Ryhtiliikkeellä voimme katsoa peiliin - ja tulevaisuuteen

Lainattua tekstiä, joka säästi kirjoittamisen vaivan, koska asiani oli aivan sama...

"Suomalainen on aina ollut ylpeä itsestään ja suomalaisuudestaan sekä rehellisyydestään ja periksiantamattomuudestaan. Miksei siis tätä sisua voisi osoittaa nytkin, vaikka valtion- ja kenties omaakin velkaa on, että hirvittää. Kaiken lisäksi itsetuntoamme koeteltiin vahvasti, kun Vancouverista tultiin melkein tyhjin taskuin, eikä Euroviisuistakaan ole lupa odottaa kuin marginaalipisteitä. Mutta, jospa eläisimme tätä päivää niin kuin Euroopassa pitää. Kauppaa täytyy käydä, vaikka laivat seisoisivat satamissa tai ovat juuttuneina jäihin. Mutta, aina silloin kun laiva pääsee lähtemään maailmalle ruumat ja kansi täynnä suomalaisen teollisuuden tuotteita, tuo se sama laiva maailmalta meille mm. autoja, matkapuhelimia, kahvia, banaaneja – ja maitoa. Kysyä sopiikin, että oliko sinänsä ahkeran pääministerimme viesti kansalle loppuun saakka harkittu, kun hän kehotti – epäsuorasti kylläkin – boikotoimaan sipoolaisessa navetassa lypsettyä maitoa, koska se on lypsetty väärän väriseen tölkkiin. No, tämäkin asia korjaantui ja tämä Suomi-Ruotsi-maaottelu taisi päättyä tasapeliin?

Jos me lähdemme protektionismin tielle, voimme olla varmoja, että siinä pelissä menee omiin enemmän kuin erään taannoisen jääkiekko-ottelun ensimmäisessä erässä. Mitähän muuten pääministerimme tuumaisi, jos ruotsalainen virkaveli Reinfeldt tulisi lööppeihin ja julistaisi Erickssonin puhelin kourassaan sinikeltaiselle lukijakunnalle, että se on nyt loppu Nokian puhelinten osto?"

http://www.rakentaja.fi
052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ylös, Ylös* kirjoitti:

Lainattua tekstiä, joka säästi kirjoittamisen vaivan, koska asiani oli aivan sama...

"Suomalainen on aina ollut ylpeä itsestään ja suomalaisuudestaan sekä rehellisyydestään ja periksiantamattomuudestaan. Miksei siis tätä sisua voisi osoittaa nytkin, vaikka valtion- ja kenties omaakin velkaa on, että hirvittää. Kaiken lisäksi itsetuntoamme koeteltiin vahvasti, kun Vancouverista tultiin melkein tyhjin taskuin, eikä Euroviisuistakaan ole lupa odottaa kuin marginaalipisteitä. Mutta, jospa eläisimme tätä päivää niin kuin Euroopassa pitää. Kauppaa täytyy käydä, vaikka laivat seisoisivat satamissa tai ovat juuttuneina jäihin. Mutta, aina silloin kun laiva pääsee lähtemään maailmalle ruumat ja kansi täynnä suomalaisen teollisuuden tuotteita, tuo se sama laiva maailmalta meille mm. autoja, matkapuhelimia, kahvia, banaaneja – ja maitoa. Kysyä sopiikin, että oliko sinänsä ahkeran pääministerimme viesti kansalle loppuun saakka harkittu, kun hän kehotti – epäsuorasti kylläkin – boikotoimaan sipoolaisessa navetassa lypsettyä maitoa, koska se on lypsetty väärän väriseen tölkkiin. No, tämäkin asia korjaantui ja tämä Suomi-Ruotsi-maaottelu taisi päättyä tasapeliin?

Jos me lähdemme protektionismin tielle, voimme olla varmoja, että siinä pelissä menee omiin enemmän kuin erään taannoisen jääkiekko-ottelun ensimmäisessä erässä. Mitähän muuten pääministerimme tuumaisi, jos ruotsalainen virkaveli Reinfeldt tulisi lööppeihin ja julistaisi Erickssonin puhelin kourassaan sinikeltaiselle lukijakunnalle, että se on nyt loppu Nokian puhelinten osto?"

http://www.rakentaja.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu