Autuuslupaus 2

Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen. [Ps. 126:5; Jes. 61:2,3; Joh. 16:20; Ilm. 7:17]
Ketkä ovat murheellisia?
Murhetta on monenlaatuista. Voimme suuresti murehtia rahaa ja muita aineellisia asioita tai terveyttämme, voimme surra kuoleman edessä, mielemme täyttää murhe, kun koemme toisten vastustusta tai pilkkaa. Ovatko nämä oikeita murehtimisen aiheita Jumalamme edessä?
Paavali kertoo oikeasta murehtimisesta ja sen seurauksista:
2. Kor. 7:10
Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen. Maallinen murhe sen sijaan tuottaa kuoleman.

Näemme, että Jumala odottaa, että me menemme itseemme, kun kohtaamme murheen. Onko Minulla oikeasti aihetta murheeseen? voimme kysyä. Murheemme voi olla itse tehtyä, se voi olla seurausta vääristä teoistamme tai valinnoistamme. Jumalan mielen mukainen murhe sen sijaan tulee syvemmältä. Se huomaa oman vajavuuden, syntisyyden ja voimattomuuden vastustaa kiusauksia. Se tuottaa hyvän tuloksen, parannuksen. Kuin tuhlaajapoika voimme mennä itseemme ja sanoa: "Minun Isäni kodissa on kaikki hyvin! Miksi olen tässä ja murehdin? Miksi en lähde Isän luo, jospa hän ottaisi minut vastaan uudelleen?"

Ottaako Isä vastaan? Siellä hän jo odottaa, hän katselee tielle, eikö lasta jo näy. Missä minun rakkaani viipyy? hän ajattelee. Tarvitsemme apua jo ennen kuin mielemme on niin kääntynyt, että voimme lähteä takaisin Isän luo. Jeesus ja Pyhä Henki kutsuvat meitä kenties kauankin, ja lopulta kuulemme tuon kutsun ja lähdemme. Kun olemme tehneet päätöksen, on helpompi kulkea eteenpäin. Vaikka tie on kuvaannollisesti pölyinen ja vaikea, menemme eteenpäin kuin kuullen Isän kutsun. Erämaastamme me kuljemme Isän kotiin rakkaaseen Jeesukseemme nojaten. Hän auttaa ja johdattaa meidät takaisin Isän luo. Meitä odottaa ihana kotiinpaluu, vaikka emme vielä sitä tiedä.

Ehkä pelkäämme, mitä Isä sanoo, koska olemme monesti murehduttaneet hänenkin mielensä, olemme olleet tottelemattomia ja ahneitakin, olemme eläneet riettaasti ja haaskanneet Jumalamme meille antamia lahjoja. Mutta meitä lohduttaa se, että olemme päättäneet tehdä tämän askeleen, aloittaneet parannukseen johtavan tien Jumalan luo.

Siellä Isä onkin vastassa, ja meidät otetaan juhlien päävieraaksi. Sepä onkin vaikuttava kohtaaminen. Puhdistus kaikesta saastasta, uusi puhdas puku, kengät ja sormuskin vielä. Siinä me olemme kuin Josef vankilan jälkeen menossa faaraon luo. Ja mikä korotus onkaan tulossa. Saamme Jumalan lapsen nimen ja hänen valtakuntansa kansalaisuuden. Voisiko valtavampaa olla, kuin mitä usko Jumalaan ja paluu hänen luokseen merkitsee. Jumalan mielen mukainen murhe on tehnyt tehtävänsä, eikä meidän enää koskaan tarvitse olla murheellisia, koska tiedämme, murhe ei meitä enää saavuta, sillä olemme tulleet Jumala luo.