Nazi partio

Kaikki kotona?????

hyvin myötäkarvaan, kun folktingin kielipartio tulee kylään. Kentän vastaus vain on aivan toinen eikä sille kansliapäälliköt mahda yhtään mitään. Loputtomat vaatimukset ja pakkoruotsi tuhoavat vähitellen koko Suomen ruotsalaisuuden. Toinen tekijä on nuoren polven kaksikieliset Suomen ruotsalaiset, jotka eivät tarvitse minkäänlaista palvelua ruotsiksi (elleivät satu simputuspäälle ja ala vinkua "vi har ju lagen!").

Koko ajan etenemme siihen suuntaan, jota UKK:kin aikoinaan yritti.
Vahingollisia ruotsalaisia
Historia toistaa usein itseään; samojen syitten seuraukset ovat usein samat tai ainakin samankaltaiset. Tämä on syytä hyvissä ajoin palauttaa ruotsinkielisten poliitikkojemme mieleen, kun he nyt ovat uusimassa itsenäisyytemme aamuhämärässä kolme vuosikymmentä sitten tekemiään virheitä.
Hiukan toinen oli kehitys suomen- ja ruotsinkielisten suhteissa muussa Suomessa. Hankauskohdat olivat melkeinpä lukemattomat, ja kansallisilla intohimoilla oli väljät liikkuma-alat. Monien itsenäisyydestä juopuneiden suomalaisten mielestä ruotsin kielellä ja sitä puhuvilla oli vallan liian mahtava asema, liian paljon sananvaltaa yhteiskunnan ja valtion asioissa sekä talouselämässä. Mutta jos tarkastelee kielitaistelun vaiheita kahden vuosikymmenen ajalta, toteaa helposti, että tuo kehityksen hitaus tosin huomattiin ja tempoiltiin sen jouduttamiseksi ja oltiin valmiit sitkeästi työskentelemään suomalaisten määräysvallan saavuttamiseksi. Mutta se ei johtanut avoimeen ristiriitaan. Taistelu puhkesi ilmiliekkiin vain silloin, kun suomalaista kansallistuntoa loukattiin.
Käydyt sodat osoittivat kielirajan molemmin puolin asioitten todellisen arvojärjestyksen. Vanhat riidat olivat pois pyyhkäistyt, ja ainakin suomenkielisten taholla oltiin hyvin pitkälle myöntyväisiä. Mutta juuri mainittujen sovinnollisten piirien ulkopuolelle jäi eräs henkilöryhmä, jonka esillä olo oli riippuvainen kieliriidan jatkumisesta. Nämä olivat ruotsalaisen kansanpuolueen ammattipoliitikkoja. He näkivät Suomen kansainvälisen aseman luhistumisessa suuren tilaisuutensa. Sitä oli käytettävä hyväksi ja hankittava etuja ruotsinkielisille sivistyksellisellä alalla, kunnallisessa ja valtiollisessa elämässä. Mutta ruotsinkieliset eivät tyytyneet vain vaatimaan etuja itselleen. He kieltäytyivät monista velvoituksista, joihin sodan johdosta olimme joutuneet. Erikoisen väkevästi he nousivat vastustamaan karjalaisen siirtoväen asuttamista "ruotsalaiselle maalle". Kun tässä uudenlaisessa "kielitaistelussa" on käytetty demagogian kaikkia keinoja jättämättä syrjään vetoamista ulkomaihinkaan, on syntynyt melkoista jännitystä kieliryhmien kesken. Jos he jatkuvasti pelaavat, kuten näyttää, he voivat ehkä saavuttaa voiton. Mutta se tulee olemaan tilapäinen. Voimat, joita nyt pidetään kurissa, pääsevät joskus taas vaikuttamaan. Poliittinen viisaus kehoittaisi ottamaan varteen vastaisuuden ja näkemään, että ruotsinkielisten vahvin tuki tulevaisuudessa on sotien aikana syntyneessä yhteishengessä ja yhä vahvistuvassa valtakunnallisessa ajattelussa. Älköön nyt kylvettäkö vastaisten kielitaistelujen siemeniä. Jos näin tapahtuu, on syy kokonaan muutamien lyhytnäköisten ruotsinkielisten poliitikkojen, jotka eivät ymmärrä mitään historian opetuksista. Heidän ei ole annettava johtaa maata onnettomuuksiin.
”Veljenpoika” (Urho Kekkonen) Suomen Kuvalehti 39/1948