Tällainen löytyi profetiat palstalta. Pitääkö paikkaansa? Tässä selvennettynä:
Rukous: nostakkaamme ukko ja akka henkisestä sokeuden järvestä vaikka tukasta! Rukous kansallisuutemme puolesta. Rukous että löytäisimme terveen elämän tunnon. RUKOUS ETTEMME PALVELISI PELTI JUMALIA. RUKOUS ETTÄ LÖYTÄISIMME TODELLISUUDEN.
Vain korvavälin valvota laite puuttuu.
Oma aika.
Henkisesti ja fyysisesti aseista riisuttu kansa.
Viestijät, seksistien mielivaltaa, pyhä pinnallisuus.
(Kun telkussa tulee tuhoa) Mikään ei tunnu miltään.
Olemmeko menettäneet elämäntunnon?
Kansa syntyi lapsesta kehittyi perheeksi ja kodeiksi.
OLEMME MENETTÄNEET TUNNON Tekeminen.
Tunnista, lapsi, ne maat ja kansakunnat jotka rakastavat perheitä ja koteja menestyvät - sukupolvesta toiseen. Siten tunnistavat itsensä ja ymmärtävät kansallistunnon ja isänmaa arvot.
Mutta latistuksen-mankeli tekee tuhoaan.
Olemmeko henkisesti ja fyysisesti onttoutuneet? Emme tunnista aitoa ja oikeaa, miksi? Elämän tunto on kadonnut. Oivallukset yhdessä tekeminen ja paras on edessä. Ihmisen suojelu on toisen ihmisen varassa.
Kansan lapset ovat yrittäneet herättää isiä, äitejä ja päättäjiä uhraamalla itseään todistaen ettei koulujärjestelmä ole tässä ajassa. Asenteella rangaistus: kovennettua kamera valvontaa ja peltipoliiseja.
Ei missään tapauksessa = kun ei ole "muodissa". Kaikki oltava muotia.
Terve elämä, perhe, koti ja lapset sekä Isänmaan arvostus ja kunniotus = KADONNUT "Arvot"
Suuri avunhuuto
Ymmärryksen lapsilla ja nuorilla ei kunta- ja kaupunkijärjestelmissä Oman elämän toiminta oikeutta. Lapsia ja nuoria ei kuulla. Sosiaalijärjestelmässä Tsaarin mielivaltaiset tuhoaa perheet ja kodit. Ette elä ilolla ja rakkaudella vaan henkisellä organisaatioväkivalalla alistu. Valvon toimeentulosi salaisin asiakirjoin, yksilö.
Eu leimaa karjan. Sossu leimaa kansan salaisiin asiakirjoihin.
Omalla elämällämme ilmaisemme vain vähätellen, sulkien pois todellisuuden.
Menneisyyden valheella sini-valkoinen lintu koto - todeten surullista ja turvautuen suvaitsevaisuuden syntiin kuulumalla sovinnais- sääntöihin poliittisen mielivallan ja uskonnon hurmioon.
"Nauta kansa" -kansallisuus haju. "Syömme maito-tuotteita"! (?)
Ei uskalleta puolustaa enää omaa itseään vähiten omaa lastaan.
Laitos luostarit laitostetaan bonuspalkiossa. (?)
Kaikki SIELUTONTA LAKIHENKISTÄ LAILLISTETTUA JA LAITOSTETTUA! KUKAAN EI VASTAA MISTÄÄN!
Kansalta puuttuu "ISÄ - KARISMA". Kansalaiset, kansalaiset ja kansalaiset? Löydä Isä karisma! Kuitenkin asenne ohjaa järjenvastaiseksi. Olemmeko onttoutuneet tunnistamatta oikeaa ja väärää sekä menettäneet kyvyn Rangaista väärästä?
MALLI OPIT JA OPINNOT - HALLINNOLTA MIKÄÄN EI TUNNU MILTÄÄN.
Viestijöiden ja seksististien mielivaltaa! (29 vrk hälytys valmius). Nöyrtyminen ja ymmärrys kadonnut "normaali arki, luovuus, pinnallisuus, hurmio, mikään ei tunnu miltään?
SUUREMPAA JA PAREMPAA JÄTTEJÄ.
200 Jättiä =? Käy tunturissa hurahtamassa (?)
Mistä ja minkälainen OPTIIKKA? Uudet näkö lasit Sisälle Päähän! Näe oikein!
Sekä ihanat JÄTTIVELAT TULEVILLE SUKUPOLVILLE?
Kuin "Titanik ilmiö".
KUITENKIN YLÄKANNELTA TULI (?)
Miksi?
TIETO TAIDON HÖLMÖLÄ. ELIITTI - KAUSI LOPPUU!
LAMMA = ? (lammas vai lama?)
Alkaako KAPINA - KAUSI? Nuija-Sota?
Esim. malli kulttuuriviisaudesta puhe, suukopu, nyrkit, puukot, puntarit ja Nuija-sodat?
Henkisesti ja fyysisesti aseista riisuttu?
Tieto taidon hölmölä. Keskustelua ylikansalliseen vertailuun.
Gallup: "sijoitu"...
Kun arvostamme ihmisiä ympärillämme tulemme rakastetuksi. Kun opimme antamaan, alamme automaattisesti saada.
Muista: hyvä ei ole kadonnut. Hyvä voi jakaa hyväänsä.
Ongelma: vai ehjät kykenee kohtaamaan luovassa rakkaudessa.
Muista: sinussa luodaan jos olet tiedossa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
ÄKKIÄ SE PURKKI AUKI SAATANA!
Jaa-a. Tuota sanotaan psykiatrin palvonnaksi. Kertokaa ny joku mikä kohta tuossa suuressa proosassa on väärin? En itse löytänyt muuta kuin totuuksia. En tosiaan tiedä kenen kirjoittama se on.
Totuuksien Aurajoki:
Nautakansan hajuongelma syntyy suolesta nousevan käymisjätteen märehtimisestä = PIERUISA PERÄSUOLEN PULLISTUMA! LÄÄKETTÄ, EI KÄRPÄSIÄ!
Alkaako KAPINA - KAUSI? Nuija-Sota?
KYLLÄ, SUURI ISÄMMAALLINEN NUIJASOTA ON ALKANUT TÄLLÄ PALSTALLA! ASEINA ISÄMMAALLISET MELAT JOISSA UUDISTETTU ETEEN-TAAKSE-YLÄMÄESSÄ MEKANISMI!
Tällä palstalla on totuus, elämä, SYVÄ VIISAUS, LAHJA SUKUKANSOJEMME ESIÄIDEILTÄ! Sirius kutsuu, zirkonit säteilevät, seitsemän enkelilaivueen perämiehet kyykistyvät! SPRUTS!
www.suomensisu.fi
Saako linkin takaa lääkettä? Reseptiä? Vai onko kyseessä NUIJA-SODAN SALAINEN värväystoimisto?
SÄTEILYTTÄJÄ ANTIBiODIITIT iskevät tajuntaan, mittaavat MELAN KANTOKYVYN, kuuntakainen MAAILMAN SYNTY-SALAISUUS-TOTUUS-AUVISTELU paljastetaan musta-valko-filmillä, jossa perätajunnan TÄYTTÄVÄ aukko. Eipäs. RUSKEA SYKKIVÄ SUOREIKÄ! Leiritystä pettureille!
Schumacher valtakunnankansleriksi! Jawohl!
Katkaise