koirista

niinkuin ihmisiä myöskin eläimiä syntyy
viallisena,eläimen saa lopettaa,mutta miten on
ihmisen?

Tämä keskustelu sai alkunsa aiheesta:
Bullmastiffi raateli myös Äänekoskella
4489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joo,
Petoja nuo tietyt koirarodut taitaa olla. Kuinka
monta niitten pitää vielä tappaa? USA:ssa ja
Kiinassa teloitus toimii luonnevikaisille
ihmisillekkin. Miksi koiranomistajat eivät pysty
kohtaamaan sitä tosiasiaa, että koirissakin on
luonnevikaisia? tahi kääntävät omista pedoistaan
puheen aina ihmisiin, jotka tappavat toisia?
Tosiasia vain on etteivät ihmiset ja koirat ole
samanarvoisia. Onkohan perusongelma siinä, että
olemme korvanneet ihmisyyden ja lähimmäisen
kunnioittamisen "peloitekoirilla", joitten avulla
pidämme muut loitolla?

Äänestä
  • Jättäkää jo koirat ja muut luontokappaleet
    rauhaan. On äärimmäisen harvinaista että eläimet
    surmaavat ihmisen. Samaa ei voi sanoa ihmisestä
    vaikka ihmiselle on suotu ymmärrys.

    Äänestä

  • Niko kirjoitti:

    Jättäkää jo koirat ja muut luontokappaleet
    rauhaan. On äärimmäisen harvinaista että eläimet
    surmaavat ihmisen. Samaa ei voi sanoa ihmisestä
    vaikka ihmiselle on suotu ymmärrys.

    ihminen on väkisin tuonut koirat epänormaaliin
    ympäristöön, ja koiran pitämiseen ei tarvita
    lupaa...

    Sama asia, kuin jos autollakin saisi ajella kuka
    lystättää....

    Yleensä suuria ja vaikeita koiria on juuri niillä
    kaikkein vähiten koiran omistajaksi kelpaavilla
    ihmisillä, esim. miehillä SEN jatkeena...

    Viallisia koiria varmasti on, mutta 99.999%
    kaikista koirien virhekäyttäytymisistä johtuu
    ihmisestä.

    Tätä viimeisintäkään bullmastiffijuttua ei olisi
    sattunut, jos OMISTJAT OLISIVAT JO AIKAISEMMIN
    TAJUNNEET ETTÄ KOIRA EI OLE HEIDÄN HALLINNASSAAN
    JA LOPETUTTANEET SEN!!!! Mutta ei, aina pitää
    odottaa, että pahin tapahtuu... autojen kanssa
    sama juttu... ihmiset alentavat nopeutta vasta,
    kun pelti rutisee tai näkevät poliisin!!!! HÖLMÖ
    IHMINEN ON HÖLMÄ VAIKKA VOISSA PAISTAIS!!!

    Äänestä

  • urban cowgirl kirjoitti:

    Hirveitä petoja nuo taistelukoirat. Minulla ei
    ole mitään koiria vastaan yleensä, mutta turha
    lie päivitellä tämän kuuluisan"kiltin" koiran
    hyökkäystä, kerran se oli näyttänyt luontonsa jo
    aiemmin.
    Ei ihmisiä ja koiria voi asettaa samalle viivalle
    pohdittaessa syyllisyyskysymystä. Se olisi aivan
    liian yksioikoista ja osoittaisi vain sellaisten
    ihmisten olevan joko todella ylimielisiä tai
    asenteeltaan sopimattomia koiran omistajiksi.
    Ehkä juuri tälläiset haluavat taistelukoiria
    kohottamaan itsetuntoaan. Ihminen on pitkäikäinen
    ja oppiva, tehtyään yhteiskuntaa vasten väärin,
    vankilatuomion kärsittyään taasen sovittanut
    tekonsa ja kenties (humaanisti) oppinut läksynsä.
    Kuinka koira kykenisi samaan muutokseen ja kuinka
    pitkässä ajassa? Sellaiset jotka kysyvät pitäiskö
    ihminenkin tappaa vastaavassa tilanteessa, ovat
    todellakin niitä koiranomistajia, joita saa
    tavallinenkin ihminen pelätä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

teräsmummo kirjoitti:

niinkuin ihmisiä myöskin eläimiä syntyy
viallisena,eläimen saa lopettaa,mutta miten on
ihmisen?

Tämä keskustelu sai alkunsa aiheesta:
Bullmastiffi raateli myös Äänekoskella

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu