SATU

Olipa kerran pieni, kylmä, karu, tyly ja epävieraanvarainen Pohjolan maa, joka oli kertakaikkiaan niin pieni, kylmä, karu, tyly ja epävieraanvarainen, että eihän sinne kukaan edes halunnut tulla. Lisäksi paikalliset asukkaat, perunanenät, olivat rumia, epäystävällisiä ja vaiteliaita, ja heidän kielensäkin oli niin tavattoman vaikea, että siitä oli mahdoton saada mitään selvää silloin harvoin kun he mitään puhuivat.

Näistä ilmeisistä puutteista huolimatta perunanenien maahan alkoi kertyä yhä suurempi määrä rikastuttajia, lopulta aivan riesaksi asti. Rikastuttajilla oli nimittäin sellainen ominaisuus, että nimestään huolimatta he eivät rikastuttaneet, vaan elivät perunanenien kustannuksella ja sotkivat paikkoja. Heitä olisi siis aivan yhtä hyvin voinut kutsua vaikkapa köyhdyttäjiksi, mutta osa perunanenistä oli kovin ihastunut rikastuttajiin, ja vaati kovalla äänellä, että heitä pitää kutsua rikastuttajiksi, voimavaroiksi ja moniosaajiksi, mutta ei missään nimessä köyhdyttäjiksi. Suvaitsevaisten perunanenien mielestä rikastuttajat olivat aivan ihanan rikastavia, väreileviä ja paljon kauniimman värisiäkin kuin kelmeät perunanenät. Siksi rikastuttajia piti saada aina vain lisää. Värisemään ja rikastuttamaan.

Lopulta rikastuttajien määrä ylitti sellaisen rajan, että osa perunanenistä alkoi todella huolestua tilanteesta. He huomauttivat, että rikastuttajien tulva maahan alkoi muistuttaa IPCC-ilmastolaitoksen kuuluisaa mailanlapaa. Niinpä maassa pidettiin äänestys. Tuloksena oli, että 60% perunanenistä ei halunnut enää lisää rikastuttajia.

Eräs Johanna, joka oli hyvin ihastunut rikastuttajiin ehdotti, että maa jaettaisin tasan niiden välillä, jotka eivät halua rikastuttajia ja niiden välillä, jotka haluavat rikastuttajia. Muut perunanenät huomauttivat, että maan jakaminen tasan on hieman epäreilua, koska äänestyksen tulos oli 60-40, mutta suostuivat silti, koska he halusivat vain elää rauhassa omien, perunanenäisten tapojensa mukaisesti.

Niinpä maa jaettiin siten, että puolet annettiin perunanenille ja toinen puoli rikastuttajille ja niille perunanenille, jotka halusivat asua rikastetussa ympäristössä. Myös julkiset varat ja resurssit jaettiin tasan.

Kului muutamia vuosia. Yhä useammat perunanenät alkoivat vähin äänin livahtaa rajan yli rikastamattomalle

puoliskolle, koska eivät tykänneetkään enää rikastamisesta. Samaan aikaan maan rikastuneeseen osaan virtasi jatkuvasti enemmän rikastajia muualta maailmasta. Rikastajistahan ei maailmassa ole pulaa.

Kahdenkymmenen vuoden kuluttua rikastuttajien kanssa eläneet perunanenät tulivat vaatimaan, että maa on jaettava uudelleen puoliksi, koska heidän asumansa puolikas on rikastutettu aivan elinkelvottomaksi. Toisella puoliskolla asuneet perunanenät huomauttivat, että tämä ei ole kovin yllättävää, koska rikastuttajat olivat tuhonneet omat asuinalueensa kaikkialla muuallakin maailmassa, missä heitä vain oli.

Perunanenät joutuivat kuitenkin suostumaan maan jakamiseen uudelleen, koska rikastuttajia oli valtavan paljon ja he olivat hyvin vihaisia. Niinpä jäljellä oleva asuinkelpoinen maa-alue jaettiin kahtia. Tässä vaiheessa useimmat perunanenät siirtyivät jo asumaan perunanenien puolikkaalle.

Kahdenkymmenen vuoden kuluttua rikastuttajat tulivat vaatimaan, että maa on jaettava uudelleen puoliksi, koska heidän asumansa puolikas on mennyt aivan elinkelvottomaksi. Jostain syystä he tuntuivat pitävän tätä perunanenien vikana, koska perunanenät eivät olleet lähettäneet heille tarpeeksi rahaa, joten taikaseinät olivat menneet rikki. Perunanenät joutuivat jälleen suostumaan maan jakamiseen, koska rikastuttajia oli enemmän kuin koskaan ennen ja he olivat aivan järjettömän vihaisia. Niinpä jäljellä oleva asuinkelpoinen maa-alue jaettiin kahtia.

Sama kuvio toistui vielä muutaman kerran, kunnes perunanenillä oli enää jäljellä yksi ainoa saari Saimaalla, jossa he viljelivät perunaa ja elivät omien, perunanenäisten tapojensa mukaan.

Sitten tuli kylmä talvi. Saimaa jäätyi ja rikastuttajat kävelivät jään yli saareen ja tappoivat kaikki perunanenät. Sen pituinen se.

________________________
Ylläoleva tarina on vain satu. Sen sijaan siinä todellisuudessa, jossa me nyt elämme, Helsingin kaupungin monikulttuurikeskus Caisan johtaja, valtiotieteen tohtori Johanna Maula kysyi päivän Hesarissa mielipidepalstalla:
Mitä tapahtuisi, jos Suomi todellakin jaettaisiin kahtia niin, että ne lähes 60 prosenttia, jotka eivät halua "ottaa" maahanmuuttajia Suomeen, asuttaisivat – luonnollisesti ilman näitä vähemmistöjä – vastaavan kokoista maa-aluetta omine, maahanmuuton estävine lakeineen? Samalla ne alle 40 prosenttia, jotka hyväksyvät etniset vähemmistöt ja haluavat lisätä maahanmuuttoa, asuttaisivat maan toista puolta suurin piirtein nykyisine lakeineen.

Tässä loisto esimerkki rikastuttajia jumaloivasta perunanenästä
264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olette kaikki seonneita, rikastuttajat, tupauunot, hyysärit. Toivon että maailma loppuu kohta tai ainakin että ihmiskunta tuhoaa itsensä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Niin totta! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu