiin ja sen vuoksi velkajärjestelyä ei myönnetty. Muuta lainat oli asiallisia ja maksukyvyttömyys johtui sairastumisesta ja ennenaikaisesta eläköitymisestä sen vuoksi.
Hirvee homma koko velkajärjestely. Meni melkein 2 vuotta sen kanssa ja tulos oli ei.Ja lisäksi tuohon. Velkajärjestelyä ei myönnetä myöskään, jos velat on syntyneet , vaikka vain osittain, kevytmielisyydestä raha-asioiden suhteen. Eli tupo mainitsemasi "leveä elämä" on just sitä.
Maksa vain kiltisti velkasi törsäilyistäsi ja pelailuistasi, niinkuin me muutkin! - 6w56y54rthgs
tyrmistynyt! kirjoitti:
Ja lisäksi tuohon. Velkajärjestelyä ei myönnetä myöskään, jos velat on syntyneet , vaikka vain osittain, kevytmielisyydestä raha-asioiden suhteen. Eli tupo mainitsemasi "leveä elämä" on just sitä.
Maksa vain kiltisti velkasi törsäilyistäsi ja pelailuistasi, niinkuin me muutkin!Muutaman vuoden korot jyllää ja velkaa on neljännesmiljoona. Päivää vaan!
Velkajärjestelyyn et todennäköisesti pääse kuten moni jo kertoi. Paha tilanne loppuelämää ajatellen. - precaution
6w56y54rthgs kirjoitti:
Muutaman vuoden korot jyllää ja velkaa on neljännesmiljoona. Päivää vaan!
Velkajärjestelyyn et todennäköisesti pääse kuten moni jo kertoi. Paha tilanne loppuelämää ajatellen.jotenkin niin ihanaa lukea muiden selviytymisestä... Itselläni paha tilanne ollut jo vuosia ja nyt vasta alkaa saada niskasta kiinni ja ehkä tehdä asialle jotain. Tietääkö kukaan onko missään mitään vertaistuki ryhmää, netissä keskustelufoorumia ylivelkaantuneille? Olisi hyvä jos voisi eri tilanteita ja kokemuksia vertailla ja oppia muiden kokemuksista... Siis täällä tietty voi mutta täällä pyörii näitä hörhöjä niin paljon ketkä vaan provoo tms niin että moni jättää kirjoittelut siihen... Voimia kaikille, ei se elämä tähän lopu :)
- velkainen yhä vain
precaution kirjoitti:
jotenkin niin ihanaa lukea muiden selviytymisestä... Itselläni paha tilanne ollut jo vuosia ja nyt vasta alkaa saada niskasta kiinni ja ehkä tehdä asialle jotain. Tietääkö kukaan onko missään mitään vertaistuki ryhmää, netissä keskustelufoorumia ylivelkaantuneille? Olisi hyvä jos voisi eri tilanteita ja kokemuksia vertailla ja oppia muiden kokemuksista... Siis täällä tietty voi mutta täällä pyörii näitä hörhöjä niin paljon ketkä vaan provoo tms niin että moni jättää kirjoittelut siihen... Voimia kaikille, ei se elämä tähän lopu :)
Jos ajattelit tuota aiemmin kertomaani oman velkajärjestelyni hylkyä provona, niin kehotan perehtymään velkajärjestelylakiin. Samaa ehotan ketjun aloittajalle. Nimittäin mikäli velkaantuminen on tapahtunut "kevytmielisesti", ei velkajärjestelyä myönnetä. Pitää olla hyväksyttävä syy, ja sen tulee koskea KAIKKIA velkoja. Ja kaikki velat tulee olla velkajärjestelyssä. Sun veloista ei nuo "leveä elämä" ja "pelivelat" mene läpi. Ihan vain tieoksi, jos et sitä esitettä, jossa asia on kerrottu, jaksa lukea läpi. Nämä on kohdassa, jossa käsitell'ään velkajärjestelyä estävät kohdat. Lue se.
Kaikkihan voisi rällästää ja pelata, ja maksattaa nämä veronmaksajilla! Ei se vj tuota tarkoita! Mulla oli peliriippuvuusvelkojen osuus kokonaisvelasta alle 10%, ja sain hylyn.
- vakuuksia....
paha velka ole kun mennyt asuntoon..Vai????
- en aio maksaa
Kerrot täällä tuhlanneesi "leveään elämään" ja haet siitä tulleisiin velkoihin velkajärjestelyä. Eikö yhtään hävetä. Toivottavasti et sitä saa! Maksattaisit leveät elämäsi ja tuhluilusi meillä veronmaksajilla.
Häpeä! - tuleva eläkeläinen
en aio maksaa kirjoitti:
Kerrot täällä tuhlanneesi "leveään elämään" ja haet siitä tulleisiin velkoihin velkajärjestelyä. Eikö yhtään hävetä. Toivottavasti et sitä saa! Maksattaisit leveät elämäsi ja tuhluilusi meillä veronmaksajilla.
Häpeä!ehkä sinullakin on töitä ja pystyt maksamaan veroja vain sen vuoksi,että jotkut osaavat elää ja laittaa rahan kiertämään.ei tätä taloutta pyöritä kitupiikit jotka pieraisevatkin sisään päin.toivottavasti saatte elämänne pian taas kuntoon ja pääsette taas mukaan kuluttamaan.
- ????
en aio maksaa kirjoitti:
Kerrot täällä tuhlanneesi "leveään elämään" ja haet siitä tulleisiin velkoihin velkajärjestelyä. Eikö yhtään hävetä. Toivottavasti et sitä saa! Maksattaisit leveät elämäsi ja tuhluilusi meillä veronmaksajilla.
Häpeä!millon veronmaksajat ovat alkaneet maksaa toisten ulosottovelkoja?
- Järkimies75
tuleva eläkeläinen kirjoitti:
ehkä sinullakin on töitä ja pystyt maksamaan veroja vain sen vuoksi,että jotkut osaavat elää ja laittaa rahan kiertämään.ei tätä taloutta pyöritä kitupiikit jotka pieraisevatkin sisään päin.toivottavasti saatte elämänne pian taas kuntoon ja pääsette taas mukaan kuluttamaan.
Tätä taloutta nimen omaan pyörittää kitupiikit, jotka säästävät ja sijoittavat tehtaisiin, koneisiin, palkkoihin, ym TUOTTAAKSEEN tavaroita ja palveluita. Kuka vain osaa kuluttaa. Anna mulle miljoona euroa veronmaksajien rahoja niin hassaan ne tunnissa.
Jos viisi ahkeraa kaveria haaksirikkoutuu autiolle saarelle, tarvitaanko siellä kuudetta tyyppiä joka syö muiden valmistamia ruokia, koisailee muiden valmistamassa majassa, luvaten että kyllä hän sitten joskus korvaa (maksaa) muille kaikesta tästä?
- aa
velkojathan käyttävät aseenaankin "kevyt mielisyyttä" suorastaan näyttää olevan jo lempi sana kumota velkajärjestely hakemuksia..
- Tietämätön..
Kuinka paljon täytyy olla velkaa, ennen kuin voi päästä velkajärjestelyyn?
miehelläni on rikoksien aikaansaamia velkoja noin 25 000€. oikeudenkäyntikuluja, vahingonkorvauksia ja muuta.
Saako tuollaisen summan maksettua työtä tekemällä vai pääseekö velkajärjestelyyn?- velanmaksaja
Velkajärjestelyä ei voi lainkaan saada, mikäli velat ovat maksamattomia sakkoja tai vastaavia rikosseuraanmuksia.
- Osaan laskea
Ei se velka olisi mitään mutta ne perintäkulut kun on lainat tapissa eikä saa enää neuvoteltua kuukausieriä niin pieneksi että saisi kaikille jotain maksettua. Vaikka joka kuukausi laittaa palkasta puolet velkojen kustannuksiin ei pääomat pienene. Ei veloista aina maksamalla pääse. Elättää vaan perintätoimistoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 813181
- 922895
- 532152
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201605Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..61379- 151369
- 191344
Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131321Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein141307Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin351275