Paljonko teillä on puhelinlaskut? Meillä oli edellinen koko perheen yhteensä n. 45 euroa, mies ja nuorin poika soittelee mielestäni ihan turhaan liikaa, huomauttelen heille siitä; esim. kilometrin päässä asuvalle kaverille ei tarvitse soitella. Oma osuuteni oli viimeksi 5,40 ja niistä oli yksi soitto veljelle, muut ns. asiapuheluita. Tuosta puhelinlaskusta olisi vara kyllä nipistää paljonkin. Käytän enimmäkseen sähköpostia, mutta tuo vanhin sairaseläkeläisveljeni ei osaa lainkaan käyttää tietokonetta vieläkään - ei ollut mahtunut atk-kurssille. Veljen kanssa on sovittu, että soitellaan kerran kuussa kumpikin yksi puhelu, sitten jos on hätä tai tärkeää asiaa, niin sitten soitetaan erikseen.
Puhelinlasku?
utelen vaan
13423
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
viimeinen 4 kk oli muutaman sentin alle 20 €.
Aika ikävää, koska yhteydenpito vähenee vähenemistään.
Myös ikätoverini pieneläkeläisiä.
Itelläin 3,5-5 e/kk. Eukolla 20-30 e/kk.
Kännykät, ei lankaa, ei Skypeä.
nettiyhteys ja 250min. puheaikaa. tekstarit erikseen mutta en niitä lähetä. 24,80/kk
45 euroa kuukaudessa, sis. 3000 minuuttia puheaikaa ja 3000 tekstiviestiä. Minulle sopiva paketti. Voi puhua huoletta miettimättä laskun kasvua.Puolisolla työsuhdekännykkä jota saa käyttää muutoinkin.
mulla tulee 25 euron laskutusraja täyteen kerran pari vuoteen, siinäkin suurin osa perusmaksuja. en voi vaihtaa perusmaksuttomaan. puhelinta tarvitsen kyllä, mutta laskua en tee jos ei ole pakko.
400-600 euroa kuukaudessa. Vaimo seviää satasella ja pojalla ehkä 10 eur/kk jos sitäkään. Meillä jokaisella on oma läppäri millä välillä soitamme ilmaisia skypepuheluita joilekin tuttaville. Vaimon veli venäjällä ja toinen Kiinassa joten skype siksi. Omat vanhempani vuokranneet omakotitalon etelä Espanjasta muutamaksi kuukaudeksi ja yhteydenotto useinmiten skypellä. Ai niin itsellä puhelinetu töissä joten verotusarvo vissiin 20 eur/kk
..täällä köyhien seassa teet? Mielenköyhille pitäisi saada oma palstansa, se on eri asia.
Älä väheksy ihmisiä
Kommentti oli vuodelta 2010. Kommentoija luultavasti jo kuollut.
Käyttöä yleensä paljon alle euron kuussa, mutta pakkomaksun takia menee kympin pintaan kuussa. Toisessa kännykässä prepaid, ja sen kulut pienemmät. Suomessa on älyttömän halpaa käyttää kännykkää. Se surettaa, että lankapuhelimet on melkein kadonneet. Voi niitä aikoja, kun paikallispuhelu oli 18 penniä soitto, eli noin kolme eurosenttiä.
Vain rikkailla on rahaa soittaa puhelimella.
Ja eläkeläisillä. Heillä on aikaa jaaritella ummet lammet muilla menee aika kiireisiin kuten juopotteluun, sätkien käärimisiin, nettipornoon, ruokajonoihin ja laiturin maalaamisiin.
Kun maksaa sopimuksen mukaan kiinteän summan 17,90 €/kk, niin
voi lörpötellä mielin määrin samaan hintaan.
Aikaisemmin oli halvempi, mutta siinä oli rajallinen määrä aikaa.