Mitä mieltä olette?

Naisen vangitsemista ja laatikkoon sulkemisesta 9 vuotta vankeutta, tekijänä lakimies. 16-vuotiaan raiskaamisesta puoli vuotta ehdollista, tekijänä poliisi.
37379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

tuomari ja minulla olisi ollut valta käsissäni niin ensimäiselle antaisin elinkautinen,toiselle elinkautisen kastroituna.

Ja luonnollisesti kaikki omaisuus uhrille.

Äänestä
  • "Ja luonnollisesti kaikki omaisuus uhrille."

    - Paitsi ettei rikollisenkaan omaisten pidä kärsiä. Silti vaan kummastuttaa sakkotuomiot. Miksi valtio tienaa rikollisilla? Miksi niitä rahoja ei anneta uhreille?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    "Ja luonnollisesti kaikki omaisuus uhrille."

    - Paitsi ettei rikollisenkaan omaisten pidä kärsiä. Silti vaan kummastuttaa sakkotuomiot. Miksi valtio tienaa rikollisilla? Miksi niitä rahoja ei anneta uhreille?

    omaisuudesta,toisaalta ymmärrän suuret sakot,olisi nimittäin oikein jos jokainen vanki joutuisi itse maksamaan ylläpitonsa.

    Äänestä

  • Aatteleppaite2.0 kirjoitti:

    omaisuudesta,toisaalta ymmärrän suuret sakot,olisi nimittäin oikein jos jokainen vanki joutuisi itse maksamaan ylläpitonsa.

    ja minä ihmettelen sitä, että valtio kerää sakkoina rahaa rikoksista. Nehän kuuluisivat rikosten uhreille.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    ja minä ihmettelen sitä, että valtio kerää sakkoina rahaa rikoksista. Nehän kuuluisivat rikosten uhreille.

    Kuka on tyhjällä motarilla ajetun ylinopeuden uhri?

    Äänestä

Mutta ehkä toi eka menee jokseenkin kohdallee, tai menisi, jos ei pääisi puolella.
Jälkimmäinen on tekoon nähden rutkasti liian lievä.

Jos on tarkoitus verrata rikoksia keskenään niin jälkimmäinen on pahempi ja molemmat hirvittäviä.
Mutta kuten otsakeessa ilmaisin en ole oikea ihminen tuomitsemaan mutta varmaan tosta jälkimmäisestä voisi elinkauttista laittaa jos nyt jotain pitäisi oikeustajusta sanoa.

Äänestä

eihän nuo ole saanut teoistaan paljo mitään rangaistusta
en tiiä vaikuttaako ammatti vai onko sama kuin tavallisella pulliaisella?

Äänestä

Nämä on tosi vaikeita kysymyksiä. Puolivuotta raiskauksesta on ehdottomasti aivan liian vähän, mutta en voi olla miettimättä, auttaako tämä mitään. Tällaisia ihmisiä voi sulkea vankiloihin, mutta mitä he ovat vapauduttuaan.
Haluaisin niin mielelläni keksiä jonkin tehokkaamman rangaistuskeinon. Sellainen, että se tuntuisi kunnon rangaistukselta, mutta siinä olisi myös sellainen ihmistä muuttava elementti, ettei rikokset toistu. Pelkkä vankilatuomio on kuin siirtäisi murheet mytöhemmäksi.
Kuka olisi se viisas, joka osaisi tämän ratkaista.

Äänestä
  • Puoli vuotta EHDOLLISTA, vaikka oli kyseessä poliisi, joka raiskasi 16-vuotiaan tytön. Sitä en ymmärrä. että meni syyte nurin virka-aseman väärinkäytöstä, vaikka tuli toteennäytetyksi, että juuri sillä virkamerkillä hän sai tytön itseensä luottamaan.

    Kysyit sellaisia kysymyksiä, joihin ei ole minulla ainakaan vastauksia, jotka nyt tässä viitsisin sanoa.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Puoli vuotta EHDOLLISTA, vaikka oli kyseessä poliisi, joka raiskasi 16-vuotiaan tytön. Sitä en ymmärrä. että meni syyte nurin virka-aseman väärinkäytöstä, vaikka tuli toteennäytetyksi, että juuri sillä virkamerkillä hän sai tytön itseensä luottamaan.

    Kysyit sellaisia kysymyksiä, joihin ei ole minulla ainakaan vastauksia, jotka nyt tässä viitsisin sanoa.

    Tuo puolivuotta ehdollista on vitsi. Eihän se käy kenenkään oikeustajuun. Kenenkään ei sisällä tuomaria, joka tuolion antoi.
    Vaikea on näitä asioita käsittää. Monesti tuntuu, että materian vahingoittamisesta ja rahaan liittyvistä rikoksista saa huomattavasti ankarammat tuomiot kuin ihmisen koskemattomuutta loukkaavista rikoksista. Tätä minä en kyllä ymmärrä.

    Äänestä

  • beenthere kirjoitti:

    Ei millään mahdu oikeustajuun, että tuolta äijältä ei otettu muuta kuin senhetkinen työ pois. Saa ainakin minun tietojeni mukaan toimia poliisina, jos joku tuon mulkeron haluaa palkata.

    Ikävä kyllä tällainen idiootti varmasti löytyy tästä maasta joka haluaa antaa poliisiraukalle toisen mahdollisuuden. Raiskauksista pitäisi rapsahtaa todella tuntuva tuomio, että ihmiset ymmärtäisivät raiskauksen hirvittävyyden.

    Jos ajatellaan vaikka Itä-Suomen hovi"oikeuden" tuomioita, niin ei kyllä naurata. Tai tämä:

    "Käsittämätöntä on lukea millaisin syin raiskaustuomioita on alennettu: miehellä on perhe, vakituinen työ tai raiskattu oli tuttu. Rovaniemellä raiskaajan tuomiota lievennettiin, koska raiskaus oli lyhytkestoinen. Joopa joo. Kerrassaan surkeata."

    http://lipponen.blogit.uusisuomi.fi/2010/02/12/saako-naisen-raiskata/

    http://jyrkivirolainen.blogspot.com/2009/07/123-syyttaja-valittaa-sittenkin.html

    Harvoin mies iloitsee liian nopeasta laukeamisesta, mutta tässä tapauksessa varmaan on näin.
    Täysin käsittämättömiä perusteita alennetulle tuomiolle. Panee oikeasti miettimään näiden tuomareiden suhteellisuudentajua.

    Juuri mietin jälleen kerran Suomen tuomioita - se saa ajettua parhaiten asiaansa kenellä on valtaa, asemaa ja rahaa. Mielestäni raiskaus on samalla viivalla sieppaamisen kanssa - molemmista jää ikuiset arvet ja niitä ei voi poistaa millään. Talouteen ja rahaan, sekä huumausaineisiin liittyvät rangaistukset ovat kovempia kuin ihmisen pahoinpitelyyn, tappoon tai raiskaukseen, mielestäni asia pitäisi olla päinvastoin. Jokainen tietää kuinka järkyttävän alhaisella tasolla Suomen raiskaustuomioiden pituudet ovat, mutta mitään ei tehdä niiden muuttamiseksi. Sen sijaan mummojen maahanpääsyyn lakia muutetaan "pikavauhdilla".

    Tuossa poliisiasiassa virassa toimiminen pois, ehdoton vankeus kolme vuotta. Mielestäni raiskauksesta pitäisi vähimmillään saada se kolme vuotta - rikos joka voi aiheuttaa mielenterveysongelmia pitkällä ajanvälillä ja loukkaa pahoin yksilön oikeuksia.

    Äänestä

  • Järkyttävää... kirjoitti:

    Minusta on täysin käsittämätöntä, että Suomen valtio tienaa sakoilla rahaa. Rikosten uhreille maksetaan minimaalisia korvauksia, mutta sakkoja valtio näistä rikoksista perii.

    Äänestä

Kirkonpolttamisesta 6 vuotta vankeutta ja lasten tupakalla kiduttamisesta 1vuosi ehdollista.

Suomen laissa on jotain pikkuisen vialla, itse olisin hirttänyt kiduttajan munistaan lähimpään kuuseen.

Äänestä
  • Minunkin mielestäni monet rangaistukset ovat rikosten suhteen täysin perseellään. Kuinkahan moni muu yhden tuhopolton tehnyt on saanut noin pitkän rangaistuksen? Mitähän nykyään saa taposta?

    Miksi tuosta muuten tuli tuomioksi 6 vuotta, kun Tyrvään kirkon polttaja sai vain noin puolet siitä?

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    Minunkin mielestäni monet rangaistukset ovat rikosten suhteen täysin perseellään. Kuinkahan moni muu yhden tuhopolton tehnyt on saanut noin pitkän rangaistuksen? Mitähän nykyään saa taposta?

    Miksi tuosta muuten tuli tuomioksi 6 vuotta, kun Tyrvään kirkon polttaja sai vain noin puolet siitä?

    "Raiskauksesta tuomittiin Suomessa vuonna 2002 yksittäisrikoksena 23 tapausta. Näistä 11 (48 %) sai ehdollisen tuomion ja 12 (52 %) ehdottoman. Ehdollisten keskipituus oli 16,2 kuukautta ja ehdottomien 18,8 kuukautta."

    "Vuonna 2002 tapon keskirangaistus on ollut 8,6 vuotta; tapon yrityksestä puolestaan on jaeltu 3,7 vuoden tuomioita (tämä luku on kasvanut 0,8:lla vuodesta 1996 lukien!)."
    Lähde: http://www.heikniemi.net/kirj/jur/rikos/tappomurha.html

    Jotenkin tuntuu, että oikeusmurha tapahtuu ainakin raiskauksien kohdalla.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    Minunkin mielestäni monet rangaistukset ovat rikosten suhteen täysin perseellään. Kuinkahan moni muu yhden tuhopolton tehnyt on saanut noin pitkän rangaistuksen? Mitähän nykyään saa taposta?

    Miksi tuosta muuten tuli tuomioksi 6 vuotta, kun Tyrvään kirkon polttaja sai vain noin puolet siitä?

    vaikutti porvoossa raskauttavasti se, että kirkko pönötti (pönöttää) keskellä puutalokaupunginosaa, ja aiheutti vakavaa vaaraa asukkaille. wikistä: 'Suurpalon vaara kaupungissa oli suuri, koska palavia kattorakenteita lensi jopa satojen metrien päähän hehkuvina kekäleinä. Porvoon vanha kaupunginosa on tiheään rakennettu, ja kadut ovat kapeita. Palo sai alkunsa kahden aikaan yöllä kirkon ulkopuolelta.'

    >Miksi tuosta muuten tuli tuomioksi 6 vuotta, kun Tyrvään kirkon polttaja sai vain noin puolet siitä?

    Äänestä

  • niin tuomioon kirjoitti:

    Ei palanut kuin kirkko. Miksi raiskauksesta ei saa kuin ehdollista, jos sitäkään, mutta jostain kuolemankultin pyhäkön polttamisesta 6 vuotta vankeutta?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Ei palanut kuin kirkko. Miksi raiskauksesta ei saa kuin ehdollista, jos sitäkään, mutta jostain kuolemankultin pyhäkön polttamisesta 6 vuotta vankeutta?

    ottanut kantaa siihen, vaan tyrvään ja porvoon tuhopolttojen ja niistä saatujen rangaistuksien eroihin...

    yleisesti ottaen on noissa rangaistusasteikoissa, ja varsinkin niiden soveltamisessa (eli että sovelletaanko asteikon ylä- vai alapäätä) minun oikeustajuani vaivaavia juttuja. tietysti, yksityiskohtien tuntemisestakaan ei ole haittaa omia arvioita tehdessä :)

    Äänestä

MOT: Raiskaus ja rangaistus YLE TV1 20.00 - 20.30 Laki määrää raiskauksista ankarat tuomiot. Tuomioistuimet kuitenkin tulkitsevat lakia usein raiskaajan eduksi. Toimittaja Tiina Lundell.

Äänestä
  • ja käytäntö ovat näköjään hyvin eri asia. Ei noissa laeissa sinänsä paljon vikaa olekaan, mutta miksi niiden mukaan ei sitten tuomita? Pitää katsoa tuo ohjelma.

    Äänestä

yhdeksän vuoden tuomio teosta, jossa ihmishenki sentään säilyi, on osoitus oikeuslaitoksemme kyvystä tehdä 'oikeudenmukaisia' päätöksiä.

Eli tappaa saa mutta ei vapautta riistää, eli olosuhteet ja teko huomioonottaen, ei voi muuta kuin ihmetellä? Toki syitäkin tällaiseen tuomioon, voi miettiä!

Äänestä

Onko tuo nykyaikainen vankilajärjestelmä edes järkevä?

Toki yksilö saadaan hetkeksi eristettyä yhteiskunnasta, mutta täydellä yhteiskunnan ylläpidolla (eli kallista). Ja jotenkin on sellainen perstuntuma, että ei tällä Suomen vankeinhoitojärjestelmällä kovin paljon muuteta rikollisia yhteiskuntakelpoisiksi. Sen sijaan moni rikkoo lakia uudestaankin.

Eli esim. tuo juristi muuttuu nyt veronmaksajasta verovarojen käyttäjäksi ja luultavasti myös syrjäytyy yhteiskunnasta. Eli tuskin enää maksaa veroja samaan tyyliin vankilasta vapauduttuaan. Eli yhteiskunnan näkökulmasta ajaudumme jonkinlaiseen noidankehään. Toki teosta on rangaistava, mutta miten?

Äänestä
  • "Onko tuo nykyaikainen vankilajärjestelmä edes järkevä?

    Toki yksilö saadaan hetkeksi eristettyä yhteiskunnasta, mutta täydellä yhteiskunnan ylläpidolla (eli kallista). Ja jotenkin on sellainen perstuntuma, että ei tällä Suomen vankeinhoitojärjestelmällä kovin paljon muuteta rikollisia yhteiskuntakelpoisiksi. Sen sijaan moni rikkoo lakia uudestaankin."

    - Kyllä rikoksista pitää rangaista. Onhan niitä rikoksenuusijoita, mutta johtuuko se vankilajärjestelmästä vai rikollisesta luonteesta?

    "Eli esim. tuo juristi muuttuu nyt veronmaksajasta verovarojen käyttäjäksi ja luultavasti myös syrjäytyy yhteiskunnasta. Eli tuskin enää maksaa veroja samaan tyyliin vankilasta vapauduttuaan. Eli yhteiskunnan näkökulmasta ajaudumme jonkinlaiseen noidankehään. Toki teosta on rangaistava, mutta miten?"

    - Mutta poliisi voi jatkaa poliisina, vaikka on aiheuttanut vakavaa haittaa lapselle. Ei häneltä virkaoikeutta pois otettu. Eri asia sitten on kuka hänet enää palkkaa töihin. Sitä vaan ihmettelen, että miksi tuomiot ovat niin epäsuhtaisia.

    Äänestä

tuntuvat suomessa yleisesti kovin lyhyiltä. Ymmärrän kyllä asiaan kätkeytyvät ongelman: humalaisen naisen irtosuhde saattaa muuttua raiskaukseksi, kun vastapuolen naama ei enää aamulla miellytäkään... anna siinä sitten oikeudenmukaisia tuomioita. Tuo kyseinen tapaus ei kylläkään tähän kastiin putoa, mutta kait raiskauksille sitten yritetään pitää jonkinlaista yhtenäistä linjaa. Jokunen tovi sitten uutisoitiin kansalaisten asenteiden raiskauksiin koventuneen muistaakseni englannissa; yleinen mielipide oli kallistunut siihen, että raiskattu saa syyttää asiasta osin itseään. Toivottavasti emme seuraa eurooppalaista trendiä.

Yleisesti ottaen en ihmettele ihmisen koskemattomuuteen liittyviä pieniä tuomioita: elämme ajassa, jossa susia pitää suojella, mutta lapsen saa tappaa kohtuun. Aikaa myöten tullee yhä vaikeammaksi perustella, miksi vaikkapa Wahlroosin kunnia olisi vähemmän tärkeä asia kuin puliukko Möttösen henki.

Äänestä
  • kaikille ihmisille pelastusta ja vapautta synnistä ja Saatanasta,
    joka sitoo ihmiset elämään väärin ja tekemään vääriä valintoja,
    mutta useimmat hylkäävät Hänet ja joutuvat tuomiolle ja se on
    heidän mielestään väärin.

    Äänestä

Jälkimmäisessä sitä, että miesten ja naisten välisessä tasa-arvossa sekä lastensuojelussa on Suomessa vielä paljon tapeltavaa. Ekassa sitä, että rahallista suojellaan.

Äänestä
  • Tänään tulee MOT, jossa on aiheena raiskaustuomioitten pienuus, ellei peräti olemattomuus. Ja tuossa sieppaustuomiossa oli ihan selvästi rahalisä. Sopii miettiä sitäkin asiaa, että entä jos tämä poliisi olisi raiskannut jonkun rikkaan perheen 16-vuotiaan tyttären, niin mikä olisi ollut tuomio.

    Äänestä

  • .. kirjoitti:

    Tänään tulee MOT, jossa on aiheena raiskaustuomioitten pienuus, ellei peräti olemattomuus. Ja tuossa sieppaustuomiossa oli ihan selvästi rahalisä. Sopii miettiä sitäkin asiaa, että entä jos tämä poliisi olisi raiskannut jonkun rikkaan perheen 16-vuotiaan tyttären, niin mikä olisi ollut tuomio.

    Olettaisin, että yleensä raiskaajilla on sen vertaa itsesuojeluvaistoa, että he punnitsevat kiinnijäämisensä ennen tekoaan. Ikävä kyllä!

    Raiskaustuomioiden pienuudesta Suomessa on keskusteltu niin monta vuotta jo, etten jaksa enää katsella kyseisiä ohjelmia. Mitään ei tapahdu.

    Äänestä

Jotenkin tuntuis siltä että poliisi pääsi vähän helpommalla, en tiedä johtuiko ammatistaan.

Äänestä

tuomio osoittaa, että Suomessa on kaksi lakia. Yksi laki kansalle ja toinen laki herroille.

Sieppaaja sai kovan tuomion, koska kehtasi käydä rahaeliitin jäseneen käsiksi. Rahaeliitin jäsenet ovat nykyajan aatelisia, eräänlaisia yli-ihmisiä, jotka ovat tavallisen kansan yläpuolella. Eliitti näkee itsensä ikään kuin kusiaispesän kuninkaina ja kuningattarina. Suomalaisessa plutokratiassa rikkaat menevät köyhän edelle, eivätkä tuomarit aja köyhän asiaa. Niin se on, kun jumalana on mammona.

En silti sano, että sieppaajan rangaistus tulisi olla pienempi, vaan myös tavallista kansalaista kohtaan rikkovan rangaistus tulisi olla kovempi. Esim. raiskaajat tulisi kuohita fyysisesti ja murhaajat teloittaa.

Äänestä

Nyt vain odottamaan Tuttumiestä syyllistämään ateisteja ko. tapauksesta.

Äänestä
  • sellainen kohta tule.

    Äänestä

  • .. kirjoitti:

    sellainen kohta tule.

    Luin lehdestä yllesön saston kirjoituksen, jossa verrattiin vanhaikodin oloja vankiloihin, ja oli tullut siihen tulokseen, että jos vanhukset siirrettäsiin vankiloihin vankien tilalle , niin niide olot paranisivat huomattavasti, ja vangit vahaikoteihin
    , niin ne saisivat ankaramman rangaistuksen

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Kössönöm kirjoitti:

Naisen vangitsemista ja laatikkoon sulkemisesta 9 vuotta vankeutta, tekijänä lakimies. 16-vuotiaan raiskaamisesta puoli vuotta ehdollista, tekijänä poliisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu